Hei Molempien pitää haluta saada suhde toimimaan ja tehdä töitä sen eteen.Huomioida toista,muistaa pienillä eleillä ja kauniilla sanoilla.Itse en saanut omaa liittoani korjattua.Olisin halunut asua jonkin aikaa erillään ja mennä pariterapioihin,mutta,kun toinen ei lähtenyt.Yritin muuttaakkin itseäni ja muutuinkin,mutta vissiin väärään suuntaan,kun ennen tein kaikkea ja nyt en enään passaillutkaan.🙂 itse väsyin enkä jaksanut enää pitää itsestänikään huolta.Ihmettelin aina,että mitä tarkotetaan kasvettiin erilleen?nyt taidan senkin tietää mitä tarkoittaa🙄.Toivon teille kaikkea hyvää ja toivon,että saisitte asianne järjestettyä 🌻🙂🌻.

Meillä kuoli perheenjäsen ja sitä ennen oli myös välit vähän haalistuneet.
Nyt asumuseroa harkittiin ja parhaillaan oma vuokra-asunto haussa.
Myös seksiasiat on menneet huonosti pitkän aikaa ja kohta vuoteen ei ole
ollut mitään ja senkin takia koitetaan tuota asumuseroa. Surua on tällä
hetkellä liikaa molemmilla.

Hei!

Minulla on ollut hyvin samantyyppinen tilanne kuin sinulla. 17 vuotta yhteistä elämää, lapset 3v. 7v. ja 10v. Mies ilmoitti keväällä olevansa onneton. Kävimme kevään, kesän ja alkusyksyn parisuhdeterapeutilla ja paljonhan siellä paljastuikin. Yritin kaikkeni ja ehdotin vaikka mitä ratkaisuja. Syksyllä mieheni ilmoitti, että haluaa muuttaa pois yhteisestä kodistamme, koska on niin ahdistunut. Olin surun murtama, koska olin aina kuvitellut, että saamme asiamme kuntoon.

Totuus paljastui vasta kuukausi muuton jälkeen. Miehelläni oli toinen nainen. Totuus täytti vihdoin kaikki epämääräiset aukot tarinassa. Hän oli suunnitellut lähtöä jo pitkään, sillä aikaa kun minä yritin henkihieverissä pitää meitä elossa.

Tällä hetkellä on ero vireillä, olen ostamssa omaa asuntoa ja kohta pitää varmaan alkaa miettimään lastenkin huoltajuusasioita. Silti toivon, että mieheni vielä ymmärtäisi tekevänsä elämänsä virheen. Säälittävää, mutta minkäs teet.

Epätietoisuus oli kuitenkin todella kuluttavaa ja ahdistavaa. Terapeuttimme neuvoi minua vaatimaan vastausta. En halunnut tehdä sitä, koska se pelotti niin paljon. Kauheaa tämä on ollutkin, mutta ainakin tiedän nyt totuuden. Nyt minulla on mahdollisuus tehdä omia ratkaisuja, vaikka sekin tuntuu mahdottomalta ja pelottavalta.

Vaikka oma tilanteeni näyttää nyt toivottomalta, uskon ja tiedän, että on niitäkin, jotka saavat asiansa kuntoon.

Voimia sinulle!

Ihmisellä on rajallinen jaksaminen, se taitaa olla tosiasia. Itse aikoinaan ennen virallista eroa asuttiin pari kuukautta erikseen. Itsellä oli tunne, että on saatava hengittää ja katsoa, mutta meillä sitten miehellä oli kiire sekstailemaan, joten mun osalta kaikki loppui siihen. Se oli sellainen sinetti, kun hän halusi muiden pöksyihin, eikä antanut mitään merkkiä siitä, että haluaisi korjata asioitamme. Ainut, mitä hän teki, oli pieni kitinä, että eikös voitais lopettaa jo tämä asumisero.

