Asperger-puoliso

Asperger-puoliso

Käyttäjä Vaahterus aloittanut aikaan 02.07.2020 klo 11:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Vaahterus kirjoittanut 02.07.2020 klo 11:36

Puolisollani on lievä Asperger, mikä on aiheuttanut minulle pettymyksiä koko 20-vuotisen suhteen ajan. Nyt iän myötä kuitenkin ongelma tuntuu pahenevan, enkä enää tiedä, mitä tehdä. Puoliso kääntää selkänsä, sulkeutuu, ei halua syvällisiä keskusteluja (esim. auton varaosista keskustelee kyllä tuntien mittaisia monologeja). Hänelle parisuhde tuntuu olevan sama kuin seksi, jota hän haluaa päivittäin. Minä en niin jaksaisi mekaanista panemista, kun muuta läheisyyttä ja romantiikkaa ei ole. Kun kerron haluavani enemmän läheisyyttä tm, hän tarjoaa lisää seksiä, ostaa apuvälineitä ja vouhottaa orgasmeista.

Olen käynyt chat-keskusteluja parisuhdeneuvojan kanssa, joka selitti, että Asperger-ihmiselle omat tarpeet pitää esittää konkreettisesti. En vain enää tiedä, miten asiaa konkretisoisin, kun olen 20 vuotta sanonut haluavani enemmän syvällistä keskustelua. Olen toki yrittänyt myös luoda romanttisia tilanteita, mutta yleensä ne lässähtävät siihen, että puoliso ei ole tilanteessa mukana tai alkaa puhua hammasrattaista ja muttereista.

Puoliso on muuten ihan aikaansaava, älykäs ja järkevä ihminen.

Miten siis Asperger-puolisolle voisi opettaa romantiikkaa, henkistä läheisyyttä ja henkevää keskustelua?

Käyttäjä Tuulia66 kirjoittanut 03.07.2020 klo 08:53

Hei. Ehkä vaadit toiselta sellaista mihin ei hän kykene? Toisinpäin käännettynä: miltä tuntuisi jos puoliso vaatii, puhuu ja toivoo minulta sellaista mihin en kykene.

Meillä on erilainen tilanne mutta kun luin juttusi tajusin että pitää kääntää aina asiat toisinpäin: miltä tuntuisi minusta "minun" käytös. Vaadinko liikaa? Enkö anna toisen olla sellainen kuin on? Tai miksen itse voi muuttaa itseäni toisenlaiseksi? 🙂 kiitos ja hyvää päivänjatkoa!

Käyttäjä Vaahterus kirjoittanut 03.07.2020 klo 12:35

Tuulia66, pitäisikö minun siis luopua omista tarpeistani suhtessa, koska mien ei kykene keskustelemaan? Voiko aikuinen ihminen olla kykenemätön puhumaan esim. tunteistaan? Miksi hän sitten haluaa elää avioliitossa? Entä jos minä kieltäytyisin seksistä hänen kanssaan, koska en vain kykene sellaiseen?

Käyttäjä kirjoittanut 10.07.2020 klo 17:19

Oletko etsinyt vertaistukea, muualta kuin täältä? Facebookissa saattaisi olla ryhmiä, ja ehkäpä googlaamalla löytyisi muutakin vertaistukea. Täällä ei ehkä ole samassa tilanteessa eläviä..? 🤔 Mutta varmasti tuki olisi sinulle tärkeää! Itselläni on Asperger-läheinen, mutta hän ei ole puoliso.

Käyttäjä Haiven kirjoittanut 29.07.2020 klo 15:08

Minulla on hiukan samanlainen tilanne. Olen myös toivonut syvällisyyttä. Tuli kirjoituksesi luettua mieleen voiko se olla heille liian abstrakti ilmaisu, pitäisikö sanoa suoraan jokin aihe mistä haluaa keskustella. Meillä mies herkästi suuttuu jos ei ole seksiä eikä ymmärrä että välillä kaipaan muutakin läheisyyttä. Hänelle seksi on yhtä kuin rakkaus ja välittäminen. Aluksi itse ajattelin että mies on vain seksin perään mutta olen ymmärtänyt että jotenkin seksi on tapa osoittaa hellyyttä. Meidän tilanne ei ole aivan teidän kaltainen mutta herätti ajatuksia. Meillä mies voi esimerkiksi valmistaa hyvän illallisen, ja sitten istuutu syämään sen melkein yhdellä istumalla katsomattakaan minuun, Kun itse odottaa että samalla voisi keskustella. Kuitenkin tiedän ja koen että hän rakastaa minua mutta välillä todella erilaiset käytösmallit tuottavat haasteita ja pettymystä.

