Auttajan vaimo tuska

Auttajan vaimo tuska

Käyttäjä Ulla K. aloittanut aikaan 12.12.2006 klo 14:38 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Ulla K. kirjoittanut 12.12.2006 klo 14:38

Hei!

Kirjoitan nyt ekaa kertaa, kun olen oikeastikin eka kertaa hukassa tässä parisuhteessa. Ja pahoittelen etukäteen pitkää viestiä, mutta minun pitää saada ”suoltaa” tämä ulos.

Olen 20 vuotta naimisissa ollut, periaatteessa onnellinen aviovaimo. Nyt kuitenkin tarvitsen ulkopuolisen näkemystä asiaan, joka painaa minua raskaasti, ja mieheni kuittaa sen vetoamalla salassapitovelvollisuuteen ja hänen rooliinsa auttajana.

Mieheni joutuu työnsä puolesta kuuntelemaan toisten huolia ja toimimaan ”sielunhoitajana”, ja hän on myös tukena ja kolmantena osapuolena, kun parisuhteissa on kriisejä. Nyt kuitenkin olen viime viikkoina huomannut, miten hän aina puhuu eräästä naisesta, kutsun häntä tässä nyt vaikka Marjaksi: Marja kertoi sitä, Marja kirjoitti tätä. Tämä Marja käy hänen kanssaan samassa sählyporukassa. Samoihin aikoihin olen huomannut, että mieheni lähettelee tekstiviestejä enemmän kuin ennen (hän ei yleensä tykkää kirjoittaa pitkiä viestejä), ja hän käy vähän väliä kotonakin tarkistamassa työsähköpostinsa (jota hän ei ennen tehnyt). Nyt sitten hän maanantaina jäi illalla kirjoittamaan viestiä hymy huulilla, kun menin nukkumaan. Aamulla, kun aloin töihin (olen tietokona-alan ammattilainen ja teen töitä etänä kotoa), huomasin että hän oli käynyt myös käynyt katselemassa kaikenlaisia ”kuvia” netissä, joka yleensä kertoo hänen ”levottomasta” olostaan. Tästä en ole aiemmin häntä tuominnut, sillä hänellä on enemmän tarpeita kuin minulla.

Meillä on ollut loistava suhde, täysin avoin, rakastava ja seksikin on vuosi vuodelta parempaa, joten ei ole missään vaiheessa ollut syytä mihinkään tällaiseen pohtimiseen. Heitin hänelle sitten aamulla, että taitaa se Marja pyöriä aika lailla sun päässäsi, kun pitää ”tyhjentää aivotkin” sen päätteeksi kun on hänen kanssaan vaihtanut sähköposteja. Mieheni väitti, ettei siinä ole ”mitään sellaista”, mutta kun kerroin mitä olin havainnoinut viikkojen varrella, ja varsinkin kun näin, että ko. Marja on 25 v. hoikka, ruskeasilmäinen tumma nainen (jonka tiedän olevan mieheni makuun oleva nainen, ja itse olen kaikkea muuta!), niin hän sanoi, että olemme vain ystäviä. Mä totesin huvittuneena, että ”kyllä sun päässä taitaa pyöriä muutakin kuin ystävyyttä”, niin hän kielsi sen ja sanoi sen olevan arkista läppää ja kevyttä flirttailua, jota hän pitää monen naisen kanssa. Sanoin, etten missään vaiheessa epäillytkään, että Marja olisi häneen ihastunut (hänellä on sellainen unelmavävyn näköinen mies ja mieheni taas on keski-ikäinen, kaljuuntuva, mahakas, mutta kieltämättä charmikas mies), vaan että tämä Marja pyörii mieheni päässä. No hän lähti töihin, enkä itse ajatellut asiaa sen enempää, kunnes hän soitti, että oli lähettänyt viestin Marjalle ettei halua jatkaa heidän viestittelyä, sillä rakastaa minua eikä halua, että tämä painaa minua. Sanoin, että ”tyhmäkö olet, ei tämä minua paina, eikä varmasti Marja tajunnut mitä päässäsi liikkuu!” No hänkin totesi ehkä mokanneensa, ja mä sanoin, että hän kiinnittää liikaa asiaan huomiota, kun on itse ihastunut Marjaan. Kun hän tuli kotiin töistä, hän kertoi, että hänen on pakko nyt tavata Marjaa, kun se itkee puhelimessa, ettei ole tarkoittanut mitään, ja ei ymmärrä mitä pahaa heidän ystävyydessään on. He sopisivat, että mieheni menee hänen luokseen kun hänen lapsensa ovat päiväunilla, ja keskustelevat. Mieheni oli heillä kaksi tuntia ”kahvilla” ja kertoi illalla, että nyt hänellä on hyvä mieli eikä asia paina häntä enää ja voimme unohtaa sen. Samalla hänen oli tarve kertoa, että itse asiassa erään kerran, kun hän oli erään porukan kanssa pikkujouluissa, hän oli pyytänyt Marjan tulemaan sinne tanssiravintolaan, kun tämä oli valittanut, että hänellä ei vielä ole sellaisia kavereita kenen kanssa lähteä ravintolaan, kun ovat vasta muuttaneet paikkakunnalle. Mieheni kertoi tanssittaneen häntä ja selosti ”oudon tarkkaan” miten oli pitänyt lantiosta kiinni, että ”tiesi rajansa”. Samoin he olivat kulkeneet autolle käsikynkkää, kun ”Marjaa oli pelottanut kaduilla ollut meno”. Tämän kaiken mieheni kertoi nyt, kun kaiken piti olla unohtunut eikä silloin pari viikkoa sitten kun olivat olleet ravintolassa. Mutta uskon kyllä miestäni, kun hän sanoo, että mitään fyysistä ei ole tapahtunut, sillä tämä Marja ei todellakaan ole kiinnostunut miehestäni, hänessä vain asuu pieni vamppi.

