Miehesi vaikuttaa harrastuksessaan kyllä äärimmäisen fanaattiselta. Tajuaakohan hän itse tekevänsä rajujakin ylilyöntejä antaessaan kisojen hallita elämäänsä noinkin vahvasti...
Positiivista, että hänen harrastukseensa ei liity ylenmääräinen ryypiskely ja muu rellestäminen, niinkuin monesti valitettavasti on. Onhan urheilun seuraaminen ihan terveellinen harrastus ja rentoutumistapa, kunhan ei anna sen viedä koko muuta elämää. Eihän siinä ole järkeä, että toinen jää kotiin kuin nalli kalliolle odottelemaan josko se toinen jo sieltä palaisi. Ei se aivan sopivaa toimintaa yhteiselolle ole. Ymmärtäisin vielä, jos miehesi itse olisi pelaamassa ja joutuisi kisojen takia matkustamaan, mutta minun korvaani tuollainen yhtäkkinen ulkomaille pyrähdys kuulostaa aika päättömältä. Ei kaikkea noin vain voi hylätä jonkun jääkiekkojoukkueen takia. 🤔

Onhan miehesi urhailuhulluudelle jokin raja saatava. Eihän hän nyt loputtomiin voi käyttää rahaa kisapaikalta toiseen juoksemiseen ja unohtaa sinut/perheen siksi aikaa totaalisesti. En minä ainakaan pidemmän päälle jaksaisi, että toinen menee menojaan ja kisojen loputtua palaa taas kotiin ja kaiken pitäisi olla ok. Vaikka jääkiekkoa olisi kuinka vähän, niin voisihan miehesi silti joustaa ja käydä vaikka otteluissa silloin, kun ne ovat lähellä kotipaikkaanne..? Sopisitte, että vierasotteluihin menoa vähennettäisiin nyt ja asetuttaisiin ja rauhoituttaisiin hieman. Voisithan joskus mennä hänen mukaansakin jos haluat jollekin toiselle paikkakunnalle kokeilemaan, minkälaista olisi olla hänen mukanaan siellä..? Vai hyväksyisikö miehesi sinut mukaansa? 😀 Sehän olisi ihan kiva ratkaisu, että joskus voisitte käväistä kahdestaankin ottelussa, kun itsekin mainitsit olevasi kiinnostunut jääkiekosta. Kuitenkaan harrastusta ei voi pistää perheen edelle ja olet asiassa täysin oikeassa. Ethän sinäkään voi loputtomiin olla yksin kotona niitä aikoja kun miehesi juoksee otteluissa... Saisitko siis miehesi vähentämään esim vain kotiotteluihin ja sitten kävisitte erikoistapauksissa joskus jossakin vieraspelissä katsomassa?

Ei tämä avioeron paikka minustakaan oikein ole. Molemminpuolin voisitte keskustella asiasta ja joustaa puolin ja toisin. Tee miehellesi selväksi, että sinusta tuntuu pahalta. Tuskin miehesi lopulta voi antaa itsensä olla niinkin vastuuton että jättää kodin ja sinut ja lähtee jääkiekon takia pois jatkuvasti. Esitä hänelle vastaava tilanne toisin päin. Jos se on hänestä ok, tee selväksi että sinusta tilanne ei nyt ole kunnossa. Luulen että keskustelulla voitte hieman kummatkin yrittää joustaa ja tulla vastaan mielipiteissä ja periaatteissa toisianne.
Kyllä sinulla rakkautta on, kun kuitenkin yrität tilannetta selvittää, eihän nyt siitä kyse ole, eihän? Eivätkä yhdet mm-kisat liittoa suhdetta kariuta, mikäli teillä muuten on kaikki hyvin. Yritä ymmärtää hieman miehesi harrastusta niin ehkä hänkin tulee vastaan ja voi rajoittaa hieman menoansa. 🙂👍 Puhukaa asiasta!

Hei Aavaton mielestäni olet kyllä tosi suopea nainen ton jääkiekkoon hurahtamisen suhteen!🙂👍 Itse en kyllä tykkäisi hyvää jos mieheni reissailisi ympäri Suomea jääkiekon perässä😀

Kuten arvata saattaakin en kuulu jääkiekon sen paremmin kuin muunkan urheilun ystäviin. Liikun kyllä itse paljon, mutta minua ei vaan kiinnosta kuka voittaa ja missä.

