Ajatuksia pettämisestä (minun tarinani)
Täällä oli hetken aikaa kirjoitus henkilöltä, joka pohti pahaa oloaan, kun oli löytänyt toisen miehen, eikä tiennyt mitä olisi tehnyt. Vastasin hänelle, mutta ilmeisesti hän on poistattanut koko viestin.
Luin Joonuskan ketjua ja täällä on niin monta muutakin samanlaista kohtaloa, että väkisin aloin pohtimaan, miksi joku pystyy pettämään?
Miksi petetään?
Mikä oikeuttaa siihen?
Minun mielestäni siihen ei oikeuta mikään. Jos oma liitto on huono (väkivaltaa tms), niin onko pettäminen silloinkaan oikeutettua? Miksi ei voi ottaa eroa?
Olen itse ollut kahteen kertaan se toinen nainen. Ensimmäisellä kertaa olin vielä nuori. Vaikkakin avoliitossa ja lapsikin meillä oli. Se päättyi siihen, että mies, jonka kanssa petin, alkoi suhteeseen minun ystäväni kanssa. Luultavasti se oli täysin ansaittua. Silloin en vielä pahemmin muita ajatellut, vain itseäni.
Toinen kerta tuli muutama vuosi myöhemmin, kun olin jo eronnut avoliitostani. Tapasin tämän uuden miehen jossain työasioissa. Aloimme kirjoittamaan sähköpostia, ensin työasioita ja sitten vähän enemmän muuta ja lopulta tapasimme jälleen jossain illanvietossa. Mies oli naimisissa, mutta eihän se minua kiinnostanut. Olin itse vapaa ja imarreltu, että minusta kiinnostuttiin. Sitä suhdetta kesti melkein vuoden. Aluksi se oli ihanaa. Kun mies oli työmatkalla minun kaupungissani, hän hotellin sijaan asui luonani. Kävinpä kerran jopa hänen mökillään hänen kanssaan ja hänen työpaikallaan. Vähitellen alkoi joku itsetunnon ripe nostaa päätään. Aloin kapinoimaan sitä vastaan, että minun piti olla aina piilossa. Emme voineet näyttäytyä missään julkisesti ja minun piti olla hiljaa, jos miehen vaimo soitti jne. Aluksi niin ihanat tapaamiset alkoivat päättyä siihen, että minä itkin omaa kurjaa kohtaloani.
Sitten alkoi omatunto kolkuttaa. Erään kerran, kun miehen vaimo kerran soitti miehelle, hän itki hysteerisesti, kun oli ottanut yhteen heidän murrosikäisen tyttärensä kanssa. Lapsi oli uhannut tappaa itsensä ja lähtenyt karkuun. Kuulin tämän, kun miehen puhelimen ääni oli niin kovalla, että aina kuulin heidän keskustelunsa.
Vaimo oli niin hukassa ☹️ Mies lähti kotiin ”kesken työmatkan”.
Minä itkin silloin ensimmäisen kerran häpeästä. Häpesin itseäni. Tajusin vähemmälläkin, että vaikka vaimo ei tiennyt minusta, hän varmasti tiesi, että kaikki ei ole kunnossa. Heillä lapsetkin kärsivät kodin ilmapiiristä. Se tuntui niin pahalta. Silloin asiat vain loksahtivat päässäni: olin kodin rikkoja, olin todella halveksittava tapaus. Niin se mieskin ja minua hävetti, että olin niin rakastunut sellaiseen petturiin. Mutta vaikka kaiken tämän tajusin, niin oli silti vaikea lopettaa suhdetta. Meni jonkin aikaa, kun yritin vältellä miestä, en vastaillut viesteihin ja puheluihin ja keksin jotain tekemistä, kun hänellä olisi ollut työmatka kaupunkiini.
Sitten tapasin nykyisen mieheni. Hän oli vapaa (eronnut jo aiemmin) ja jo ensimmäisien virallisten treffien jälkeen ”se oli siinä”. Meistä tuli pari, se oli niin itsestään selvää ja niin ihanan vapaata. Tosin lapset piti huomioida, joten etenimme kohtuu rauhallisesti. Mutta ei ollut enää mitään salailua tms. Mikä vapauttava tunne. Kun tämä toinen, varattu mies, sitten otti yhteyttä ja halusi tavata, tunsin suoranaista ylpeyttä, kun kerroin hänelle, että minä seurustelen, enkä halua tavata ketään oman mieheni selän takana.
