Olen pahoillani - sinulla on ollut todella pitkä ikä olla äitisi "hoivaaja". Minulle jäi käsitys että äitisi "on jättänyt elämänsä elämättä" ja ripustautunut sinuun.

Minulla ei ole tällaisesta masennustapauksesta kokemusta mutta ystäväni on alkoholisti ja siinä esiintyi samantapaista hoivaamistarvetta tyttären osalta.
Masennuksesta tiedän vain omalta kohdaltani ja kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa. Sairastuin masennukseen kun he olivat murrosikäisiä. Pahimmassa vaiheessa olin psykoosissa. Olen parantunut enkä tarvitse edes lääkitystä. Kuitenkin minulla on sikäli ollut onnea että jo hoitovaiheessa myös lapsia hoidettiin ja "ennaltaehkäistiin" sellaista että he olisivat alkaneet joko syyllistyä tai hoivaamaan minua.

Tavallaan neuvoisin "hylkäämään" äitisi - mutta VAIN tältä osin. Vaikka tiedänkin ettei masentunut "ota itseään niskasta kiinni" eikä "piristy" eikä helppoheikkikeinot tepsi. SILTI sanon että minun tapauksessani SITOUTUMINEN paranemiseen oli oleellinen seikka. Elämään on tehtävä muutoksia jotta päästään itseään ruokkivasta kehästä.

Tämän alkoholiystäväni tytär on myöskin päässyt irti niin ettei koskaan tapaa äitiään tämän juotua. Hän ei myöskään koskaan ole vieraillut sairaalassa kun äiti on juomisesta johtuneiden "vaivojen" takia siellä. Sanoisin että tämä toimii hyvin molempiin suuntiin. Tytär ei ahdistu asiasta jolle ei mitään mahda ja äiti todella yrittää pysyä viinasta erossa.
En tiedä voisiko tällaisesta olla apua. Joka tapauksessa äidillesi pitää saada hyvä hoito, ettet itse joudu olemaan hoitaja ja äiti.
Ota oma onnesi perheenä. Ja tee selväksi äidillesi että tämä on rakas ja tervetullut elämäänne mutta hänen on tehtävä osansa.

Heippa
Niin on tuttuja tilanteita.
Mutta sano äidillesi että olet tukena mutta sinun elämäsi on muuttunut kun on perhe
työ ja lapsi niin ei kerta kaikijaan jaksa hoitaa kaikkia asioita eli oma perheesi
on kaikkein tärkein ( tosin äitisi on sitä vaikea ymmärtää )
Mutta sano äidillesi että hommaa itselleen esim tukihenkilön käy kaikissa tapahtumissa
harrastuksissa jne niin pysyisi virkeänä ( mutta yleensä on vaikea saada mihinkään lähtemään )
Mutta huolehtikaa omasta parisuhteesta ja toinen tukee toista ja nauttikaa tästä
upeasta elämästä niin varmasti pärjäätte.
Kuinka olet nyt jaksanut??
Kaunista kevättä sinulle

Sun on tehtävä selväksi äidillesi, että hän on sulle erittäin tärkeä, muttet voi olla äiti omalle äidillesi. Sinulla on oma perheesi ja työsi, niistä sinun tulee ensisijaisesti huolehtia.

Mulla myös masentunut äiti. Olen sanonut, että rakastan häntä, mutten aio kuunnella soittoja joka viikko ja itkemistä siitä, miten hänen elämänsä on mennyt. Minä en ole siitä vastuussa. Voin häntä tukea kuuntelemalla joskus, mutta ensisijainen prioriteettini oli minä itse. Nyttemmin minullakin on perhe ja keskityn omaan elämääni.

Täten äitini soittelee enää vain kolmen vkon välein kuten sovittiin. Jos ei silloin tällöin soittelu riitä ja se, että pidän yhteyttä niin sitten se ei riitä. Mä en ala äidilleni äidiksi. Hän saakoon pärjätä omillaan ja hoitohenkilökunnan avustuksella. Minä en ole velvollinen hänen virheistään maksamaan. Itse hän omat valintansa on elämässään tehnyt ja juonut itseltään kunnollisen elämän. Ja aiheutti samalla minulle huonon lapsuuden. En ole katkera ja tämän olen hänelle sanonut, mutten myöskään ala surkuttelemaan hänen elämäänsä. Se on mitä on, eikä ole minun syyni millään lailla.

Kiitos kaikille teille kannustavista viesteistä. Olen muutamaan otteeseen todellakin ottanut etäisyyttä, kun olen ollut jo niin poikki että se on heijastunut jo rakkaisiin ihmisiin. Äitini kuitenkin osaa todella hyvin syyllistämisen, ja kuulen usein, kuinka "en koskaan voi auttaa missään", "en välitä", "vihaan omaa äitiä"... Olen jo jossain määrin oppinut suodattamaan syyllistämistä, mutta tarvitsen siihen vielä voimia.
Keskustelin yksi päivä äidin kanssa vertaistuesta, hoitojaksosta jne. mutta huonoin tuloksin. Nyt valona on kuitenkin se, että äiti uskaltaa lähteä yksin asioille, eikä ole vaatimassa minua mukaan joka kauppareissulle, tai huolehtimaan niistä.
Onneksi mieheni on ymmärtäväinen ja kannustaa minuavaikeina hetkinä. Kiitos myös teille arvokkaista neuvoista ja tuesta 🙂🌻