Ja ettäkö jääkiekkoa tulee niin vähän tv:stä, huh huh alvariinsahan sitä tulee! Niin että en ihmettele ollenkaan jos tulevat kisat koettelevat monen perheonnea.

Oman mieheni voin onneksi passittaa kotiinsa kattomaan kisoja🙂👍 (taas yksi syy jonka vuoksi kannattaa harkita yhteenmuuttoa, viittaan toiseen keskusteluun palstalla).

Yksi vinkki sinulle, mutta varmaan vaikea toteuttaa perhesyistä, olisiko sinulla mahdollisuus pitää lomaa ja lähteä lasten kanssa esim. mummolaan?
Tai vaihtoehtoisesti laita miehesi matkaan mummolaan😉.

Ehkäpä kumpikaan ei ole toteuttamiskelpoinen, mutta entäpä jos kestät ja kärsit miehesi jääkiekkohurmion ja vastavuoroisesti lähdet kisojen jälkeen itse jonnekin huilimaan vaikka ystävättären kanssa?
Voimia sinulle tulevien kisojen ajalle🙂🌻

Minun puolisoni ei onneksi ole kovin kiinnostunut mistään urheilulajista. Jos hän sattuu televisiosta laittamaan sellaisen kanavan päälle, jolta urheilua tulee, niin saattaa kyllä hetken seurata kuulematta tai näkemättä mitään muuta. Mutta sellainen hän on kaikkien ohjelmien suhteen, mikä on minulle aivan käsittämätöntä. Ehkä miehet eivät aivan oikeasti osaa keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Minusta se on oikeastaan aika kadehdittavaa.

No, asiaan. Minusta penkkiurheilu on hölmöä. Miten voi kiinnostaa tosissaan, jos joku tuolla jossain voittaa jotain? Miten ihmeessä se vaikuttaisi minun elämääni? Lisäksi huippu-urheiluun liittyy kaikenlaista ikävää, se on aivan ylipalkattu ala, saastuttaa luontoa ja kaiken huipuksi erityisesti jääkiekkoilijat ja autourheilijat ovat pääsääntöisesti aivan pässejä. Yleensä toivon, ettei kukaan suomalainen voita mitään. Mutta kai se on niin, ettei toisen intohimoista harrastusta välttämättä ymmärrä. Urheilun seuraaminen on varmaankin jokin miehinen juttu, jota miehet harvemmin älyävät kyseenalaistaa. Minulla itselläni voisi aivan yhtä hyvin olla jokin taipumus kadota kotoa aina välillä. Joskus kun minulla on enemmän varallisuutta, aion kyllä ottaa aikaa itselleni ja lähteä vaikka yksin vaeltamaan. Olisi karmeaa olla niin sitoutunut puolisoon (sitoutumisen lapsiin ymmärrän kyllä paremmin), ettei voi mennä miten huvittaa.

Tietysti tämä asia pitäisi jotenkin sopia puolison kanssa. Minuakin surettaisi, jos puolisoni lähtisi jonnekin matkaamaan ilman minua. Kotiin jäävää harmittaa aina. Siksi haluan mieluummin sellaisen parisuhteen, jossa kumpikin voi olla välillä pidemmänkin aikaa yksin. Minulla ei taida olla mitään järkevää sanottavaa asiasta, kunhan höpötän. Minä en luultavasti kuitenkaan suostuisi sietämään puolison urheiluharrastusta, jos se menisi kovin fanaattiseksi. Typerää sinänsä, sillä antaisin puolisoni kyllä lähteä vaikkapa kalareissulle yksin. En kai minä saisi yrittää päättää hänen harrastuksistaan? Voin vain yrittää tyytyä selittämään, miksi en pidä urheilua riittävänä syynä lähteä yksin matkalle, ja miksi penkkiurheilu on aivan typerää. Jos ei usko, niin vika lienee minun perusteluissani tai miehen jääräpäisyydessä.