Mieheni on erittäin sosiaalinen, ja naiset pitävät hänestä ja hän on usein tanssittanut muita naisia, vaikka en itse ole edes paikalla, mutta tämä ei ole koskaan vaivannut minua, sillä hän kertoo niistä tullessaan kotiin. Ja hän on myös ”naistenmies” siinä mielessä, että hänen on helppo flirttailla ja imarrella naisia. Nyt kuitenkin vaistoni kertoo muuta. Vaikka mieheni oli siis ”hyvällä mielellä ja sujut asian kanssa”, Marja lähetti hänelle viestejä tiistaina marttyyrin oloisena (tämä on minun tulkintani, mieheni kertoi, että ”nyt se ei sitten uskalla ollenkaan kirjoittaa mulle, kun pelkää, että ei saisi kirjoittaa”).
Olimme tässä lastemme koululla tilaisuudessa, jossa Marjakin oli. Huomasin, että Marja tarkkaili meitä koko ajan ja he vaihtoivat mieheni kanssa katseita ja hymyilivät toisilleen. Illalla Marja taas lähetti tekstarin ja mieheni kertoi, että Marja pyytää häntä kirjoittamaan hänelle s-postia. Kerroin, että sitähän se juuri haluaa, sinun huomiotasi, ja parhaiten pääset eroon olematta vastaamatta. Mutta mieheni sanoi, että ei hän voi loukata sitä, sillä heillä on myös ollut ”sielunhoidollisia” keskusteluja. Koko ajan kun olen pyytänyt miestäni kertomaan, että minkäsävyisiä heidän keskustelut ovat, jotta voisin tulkita onko niissä ”jotain muuta”, niin mieheni sanoo, että hän ei voi kertoa niistä mitään sillä hänellä on salassapitovelvollisuus. Hän sanoo, että hän on tarkkaan pitänyt huolta, että ei kirjoita mitään sellaista mitä voisi käyttää hyväksi, ja paljastaisi jotain hänestä. Sen sijaan hän ei suostu kertomaan mitään minkä sävyisiä kirjeet on tai vastaavaa, kun ”hän ei voi näyttää työsähköpostejaan”.

Tänään he olivat pelaamassa ja eikä siinä mitään. Kuitenkin mieheni ollessa saunassa hänelle tuli tekstiviesti. Kysyin keneltä se on ja hän totesi sen olevan Marjalta, joka pyytää häntä kirjoittamaan hänelle s-postia (ei siis kuulemma itse kirjoita mitään asiaa, vaan viesti on ”kirjoita mulle”). Esitin toivomuksen miehelleni, ettei hän vastaisi. Hän sanoi kunnioittavansa minua, ja haluavansa eroon tästä Marjasta (jonka käyttäytyminen nyt sitten alkoi jo ärsyttämään häntä). Kuitenkin siinä istuessamme iltaa näin, että ajatus vaivaa häntä koko ajan ja Marja pyörii mielessä. Hän sanoi, että voisi nyt kolmannen kerran pistää poikki ja kirjoittaa, että lopeta se viestien lähettely. Mutta sanoin, että sitä se miesten huomiota kaipaava nuori nainen nimenomaan haluaa, että vastaat ja osoitat mielenkiintoa häneen, ja että parhaiten tuollaisesta pääsisi eroon olisi esittämällä välinpitämätöntä. Miehelläni oli kuitenkin vaikea hyväksyä asia, ja puimme asiaa sitten edestakaisin, kunnes sanoin, että tämä oikeastaan on epäreilua, että mun pitää ottaa kantaa asiaan ja lohduttaa häntä asiassa, johon hän on aivan itse nuoren naisen hurmiossa ajautunut.

