Avioero - miten tästä jatkaa
Kaipaan hieman vertaistukea ja mielipiteitä miten edetä.
Olen siis 39v mies, minulla on 31v vaimo, joka otti avioeron nyt kesäkuussa 2014. Meillä on 4v ja 5v lapset. Minä olisin halunut jatkaa ja selvittää syitä eroon, mutta ex-vaimo ei. Meillä on 10v yhdessä taivallusta. Vaikeampaa alkoi tulla lapsien tulon jälkeen. Vaimo oli väsynyt, kotona hoiti lapsia. Minä kävin töissä. Koitin olla läsnä arjessa, mutta kyllä sitä välillä halusia omaa aikaa ja vietin aikaa tietokoneen äärellä. Kun toinen lapsemme syntyi muutimme vuoden jälkeen uudelle paikkakunnalle. Silloin alkoin ongelmamme varsinaisesti. Vaimo valitti koko ajan väsymystä, oli tyytymätön kaikkeen, ärsyyntynyt, jne. Minä aloitin uudessa töissä. Vaativaa, stressaavaa ja ei minulle oikeasti sopiva työ. Mutta rahaa tuli hemmetisti ja uusi talon rakennus vaati rahaa ja vaimolle sitä minä rakensin.
Kolme vuotta meni eteenpäin. Minä olin ihan työuupunut, en jaksanut kotiin tullessa tehdä muuta kuin mennä sänkyyn lepäämään ja kärsin vuoden jatkuvista univaikeuksista. Lääkärit määräsivät masennuslääkkeitä ja epäilin jopa mielenterveyttäni (psykiatri kumminkin sanoin että masennus ja työuupumus). Lapset oli tässä vaiheessa jo päiväkodissa. Myös vaimolla oli vaikeuksia työllistyä ja teki vsin osan aikaa töitä vuodessa. Minua ärsytti vaimon ”vastuuttomuus”, koska minusta tuntui että kannoin liikaa ”taloudellista vastuuta” ja vaimo ei riittävästi hakenut töitä ja jopa lopetti työtä. Syyllistin hirvestästi häntä tästä. 1-2 vuodessa parisuhteemme ajautui pahaan kriisiin. Vaimo mökötti, ei suostunut puhumaan, eristäytyi omaan huoneeseen. Minä eristäydyn myös, mutta välillä otin kontaktia vaimoon, en jaksanut enää kiinnostua seksistä, työasiat painoivat koko ajan mielessä, pelkäsin irtsisanomista töistä, pelkäsin että pian menetämme myös juuri rakennetun talon, kärsin unettomuudesta ja järkyttävästä uupumisesti ja ahdistuksesta. Väsyneenä rakensin vielä autotallia ja tein muita talorakennus hommia vapaa-ajallani. Sitten olin ihan fiinaalissa. Sairaslomalle en uskaltanut jäädä, kun firmasta potkikaan kumminkin.
Nyt sitten kesäkuussa vaimo sanoi ettei kestä enää. Hän ei rakasta enää minua ja haluaa eron. Mitään ei kuulemma ole tehtävissä. Emme ole oikeasti minusta yrittäneet minusta jutella mikä meni mönkään. Asumisero tuli tosi nopeasti, minä en enää kestänyt vaimoa ”ahdistuneena ja vauhkona”. Hän myöntää jälkikäteen olleensa myös väsynyt ja ahdistunut. Lapsista välitän tosi paljon ja olin aika ihan hyvä isä heille myös vaimon mielestä. Sovimme viikko-viikko lapsien kanssa ja nyt siis asumisero muutama kuukausi takana. Nyt eron jälkeen kun olen viikon levännyt ja viikko lasten kanssa, niin minun oli on paljon parempi olla. Olen aktiivisesti etsinyt vähemmän stressaavaa työtä, mutta en vielä ole saanut uutta. Olen myös valmis luopumaan paljosta rahasta ja siirtymään vähemmän stressaavaan työhön, vaatimukset nykyisessä ovat ihan liialliset. Talo tietysti myydään jossain vaiheessa, enää se ei onneksi stressaa.
Liikun nykyään säännöllisesti ja olo tuntuu hemmetisti paremalta. Nyt alkaa tuntumaan että, miksi hemmetissä me erottiin. Oon ollut eron jälkeen ollut järjettömän vihainen exälle. Mutta nyt pari viikkoa sitten hän sanoi että miettii ”oliko ero oikea ratkaisu”. Viha suli siihen. Hänellä on ollut laastarisuhde muutaman viikon, mutta kuulemma lopettamassa tämän. Epäilin ensin että tämä oli eron syy, mutta minusta tuntuu että exän kanssa puheluiden jälkeen luulen uskovani häneen että tämä uusi tuli vasta 1kk eron jälkeen. Hän vain halusi yksinäisyyden ja seksin puutteelle jonkun, mitä en ollut ollut.
Olen ihan hukassa. Osa minusta haluaa yrittää uudelleen. Osa minusta haluaa vain päästä eteenpäin. Tiedän että eron syyt olivat suureksi osaksi väärä työ, stressi, minun masentuminen, jne. Mutta oli myös meidän kommunikaatio ongelma ja vaimokin on myöntänyt olleensa masentunut lasten tulon jälkeen.
Mietin mahtaako meillä olla vielä mahdollisuuksi uuteen yritykseen. Annan kyllä anteeksi laastarisuhteen. Mutta olenko liian kiltti. Onko typerää vain kuvitella että meillä voisi olla vielä jotain? Rakastan vielä exääni.