Älä huoli, et sinä yksin itke, itkee täällä monta muuta kanssasi.

Sain tiedon avioerosta, lopullisesta. Mies oli lähettänyt sen faksilla. Ei vaan katsonut aiheelliseksi kertoa sitä mulle. Sain tiedon vasta kun pakkasi tavaransa ja lähti viimeisen kerran.
En kuulemma ollut kysynyt asiasta, ei hän muuten voinut kertoa.

Älä mene vaimon perässä, anna mennä jos toisen luo meni.
Tämä päivä on helvetin vaikea elää, mutta et sinä yksin ole vaikeuksissa. Ollaan me muutkin.
Mennään yksi päivä kerrallaan. tunti tunnilta ne menee. Ja kai joskus huomataan, ettei satu enää.Niin ainakin haluan uskoa.

Niinpä...
Pahin on nyt edessäsi, se eron hetki. Mutta usko, että päivä päivältä se helpottaa. Kun asioihin saa etäisyyttä. Ero ei koskaan ole helppo, erottiin sitä "sovussa" tai toisen vain lähtiessä. Se tekee kipeää.Saattaa tulla vielä pahempiakin hetkiä ja tuntemuksia, mutta se mikä ei ns. tapa, se vahvistaa! Itse olen käynyt läpi kipeän ja kovan eron. Mutta nyt 5 vuotta jälkeenpäin huomaan kasvaneeni aikuisena. Lasten kanssa yksin ja siltikään en vaihtaisi näistä päivistä yhtään pois! Usko vaan, kyllä se aurinko vielä paistaa sullekin! Jaksamista!

🙂🌻

Jouduimme eroamaan olosuhteiden pakosta ja vaimoni ei muuttanut toisen ihmisen takia, olemme molemmat sairaita ihmisiä emmekä enään kyenneet pitämään huolta toisistamme.... on niin epäreilua että ihmiset joutuu eroamaan tällaisten asioiden takia. Vaikka voinkin edelleen uskoutua vaimolleni, ei se ole sama asia kun jos olisi kasvotusten ja voisi halata toista ja lohduttaa. Odotan edes yhtä tekstiviestiä, että olo helpottuisi eikä olisi niin yksin. Toivon ainakin tällä hetkellä että voisin joskus asua edes vähän lähempänä häntä....mutta en tiedä onko se koskaan enään mahdollista...se ajatus ahdistaa niin uskomattoman paljon. Kaikki sanovat että jatka eteenpäin, unohda vanha, mutta kun en haluaisi.
Haluaisin että kaikki olisi kuten ennen kun kaikki oli paremmin. Surustani en voi puhua kenellekkään, kun ei ole ketään ihmistä kuka haluaisi kuunnella tai lohduttaa, avioliittomme ei koskaan ollut kovinkaan hyväksytty, saa kuulla vaan moitteita kaikesta. Entäs jos rakastan häntä ikuisesti....sitten olen kai tuomittu elämään loppu elämäni yksin, toisaalta se voi olla muutenkin että joutuu pakosti olemaan yksin. Kun olen tässä yrittänyt miettiä mitä teen seuraavaksi, kaikki ajatukset tuntuvat suuntautuvan siihen, että miten pääsen lähemmäksi häntä ja tähtäävän siihen että joskus voisimme vielä olla yhdessä.... kaikkialla sanotaan, että se on tyhmää, mutta en tiedä itse. 😭