Avioero ja miehen toinen nainen
Olen käynyt nyt tämän kahden viikon aikana, jolloin sain tietää mieheni uudesta naisesta, täällä lukemassa päivittäin keskusteluja. Tämä on ollut minulle suuri henkireikä, mutta en ole tätä ennen ollut valmis kirjoittamaan tänne itse. Tilanne on siis se, että sain kaksi viikkoa sitten tietää yllättäen, että miehelläni on suhde työkaveriinsa (klassinen tarina, eikö) ja jättää minut ja alkaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta uuden sussun kanssa, jonka on siis tuntenut alle puoli vuotta. Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 12 vuotta, naimisissa kohta 9 vuotta ja lapsia meillä on kaksi. Vaikka monissa keskusteluissa puhutaan, ettei onnelliseen liittoon pääse väliin, niin siltikin tiedän meidän liiton olleen onnellinen, koko ajan. Olemme kohdanneet monia vaikeuksia, joista olemme yhdessä selvinneet, meillä on samat arvot ja huumorintaju ja teemme perheenä paljon asioita yhdessä. No, toki seksiä olisi varmaankin voinut olla enemmän, mutta mitään kuukausien taukoja ei siinäkään ole ollut. Nyt vihdoin alkoi tuntua, että elämä on oikeasti mallillaan. Molemmat lopettaneet opiskelut pari vuotta sitten, vakituiset työt, lapset niin isoja, että touhuavat paljon jo itsekseen (ei liikaa ja niin kuin sanottu, perheenä teimme paljon retkiä, kävimme pyöräilemässä jne), saimme yhteistä ja omaa aikaa. Kaikki, jotka meidät tuntevat ovat sanoneet, etteivät olisi ikinä uskoneet eksästäni tällaista tai että meidän liitto hajoaisi. Monet ovat olleet todella pöyristyneitä. Minun vanhemmille tämä on shokki myös. Lapsille kerromme huomenna ja sunnuntaina mies muuttaa tätinsä luokse kuukaudeksi, jonka jälkeen uuden naikkosensa luo, kunhan saadaan hänen ukkonsa ensin potkittua pihalle. Heilläkin kolme lasta, joten aikamoista suurperheen elämää saavat viettää sitten. Tällä hetkellä suren tilannetta lasten kannalta todella paljon, olisin halunnut heille tarjota ydinperheen. Myös talousasiat huolestuttavat, koska muutimme kuukausi sitten unelmiemme asuntoon, josta en haluaisi pois mutta luultavasti minulla ei ole varaa tätä maksaa :'( Juuri kun lapsetkin ovat aloittaneet uudessa koulussa ja pihalla on paljon kavereita. Sydäntä repii. En ole juuri syönyt enkä nukkunut näinä viikkoina, nyt ehkä jo helpottaa sen suhteen hieman. Olen puhunut, puhunut ja puhunut. Se on minun tapani prosessoida tätä. Suurimpana tunteena on edelleen, miksi. Miksi nyt kun kaikki oli hyvin? Jos ei muka rakasta enää niin miksi ennen tätä on kuitenkin ollut hyvin rakastavan oloinen ja voivatko tunteet vain yhtäkkiä kuolla. Uskoisin itse niin, että hullaantumisen tunne on tällä hetkellä niin suuri, ettei tilaa tälle ”vanhalle rakkaudelle” riitä. Haluaisin taistella liitostani, vaikkakaan en tiedä oikeasti miten tästä noustaisiin. Tuskinpa sitä tarvitsee miettiäkään, koska mies on valintansa tehnyt ja jättää meidät. Juuri kun saimme asuntomme kauniiksi ja elämän rullaamaan, tuli tällainen ☹️ Mies kertoi, että heillä oli tarkoitus kertoa vasta joulun jälkeen 😀 Siis mitä ihmettä. Olisivat saaneet raha-asiat kuntoon niin, että olisivat sitten voineet kertoa meille ja ruveta heti asumaan yhdessä. Miehellä on selkeästi tällä hetkellä päässään vaaleanpunaiset lasit, eikä ajattele mitään tai ketään muuta kuin itseään ja suurta rakkauttaan. Lapsia tulee toki tapaamaan, mutta ei se sama ole kuin asuisi heidän kanssa. Loppukaneettina todettakoon, että uskon syvällä sisimmässäni, että minulle tulee loppupeleissä käymään hyvin. Ja jos maailmassa on yhtään oikeudenmukaisuutta, miehelle ja hänen heilalleen tulee käymään hyvin köpösesti suhteessaan. Ugh, olen puhunut.