Käyttäjä Haiven kirjoittanut 29.07.2020 klo 15:10

..vielä piti jatkaa etä pettymyksiä on molempiin suuntiin. Mutta minun on välillä haastavaa ymmärtää mielen ajatusmaailmaa, varsinkin kun hän ei kovin usein tunteistaan puhu.

Käyttäjä Uppelus kirjoittanut 31.07.2020 klo 05:03

Kiitos Vaahterus ja Haiven. Meillä on samankaltaisia haasteita. Mieheni on kiltti, mutta syvällistä keskustelua tai läheisyyttä en saa. Monologit autorempasta ovat myös tuttuja, ja mekaaninen seksi. Meillä autojuttujen lisäksi saan kuulla tarkkaa selontekoa siitä, mitä kumppanini on syönyt. Ollaan oltu kahdeksan vuotta yhdessä. Asperger-diagnoosia miehellä ei ole, mutta olen alkanut miettiä, että piirteet viittaisivat Aspergeriin.

Joskus muuten toimii, kun pyytää selkeästi. Esim. "Silitä mua". Mut silti tuntuu jotenkin pahalta, kun toinen ei tunnu olevan aidosti (oma-aloitteisesti) kiinnostunut Minusta 😕.

Oli kuitenkin todella helpottavaa lukea samanlaisista haasteista muillakin 💓

 

Käyttäjä Anne54 kirjoittanut 08.08.2020 klo 20:20

Mielenkiintoista lukea muisen kokemuksia, eka kertaa. Olen ollut 21 vuotta liitossa Asperger-miehen kanssa ja tiivistäisin kokemukseni näin: Jos haluat edes jonkin verran läheisyyttä, kumppanuutta ja ihan tavallisen mukavaa seksiä, jätä asperger ja etsi joku toinen. Aspergerin yleisimmät ominaispiirteet: yksin viihtyminen, vaikeus asettua toisen ihmisen asemaan, vaikeus lukea kasvojen ilmeitä, usein kosketuksen ja läheisyyden, jopa seksin karttaminen, kiinnostus pikemminkin mekaanisiin asioihin kuin abstrakteihin, vaikeus ilmaista positiivisia tunteita, sotii parisuhdetta vastaan. Erosimme kertaalleen ja menimme parin vuoden eron jälkeen yhteen. Silloin asetin reunaehdot: Tyydyn edelleenkin kovin vähään läheisyyteen ja yhdessäoloon, koska tiedän että se on assille vaikeaa -  mutta sitä pitää kuitenkin jotenkin olla, en suostu elämään kämppäkaverina vaan naisena miehen rinnalla.  Ei tunnu onnistuvan ja nyt ollaan eroamassa, ikäihmisinä. Olen kovin surullinen. Yksinäisyys parisuhteessa on kuitenkin paljon rankempaa kuin yksineläminen.

Käyttäjä Vaahterus kirjoittanut 18.08.2020 klo 16:55

Kiitos kaikille vastauksista! Tämä keskustelu pääsi vähän unohtumaan, kun se lähti niin verkkaisesti liikkeelle. Olen viime päivät taas tuskaillut tätä samaa... Reilu viikko sitten pyysin miestä edes miettimään, mitä voisi tehdä suhteemme eteen: miten hän voisi tuoda siihen enemmän romantiikkaa, enemmän keskustelua, enemmän jotain muuta kuin pelkkää seksiä. Mies mökötti viikon ja alkoi sitten taas pyytää seksiä kuten ennenkin. Hän siis kokee itsensä hirveän loukatuksi, kun minä yritän puhua omista tarpeistani. Sitten hän siirtää koko asian pois ja käyttäytyy kuin sitä ei olisikaan. Tällaista tämä on ollut viimeiset 20 vuotta 🙁 Aluksi en edes uskonut, että puhuminen voisi olla niin vaikeaa. Minulle se on ihmissuhteen a ja o... Miksi sitten menin naimisiin tällaisen henkilön kanssa? Ensinnäkin siksi, että odotin tilanteen kehittyvän ihan päinvastaiseen suuntaan. Toiseksi siksi, että mies vei tilannetta hyvin päättäväisesti eteenpäin. Hänen kanssaan oli jo silloin täysin mahdoton keskustella suhteen hyvistä ja huonoista puolista, koska hänelle kaikki oli vain suora tie, jota kuljetaan eikä analysoida mitään.
Haiven kirjoitti tuosta illallisen laittamisesta. Niin... Meillä aloitteen ravintolaan menosta teen aina minä. Siellä mie sitten keskittyy lappamaan ruokaa suuhunsa eikä yritäkään olla seurallinen eikä romanttinen. Näin on mennyt pari omaa syntymäpäiväänikin pilalle: mies syö vatsansa täyteen, kertoo korkeintaan jonkin typerän vitsin ja haluaa kotiin. Minä maksan laskun yritettyäni turhaan luoda jotain ihanaa ja romanttista 🙁

