Onko teillä hetki aikaa kuunnella ja puhua anopeista? Kaipaisin vertaistukea ja kenties apua?
Me rakennettiin talo ja esikoisen ollessa 1,5 v. päästiin muuttamaan. Anoppi ilmoitti minulle täysin yllättäen, että he (papan kanssa) käyvät sitten joka viikko meillä. Kävivätkin tosi usein, mutta nyt, kiitos koronan, on ollut vähän rauhallisempaa.
Joululahjojen määrässä ei ole mitään järkeä, niitä tuli joku 20-30 kpl per lapsi.
Joulut, äitienpäivät, isänpäivät pitää viettää aina lähes koko suvun voimalla, muuten loukkaantuu. Varsinaisina syntymäpäivinä pitäisi järjestää kahvikekkerit tai vähintään mehukestit, vaikka juhlat olisivatkin lähipäivinä.
Keskimmäisen ristiäiset piti juhlia koko suvun voimin (n. 50 hlöä) vaikka olisimme halunneet pitää vain pienet ristiäiset kummien ja isovanhempien kanssa. Meidän pienintä ei ole edes kastettu vielä. Hänen nimeään pohdittiin ja anopin näkemys oli, että ”älkää ainakaan laittako mitään muotinimeä kuten Elias tai Eetu” ja sitten luetteli pitkän listan mielestään hyviä nimiä.
Esikoinen on ollut mummolassa pari kertaa yökylässä ja näillä reissuilla häntä oli kuljetettu ties minne kauppoihin ja kyläpaikkoihin kertomatta meille. Lapsi (tuolloin 3v.) itse alkoi puhumaan kuinka on käynyt siellä ja täällä. Luulin ensin, että puhuu höpöjä, mutta olikin totta. Anoppi oli myös luvannut lapselle, että vie sen Hoploppiin. Siis kysymättä meiltä. Nämä tapahtui viime keväänä.
Viimeisimpänä tempauksena anoppi oli myös keksinyt alkaa puhumaan esikoisellemme kuolemasta, josta ei ole aiemmin hänelle vielä puhuttu.
Lisäksi hän vertaa minua kälyyni. ”Silloin kun miehen veljen lapset olivat pieniä, kuinka lasten isä oli paljon poissa työhommissa ja kuinka lasten äiti niin hienosti hoiti lapset.”
Viime viikolla mies puki meidän 4kk vauvan ulos rattaisiin nukkumaan. Unohti laittaa toppahaalarin vetoketjut kiinni. Pikkupakkanen. Meni noin tunti ennenkuin huomasin (koska touhusin vanhempien lasten kanssa) ja neljä tuntia kunnes sain vauvan lämpimäksi. Kylpy, syli, viltti ja villavaatteet. Onneksi vain sormet ja varpaat kylmettyi. ”Semmoista sattuu” anoppi sanoi. Siis wtf???
Mitä mieltä olette?
Tunnistan itseni kirjoituksestasi, silloin kun olin nuori äiti. Ajan ja iän kanssa olen oppinut ystävystymään anoppini kanssa.
Anoppisi vaikuttaa kyllä vahvaluonteiselta. Mieleeni tuli, voisitteko rajata häntä enemmän. Ei ole pakko ottaa kylään joka viikko jos ei jaksa, ei ole pakko viettää juhlapäiviä appivanhempien kanssa, ei ole pakko pitää isoja ristiäisiä. Ei vaikka anoppi niin haluaisi. Kyseessä on sinun ja miehesi perhe ja vaikuttaa että teidän pitäisi rohkeammin tehdä omat päätöksenne ja omannäköisenne elämä.
Tuollainen nimien ehdottelu olisi hyvä antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mielipiteensä ilmaisu on hänen tapansa -ärsyttävää, mutta et voi sille mitään. Ainoa mitä voit, on vaikuttaa omaan suhtautumiseesi.
Ihan en ymmärtänyt mitä pahaa on lapsen viennissä kyläilemään isovanhempien kanssa, eikö se ole vain mukavaa että isovanhemmat touhuavat kaikkea lasta hoitaessaan. Ja miksi ei saisi HopLoppiin viemisestä lapselle puhua, minusta sekin on luonnollista "joku kerta mummi vie sinut hoploppiin!"
