Anna anteeksi mun typerä käytös

Anna anteeksi mun typerä käytös

Käyttäjä lost4 aloittanut aikaan 17.06.2012 klo 16:00 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä lost4 kirjoittanut 17.06.2012 klo 16:00

Kertokaahan, miksi mua pelottaa päästää ihmiset lähelleni? Miksi mun pitää olla inhottava sitä ihmistä kohtaan, kenestä tykkään aivan hulluna? Kenet haluaisin viereeni? Miksi mua pelottaa olla yksin, mutta en kuitenkaan uskalla olla mukava ja näyttää oikeaa minääni tälle henkilölle? miksi miksi miksi….

Mun ajatukset tekevät mut hulluksi. Ainoa asia mikä saa elämän paremmaksi on alkoholi. Murheet unohtuu hetkeksi…mutta vain hetkeksi…

Miten saan hyvitettyä kaiken mun typerän käytökseni? Tällä hetkellä yritän antaa tälle henkilölle aikaa ja tilaa, enkä pommita viesteillä. Viimeksi tänään laitoin, että lupaan jätää hänet rauhaan, jos hän sitä haluaa. Mutta kehtaanko ottaa vielä yhteyttä? Kerätä kaiken rohkeuteni, ja soittaa selvinpäin. Voinko olettaa, että tämä henkilö sitten vastaa puhelimeen? Entä jos ei vastaa? Sitten olen taas lähtöpisteessä….ahdistuneena. Surullisena.

Haluaisin vaan olla onnellinen, tämän yhden ja tietyn henkilön kanssa. Mutta miksi en uskalla näyttää miten mukava oikeasti osaan olla….. Nyt mies pitää minua tyhmänä ja ihan pellenä. Tulen katumaan koko lopun ikääni, jos tämä juttu jää tähän. Sillä mun pitäis vaan laskee nää mun suojamuurit, ja näyttää se mukava ja fiksu puoleni. Mä olen se ongelma.

Alkaa tuntua, etten mä ole ansainnut edes tulla rakastetuksi. Eikä minusta kukaan välitä, eikä tarvitsekaan välittää tämän vittumaisen asenteeni takia. Tulee myös se tunne, että ehkä mun pitäisi käydä puhumassa näistä asioista jonkun kanssa. Että olo ja ahdistus edes vähän helpottaisi… mutta miten se voi helpottaa, kun ne kaikki ongelmat ovat minussa itsessäni?

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 18.06.2012 klo 09:52

Kyllähän omaa käytöstään voi muuttaa, mikäli oikein kovasti sitä haluaa ja yrittää. Sitenhän ongelmat ratkeaisivat vaikka syynä olisikin sinä itse.

Mutta miksipä et kertoisi tuota samaa tälle miehelle? Että hän on sinulle erittäin tärkeä ja sinulla on suojamuurit niin korkealla, että sen vuoksi olet ollut ilkeä, muttet haluaisi olla jne. Kyllähän ihminen, joka on oma itsensä, eniten säväyttää. Mutta toki jos olet kovasti jo häntä maanitellut ja laittanut tuonkin, että jätät hänet rauhaan niin sitten en kyllä tiedä.. Olisi vain syytä jatkossa miettiä omia toimiaan. Itsekin olen usein erittäin ilkeä joillekin, tosin en siksi että minulla olisi suojamuurit mutten oikeastaan aina tiedä itsekään miksi. Mutta rehellisesti olen yrittänyt aina kertoa mistä mikäkin johtuu ja sen puolesta yleensä asiat on kääntyneet parhain päin 🙂

Käyttäjä Erika* (Vapaaehtoinen) (MIELI Tukitalo Mielenterveys ry) kirjoittanut 19.06.2012 klo 13:27

Hei
Toista ei voi muuttaa, itseään voi. On siis hyvä, että olet huomannut, että sinussa on jotain korjaamisen varaa. 🙂👍
Keskustelu jonkun kanssa voisi auttaa sinua hahmottamaan, mistä paha olo ja toiselle ilkeily johtuu ja miten sitä voisi muuttaa.
Me rakennamme helposti suojamuureja, ettei meitä satutettaisi ja sitten emme osaakkaan purkaa niitä muureja.
Tervislääkäriltä voisit saada lähetteen mielenterveystoimistoon, jossa voisit pohtia näitä asioita.
Ja kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, voisit kertoa tälle miehelle tunteistasi ja ajatuksistasi. Esim. vanhan aikainen kirje voisi olla hyvä keino 🙂🌻. Siihen voisit vuodattaa sisintäsi, jos sinusta tuntuu, että haluat vielä jatkaa hänen kanssaan.
Tsemppiä

Käyttäjä Desper kirjoittanut 19.06.2012 klo 15:23

lost4 kirjoitti 17.6.2012 16:0
Kertokaahan, miksi mua pelottaa päästää ihmiset lähelleni? Miksi mun pitää olla inhottava sitä ihmistä kohtaan, kenestä tykkään aivan hulluna? Kenet haluaisin viereeni? Miksi mua pelottaa olla yksin, mutta en kuitenkaan uskalla olla mukava ja näyttää oikeaa minääni tälle henkilölle? miksi miksi miksi....
...