Hei Kallan tuoksu1 viestistäsi. Se oli silmiä avaava, vaikkakin sinänsä tiesin ja olin ajatellut samat asiat jo aiemmin. Olen todella surullinen ja pahoillani tilanteestasi. En lastesi kannalta, mutta sinun itsesi. Mutta ymmärrän tilanteesti silti, ajattelet äitinä lasten parasta. Toivotan sinulle todella paljon jaksamista, muista muistaa myös itsesi.
Olen todella miettinyt sitä, ottaisinko mieheni takaisin. En voi sanoa varmasti kumpaankaan suuntaan. Mutta kyllä kallistuminen vahvasti kasvaa koko ajan, mitä enemmän loukkauksia saan ja mitä syvemmälle he suhteessaan ajautuvat, siihen suuntaan etten ota. En todella tiedä osaisinko enää koskaan luottaa häneen. Enkä varmaan 100% luottaisi, että ei tee tuollaista enää. Jos mies nyt jossain vaiheessa takaisin olisi tulossa, en todellakaan ottaisi heti kotiin asumaan, vaikka antaisinkin mahdollisuuden. Aloittaisimme tapailemaan täysin puhtaalta pöydältä, ilman että lapset edes siitä tietäisivät. Vaikka itseni takia en voisi olla varma, ettei mies taas joskus lähde, haluaisin lasten takia olla. Ja se miehen tulisi myös luvata ja osoittaa, koska toista kertaa ei tulisi.
En tiedä, ehkä tämä kertarykäisy oli toisaalta parempi. Ihan kamala paikkahan se oli, pahinta mitä minulle on ikinä tapahtunut, mutta toisaalta olen onnellinen, ettei minulle annettu mitään mahdollisuuksia jäädä roikkumaan (ja siltikin roikun). Toisaalta toivon todella, että mies pysyisi nyt päätöksessään eikä haluaisi tulla ikinä takaisin. Minun ei tarvitsisi tehdä päätöksiä. Toisaalta kuitenkin sydän huutaa, että tahtoa olisi vielä yrittää, mahdollisesti. Alan kuitenkin pikku hiljaa pääsemään jaloilleni, hitaasti mutta varmasti. Ja uskon, että loppupeleissä tässä käy kuitenkin hyvin, joskus.
Elli33, Sinuna en ottaisi miestä takaisin. Oma mieheni ilmoitti erosta ja uudesta suhteesta syksyllä 2013. Yön mietittyään hänelle tuli katumus ja palasi kotiin. Sanoi laittavansa välit naiseen poikki. Varmaan hän yrittikin, mutta nainen oli toista mieltä. Hän uhkasi kertoa minulle kaiken jos mieheni jättää hänet ja niin kävikin. Kaikki likaiset yksityiskohtat tuli ilmi. Kaikesta huolimatta jatkoimme yhteiseloa mieheni kanssa. On ollut suurta rakkautta, välittämistä, huolenpitoa, tukemista, kuuntelemista ja mitä ihminen ylipäätään voi toivoa.
Meillä on mennyt peremmin kuin ehkä koskaan.
Silti välillä tulee valtava viha, kuvotus...., mitä kaikkea selkäni takana on puuhattu. Olen yrittänyt selvittää asiaa ja päästä yli pettämisestä. Se ei onnistu. Viimeksi yöllä heräsin ja olin tosi ahdistunut. Olen miettinyt, olisiko minulle ollut helpompaa jos mieheni olisi mennyt menojaan. Nyt joudun miettimään, vieläkö he pitävät yhteyttä. Entä jos vanha suola alkaa janottaa jne. Olen myös vihainen siitä, että minun täytyy miettiä ja ratkaista, eroammeko vai ei. Mies haluaisi jatkaa eteenpäin, unohtaa menneet. Hän ei voi ymmärtää, että vieläkin voin välillä huonosti pettämisen takia. Kun mieheni huomaa, että minulla on paha olla hän tulee vihaiseksi tyyliin "miksi kaivat menneitä, kun hänellä on niin raskasta".
Hei Yksivaan. Mukava kuulla muiden kertomuksia samasta aiheesta mutta silti niin surullista :/ Miksi meitä on niin paljon. Miksi ihminen voi loukata toista tällä tavalla? Itselläni tuli tänään niin hirveä olo ja itsesääli. Itkin sitä, että olen maailman kamalin ihminen ja ei yhtään ihme, että mieheni valitsi jonkun helpomman ja mukavamman ihmisen kuin minä. Onneksi juteltuani ystäväni kanssa oloni tuli paljon paremmaksi.