Kuolemasta voi ja pitääkin mielestäni puhua lapsen tasolla ja turvallisesti heti kun asia tulee jossain muodossa vastaan. Jos anoppi osasi asiallisesti asiasta puhua, en näe tässäkään mitään ongelmaa.
Minulle välittyy viestistäsi olo, että anoppisi on alkanut ärsyttää sinua nyt niin paljon, että tulkitset jo liiankin herkästi kaiken negatiivisesti. Tähän voisi auttaa rajojen vetäminen, etäisyyden otto ja oman ärtymyksen taustalla olevien syiden pohtiminen.
Et voi muuttaa anoppiasi, hän on mikä on. Ehkä rasittava persoona, mutta ilmeisesti hyvä ja rakastava isoäiti lapsillesi. Nauti siitä. Ja anna hänelle tilaa olla omanlaisensa mummi.
Oletko puhunut asiasta miehesi kanssa? Minusta teidän olisi hyvä sopia yhteinen strategia anopin kesyttämiseksi, ymmärrän hyvin, että anoppi vaikuttaa puuttuvan asioihin vähän liikaa. Kun olette miehesi kanssa sopineet linjasta (esimerkiksi lahjojen määrästä, vierailuista jne.), ottakaa asia avoimesti, mutta ystävällisesti anopin kanssa puheeksi.
Selittäkää hänelle, miksi koette tietyt asiat liiallisina, mutta muistakaa myös kertoa, että arvostatte sitä, että isovanhemmat ovat tukena ja haluavat ylläpitää läheisiä välejä lastenlapsiinsa ja lastensa puolisoihin.
Ehkä anopilla ei ollut mahdollisuutta tarjota samanlaista yltäkylläisyyttä omille lapsilleen, tai hän on itse jäänyt lapsena vaille isovanhempien läheisyyttä. Kannustan ottamaan asian rohkeasti puheeksi, mutta siten, että miehesi kanssa ensin puhutte asian selväksi. Pahin olisi tilanne, jossa miehesi ei tukisi sinua, ja liittoutuisi anopin kanssa sinua vastaan.
Kiitos vastauksista!
Tämä anoppiasia on mennyt nyt niin pitkälle, että harkitsen jo muuttoa kauemmas lasten kanssa.
En ole nuori äiti, olen 44v. Lapset ovat tosi pieniä vielä. Esikoinen täyttää joulukuussa 5v. ja sitten on kaksi pienempää, vauva 6kk.
Kun esikoista oli kuljetettu meille kertomatta ties minne, siellä oli valvonta pettänyt ja isohko vahinko sattunut, joka huomattiin vasta kotona. Mummu ei tiennyt mistä vahinko oli tullut. Tämmöiseen maailmanaikaan emme todellakaan halua, että lastemme viedään mihin vain neuvottelematta ensin kanssamme! Onhan se nyt vanhempien vastuu tietää missä jälkikasvu on.
Esikoinen oli mummolassa yökylässä talvella ja alkoi n. viikon päästä yhtäkkiä ruokapöydässä ollessamme puhumaan "kuolleista ja kuinka päivystyshuone oli täynnä ruumiita ja niitä lääkärit ja hoitajat tutki." Tämäkö on teistä normaalia neljävuotiaan suusta? Mistään muualta hän ei ole voinut kuulla tuonkaltaisia asioita.
Viimeisimpänä oli äitienpäivä... Tähän asti joka äitienpäivä oltu appivanhempien mökillä lounaalla, mutta tänä vuonna halusimme tehdä muuta. No tästäkös äläkkä nousi... Jopa miehen veli on nyt minulle suuttunut. Kuulemma vanhempansa ovat niin vanhentuneitakin kun ei menty eivätkä tapaa tarpeeksi lapsiamme.
Itkut.
Lisähuomautus vielä; anoppi on siis 70v. ja appi 74v. Eivät missään tapauksessa ole kykeneväisiä juoksemaan missään hoplopeissa meidän viliperin perässä. Eikä koronan takia ole menemistä muutenkaan. Silti hän puhuu ja lupailee tuommoisia lapselle, joka sitten kyselee, että milloin mennään. Tuota siinä turha pettymys sitten.