Apua! Miten elää petturialkoholistin kanssa?

Apua! Miten elää petturialkoholistin kanssa?

Käyttäjä Yksin? aloittanut aikaan 11.01.2016 klo 14:37 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Yksin? kirjoittanut 11.01.2016 klo 14:37

Olen ollut avopuolisoni kanssa yhdessä 15 vuotta. Mieheni on juonut aina, mutta viime vuosina homma on lähtenyt kokonaan käsistä ja viimeisen vuoden aikana hän on saanut 7 viinakramppikohtausta. Ensimmäisellä kerralla heräsin yöllä järkyttävään ääneen. Mieheni piti kuolevaa eläintä muistuttavaa huutoa. Hän kouristeli rajusti, suusta tuli vaahtoa ja se oli todella pelottavan näköistä. En tiennyt mistä oli kyse, joten soitin tietenkin ambulanssin.
Hän ei aluksi reagoinut herättely-yrityksiin, mutta herätessään viimein, ei suostunut aluksi lähtemään sairaalaan, koska ei itse tiennyt koko kohtauksesta mitään. Hänet saatiin kuitenkin tarkkailuun ja sieltä päästyään sain hirveät haukut, koska hän oli minun takiani menettänyt ajokorttinsa määräajaksi. Kortti oli hänelle tärkeä, sillä hänen on työssään ajettava autoa. Sairaslomalla mieheni joi ehkä normaaliakin enemmän ja sai uuden kohtauksen vain pari kuukautta ensimmäisen jälkeen. Yritin selittää, että sellaisen kohtauksen aikana voi saada hengitys- ja/tai sydänpysähdyksen ja kuolla, voi purra kielen poikki tms., mutta hän vain ärsyyntyi, koska puutuin asioihin.
Mieheni on yleensä ystävällinen, mutta kännissä ärsyttävä piikittelijä. Hän joi aluksi muka ”salaa”, mutta eihän se tietenkään salassa pysynyt. Minua alkoi koko ajan enemmän raivostuttaa hänen välinpitämättömyytensä ja se, miten hän oli aina kaatokännissä minun tullessani kotiin harrastuksistani. Muutin nukkumaan eri huoneeseen, koska järjettömän kuorsauksen vuoksi en pystynyt enää nukkumaan ja toisaalta pelkäsin, että jonain aamuna herään harmaan kalmon vierestä.
Viimeinen vuosi on ollut pelkkää helvettiä, emmekä juuri pysty puhumaan toisillemme muuten kuin ilkeillen. Kuukausi takaperin mieheni alkoi viettää öitään muualla ja hän ilmoitti eräänä päivänä, että hänellä on toinen nainen.
Hän ei edes salaile suhdettaan, vaan ilmoittaa suoraan, milloin on menossa tapaamaan häntä, mikä on minusta todella loukkaavaa. Tiedän, etten ole itsekään ollut maailman ihanin ihminen, mutten ole tiennyt, enkä tiedä vieläkään, mitä minun pitäisi tehdä. Mieheni uudella on teini-ikäisiä lapsia, jotka eivät tiedä suhteesta, eli he tapaavat salassa. Kun mieheni menee tapaamaan tuota toista naista, hän juo vain pari olutta ja takaisin tultuaan kymmenen. Tiedän, ettei hänellä ole treffejä, jos hän avaa kaljan heti töistä tullessaan, sillä kotona minun seurassani hän juo koko sen ajan kun on valveilla, nykyisin liioitellun näyttävästi, koska haluaa ärsyttää minua vielä enemmän. (Todella järkevää toimintaa eikö?)
Äskettäin hän sanoikin juovansa minun takiani, mutta tiedän ettei se pidä paikkaansa, sillä joku minua fiksumpi on eronnut hänestä samaisesta syystä jo ennen minua.
Olen viimeaikoina yrittänyt puhua järkevästi asioista, mutta mitä se auttaa, kun suurimmaksi osaksi saan puhua yksikseni. Toisinaan mieheni tosin antaa jonkun aivan typerän ja aiheeseen liittymättömän kommentin tai nauraa, mikä on hänen tapansa torjua ikävät asiat. Se saa minut kuitenkin raivostumaan ja taas on riita päällä.
Vielä muutama viikko sitten hän sanoi, että se toinen nainen ymmärtää häntä, mutta kun mieheni isä kuoli äskettäin, hän haki tukea minusta ja sanoi, että olen paras lohduttaja ja ainoa, joka oikeasti tuntee hänet ja tietää mitä hän ajattelee. Se varmaan pitää paikkansa, mutta silti hän käy huvittelemassa sen toisen naisen luona ja lähettää hänelle joka ilta tekstiviestillä hyvän yön toivotukset samalla kun kutsuu minua kusipääksi. (En kiellä, ettenkö olisi, mutta ainakin olen yrittänyt pyytää anteeksi ilkeitä puheitani ja olla muutenkin parempi ihminen kaikille, sillä huomasin, että koko tämä tilanne on saanut minut vähän epäsosiaaliseksi muidenkin seurassa).
Eilen tajusin, että koska mieheni ja se nainen joutuvat tapaamaan salaa sen toisen lasten vuoksi, he tapaavat minun kodissani, kun minä olen poissa. Mieheni tietää, etten hyväksyisi sitä koskaan. Nyt asia kuitenkin valkeni minulle vahingossa, mutta mieheni ei suostu myöntämään sitä.
En tiedä milloin elämästä tuli näin vaikeaa, mutta minä en jaksaisi enää itkeä, tapella ja pahoittaa mieltäni joka asiasta. Minä en enää tiedä edes kuka minä olen tai mitä minä haluan. Auttakaa nyt hyvät ihmiset! Mitä minä teen???