Asia nyt vaivaa minua, sillä olen keski-ikäinen, kuluneen näköinen suomalaisraaminen nainen, jolla on huono itsetunto, eikä mieltäni yhtään huojenna mieheni väitteet siitä, että hän rakastaa minua, kun on samana päivänä myöntänyt, että on joskus ohimennen kertonut Marjalle hänellä ”olevan uskomattoman kauniit silmät” ym. kehuja. Nämä kaikki eivät kuulosta pelkältä ystävien jutuilta… Kun sitten ”vaadin”, että haluan jotain todisteita siitä millaista tämä YSTÄVYYS (jota mieheni nyt joka lauseessa painotti) oikein oli, että eikö hän voisi jonkun viestin näyttää tai jotain kertoa heidän keskustelujensa tasosta, niin hän sanoi, että ”ehkä rohkeinta miksi mä olen sitä kirjeessä kutsunut on ”Marja suloinen” (nimi siin sointuu tämän suloisen kanssa). No mä sitten kysyin miten Marja sitten aloittaa kirjeensä, mieheni totesi lakonisesti, että näissä ole mitään pahaa: ”Hei hurmuri”, ”Hey handsome”, esimerkiksi. No mielestäni nämä eivät nyt kuuluu sielunhoidollisessa suhteessa ja luottamuksellisia keskusteluja sisältävien kirjeiden aloitukseksi!!! Nyt mieheni sitten raivoaa minulle siitä, että olen sairaalloisen mustasukkainen (en ole ikinä ennen ollut sitä, ja hänkin tietää sen), ja että asenteeni on nyt se, joka vie avioliittomme kuilun partaalle, ja että minun tulee hyväksyä se, että hänen toimensa pitää sisällään tämäntyyppisiä suhteita.

Olenko vain mieleltäni sairastunut keski-iän kriisissä oleva nainen, jonka pitää hakeutua hoitoon (kuten mieheni sanoi)? PItääkö minun niellä kaikki ja hyväksyä, että mieheni ammattiin vain kuuluu sähköposti/tekstiviestisuhteet nuorten naisten kanssa, jossa hänen tulee olla heidän tukenaan, kun ovat ”kypsyneitä kotiäitejä” (jota olen itsekin ollut aikoinaan, eikä hän minua silloin lohduttanut, vaan oli töissä) vai olenko oikeassa, että tietty raja on ylittynyt ja mieheni pitäisi olla tässä suhteessa täysin rehellinen eikä vedota salassapitovelvollisuuteen. Eihän minua tämän mulle täysin tuntemattoman Marjan sielunhoidolliset asiat kiinnosta, vaan se millainen suhde hänellä on mieheeni/miten hän on hurmannut mieheni. Eikä mitkään asiat varmasti kantautuisi minulta eteenpäin!

Olen aivan yksin asiani kanssa, enkä tiedä mistä hakea apua. En voi puhua asiasta kenenkään kanssa, sillä en halua ystävieni suhtautuvan meihin erilailla tämän takia, enkä mustamaalata miestäni häntä kunnioitettavien ihmisten silmissä. Mieheni joutuu työssään paikkaamaan avioliittoja, mutta se ei paljon auta, kun ongelma osuu omalle kohdalle. Hän vain totesi minun olevan sairas, ja minun ärsyttävän häntä enemmän kuin ikinä, ja että tämä on nyt minun vikani, että asiasta on paisunut näin suuri juttu meidän välillä, ”olisi ollut parempi, kun en olisi kertonut mitään”! Sekö tässä on ratkaisu?? Että hän pitää itsensä ja avioliittonsa onnellisena, kun flirttailee ja käy ”luottamuksellisia keskusteluja” nuorten naisten kanssa kertomatta siitä sinisilmäiselle vaimolleen, ja kaikki ovat onnellisia? Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta.