Et kertonut, miten kyseinen henkilö suhtautuu sinuun - onko kyseessä jo seurustelusuhde vai oletko ihastunut häneen toistaisesti yksipuolisesti - joten vähän vaikea vastata kysymyksiisi. Onko niin, että pelkäät tulevasi torjutuksi ja käyttäydyt valmiiksi niin, että sinut torjuttaisiin eikä pettymys olisi niin paha, kun se ei tulisi yllätyksenä?

Käyttäjä lost4 kirjoittanut 19.06.2012 klo 19:23

Ei. Emme seurustele tämän miehen kanssa, vaan ihastumispohjalla ollaan. Viime vuoden puolella huomattiin toisemme, siitä lähtien vaihdeltiin katseita. Käytiin samassa harrastuksessa, jolloin edettiin jutteluasteelle ja siitä sitten nähtiin vapaa-ajallakin (baari-iltoina ilman sen läheisempää juttua). Niin, mies teki aloitteen. Ja oli se osapuoli, joka sitä numeroakin kyseli. Mies osoitti kiinnostusta silloin paljonkin, mutta mitä minä tein. Vittuilin, olin vaikea ja tyly. Ja olen ollut sitä joka tapaamisellamme. Anteeksi olen jo pariinkin otteeseen saanut, ja ollaan niiden anteeksipyyntöjen jälkeen nähtykin. Lopputulos jokaisen illan jälkeen sama: kadun käytöstäni, ryven itsesäälissä ja tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi. Mikä ihme mua vaivaa?

Tiedän, että ollaan miehen kanssa samalla aaltopituudella, ja ollaan koettu elämäss yhtä sun toista. Mies vaikuttaa henkisesti vahvalta ja vakaalta, mutta minä taas menen sekoilemaan ja tekemään kaikkea tyhmää, käyttäytymään kuin idiootti. Vaikka selvin päin olen aivan toisenlainen. Eikä baareilu ole kuulunut elämääni juuri koskaan, sillä ahdistun humalaisista ihmisistä. Nyt löydän itseni kuitenkin juomasta joka viikonloppu... Miksi?

Selvinpäin tekisin kaiken toisin.

Emme ole ikinä kunnolla selvin päin jutelleet, mitä kadun kovasti. Ja tuntuu, että nyt miehelle riitti. Kirjettä en tiedä kehtaanko kirjoittaa, tekisinkö silloin itsestäni totaalisen pellen? Tiedän kuitenkin, että olen hyvä kirjoittamaan ja sillä tavoin olen tätä ahdistustanikin purkanut, mutta silti. Miehet eivät välttämättä sitä arvosta..... Mutta nyt on sellainen olo, että tekisin mitä vain, että saisin kerrottua tälle henkilölle mitä todella ajattelen. Mutta onko se jo liian myöhäistä... Sama käyttäytyminen on kuitenkin jatkunut jo melkein puoli vuotta, ja pahemmaksi vain menee. Mutta huom. ollaan nähty tosiaankin vain baari-iltoina, ei selvinpäin, eikä fiksuissa merkeissä kuten kahvilassa, leffassa tms. Ja mitä vahvemmin ihastun, sitä tyhmemmin käyttäydyn.....

Miten pystyykin löytämään jonkun sellaisen henkilön, kenestä ei halua päästää irti... ☹️

ja niin. Mihinkään terapiaan en ole koskaan uskonut ja muutenkin asenne kaikkea kohtaan on kyyninen ja vaikea luottaa kehenkään, mutta tulihapan aika varattua. Ongelmana vaan, et mitenköhän pystyn mitään apua saamaan, kun mun on niin vaikea kertoa asioistani ja ongelmistani kenellekään. Oon niin täynnä kysymyksiä ja epätietoisuutta.

Käyttäjä Erika* (Vapaaehtoinen) (MIELI Tukitalo Mielenterveys ry) kirjoittanut 20.06.2012 klo 11:02

Hei
Jos lähtee hakemaan apua, niin kannattaa kyllä rehellisesti kertoa siellä, missä mennään. Turha sensurointi ei johda mihinkään.