Sitä todella pelkään, että jos ottaisin mieheni takaisin, kokisin juuri noita samoja ajatuksia, kuin mainitsit. Nyt olisi helppoa antaa mennä, kun koko elämä on muutenkin käännetty ympäri. Etsiä joku uusi, sitten joskus, uudelta pohjalta. Ilman loukkauksia, syytöksiä. Siltikin sydän huutaa toisen perään. En tosiaan voi sanoa varmaksi kumpaankaan suuntaan, mitä tekisin jos hän takaisin haluaisi. Nyt ei ainakaan vaikuta ollenkaan siltä, että olisi edes tulossa takaisin, joten sitä ei tarvitse nyt miettiäkään. Vaikkakin tuntuu hirveälle, että mieheni ei tuntunut hetkeäkään epäröivän, lähteekö vai ei, on se silti melkeinpä armollisempaa. Koska sitä juuri pelkään eniten, että jos ottaisin mieheni takaisin, voisinko ikinä luottaa siihen, että hän ei tee näin uudestaan. Voisinko luottaa ikinä enää kunnolla. Aiemmin luotin mieheeni kuin kiveen, ehkä sitten liikaakin. Tosin mielestäni luottamus kuuluu parisuhteeseen ja en koe sitä heikkoudekseni, että olen luottanut. Sellaista luottamusta ei voi ikinä saada takaisin, kun sen on menettänyt. Surullista.
moi. 🙂🌻
kiinnostaa kuulla; miten menee?
- koskettavia tarinoita.
Minuakin kiinnostaisi, miten asiat ovat menneet? Mitä puoli vuotta saa aikaan?
Itselläni on tilanne, että mieheni jäi vuosi sitten kiinni viestittelystä "tosi hyvän työkaverinsa" kanssa. Tämäkin perheellinen ihminen.
Olemme mieheni kanssa kuitenkin olleet yhdessä 28 vuotta, melko nuoria oltiin, kun alettiin yhdessä kulkea. Kaksi upeaa lasta ovat melkein maailmalla ja minä odotin mukavia yhteisiä aikoja kahdestaan. Taloudellisesti meillä on ollut ok, ei velkaa enää. On pelit ja vehkeet herralla hommattuna. Ulkopuolisten mielestä parisuhteemme on näyttänyt täydelliseltä ja minä olen ollut sokea, luottavainen ja onnellinen, vaikka omat vastoinkäymisemme meilläkin on noihin vuosiin mahtunut. Ukko käyttäisi kyllä alkoholia huomattavasti enemmän, jos minua ei olisi. On jossain vaiheessa sen myöntänyt itsekin. Se onkin ollut melko ainoita riidan aiheita, koska juomistapamme ovat erilaiset. Minä voisin käydä terassilla yhdellä, miehelle ei ole olemassa "yhtä". Mutta tämän kanssa on tasapainoiltu.
Nuorena oltiin tosi ehdottomia. Uskottomuus on kerrasta poikki! Ja nyt huomaan vuoden aikana antaneeni jo monta uutta mahdollisuutta. HALUNNUT uskoa miehen puheisiin. Että viestejä vaan. Aina kuitenkin aistinut, kun ennen niin läheinen ukko on etääntynyt ja taas onkin sitten viestit lennelleet. Olen halunnut uskoa, toivoa ja rakastaa, että oltaisiin taas onnellisia. Aina välillä oltukin. Ja Elli taisi tuolla mainitakin, että sanotaan ettei hyvän suhteen väliin pääse, mutta näköjään pääsee. Tai sitten toinen vain luulee suhteen olevan hyvä.
Tänään on eropaperit sitten kuitenkin viety. Ja samalla tullut ilmi, että suhde ei olekaan sitten ollut ihan viestejä vaan. Jo on pitänyt valehdella pitkään! Ajattelisi moiseen jo väsyvän? Minä haen siis eroa vaikka en haluaisi. Ukko on rakas, tulee kai aina olemaan, mutta kai se on tappionsa myönnettävä. Ukko ei haluaisi erota, mutta motiiveja mietin. Taloudellinen tilanne huononee kummallakin, mutta... Itse olen yrittänyt miettiä mikä on pahan mielen hinta. Olen vahva, minä pärjään. Miehestä en ole varma. Voisinko asua hänen kanssaan? Lasten takia ei enää tarvitse. Elettäisiin avoimessa liitossa?
No enpä tiedä.
Ja tämä toinen nainen sitten. Kuulemma häntä ei mies ottaisi, vaikka eläisi yksin. No onpa se hienoa, kun tämä perhe nyt taitaa ainakin hajota.
🙂👍