Terv. täysin hukassa

Käyttäjä kypsynyt kirjoittanut 12.12.2006 klo 20:28

Heipä Ulla!
Minulla on sellainen tuntuma tuohon naisen vaistoon, että todennäköisesti jotain tuossa on meneillään. Tuntematta miestäsi en osaa sanoa, kuinka luotettava hän ihmisenä on. esim.Voitko luottaa meidän arvioihin enemmän, kuin miehesi vakuutteluihin asiantilasta.Ja mihin se sitten johtaa.

Kuka "keski-ikäinen" ei tuntisi itseänsä mairitelluksi, jos joku nuori ehkä kauniskin herättelisi jotain hiipuneita tunteita sisikunnassa, mutta kaikki eivät siltikään hylkää sitä vanhaa kumppaniaan(sitäkö pelkäät).

Eettisestihän se ei pitäisi olla mahdollista eikä sallittua seurustella(tanssiravintolassa, kännykkäviestit terapian ulkopuoliset), jos on hoitosuhteessa. Ja ainakaan minä, (tuskin kukaan muukaan) , ole saanut terapeuttini/lääkärini ym. kotinumeroa. Kuulostaa erikoiskohtelulta.

No, se kyseleminen/epäileminen varmaan saa miehesi tuntemaan itsensä ahdistetuksi nurkkaan ja hän puolustautuu. Jos on jotain suhdetoimintaa tämän Marjan kanssa, tuskin totuutta häneltä irtoaa, on vaan ärsytetty, kun olet asiantilan huomannut.Jos taas epäilet häntä, vaikka ei olisi aihetta, niin se on osoitus luottamuspulasta välillänne ja asialle pitäisi alkaa tehdä jotain.

Sanoisin, että kannattaisi Sinun ryhtyä toimenpiteisiin, koska näyttää suhteestanne puutuvan kuitenkin jotain kipinää. Jotain erikoista ylläriä tavanomaiseen elämään. Värjäät hiuksesi, erikoisia vaatteita ym, niin, että miehesi on katsottava parikin kertaa, tunteakseen Sinut.(voidaan katsoa liittyvän keski-iän kriisiin, kuten tuo miehesi mahdollinen suhdekin). Näyttele välinpitämätöntä Marjan suhteen, vaikka kipeää tekisi, lopeta siis koskettelemasta asiaa. Älä Sinä mahdollista kotonasi Marjasta puhumista, vaan yritä saada miehesi huomaamaan Sinut uudelleen.Ei mustasukkaisena vaimona, vaan houkuttelevana naisena.

Saattaahan se olla, että tuossa muuttumisleikissä käy niin, että joku "nuori" mies kiinnostuu Sinusta ja miehesi palautuu takaisin huomattuaan sinunkin olevan houkutteleva. Onhan se taivahan tosi, että kun on monia vuosia saman kumppanin kanssa, niin unohtuu tuo toisen ihmisen viehättäminen, yhdessäolo saattaa muuttua tasaiseksi, jokapäiväiseksi , jopa tylsäksi ja sitten kaikki ulkopuolinen alkaa kiinnostaa, vaikkapa vain flirttinä, mutta kuitenkin.

Mieti noita asioita nyt sitten siltäkin kantilta etten ole mikään ammattiauttaja, muuten vain "maailmanparantaja" ja harkitse käyvätkö vinkkini omalla kohdallasi.

Minulla on tuosta "mustasukkaisen vaimon" roolista kokemusta nimittäin: Minäkin aikanaan vaistosin, ettei kaikki ollut niinkuin piti, en vain tiennyt mistä oli kysymys. Mies vain ei tullut yöllisiltä reissuitaan kotia, ei selitellyt menojaan, vaan sanoi. että saan kuvitella, mitä haluan.Perheterapiaan hän halusi viedä minut, kun alkoi suutuspäissään heitellä sekä tavaroita, että minua ympäri huushollia.

Terapeutti kehui viimeisessä istunnossa, että on loistava parisuhde meillä, kun ei oltu seitsemään viikkoon riidelty, että saadaan asiat puhumalla hoidettua. (minä siis puhuin, mies ei, ei ainakaan mitään, mikä olisi ollut totta).Viikon päästä terapiasta vietti taas yönsä jossain, ja tuli kotiin itkusilmin sanoen, ettei lähde luotani mihinkään.Minä sitten ihmettelin, kun ei vielä minnekään ollut mennytkään, että mistähän on kysymys.Olin sitten luvannut lähteä tyttökaverin kanssa illalla tanssimaan, kun olin sisuuntunut noihin epämääräisiin juttuihin. Lähdinkin, mutta sovittiin miehen kanssa tapaavamme myöhemmin. Tapasimmekin sitten ja lähdimme kotia, koska tunsin itseni huonovointiseksi. Kuvittelin juoneeni itseni humalaan, mutta kotona mies sitten ihmetteli, kun kerroin juoneen vain muutaman oluen, että kuinka minä siitä niin huonovointiseksi olisin tullut.