Äkkiä ajatellen tulee mieleen, että älä juo 😋
Kun olet viihteellä, niin voitko rajoittaa juomistasi, ettet olisi humalassa? Voisitko ajatella, että kutsuisit hänet vaikka kahville jonnekin?
Monesti tietenkin humalassa tekee asioita, jotka harmittavat sitten jälkeenpäin.
Kysyit myös sitä, munaatko itsesi, jos kirjoitat hänelle. Minun mielestäni ei voi munata itseään, jos kertoo että tykkää toisesta ja selittää " kummallista" käytöstään. Toinen voi suhtautua siihen niinkuin haluaa, mutta sinä et menetä mitään, jos olet kiinnostunut hänestä ja haluaisit jatkaa hänen kanssaan.
Kirjoitat hienosti niinkuin itsekin sanoit ja osaat hyvin kertoa käyttäytymisestäsi.
Itse tietysti tiedät tilanteesi parhaiten ja osaat varmasti edetä oikein.

Tsemppiä

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 20.06.2012 klo 12:16

Tuli sellainen käsitys että onko kyseessä haave, unelma ja kun kohtaa niin se onkin pettymys? Eikä uskalla selvinpäin kohdata sitä pettymystä, mieluummin pitää unelmasta kiinni että on joku jota rakastaa.
Ne on monimutkaisia, nämä ihmisten tunnekoukerot, eikä niitä voi toiset selvittää. Vikaan menee jos joku toinen neuvoo ja ohjaa.
Tuo äskeinen minunkin arviointi tilanteesta on vain minun päätelmä siitä kun luin. Mutta varmaan ongelma on syvempi, kuin tämän hetkinen ihastuksen kanssa oleminen, ehkäpä ongelma tosiaan on paljon isompi ja vakavampi ja tarttee psykiatrin kanssa keskustelua, puolueettoman joka on siihen saanut koulutuksen. Me täällä ei missään nimessä olla toistemme psykiatreja, vain luemme ja kohtaamme vertaistukea samaistumalla toisiin ja ehkä löydämme jotain helpotusta kun huomaamme mitä muut ovat tehneet.
Minä samaistun kirjoittajaan, kun olin nuorena samanlainen. Jos ihastuin niin olin tosi hankala ja ylpeä, nostin nokkaani vain ja kävelin ohi, vaikka sydän oli pakahtua. En kertakaikkiaan uskaltanut olla lähellä, pelkäsin jotain, ehkä sitä etten ollut valmis pidemmälle menevään seurusteluun, tai pidin itseäni vähempiarvoisena hänelle. Kaduin jälkeenpäin ja kirosin itseäni. Ja aloin olemaan sellaisen kanssa jonka kanssa ei tarvinnut jännittää, tosin aloin käyttämään alkoholia joka poisti estoja. Joka oli suuri virhe minun kohdalla.

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 21.06.2012 klo 21:38

"Ihminen tahtoo tulla rakastetuksi, tai sen puutteessa ihailluksi, tai sen puutteessa pelätyksi, tai sen puutteessa inhotuksi ja halveksituksi. Ihminen tahtoo herättää toisissa jonkinlaisen tunteen. Sielu kavahtaa tyhjiötä ja hakee yhteyttä hintaan mihin hyvänsä."

Käyttäjä lost4 kirjoittanut 23.06.2012 klo 19:54

Ehkä se ongelma on just tuossa...yksinäisyydessä. Mulla ei oikeasti ole ketään tai mitään. Juhannus oli kamala, sai mun oloni entistä pahemmaksi. Tajusin, miten helvetin paha olo mulla on. ☹️ .

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 27.06.2012 klo 23:27

(((lost4)))

En toivo kenellekään pahaa oloa, koska tiedän itsekin, miten kamalaa se on. Olen kokenut yksinäisyyden kiduttavan tuskan ja hiljaisuuden. Olen sitten opetellut sietämään sitä ja kuunnellut itseäni siinä ja tuntemuksiani, mistä ne tulevat.

Sitä ei jaksaisi.

Juhlapyhät ovat pahimpia, jos ei ole saanut järjestettyä itselleen touhua ja toimintaa muiden ihmisten kanssa.

Kuitenkin, siitä se on lähtenyt, pikkuhiljaa lisääntynyt hyvänolon aavistus ja jopa hyvä olo..siitä se on lähtenyt, sen helvetillisen pahan olon näkemisestä ja myöntämisestä. Ja sen jälkeen, siinä olemisesta. Ja sen jälkeen arjen keinojen miettimisestä niihin hetkiin, kuinka eteenpäin.