Mutta vaikka tuosta pettämisestä on jo toistakymmentä vuotta, niin edelleen koen siitä häpeää ja huonoa omaa tuntoa. Ahdistaa se mitä olin tehnyt, että olin ollut niin röyhkeä, niin lapsellinen ja niin tyhmä, että satutin miehen vaimoa ja lapsia. En unohda sitä hysteeristä itkua, kun toinen oli niin hukassa ja mies sillä välin kävi vieraissa ☹️
Koskaan sen jälkeen ei ole käynyt edes mielessä pettää. Se ei ole enää ollut mikään vaihtoehto. Siksi kai osui niin lujaa ja kohdalle, kun oma rakas mieheni jäi kiinni suloisista tekstiviesteistä työkaverinsa kanssa. Mies, josta olin ollut niin ylpeä. Hänestä ja suhteestamme. Tämäkin kokemus on silti vain vahvistanut tietoani siitä, että pettäminen on väärin. Siihen ei oikeuta mikään. Kaikkien vähiten on olemassa mitään ”suurta rakkautta ja sielujen kumppania”, joka oikeuttasi valehtelemiseen ja pettämiseen. Ei sellaista ole. Moni salasuhteessa oleva perustelee tekoaan ties millä selityksillä, mutta mikään niistä ei ole hyvä.
Hei,
minäkin olen muutaman kerran ollut se toinen nainen. Olin todella nuori ja todennäköisesti kaipasin vain läheisyyttä ja hyväksyntää. Yksi tällainen suhde kesti varmaan vuoden, kunnes itse lopulta päätin, että voin saada paljon enemmän. Olin myös juuri vahingossa tavannut tämän miehen tyttöystävän, joka näköjään oli raskaana. En tiennyt asiasta mitään.
En kuitenkaan koskaan ole tuntenut sen suurempaa syyllisyyttä. HÄN oli se, joka siinä petti. HÄN teki valinnan ja lähestyi minua. Ja vaikka minä olisinkin tehnyt aloitteen, HÄN olisi silti ollut se, joka teki sen valinnan. Mielestäni et saisi soimata itseäsi. Vaikka eihän toisena naisena oleminenkaan hyvä asia ole, sinä olet kuitenkin ollut vastuussa vain ja ainoastaan itsestäsi.
Kiitos kommentista Mer
Olen kuitenkin eri mieltä. Kun on suhteessa varatun ihmisen kanssa, on vastuussa muistakin, kuin vain itsestään. Muun väittäminen on minun mielestäni vastuun pakoilua.
Aikuinen ihminen on vastuussa siitä, mitä hänen tekonsa muille aiheuttavat.
Mitä eroa näillä teoilla on vastuun kannalta:
1) menen ja lyön naapuriani Hannaa
2) menen sänkyyn Hannan aviomiehen kanssa
Kumpikin teko satuttaa Hannaa. Miksi olisin vastuussa vain siitä ensimmäisestä teosta?
Apolloperhonen kirjoitti 15.2.2013 13:40
Kiitos kommentista Mer
Olen kuitenkin eri mieltä. Kun on suhteessa varatun ihmisen kanssa, on vastuussa muistakin, kuin vain itsestään. Muun väittäminen on minun mielestäni vastuun pakoilua.
Aikuinen ihminen on vastuussa siitä, mitä hänen tekonsa muille aiheuttavat.
Mitä eroa näillä teoilla on vastuun kannalta:
1) menen ja lyön naapuriani Hannaa
2) menen sänkyyn Hannan aviomiehen kanssaKumpikin teko satuttaa Hannaa. Miksi olisin vastuussa vain siitä ensimmäisestä teosta?
Olet ihan oikeassa Apolloperhonen, surullista kyllä. It takes two to tango :/
Apolloperhonen kirjoitti 15.2.2013 13:40
Kiitos kommentista Mer
Olen kuitenkin eri mieltä. Kun on suhteessa varatun ihmisen kanssa, on vastuussa muistakin, kuin vain itsestään. Muun väittäminen on minun mielestäni vastuun pakoilua.