Puolisoni ottaisi minut mukaan peleihin ja järjestää jopa anopin katsomaan lapsia. Mutta en ole niin kiinnostunut jääkiekosta, että lähtisin sen perässä ympäri Suomea kulkemaan. Toisaalta näin keväällä, kun jääkiekkohuuma on pahimmillaan, näkisin lapsia aika vähän.

Penkkiurheilu ei minusta ole mitenkään hölmöä, jos se pysyy jossain rajoissa.
Kyllähän mieheni siinä tv;n ääressä silittää minun ja lasten päätä. Tauoilla jopa vaihtaa vaippoja ja muutenkin hoitaa lapsia. Mutta itse pelin aikaa pitää olla täysi rauha keskittyä pelin katsomiseen. Onneksi lapsetkin ovat jo urheiluhulluja, siinä isänsä vieressä ovat monet kirosanat ja kannustushuudot oppineet.

Tajuaa mieheni kisojen jälkeen, että taas meni yli. Yleensä hän tekee monta viikkoa kaikki kotityöt, hoitaa yksin lapset ja ostelee minulle ”hyvityskukkia”.
Puhumme asiasta silloin ja hän lupaa taas parantaa tapansa. Syksyllä, hän katsoo vaan oman joukkueen kisat, mutta sitten tahti kiihtyy eikä kohta ole hallinnassa.

Suvitar, me asumme mummolan vieressä. Emme itse omista tv ja kaikki kisat katsotaan mummolassa. Appi on ihan yhtä urheiluhullu. Tai oikeastaan vielä pahempi, hän käy katsomassa kaikki suuret kilpailut, oli ne missä päin maailmaa tahansa. Mieheni ja appeni ovat töissäkin urheilun parissa ja joten kisamatkat voi meille naisille aina naamioida työmatkoiksi.

Minulla ei ole yhtään ystävää, ainoastaan mieheni, siskoni ja veljeni. Niin, että en voi kostaa näitä matkoja lähtemällä matkoille. Anopin kanssa laitamme visan vinkuun pitemmän reissun jälkeen.
Toisaalta tiesinhän mie tämän urheiluhulluuden ennen kuin menin naimisiin. Jo seurusteluaika minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa; joko lähden kisoihin tai jään kotiin. Ja ottaahan mieheni lapset mukaan, kun he vähän kasvavat. Appikin on mieheni kasvattanut kisapaikoilla ja mieheni kasvattaa meidän lapsemme. Mie toin tähän perheeseen oman sukuni perinteet ja mies omansa.

Rusakko, meillä on vähän eri asia, kun on lapset. Mie en hirveästi halua lähteä minnekään ilman lapsia. Näin muuten sanoo miehenikin, kun ei ole ”huumassa”. Kalastamassa ja kohta jo vaeltamassakin voimme käydä lasten kanssa. Mieheni on meidän kanssa muut ajat mutta ei jääkiekon aikaan.

Nyt on enää myöhäistä alkaa mitään mm-kisaneuvotteluja. Lämmittelyvaihe on jo menossa. Nämä kisat vielä menee niin, että ajattelen, että mieheni on urheiluhullu. Mutta syksyllä, kun tulee vielä lisää lapsia, aion tilata anopin kanssa perheneuvolaan ajan. Menemme koko suku.

Ottamatta sen enempää kantaa penkkiurheilun terveyteen tai sairauteen, jäin miettimään näistä viesteistä silmiini osuneita lausahduksia kuten: en katsoisi hyvällä, jos mieheni kävisi ympäri suomea lätkää katsomassa, tai että antaisin mieheni lähteä kyllä kalaan. Siis antaisin lähteä? Onko parisuhde joko jonkinlainen vankila tai niin huteralla pohjalla, ettei se kestä viikon parin eroa? Ymmärrän kyllä, että käytännön koti- ja perheasiat tule tasapuolisesti hoitaa, mutta kyllähän ihmisellä täytyy olla omaakin elämää, hyvänen aika! Itselleni ei tulisi mieleenkään sitoa miestä kotiin vain sen takia, etten halua olla siellä yksin tai kieltää häntä harrastamasta jotain asiaa vain sen takia, ettei se kiinnosta minua tai hän sen takia on joskus pois kotoa. Tiedän, että asiat eivät lähes ikinä ole näin mustavalkoisia, mutta halusin ravistella asenteita ja käsityksiä, joihin etenkin naisporukoissa usein törmää....