Jos oikeen selostetaan, niin tunteiden läpikäymisestä ja aina kun ei sitäkään jaksa, niin ihan vaan ajatusten saattamisesta muihin asioihin oman navan ympäriltä, kaiketi jonkinlaisesta omien toimintamallien/ajatusmallien muuttamisesta tilanteissa...pikkuhiljaisesta moisesta työstä....olen opetellut kuuntelemaan radiota ja käyn ulkona ja järjestän itselleni tekemistä, estääkseni itseäni vajoamasta itsesääliin.

Minä olen tilanteessa, jossa en enää koe tarvitsevani terapiaa. Sille oli kyllä oma aikansa, mutta nyt on niiden uusien toimintamallien opettelun aika ollut jo pitkään. Koen kaikista vaikeimpana itsesääliin vajoamisen helppouden. Taistelen sitä vastaan, enkä edes tiedä, mikä siihen olisi tehokkainta....kuulostelen kyllä tuntemuksiani ja annan pahankin tunteen olla...kyllä se taas menee sitten ohi.

Tärkeää tietysti on, että mahdollinen masentuneisuus olisi hoidettu tarjolla olevin keinoin.

Näitä mieleeni tulevi. Voimia ja halauksia arkeesi!

Käyttäjä lost4 kirjoittanut 29.06.2012 klo 14:38

Sun kirjoitus oli aivan kuin olisin sen itse kirjoittanut 🙂)

Itse olen tällä hetkellä siinä tilanteessa, etten oikein tiedä, mikä mulla on. Välillä tuntuu että life is good, ja hetken kuluttua ahdistaakin kamalasti ja tuntuu, ettei elämässä ole mitään hyvää. Toisinaan ahdistusta aiheuttaa joku tietty asia, ja hetken päästä se ei olekaan niin suuri juttu vaan ahdistuksen aiheuttaja "vaihtuu". Siitä seuraa taas ajatus; kehittelenkö mä vaan itselleni näinä ahdistuksen aiheuttajia? Et ei mua oikeasti mikään ahdista, mä vaan stressaan ja teen kaikesta ison numeron ihan syyttä suotta??

Mut hankin itselleni siis apua, ja nyt jo ensimmäinen keskustelukerta takana! Tapaaminen meni hyvin, ainoana ongelmana vain se, että valehtelin tälle hoitajalle muutamissa asioissa. Ihmettelen itsekin että miksi 😮 Ja pisti mietityttämään, onko ne asiat, joista valehtelin, just niitä mun "ongelmia", jotka tulisi käsitellä. Jotka siis jollain tavalla aiheuttavat tätä mun ahdistusta. En tiedä. Pitäisiköhän ensi kerralla myöntää valehtelu, jotta hän tietää asioiden oikean laidan? Vai antaa asian olla ja mennä elämässä eteenpäin? Lisäksi en uskaltanut ottaa puheeksi juuri niitä asioita mitkä mua stressaa ja ahdistaa, mutta ensi kerralla teen kaikkeni, jotta saan aiheet käsittelyyn.

Teemme jossain vaiheessa kuulema jotain testejä, joilla selvitetään ahdistuneisuutta/masennusta. Onko tietoa millaisia nämä testit on, ja tehdäänkö niitä noin vain, aiheetta? (lue: onko hoitaja minusta huolissaan, ja epäilee minulla ahdistuneisuushäiriötä tms.... kerran tuollaiset testit haluaa teetättää?) Lisäksi saan lähetteen verikokeisiin ja kilpirauhasarvojen mittaukseen.... Tehdäänkö noitakin ihan noin vaan, vai passitetaanko sinne vain silloin, jos on aihetta/epäillään olevan?

Huoh. Tässä tämä taas tulee. Mietin, analysoin ja stressaan asioista liikaa.

Nomutta. Yksinäisyys on minullekin tuttu juttu, ja paikalleen jäämisestä ja hiljaisuudesta on tullut aika hirveitä asioita mulle. Arkisin päivät menee hyvin, mun työt alkaa aamusella ja työpäivän jälkeen mulla on aina jotain tekemistä. Järkkään tekemistä niin, ettei tarvitse tulla kotiin kun vasta illalla = tekemistä riittää, enkä vaivu niin helposti itsesääliin. Toimii aika hyvin. Viikonloput on sitten asia erikseen. Alkoholi vetää kummasti puoleensa, mutta sen jälkeen olo on entistä kamalampi. Mutta jostain sitä tekemistä on keksittävä :///

Nyt on muutes perjantai, ja yritän kehitellä jotain kivaa, ilman alkoholia 🙂)) Saa nähdä miten käy!

Viikonloppuja 🙂🌻