Käyttäjä AnniElisa kirjoittanut 31.08.2020 klo 17:34

Heipparallaa!

Miesystävälläni on aivan varmasti asberger, ja olen sen hänelle sanonutkin, mutta hän sivuutta täysin koko aiheen. Hän ei ole ainakaan kertonut minulle, että olisi koskaan diagnosoitu.

Ollaan oltu yhdessä 3v, ja koko suhteen ajan suhdetta on varjostanut joku yhteyden puute. Kun asiasta mainitsen ja käydään vakavat keskustelut, niin tilanne ehkä helpottuu aina hetkeksi. Joskus tuntuu, että tunnepuolen asiat mitä hän tekee , ovat sellaisia valmiiksi opittuja fraaseja. Esim aamulla ja illalla tulee aina samanlaiset viestit puhelimeen, jos ei olla saman katon alla.

Mies siis voi istua tuntitolkulla ettei juttele mitään, ja on jotenkin poissaoleva. Ei kommunikoi millään tavalla. Puhelinta räplää paljon, tästäkin aina sanon. Jos ei selaa puhelinta, nukahtaa todella helposti. Nukahtelee milloin mihinkin, eikä pysty esim. elokuvan katsomiseen, koska aina nukahtaa. Ei ole oikeastaan koskaan kysynyt minun asioista paljoa mitään. Joskus kysyy miten töissä/koulussa meni. Mies myös möläyttelee asioita, sellaisia mistä loukkaannun ja mikä tuntuu aivan oudolta että hän sanoo edes sellaisia ihmiselle ketä rakastaa. Tämä on onneksi vähentynyt, koska olen tästä sanonut napakasti.

Mies kyselee asioita jatkuvasti, siis jotain ihan päivänselviä asioita. Ja kyselee asioita vaikka näkisi ,että minulla on poikani kanssa vaikka iltatouhut meneillään. Tilannetajua ei ole, ja ajantaju on kans aivan kummallista.  Saattaa katsoa vaikka jotain ruokaa ja kysyä mitä tämä on, vaikka sitä samaa ruokaa olisi ollut monet kerrat aiemmin..Kysyi joskus miksi aloin tekemään mustikkapiirakkaa.  tai sanon sataako tuolla, niin kysyy missä. Eli ei ole tilanteen tasalla yhtään. Jotenkin hakee sellaista huomiota itselleen, mutta kuitenkaan häneltä ei saa sitä takaisin. Pari kertaa olen pyytänyt meidän kanssa takapihalle leikkimään, ja vastaa, että no mitä hän siellä tekee. Ei siinäkään sitten voi ajatella kuin itseään. Lapsen kiukkuihin ei myöskään osaa suhtautua kuin aikuinen, vaan alkaa mäkättämään ja ihmettelee miksi se siitä nyt kiukkuaa yms. Aina suhtautuminen suht negatiivista ja itsekästä.

Tietää jääkiekosta ja rallista aivan kaiken. Äitinsä on kertonut, miten mieheni on jo pienestä asti seurannut aamusta iltaan koko päivän jääkiekkoa. Monesti kun sanon jostain asiasta, mikä liittyy keskusteluun tai empatiaan, tuntuu ettei mieheni yhtään ymmärrä mitä edes tarkoitan. Joistain asioista on hyvin viisas, esim. armeija-asiat kiinnostaa ja hallituksen asiat. Omaa erittäin hyvän muistin tietyistä asioista, joistain sitten tuntuu, että miten ei voi muistaa, kun kertoo samoja asioita uudestaan.