Joskus vaan on liian myöhäistä, mutta toisaalta, toivoa voi olla, kauankin. Itse olen miettinyt monta vuotta eroamme. Olen kylläkin aina tullut siihen tulokseen, että kannatti, en olisi pystynyt jatkamaan. Mutta sen sanon, että jos pienikin toivon pilke tai halu tai mikä vaan siihen suuntaan olisi vielä ollut, niin olisin sanonut miehelle, että jatketaan. Mutta kun ei ollut, niin ei ollut. Kaikki oli kuollutta, ainut mitä ikävöin oli juuri se,mistä niin usein puhutaan; olemista parisuhteessa ja osittain sitä kaikkea, mitä oli rakennettu. Tietysti lasten kannalta oli ikävää, että joutuivat kokemaan eron.

Sinä, aloittaja; ethän sinä voi häntä mihinkään pakottaa ainakaan, etkä sitä tietysti ajattelekaan. Tarkoitan vain sitä, että tunteet joko ovat, tai eivät. Voittehan te keskustella asioista, jos on tilanteita, mutta silti sinun on annettava hänen olla. Ruikutus ei auta mitään. Huolehdi itsestäsi hyvin. Tee hänen ja lasten eteen asioita, näytä arjessa, että rakastat, mutta älä tyrkyttäydy. Tietysti itse tiedät ja vaistoat ja tunnet tilanteet. Mutta jos asioita ajattelee toisen kautta, toisen pöksyissä, on helpompaa tehdä toiselle hyvin. Näitä tulee mieleen, jos minulta neuvoa kysytään.

Muutoin, lykkyä tykö. Elämä ottaa, elämä antaa. Elämähän on oikeastaan oppimista, hyväksymistä ja luopumista. Jos se on teille kaikille hyväksi, toivon, että saatte välinne korjattua. Jos taas pysytte, päädytte erillenne, toivon, että ajattelette ja teette kaiken mahdollisimman helpoksi ja turvalliseksi lapsillenne.

onnensa hukannut kirjoitti 16.2.2013 23:48

…Olemme 30v pari ja olleet teineistä asti yhdessä.…
…Teemme edelleen paljon asioita perheenä ja kahden kesken. Nukumme vierekkäin toisissamme kiinni, suukottelemme, halailemme päivittäin...seksiäkin on. Mutta kaikki loppuu pian.…
…Nyt siis olemme siinä pisteessä että muutamme erillimme. Sillä ns. "Erillään yhdessä"-menetelmällä muutaman kuukauden. Pidämme sormukset sormissa ja kunnioitamme toisiamme eikä ruveta säätämään muiden kanssa.…

Miten niin olet onnesi hukannut? Jos jo nyt ajattelet niin, niin turha rypistellä.

Jos vaimosi on sanonut ettei rakasta sinua, niin miksi hän sitten edelleen roikkuu... miten vaan.

Siis jonkinlainen asumusero, Fisherillä on kirja suhteen jälleenrakennuksesta, jossa on toi pointti mikä teillä on. Erillisyys on joka suhteen elinehto. Se on itsellisyyttä, sitä, ettei langeta oman onnellisuuden vaatimusta toisen niskalle, vaan ottaa vastuun omasta elämästä ja sen onnellisuudesta. Siihen on varmaan kipeää kasvaa, jos on kasvanut 15 vuotta symbioosiin... mutta kaippa se voi olla mahdollista.

Toivon että voitte pitää mahdollisuuksia avoimina ja olla rehellisiä ja avoimia toisillenne ja itsellenne. Kerrohan miten etenee. Ja elämä jatkuu kaikissa tapauksissa, eiks juu.🙂👍

Hei 🌻🙂🌻
Itselläni takana 30 vuotta yhteiseloa miehen kanssa ja liitossa ollut karikoita. Luulin niiden jo tyyntyneen ja tulikin uskottomuus miehen puolelta.
Usein siinä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä menevät vuodet joutuisaan ja vasta keski- iässä alkaa miettimään sitä (ehkä juuri jonkun tapahtuman sysäämänä) onko parisuhde itselle oikea.
Olen taistellut tähän asti ja suomalaisella " periksi ei anneta " mentaliteetilla aion selvitä tästä viimeisimmästäkin takaiskusta.
Tahtotila on siis kova mutta täytyy ymmärtää, etteivät tunteet ole aina tahdonalaisia.
Haluan käydä sisäisesti tämän avioliiton läpi, terapeutin tukemana.
Minusta tämä on sen arvoinen asia.
Toista ei voi muuttaa mutta itseään voi 🌻🙂🌻