Aikuinen ihminen on vastuussa siitä, mitä hänen tekonsa muille aiheuttavat.
Mitä eroa näillä teoilla on vastuun kannalta:
1) menen ja lyön naapuriani Hannaa
2) menen sänkyyn Hannan aviomiehen kanssaKumpikin teko satuttaa Hannaa. Miksi olisin vastuussa vain siitä ensimmäisestä teosta?
Pakko yhtyä Apolloperhosen näkemykseen vastuusta. Kyllähän oikeusjärjestelmämmekin taitaa tuntea yllytysrikoksen. Eli jos yllyttää jotakuta toista rikolliseen toimintaan on itse ainakin osasyyllinen.
Mielestäni näkemys siitä, että sinkkuna saa ilman omantunnontuskia pettää varattujen kanssa, edustaa jokseenkin teinimäistä minä-minä -ajattelua.
Aika isoja kuvitelmia näillä kakkosilla, kun luulevat olevansa niin erityisiä, että ihminen joka on jo osoittanut ratkovansa parisuhteen ongelmia vieraissa lakanoissa, ei toimisi näin jatkossakin. Arki iskee joka suhteeseen ja ongelmia tulee väistämättä. Miten tuollaiseen ihmiseen voisi luottaa, että ei toista toimintamalliaan? Jos hyppää yhdestä suhteesta toiseen, ei pääse eheytymään parisuhteiden välissä ja opi virheistään, vaan ne vanhan suhteen ongelmat kulkeutuvat uuteen suhteeseen (ne ongelmat harvemmin on vain toisesta kiinni).
Ja ei, en ole katkera ykkönen. Minua ei ole (ainakaan tietääkseni) ikinä petetty.
Onkin melko hupaisaa näin jälkeen miettiä, miten tyhmä sitä on voinut olla. Minäkin kuvittelin, että olen jotain erityistä. Oikeasti tunsin itseni todella hyväksi, kun sain sänkyyni varatun miehen. Se oli imartelevaa, kun mies heti aamusta töihin päästyään laittoi viestiä tai soitti. Minä olin se, joka jakoi asioita miehen kanssa ja jolle mies pystyi kertomaan omista tunteistaan ja jonka kanssa seksi oli paljon parempaa, kuin kotona tylsän vaimon kanssa, joka ei ymmärtänyt miehen herkkyyttä.
Hah, olin typerä.
Tosiasiassa mies tyydytti lähinnä omia tarpeitaan. Minä olin terapeuttina nelikymppiselle miehelle, jolla ilmeisesti oli joku ikäkriisi meneillään. Kuuntelin ymmärtäväisenä ja ihaillen. Olin sängyssä halukas, mutta en valittanut, vaikka jäin pääsääntöisesti itse aina ilman tyydytystä. Silloin minulle riitti, että mies kehui ja halusi minua. Vastasin aina puhelimeen, kun hän soitti ja olin aina iloinen, en valittanut mistään. Halusin olla jotain muuta, kuin miehen vaimo.
Noloa, todella noloa.
Ja vastaavia toisia naisia on aina vain ja tulee olemaan. Toki varmaan toisia miehiäkin, mutta katselen tätä naisnäkökulmasta.
Yksi ainoa asia on erilaista ykkösellä ja kakkosella, vaikka mies olisi yhteinen, toisen kanssa mies elää arkea ja toisen kanssa sunnuntaita.
Sanoin joskus mieheni kakkoselle, sitä elää sunnuntaita, vaikka pääperkeleen kanssa, mutta arki, tavallisen ihmisen kanssa on hyvin vaikeaa.
Pettäminen on väärin, tietenkin. Valitetta tosiasia on se, että suuri(n) osa ihmisistä on niin epäkypsiä, että he joko tietoisesti tai erehdyksessä ajautuvat pettämiseen.
Onneksi jokaisella on mahdolllisuus kasvaa ja oppia tekemistään virheistä. Sitä ei kukaan voi tehdä toisen puolesta.