Emme asu yhdessä, jostain syystä emme ole saaneet aikaiseksi. Mieheni on aloitekyvytön ja erikoisen läheinen äitinsä kanssa, näkee äitiään lähes päivittäin. Mieheni mielestä esimerkiksi lakanat täytyy aina viikata kahdestaan kaappiin, ja pyytää vaikka kaverikseen äitinsä viikkaamaan. Pitää lakanat sohvalla vaikka kaksi viikkoa, että joku viikkaa kaverina. Itse taas ajattelen, että voi ne lakanat viikata kaappiin yksinkin. Saunassa on aina käytävä ke ja la, ja suuttuu, jos en lähde aina hänen kanssaan. Suuttuu milloin mistäkin asiasta, ja enemmän perus negatiivinen luonne, kuin positiivinen.

Paljon on erikoisuuksia hänessä, ja mitä kauemmin yhdessä ollaan, sen hankalemmaksi jotenkin menee. Tämä tekstikin aika sillisalaattia, kun kaikenlaisia hankalia asioita niin paljon. Mieheni on aika paljon omissa oloissaan. On eronnut kauan aikaa sitten lastensa äidistä, ja kertoi hyvin avoimesti, että  exä sanoi, "että elin vaan omassa pikku maailmassani ja hän koki olevansa yksin lasten kanssa". Voin kuvitella tämän tilanteen täysin.

Mieheni on monesti ihan omissa ajatuksissa, ettei häneen saa oikeen kontaktia. Hankalaa ja surullista tämä. Puhun hänelle eikä hän tunnu kuuntelevan, eikä reagoi asiaani mitenkään. Olen joskus nähnyt untakin että hän kävelee kassahihnaa päin kaupassa, koska on omissa maailmoissaan. Hän ei koske eikä pussaa. Alkuaikoina saattoi mennä päiviä ettei mitään kosketusta paitsi seksiä kyllä. Nykyään koskettaa vähän enemmän kun tästäkin olen sanonut.

Mies on todella hyvä tekemään kaikkia asioita. Nikkaroi ja korjaa ja on tosi reipas. Tekee mukisematta kaiken mitä vaikka minä sanon että voisi tehdä. Työnsä hoitaa todella mallikkaasti.  Mutta sitten se omatoimisuus ja siinä arjessa läsnäolo on todella hankalaa. Suuttuu myöskin jos ei saa vaikka itse katsoa telkkaria. Ei osaa asettua yhtään toisen asemaan.

Sanoo hyvin kärkkäästi asioista takaisin, ei omaa empatiakykyä ollenkaan. Toisaalta taas tekee välillä kaikenlaisia asioita, mistä tiedän, että hän rakastaa. Korjaa omatoimisesti minun asuntoa ja sen sellaista.

Seksi on sellainen tappelun aihe ollut meillä. Olen kokenut monesti että olen vain seksuaalisten halujen tyydyttäjä, ja sanonut suoraan että menkööt muualle, jos muuta ei halua. Itse ei näe tässäkään mitään erikoista käytöksessään. Haluaa seksiä kokoajan, ja lähestyminen on monesti heti seksiin viittavaa. Minäkin haluan aika paljon seksiä, mutta haluan myös kokea läheisyyttä ja rakkauden tunnetta.

Mieheni on oppinut paljon meidän suhteemme aikana, ja hän on itsekin sanonut ,että minun kanssa hän on ollut kaikista suhteistaan läheisin ja onnellisin. Parempaan suuntaan mieheni on siis muuttunut, mutta siltikin paljon on sellaisia hankalia empatian ja vuorovaikutuksen puutteita, enkä tiedä pystyykö parisuhdetta olla ilman niitä. Nykyään tappelemme asioista aika paljon. Sellaisista juurikin että emme ole nähneet viikkoon ja mieheni haluaa vain seksiä, tai siis omasta mielestään ei halua ,mutta näin se minulle näyttäytyy. Ei silloinkaan vaikka olemme olleet erossa tule ollenkaan lähelle vaan kävelee suoraan sohvalle istumaan ja näprää puhelinta. On hyvin ilmeetön ja eleetön ihminen.

on kertonut minulle ,että on eronsa aikaan käynyt juttelemassa jonkun psykologin kanssa miten naisia kuuluu kohdella. Tämä liittyy varmasti näihin samaisiin ongelmiin. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Periaatteessa siis mieheni on kaikinpuolin hyvä mies ja oikein mallioppilas joissain asioissa. Hoitaa velvollisuudet mitä hänelle on osoitettu, tekee kaikkia asioita paljonkin ja ruokaakin. Mutta muutoin koen itseni suhteessamme yksinäiseksi, ja mies on poissaolevan oloinen suuren osan päivästä.