Minusta parisuhde nimenomaan tuntuu usein vankilalta. Minulla ja puolisollani on tapana kysyä toisen mielipidettä, jos haluaa lähteä jonnekin pidemmäksi aikaa. Minusta se on ihan mukavaa. Ehkä tämä johtuu siitä, että olemme melko nuori pari. Jos vielä kymmenen vuoden kuluttua olemme yhdessä, niin tuskin toisen menemiset enää niin paljon kiinnostavat. Lisäksi meillä on rahaa melko vähän, joten tuntuisi epäreilulta lähteä yksin matkalle.

Kirjoitin, että "antaisin" puolisoni lähteä kalaan, juuri siksi että hän kysyisi minulta lupaa. Käytännössä hän kysyessään on jo tehnyt päätöksensä lähteä, mutta kysyy siltä varalta, että minulla sattuisi olemaan hyvää syy pyytää häntä jäämään kotiin. Hyvä syy voisi olla vaikkapa masennus. Minulle penkkiurheilu on jotakin käsittämättömän typerää, jos se menee liian fanaattiseksi. Teoriassa hermostuisin, jos puolisoni haluaisi jatkuvasti käydä katsomassa urheiluotteluja, mutta todellisuudessa minä tuskin seurustelisin fanaattisen penkkiurheilun harrastajan kanssa. Kilpailupaikoille matkustaminen on kallista.

Sinun miehesi, aavaton, ei kuitenkaan vaikuta kovin pahalta tapaukselta. Minusta on hyvä asia, että on omia harrastuksia eikä olla koko ajan yhdessä. Se tekee suhteelle hyvää, jos asiaan osaa suhtautua oikealla tavalla. Minä vielä opettelen suhtautumaan, koska haluaisin kovasti päättää yksin kaikista menoistamme. Haluaisin enemmän vapauksia itselleni kuin puolisolleni. Käsitän, että se on aivan väärä lähtökohta. Olen Räyhä-Reetan kanssa samaa mieltä siitä, että suhteen pitää kestää erossa olemista. Pitäisi elää jonkinlaisessa sopivassa tasapainossa niin, että on oma elämä ja sitten yhteinen elämä perheen kanssa. Minä nautin niistä lyhyistä hetkistä, kun saan olla yksin kotona. Jos puoliso viipyy yli yhden yön, niin sitten ehtii jo tulla vähän ikävä.

Olenkin kanssasi, Räyhä-Reetta, pitkälle samaa mieltä. Tietenkin avioliitossa pitää oikeus olla aikaa omiinkin harrastuksiin. Oikeastaan kirjoitin vihoissani juttuni, kun jääkiekkohuumaa oli jatkunut pari viikkoa. Parisuhde on kuitenkin eri, kun on lapsia.
Silloin, kun meillä ei ollut lapsia, sai mies mennä harrastuksensa perässä, niin paljon kun halusi. Mie joko lähdin mukaan tai olin kotona. Ei mulla ole mitään vaikeuksia viihtyä yksinäni.

Mutta nyt meillä on 2v3kk, 1v lapset ja mie raskaana. Kyllä silloin vähän pitää sopia miten mennään. Mites sitten kävisi, jos miekin olisin jääkiekkohullu? Kuka hoitaisi lapset? Tänä keväänä mieheni meni liikaa ja myöntää sen itsekin.

Asumme korvessa, eikä meillä nämä jääkiekko-ottelut ole mitään muutaman tunnin juttuja. Paikallispeleihin tulee matkaa 500km, vierasotteluihin melkein 2000km. Mies on poissa melkein koko päivän ja sitten seuraavana päivänä onkin uusi peli. Ja yleensä hän lähtee peleihin hetken huumassa, kun menee niin jännäksi, että ei enää riitä televisiosta katsominen.
Tai töissä joku (appi) on hommannut lipun Hesaan ja mies soittaa sieltä, että elä tee iltaruokaa, kun en ehdi syömään.