Jos ihmiset olisivat henkisesti aikuisia, tässä maailmassa ei olisi mitään ongelmia.
Joku tässä viestiketjussa viittasi siihen, että ns. salarakkaalla ei olisi vastuuta ollenkaan pettämisessä ja silloin ei tarvitse potea syyllisyyttä.
Mielestäni tällainen väite on täysin absurdi!
- Me ihmiset toimimme täällä vuorovaikutuksessa ja meistä JOKAINEN tekee valintansa.
- Suhteeseen tarvitaan kaksi - ei toista voi pakottaa siihen. Eikä suhteeseen voi ajautuakaan - silloinkin tekee valinnan.
- Jokainen on oman moraalinsa vartija. Se joka pystyy elämään 2.rakastajana, varmaankin hyväksyy arvomaailmassaan pettämisen - vaikka se kävisi omalle kohdalle.
Hienoa, että viestiketjun aloittaja on havahtunut tekemäänsä vääryyteen. Olet syyllistänyt itseäsi asiasta jo hyvin pitkään ja toivon, että voit antaa itsellesi anteeksi. Tekoa sinun ei tarvitse oppia hyväksymään, mutta toivon, että annat itsellesi anteeksi. Olet katunut tekoasi ja enempää et voi enää tehdä.
Luulen, että ne jotka pettävät, kaipaavat ehkä itsetunnolleen vahvistusta. Jonkinlaista ihailuahan sillä haetaan ja paetaan arkea. Itse en hyväksy pettämistä. Joskus nuorempana (10 vuotta sitten) minäkin hölmöyksissäni petin pari kertaa silloista poikaystävääni - ja kadun sitä vieläkin. Tiedän, että itselle anteeksi antaminen on vaikeaa - mutta toisaalta, aikaa ei saa enää käännettyä taaksepäin. Ymmärsin tekoni vääryyden vasta hieman myöhemmin - tajusin kuinka paljon tuskaa se toiselle aiheuttaa. Ja vain sen takia, että olin kaivannut vahvistusta omalle itsetunnolle.
Olen seurannut myös läheltä, kuinka eräs läheinen eli suhteessa monta vuotta, jossa mies petti useasti. Eniten siinä kärsivät lapset. Erohan siinä lopulta tuli - kova koettelemus, varsinkin lapsille. Mutta paras päätös. Jääminen sellaiseen kodin ilmapiiriin ei tee kenellekään hyvää. Itse en usko väitteeseen "no lapsien takia tässä vielä ollaan...". Onneton parisuhde näkyy myös lapsille - sellaisenko esimerkin vanhemmat haluavat antaa (poikkeuksena hairahdus ja sen katuminen --> esimerkki anteeksiannosta ja rakkaudesta)?
Mutta tiivistettynä: Pettäminen on mielestäni väärin - ja siitä kantavat vastuun, niin pettäjä kuin se salarakaskin. He molemmat ovat tehneet päätöksen ryhtyä suhteeseen. Samalla heidän tekonsa satuttaa ja aiheuttaa syvää henkistä pahoinvointia toisen kumppanille ja mahdollisille lapsille. Ja niillä on siten omat seurauksensa...
En hyväksy pettämistä, enkä ole ikinä edes katsonut toisiin naisiin suhteiden aikana. Jos todella rakastaa toista niin ei edes mieti muita. Tiedän, että ajan kanssa rakkaus kumppania kohtaan voi muuttua tai vähentyä, mutta mielestäni kaikilla on velvollisuus kunnioittaa suhdetta ja olla pettämättä. Suhde tulee lopettaa jos haluaa muita.
Se mitä tulee kakkosena olemiseen niin mielestäni siinnä on suurempi vastuu suhteessa olijalla. Itse en ikinä pystyisi tälläiseen salasuhteeseen, sillä se on mielestäni moraalitonta, vaikka minä en pettäisikään ketään.
Mutta en edes tuntisi pahalta jos romuttaisin jonkun perheen tai elämän. Pettäjä ansaitsee sen. Petetty ansaitsee myös tietää tästä.
On myös eri asia jos ihmiset hyväksyy pettämisen suhteessaan. Itse en siihen pystyisi.