Miehelläni on myös tic-oireita,  minkä aikana on myös omissa maailmoissaan..Tästä hän onkin kertonut, että hänellä on Tourette. Hänen pojallaan on Asberger.

Minua ei mitkään diagnoosit kiinnosta, kunhan arki luistaisi. Kaiken kaikkiaan koko ongelmaa on itseasiassa hyvin vaikea pukea sanoiksi. Mietin aika usein eroa, viimeksi eilen kun koko päivän touhusin poikani kanssa keskenään ja mieheni istui sohvalla ja oli hiljaa. Illalla laitoin leffan ja mieheni nukahti samantien. Itse olen empaattinen ja haluan ymmärtää erilaisia ihmisiä, mutta nykyään suuresti kaipaan syvällisiä keskusteluja. Sellaisia meillä ei ole ikinä ollut. Enimmäkseen istutaan sohvalla hiljaa ilman mitään suurempia tunteita. Mieheni joskus sanoi, että hänelle riittää, että olen vaan paikalla ja muuta hän ei tarvitse.

Mieheni on jo yli 40, joten ei mikään teini. Minä olen 10vuotta nuorempi.

Käyttäjä AnniElisa kirjoittanut 31.08.2020 klo 17:43

MInä myös olen mieheltäni kysellyt mitä hän haluaisi suhteeltamme, miten hän haluaisi että meillä olisi läheisyyttä, mitä hän odottaa minulta ym. Niin hän ei vastaa mitään. Joskus tosiaan tulee tunne, ettei hän ymmärrä mitä jokin asia edes on. Nämä juurikin sellaisia aiheita kun pitäisi pukea sanoiksi niitä omia tunteita. Ehkä ei sitten osaa.

Ja tuo myös tuttua että sanon jostain "ongelmasta" niin hän ei vastaa mitään, ja seuraavana päivänä käyttäytyy kuin koko ongelmaa ei olisikaan. Ihan kuin olisi unohtanut sen.

Käyttäjä Vaahterus kirjoittanut 01.09.2020 klo 10:18

Kiitos, AnniElisa!

Kiitos kovasti! Kuulostaa niin tutulta... Ongelmiin ei pääse käsiksi, koska niistä ei voi keskustella. Mies on kaikkeen tätysin tyytyväinen, kunhan saa tarpeeksi seksiä ja ruokaa pöytään - ja saa lukea n tuntia päivässä uutisia netistä... Siihen menee käsittämättömästi aikaa. Miehen teoreettisessa tietoudessa ei ole mitään vikaa, mutta kun pitäisi saada tiskit koneeseen ja kämppä siistiksi, kaikki menee vaikeaksi.

Kulunut kesä on ollut hieman raskas. Koronasta huolimatta minulla oli ihan onnistunut kesäloma kotona, samoin teini-ikäisillä lapsillamme, mutta mies ei oikein ollut läsnä missään tilanteissa. Kerran kävimme porukalla ravintolaillallisella, ja se oli juuri sitä, että mies keskittyi mättämään ruokaa suuhunsa eikä edes yrittänyt luoda tunnelmaa. Saunassa hänestä ei saa irti sanaakaan, vaikka siellä jos missä voisi keskustella syvemminkin. Koko kesän aikana hän ei kertaakaan suostunut syömään aamiaista kanssani ulkoterassilla eikä istumaan siellä lasillisella illalla 🙁

Olin välillä aika ahdistunut ja tosiaan chattailin parisuhdeneuvojan kanssa. Hän oli tilanteestani huolestunut ja kehotti olemaan yhteydessä Kriisipalveluun, jonka palveluiden maksuttomuutta hän korosti. Käytännössä hän siis  ohjasi minut tälle sivustolle. Laitoinkin viestiä vapaaehtoiselle tukihenkilölle, mutta vastaukset ovat olleet yhtä tyhjän kanssa kuten että "koettakaa löytää kahdenkeskistä aikaa ja menkää treffeille". Öh tuota, jos sellainen auttaisi ja toimisi, en ikinä olisi tässä kirjoittelemassa mistään ongelmasta. Jäi vähän sellainen olo, että siellä tuotettiin liukuhihnalta valmiita fraaseja, joilla ei oikeasti sanottu yhtään mitään. Sitä se maksuton palvelu kai sitten on. Oikea terapia maksaa satasen kerta, ja jos vain minua terapioidaan, sekin menee varmaan aika hukkaan.

