Hei!

Olen 20 vuotias nuori naisen alku ja olen seurustellut ihanan poikaystäväni kanssa nyt hieman yli kaksi vuotta. Tapasimme toisemme netissä sattumalta ja vähän vajaat kaksi vuotta suhteestamme olimme kaukosuhteessa (välimatkaa hieman vajaa 400 km) ja nyt olemme asuneet yhdessä viisi kuukautta. Poikaystäväni on minua kaksi vuotta vanhempi.

Suhteemme on ollut koko ajan päällisin puolin erittäin hyvä; olemme kuin paita ja peppu, luotamme toisiimme täysin ja meillä on keskenämme hauskaa ja rakastamme toisiamme valtavasti.

Mutta yksi ongelma meillä on ollut koko seurustelumme ajan, nimittäin minun mustasukkaisuuteni ja epävarmuuteni. Mustasukkainen en enää kyllä ole poikaystäväni ”vanhoja” naispuolisia kavereita kohtaan, jotka hän siis on tuntenut jo ennen minua. Ongelmana ovat nämä uudet tuttavuudet.

Poikaystävänihän siis muutti tänne minun paikkakunnalleni asumaan ja luonnollisesti hänen viihtyvyytensä kannalta uudet ystävät ovat tärkeitä ja on hän niitä jo muutaman löytänyt. Nyt hänen kaikista uusin tuttavuutensa on samassa työpaikassa (ala-asteella) oleva tyttö/nainen ja heistä nyt on tosiaan tullut ihan hyviä kavereita. Poikaystävälläni on siis aina ollut paljon myös tyttöpuolisia kavereita, toisin kuin minulla taas ei juuri poikapuolisia. Kun poikaystäväni, sanotaan nyt vaikka Kalle, mainitsi tästä kaveristaan, sanotaan Marista pari päivää sitten, niin minulla oli valmiiksi jo päällä jokin angsti, joten otin asian ehkä raskaammin, kuin muuten olisin ottanut. Itkin Kallelle kaikkea että ”nyt te sitten rakastutte toisiinne ja sinä jätät minut” ja blaa blaa, kaikkea tuollaista mitä siis ennenkin olen mustasukkaisuuksissani sanonut.

Alkoi sama mikä aina ennenkin, kun olen jostain mustistellut, ja Kalle joutui jälleen kerran vakuuttelemaan rakkauttaa ja sitä, kuinka tahoo olla vain minun kanssani. Koko juttu kärjistyi eilen ihan kauheaan riitaan, jossa Kallekin jo sanoi, että ei tämä voi jatkua näin.

Olen vain aina ollut hiemane epävarma itsestäni tämän meidän parisuhteen suhteen. Joskus on pitkiä aikoja, kun osaan ottaa iisisti, mutta sitten tulee näitä epävarmuuskohtauksia jostain uusista tyttöpuolisista kavereista ja tiedostan sen olevan lapsellista. Mustasukkaisuuteenkaan minulla ei todellakaan ole syytä, Kalle on yksi luotettavimmista ihmisistä jonka tunnen. Enkä minä pettämistä pelkääkään, vaan sitä että Kalle huomaisi että joku onkin parempi hänelle, kuin minä.

Ja kuitenkin minä tiedän, miten paljon Kallekin rakastaa minua, hän on tehnyt sen todellakin selväksi minulle. On aina niin huomaavainen ja kehuu ja sanoo usein rakastavansa ja että olen hänen elämänsä rakkaus. Hän haluaa kanssani aikanaan naimisiin ja saada lapsia. En tajua miksi silti olen niin epävarma ja ajattelen etten riitä! Tuntuu niin pahalle olla tällainen pain in the ass! En todellakaan halua jatkaa tällaista turhaa mustasukkaisuutta enkä olla näin epävarma. Se tosiaankin rasittaa meidän suhdetta.

Olemme nyt sopineet eilisen riidan ja kaikki on hyvin. Minulla on kuitenkin edelleen ihan kauhean paha mieli, kun olen ollut niin hankala aina välillä. Sanoinkin Kallelle, että voisin koittaa hankkia apua tähän epävarmuuteeni ja ilmeisesti hieman huonoon itsetuntooni, sillä rakkaani on jotain, mitä en todellakaan halua menettää.

Törmäsin sattumalta tähän sivustoon ja ajattelin avautua tänne, jos vaikka saisin vertaisutkea ja neuvoa teiltä muilta. Onko joku muu ollut joskus samassa tilanteessa, mutta päässyt eroon turhasta mustistelusta ja epävarmuudesta? Tämä on vähän jännä, koska minusta ei kuitenkaan tunnu, että itsetuntoni olisi sysihuono. Olen esim. omasta mielestäni ihan nätti ja mukava ihminen, minulla on paljon ystäviä ja tutustun helposti uusiin. Muussa elämässäni epävarmuuteni ei niinkään näy, kuin parishteessa. Mitä tämä on?

Kiitän kaikkia, jotka jaksoivat lukea jokseenkin epäselvän romaanini ja ehkä vielä antaa neuvoja! Rakkautta ja halua olla yhdessä meiltä ei puutu, minun tarvitsee vain löytää jostain itseluottamukseni.