Hän tarjosi paukkua "suhteemme uudelle alulle", mutta kieltäytyessäni ottamasta huonon olon takia, hän raivostui silmittömästi, riepotteli minua ympäri huoneistoa, repi vaatteeni, vei kylmään suihkuun "selviämään", istui lopulta päälleni sohvaan ja hakkasi kasvoni "potkupalloksi", kehoitti minua lopettamaan teeskentelyn. Lopulta otti sormuksen sormestaan ja sanoi, että näin on varmaan parempi ja lähti. Yritin soittaa ystävälleni, mutta puhelin ei aluksi toiminut. Oli lähteissään irrottanut johdon. Sain lopulta ystäväni kiinni ja Hän tuli miehensä kanssa hakemaan minut ja toimittivat minut lääkäriin.Selvisi, sitten sekin, että olin kuumeessa ja sen takia huonovointinen.Seuraavana päivänä tuli hakemaan minua ystäväni luota ja oli autuaan tietämätön mitä minulle oli tapahtunut. Kyseli ystävältäni vain, että paljonko olin ottanut lääkkeitä, kun olin kompuroinut itseni tuohon kuntoon.Kehoitin häntä painumaan h.......n.

Mies hävisi viikoksi ja sain lopulta tietää, että hänellä oli ollut jo jonkin aikaa suhde toiseen naiseen, jonka luokse hän sitten muuttikin.Että sellaista se "mustasukkaisen vaimon" epäily sai minun kohdallani aikaan n. 19v sitten. Enkä silloin ollut vielä lähelläkään keski-ikää ja toinen nainen oli vielä vanhempi, kuin minä ja vaikka sain mustan silmän, niin pään turvotus aikanaan lakkasi, vain sieluun jäi arvet, jotka vieläkin pistävät itkemään, kun tätä kirjoitin.

Selviydyttyäni erosta löysin jonkinajan päästä sitten rinnalleni kulkemaan aivan ihanan ihmisen. Liittoa on jo kestänyt 17v,.joten toisinaan on etsittävä noita "virikkeitä" mielenkiinnon säilyttämiseksi.Muita siis, kuin kolmansia pyöriä.Juuri tuota kampauksen vaihtoa, puolison hemmottelua(kynttiläillallisia hyvällä viinillä) ,makkarijutut pidän omana tietona, mutta niihinkin on kaikenlaista virikettä saatavilla, mielikuvitusta käyttäen.Yhteiset harrastukset ja samanlainen maku ovat meidän vahvuutemme ja oman perheen hyvinvoinnista huolehtiminen pääasia.

Anteeksi tuo vuodatus, jos se ei tähän olisi kuulunut, mutta olen täällä minäkin ollut vain hetken aikaa vasta, että "vanhemmat ja viisaammat" oikaiskaa, jos siltä tuntuu.
🙂👍 tsemppiä vai sinulle Ulla

Käyttäjä Joneka kirjoittanut 13.12.2006 klo 08:50

Hei!

Kirjoituksesi sai minut ajattelemaan omaa parisuhdettani sillä siinä on samoja asioita kuin minulla. Erona se että mieheni ei ole ketään tavannut fyysisesti mutta näitä naisia muuten netti ja puhelin tasolla riittää.
Hän sanoo että se on vain hupia ja rakastaa minua vain. Mutta jotain vaikaa jossain täytyy olla koska näin tekee!

Hän sanoo aina ettei jatka enää mutta olen ilkeä ja tutkin hänen puhelinta ja siellä on omituisia numeroita joihin on soitettu tai vastailtu aina töissä.. ja joskus olen sänhköpostinkin tutkinut ja yllätys 😮 Teen väärin mutta minkäs teet..

Miehen mielestä siinä ei ole mitään väärää eikä hän petä minua.

Mutta ei ollut tarkoitus omia murheita sinulle purnata. 😞😳

Minulla ei ole sinulle mitään neuvoja. Mutta jos pystyt puhumaan niin se kannattaa! Ja miettiä omia tunteitaan jne.

Voimia ja haleja oikein paljon!