Olen myös löytänyt pari kansainvälistä Asperger-henkilöiden puolisoille suunnattua Facebook-ryhmää, joissa on oikein hyvä meininki (kiitos sille henkilölle, joka aiemmin kesällä täällä ehdotti minulle sellaista!). Sielläkin tosin kaikki tuntuvat tarpovan samassa suossa ja keskustelu menee turhautuneisuuden purkamiseksi. Siihen on kuitenkin vapauttavaa osallistua. Kävin myös kääntymässä suomalaisessa Asperger-ryhmässä, mutta siellä oli niin huono henki, etten viihtynyt kahta päivääkään: sain "asseilta" ihan hirveästi kuraa niskaani, kun kehtasin kertoa, että miehen vetäytyneisyys ja kotitöihin litityvä kykenemättömyys on minulle ongelma. Siellä on jotenkin sellainen henki, ettei mitään ulkopuolisen näkökulmaa saisi tuoda esiin.

Näin tässä siis mennään. Nyt on vaihteeksi vähän parempi kausi. Mies sai yhden harrastusprojektin onnistumaan, on innoissaan siitä ja on sen myötä muuttunut vähän sosiaalisemmaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi mitenkään erityisesti avautunut.

Käyttäjä AnniElisa kirjoittanut 01.09.2020 klo 11:40

Minun mies kyllä siivoaa lähes fanaattisesti. Meidän pitäisi lähteä esim. kauppaan, niin saattaa alkaa siivoomaan , ja on niin äärettömän tarkka, ettei pysty tekemään näitä asioita nopeasti. Ei vaan osaa olla vähemmän tarkka. Ei ollenkaan osaa ajatella ajantajua, että siinä hetkessä ei voi mennä aikaa edes puoltatuntia välttämättä. Tarttuu joskus aivan epäolennaisiin asioihin. Kiireessäkin saattaa vaan näytellä puhelimestaan jotain uutisia yms. Järkyttävän raskasta välillä. Eikä itse huomaa lainkaan käytöstään. Ei osaa toimia ollenkaan kiireessä tai tietyn ajan rajoissa. Illalla jos on aikaa tunti ja sitten pitäisi mennä  nukkumaan, niin 50min istuu sohvalla, ja sitten kauheella kiireellä alkaa tekemään asioita.

Mieheni on äärimmäisen tunnollinen ja kunnollinen, ja kaikista normeista poikkeaminen on hänestä outoa. Viikolla baariin meneminen on ihan pöyristyttävää ym. En nyt sitä sano ,että viikolla pitäisi baariin edes päästä. Mutta tässäkään hän ei osaa iloita tai hullutella, vaan ensimmäinen reaktio on negatiivinen -eihän näin voi tehdä- reaktio.

Kuitenkin myös tekee sitä, että sanoo muille tietyistä asioista, vaikka toimii itse aivan juuri moittimallaan tavalla. Tällainen on mielettömän ärsyttävää, ja siitä tulee riitoja, enkä jaksa ymmärtää hänen jatkuvaa tarvetta sanoa asioista. Valittaa jos minua väsyttää, ja itse nukkuu kuitenkin kokoajan. Minä kun nukun, hänen valitus liittyy aina seksiin, koska silloin sitä ei saa. Vaatii muilta tietynlaista itsensä huomiointia, ja itse ei huomioi samanlailla muita.  Hänellä ei myöskään tule sellaisia vastavuoroisuuden väläyksiä, esim. jos minä teen jotain hänen hyväksi, niin hän ei yhtään hoksaa että voisi joskus tehdä samoin. Joskus tein paljonkin, mutta nykyään enää en koska olen huomannut etten saa mitään takaisin. Todella kurjaa.