En omasta mielestäni kuulu mihinkään naisporukkaan vaan järkiporukkaan. Meillä on parisuhde, jossa on pieniä lapsia. En hyväksy, että suhteeseemme kuuluu jääkiekkojoukkue jonka ehdoilla mies ja lasteni isä on meidän kanssamme.

En edes harkitse avioeroa, olemme paljon vakavammatkin asiat yhdessä kestäneet. Enkä pärjäisi ilman miestäni. Mutta tämä asia nyt minua vaan ärsyttää, siksi kirjoitan. Mutta avioliittoamme tämä ei kaada.

Kiireessäni en ehdi sen enempää toistaiseksi kommentoida kuin sinulle Räyhä-Reetta. EI suhde välttämättä ole vankila jos toiselta kysyy lupaa johonkin. Suhteessa elämä on kuitnekin jollkain tasolla luvannut sitoutua toiseen ja mikään suhde ei toimi, jollei toista oteta huomioon. Ei noin vain voi lähteä kuitnekaan, vaan mielestäni silti toisen osapuolen kanssa vosi keskustella ja se juuri on toisen huomioimista jos kysyy mitä mieltä toinen on lähdöstä.... jne

Rusakko kirjoitti 26.04.2005 klo 11:54:

Minun puolisoni ei onneksi ole kovin kiinnostunut mistään urheilulajista. Jos hän sattuu televisiosta laittamaan sellaisen kanavan päälle, jolta urheilua tulee, niin saattaa kyllä hetken seurata kuulematta tai näkemättä mitään muuta. Mutta sellainen hän on kaikkien ohjelmien suhteen, mikä on minulle aivan käsittämätöntä. Ehkä miehet eivät aivan oikeasti osaa keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Minusta se on oikeastaan aika kadehdittavaa.

tähän on pakko sanoo kyllä teillä naisilla/tytöilläki on esim. jos katotte töllöö nii sitte ei nää eikä kuule mitään. Mut ite en paljoo välitä urheilusta, ja uskon kyllä että on aika hirveetä jos toisen on pakko nähä joka urheilu juttu töllöstä. Mua ei oo ikuna urheilu kiinnostanu, paitsi ehkä moottoriurheilu jonku verran, mut ei vormulat vaa iha nää offroad ym. mitä eurosportilta tulee. nii takas lainauksee, mä en tiiä ku täällä tuntuu olevan monta aviossa tai muute. mut sitä mä en tajuu ku aina joku huutaa jos esim. kuuntelee musaa kuulokkeilla, eiks se oo aika selvää et meet pakosti sen mukaan? menee ohi aiheen mut sanon silti musta se on ärsyttävää ku jotkut ihmiset ei tajua et joillekki on joku asia TOSI tärkee. Aavattoman miehelle urheilu mulle musiikki. Ja en tiiä miten toinen siihe suhtautuis, mut joskus tota noin ei oo mitää tekemistä. kuten ei mullakaan oo ketää kavereita paitsi oma kultu. Nii en tajua taas mitä kadehtemista on keskittymiskyvyssä? tää menee iha pois itse aiheesta kokonaan, mut kertokaas joku viksu ihminen mitä hyvää siinä on jos tietää mistä toinen ärsyyntyy? koska jos toinen on TOSI ilkeellä ja veemäisellä tuulella nii voi just sanoo tai tehä, mistä toinen ei tykkää. tästä on kokemusta. =/ ja anteeks jos kuulostan itsekkäältä mut, mulla on se vähä onkelmallinen juttu ku tää ihminen jonka kanssa oon, on ihka aito ensimmäinen t-ystävä ikuna tähän asti. Monet mua nuoremmat on ollu ties kenenkä kanssa ja tehny vaikka mitä. Mutta Aavattomalle voin sanoo et uskon että on tollane hirveetä, meiänki suvussa on mummin oma mies ja hänen siskon mies hirveitä urheiluhulluja. aina ku tulee hiihtoo tai mitä tahansa nii ei voi olla kattomatta. Ja tädin mies tai kuka lie nyt onkaan nii, harrastaa mäkihyppyä vaikka on tosi vanha jo. taisin kertookki, mut hänki on joutunu menee pitkiä matkoi tekee kun rouva on jääny kotia. et sillee