Käyttäjä haidi84 kirjoittanut 11.01.2016 klo 15:46

Miksi jatkat tuommoisessa suhteessa?

Käyttäjä Karon kirjoittanut 11.01.2016 klo 17:12

Hei Yksin?

Etkö oikeasti tiedä mitä sinun"pitää" tehdä?

Käyttäjä Yksin? kirjoittanut 11.01.2016 klo 18:54

haidi84 kirjoitti 11.1.2016 15:46

Miksi jatkat tuommoisessa suhteessa?

16 vuotta on pitkä aika ja siihen mahtuu paljon hyvääkin. Ei niin pitkästä yhdessäolosta ole helppo luopua, tottakai se pelottaa. Lisäksi on vielä melko tuore talolaina, olen itse työttömänä, eikä mies suostu myymään kämppää saati ostamaan minua ulos. En tiedä rakastanko miestäni enää... Toisinaan en, toisinaan ehkä. Joka tapauksessa on pelottavaa ajatella uuden elämän aloittamista ja sitä selittelyn määrää tuttaville,joilla ei ole aavistustakaan tästä kaikesta.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 12.01.2016 klo 08:11

Jos minä olisin sinä...tai no, olen ollutkin samassa tilanteessa...joten hieman on kokemustakin..
Siis, jos olisin sinä, niin jättäisin miehen siihen paikkaan. Vaikka sanoo sinun vuoksesi juovansa, niin itsensä takia hän juo, ei kenenkään muun. Toinen nainenkin on jo ihan riittävän hyvä syy, laittaa kantapäät vastakkain. Hän ei arvosta sinua, edes en vertaa, että koettaisi edes asian salata, tai ei edes halua salata...joten lue rivien välistä ja tee omat johtopäätöksesi.
Sinäpä et muuten ole tilivelvollinen, eikä sinun tarvitse selitellä kellekkään, jos päätät lähteä siitä, kerrot vaan yksinkertaisen totuuden. Ne raha-asiat kyllä selviää jossakin vaiheessa.
Tiedän, jos on vuosikausia naulannut kulisseja pystyyn, onhan se melkoinen rytinä, kun ne kaattuu, mutta kaatuu sitä valtamerilaivojakin ja sortuu kivitaloja.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 12.01.2016 klo 08:26

Yksin? kirjoitti 11.1.2016 18:54

haidi84 kirjoitti 11.1.2016 15:46

Miksi jatkat tuommoisessa suhteessa?

16 vuotta on pitkä aika ja siihen mahtuu paljon hyvääkin. Ei niin pitkästä yhdessäolosta ole helppo luopua, tottakai se pelottaa. Lisäksi on vielä melko tuore talolaina, olen itse työttömänä, eikä mies suostu myymään kämppää saati ostamaan minua ulos. En tiedä rakastanko miestäni enää... Toisinaan en, toisinaan ehkä. Joka tapauksessa on pelottavaa ajatella uuden elämän aloittamista ja sitä selittelyn määrää tuttaville,joilla ei ole aavistustakaan tästä kaikesta.

Ei ero helppoa ole, mutta ei sinun elämäsikään. On aivan ymmärrettävää, että sinua pelottaa, joudut luopumaan jostain, mikä on ollut sinulla kauan ja suuri osa elämääsi. Mutta tällä hetkellä vaikutat olevan pelkkä kynnysmatto, johon voi itkeä silloin. kun toinen haluaa, toisaalta pyyhkiä paskaiset kengät, kun siltä tuntuu. Tuo tilanne tulee hajottamaan sinut vielä, syömään sisältä. Neuvoisin kyllä vakavasti miettimään eroa ja aloittamaan käytännön toimia sen eteen. Olen palstalta joskus lukenut, kuinka jotkut hiljalleen alkavat keräämään itselleen huonekaluja, astioita yms. omaa elämää varten. Tuttavia ei kannata sen enempää murehtia, jos ero tulee, kerrot syyn ja sillä selvä. Tilanne on niin paha, että sitä tuskin hirveästi tarvitsee selitellä, kerrot vain faktat.

Asunnon myymisestä ja osituksesta minulla ei ole kokemusta käytännössä, mutta ei ketään voi pitää panttivankina. Jos haluat eron, miehesi joko ostaa sinut ulos tai asunto myydään, halusi hän tai ei. Pankista varmaan osataan sinua neuvoa. Tai osaisiko joku täällä?

Käyttäjä Yksin? kirjoittanut 12.01.2016 klo 10:09

Kiitos teille kaikille! Minä olen se, joka ei koskaan uskonut, että tarvitsisin tällaista palvelua. Minä pärjäsin aina yksinkin. En sitten ole kuolematon minäkään. Pidin itseäni aina järkevänä ja realistisena ihmisenä, enkä olisi uskonut, että voisin ajautua sellaiseen lukkoon, etten edes tajua mitä minulle on tapahtumassa. En voinut kuvitellakaan, että yhtenä päivänä vain räjähtäisin pirstaleiksi. Kaikki kävi jotenkin niin äkkiä. En tiedä minkä kuplan sisällä olen elänyt, mutta tuntuu kuin kaikki nämä vuodet olisivat olleet vain pari päivää. Kaikki lopullinen on kiteytynyt niin lyhyeen aikaan, mutta nyt on kai hetki, kun on alettava liimailla sirpaleita yhteen ja katsoa mitä tulee.