Mieheni kyllä istuu kanssani terassilla aamupalalla ja lasillisella, ja näistä hän nauttii suunnattomasti myöskin. Välillä meillä on ihan romanttistakin. Arkisiin asioihin olen vaan todella väsynyt ja siihen , ettei lapsen kanssa olokaan suju ongelmitta. Siinäkin mies on itsekäs ja ajattelematon. Puuttuu myöskin joskus lapsen leikkeihin ja naureskelee ja menee siihen sekoittamaan, ja tästäkin olen joutunut sanomaan että antaa silloin leikkiä rauhassa, kun lapsi kivan leikin löytää.

Olen huomannut viimeisien kuukausien aikana, että joudun sanomaan ihan päivänselvistä asioista paljon ja tavallaan komentamaan. Kaupassakin se meno on joskus sellaista ihme haahuilua ja joudun sanomaan " ota nyt sitä ruisleipää ym. "

En usko että tällä suhteella on tulevaisuutta. Minä en vaan jaksa.

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. Syy: tekstin lisääminen
Käyttäjä Vaahterus kirjoittanut 02.09.2020 klo 07:58

AnniElisa, ikävä kuulla 🙁 Tärkeää kuitenkin, että järjestät oman elämäsi niin kuin Sinulle on hyvä. Puoliso ei tässä tilanteessa muutu kuin rajallisesti.

Käyttäjä Syreenikiitäjä kirjoittanut 03.09.2020 klo 19:52

Olipa hyvä että löysin tämän ryhmän, kiitos että saan lukea kokemuksianne ja jakaa omani. Olen myös ollut 19 vuotta liitossa miehen kanssa, jolla on mitä ilmeisimmin Asperger. Sanoi joskus aikoinaan minulle, että häntä ei sitten kannata yrittää diagnosoida (tutkimuksiin menemisestä ei puhettakaan). En tiedä ymmärtääkö itse että hänellä se on.

Vähitellen suhteen aikana alkoivat vaikeudet, hänellä oli yritys ja remontoi samanaikaisesti taloamme. Odotin tuolloin poikaamme, ja olisin kovasti kaivannut läheisyyttä. Mutta en saanut halauksia tai muutakaan hellyyttä, ja mies sanoi olevansa niin väsynyt. Aina halasin häntä, mutta huomasin ettei hän edes halunnut että tulen hänen lähelleen. Emme istuneet lähekkäin tv:tä katsellen tai keinussa, jos menin hänen viereensä hän yritti vetäytyä aina pois. Oikeasti, tuolloin ajattelin ihan vakavissani että ehkä hän ei olekaan kiinnostunut naisista, välillä kuvittelin että hänellä on joku toinen, sitten ajattelin että hän on jotenkin sairas, ja taas päädyin siihen että vika onkin minussa. Ajattelin että menetän järkeni, itkeskelin yksinäni, välillä raivosin ja taas yritin jaksaa ja lähestyä miestä.

Välillä olen harkinnut eroa, mutta lapsemme on erityisherkkä, ja  pelkäsin että ero olisi järkyttänyt hänen mieltään liikaa. Pojallakin on viitteitä lievästä Aspergerista, mutta koululääkäri sanoi ettei tarvitse diagnoosia ellemme välttämättä halua.

Joten jäin, ja pakotin itseni kääntämään asian toisinpäin jotta selvisin. Opettelin hyväksymään miehen sellaisena kuin hän on, ajattelin että eläköön hän niin kuin haluaa, minä elän lapseni kanssa niinkuin minä haluan. Ja suhteemme alkoi sujua paremmin kuin milloinkaan. Teimme lapseni kanssa monenlaisia reissuja ulkomaille ja kotimaahan kahdestaan, kävimme ulkona syömässä, teatteriesityksissä, leffoissa ja kaikkea muuta kivaa. Meillä oli hauskempaa kahdestaan, ja ymmärrämme toistemme huumoria. Nyt pojalla kyllä jo omat menonsa kavereiden kanssa, ja se on hyvä.

Mies istuu kotona, ei osaa pitää hauskaa, ei naura..rassaa kyllä jos jonkinlaisia laitteita ja menopelejä. Pojan kanssa ei kyllä harrasta, tämän ollessa pieni yritti jonkun kerran viedä luistelemaan ja hiihtämään, mutta jätti sitten sikseen, kun ei kärsivällisyys kestänyt. Pihatöitä joskus teettää, muttei koskaan kehu tai kannusta poikaamme, niinkuin ei minuakaan eikä tietenkään halaa.Tästä kyllä olen hänelle monet kerrat puhunut, pyytänyt ja suuttunut, mutta mikään ei muutu. Olen jutellut tästä poikani kanssa, ja kertonut että isänsä ei osaa näyttää tunteitaan. Poika sanoo ymmärtävänsä isäänsä. Mielestäni Asperger-puoliso ja vanhempi on sama kuin jos hänellä olsi psyykkinen sairaus, se vaikuttaa muihin perheenjäseniin samoin,

Olen pojalle opettanut että tunteet saa näyttää, halaamme päivittäin ja vaikka on kohta aikuinen, sanon useasti että rakastan häntä. Kesällä vierailin poikani kanssa lapsuudenkaverini perheessä. Siellä kaikki istuivat saman pöydän ääressä iltaa ja halailivat. Perheen isä soitti kitaraa ja lauloi poikansa kanssa. Itketti kun ajattelin mitä meillä olisi voinut olla.

Nyt poika lähtee kohta armeijaan. Siitä olen iloinen että hänellä on hyviä kavereita ja kasvanut nuoreksi mieheksi hyvällä itsetunnolla, ja osaa näyttää tunteensa. Uskon todella että lapsuusiän tuella, rakkaudella ja tunteiden näyttämisellä on väliä sillä millaiseksi aikuiseksi kasvaa, vaikka olisi Asperger.

Tunnen välillä vieläkin jotain miestä kohtaan, vaikka se onkin toivotonta ja yksipuolista. Se kyllä on nyt alkanut ahdistamaan että jään kahden miehen kanssa.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. Syy: Tekstin muokkaus sujuvammaksi
Käyttäjä Vaahterus kirjoittanut 04.09.2020 klo 08:57

Syreenikiitäjä, kiitos tästä! Niin tuttua... Minä olen 20 vuotta yrittänyt sanoa, että kaipaisin romantiikkaa ja henkistä läheisyyttä. Mies sanoo vain: "Mä en osaa." Kun ensimmäistä kertaa vuosia, vuosia sitten otin asian puheeksi, mies pelästyi, että olen jättämässä hänet. Hän oli hirveän peloissaan, ja kun selvisi, että "Meidän pitäisi keskustella" ei tarkoitakaan, että meidän pitää olla erota, hän unohti koko asian. Hän siis helpottui siitä, että en ollut jättämässä, mutta ei tehnyt mitään niiden puutteiden eteen, joita toin ilmi. Muutama vuosi sitte avioliittoleirillä oli ihana tehtävä, jossa kierrettiin metsäpolkua ja suoritettiin tehtäviä eri rasteilla. Muut parit kulkivat romanttisesti käsi kädessä ja paneutuivat tehtäviin. Mun mieheni örähti minuun katsomatta: "No, tehdääs nää nyt tästä" ja kävi kysymykset mekaanisesti läpi kertaakaan katsomatta silmiin tm.

Silloin kun minä en suostu seksiin, mies kertoo katsovansa ihmisiä kadulla ja miettivänsä, että tuokin on varmaan saanut ja minä en. Niin... Kuinka usein minä katsonkaan vaikka ravintolassa romanttisesti illallistavia pareja ja ajattelen, että tuokin saa rakkautta mutta minä en 🙁 Olen tätä miehelle selittänyt, mutta ei mene perille. Kun ei ole seksiä, on hirveä hätä - millään muulla ei ole mitään väliä.

Yksi ongelma tuollaisesta miehestä eroamisessa on se, että kaikki pitäisi tehdä itse. Kymmenisen vuotta sitten hain avioeroa miehen alkoholiongelman vuoksi. Mies ei tehnyt mitään. Hän jatkoi elämää kuten ennenkin, koska höh, hän ei halunnut erota. Kun yritin saada aikaan keskustelua aiheesta, hän sulkeutui. Minun olisi pitänyt työntää hänet ovesta ulos, enkä tiedä, olisiko sekään auttanut. Kuinka moni minulle neuvoikaan, että kunhan mies saa eropaperit postissa, se kyllä ymmärtää, mistä on kyse.... Ei ymmärtänyt 🙁 Vasta monien vaiheiden kautta päästiin siihen, että hän raitistui. Päivittäinen juominen on loppunut, mutta välillä tuntuu, ettei mikään muu ole muuttunut.