Hei kaikki!

Minulla on ongelmia äitini kanssa ja kirjoitan tästä siksi tänne, koska haluan saada ulkopuolisten mielipiteitä tähän tilanteeseen. En tiedä mikä olisi oikea ratkaisu.

Kerron taustaa ensin. Vanhempani erosivat yli 2 vuotta sitten. Isäni oli löytänyt toisen naisen ja se oli kova paikka koko perheellemme. Melko pian isä muutti kotoa uuden naisen ja hänen lastensa kanssa yhteen. Kun tajusimme siskoni kanssa, että meidän täytyy tutustua isän uuteen perheeseen, emme olleet kovin innoissamme. Molemmilla oli päällimmäisenä tunteena viha ja koko tilanne oli meille täysin uusi. Kun se päivä koitti, jolloin näimme uuden naisen ja hänen lapsensa, kaikki meni kuitenkin hyvin. He olivat tosi mukavia ja tulimme hyvin toimeen heti alusta alkaen. Uudella naisella oli myös pari vuotta minua vanhempi poika, joka ei asunut enää kotona mutta kävi kuitenkin usein isämme luona niin kuin minä ja siskonikin. Alussa en ollut hänen kanssaan niin paljon tekemisissä koska me molemmat seurustelimme. Kului suunnilleen vähän yli puoli vuotta ja oltiin molemmat erottu omista seurustelukumppaneista. Hän alkoi jutella minulle enemmän ja ehdotti jos vietettäisiin aikaa yhdessä. Minusta se kuulosti hyvältä, sillä ajattelin että isäni olisi iloinen jos tutustumme paremmin ja meistä tulisi hyvät ystävät. Myöhemmin kuitenkin selvisi että poika on ihastunut minuun. Olin silloin aivan ihmeissäni, koska en osannut yhtään odottaa sitä. Tiedettiin molemmat millaisessa tilanteessa oltiin ja olin heti sitä mieltä ettei siitä koskaan tulisi mitään. Hänelle kuitenkaan tämä tilanne ei ollut mikään este mutta minua pelotti miten isäni ja hänen äitinsä reagoisivat. Jatkoimme tapailua ja annoimme muun perheen olettaa että olemme vain kavereita. Todellisuudessa kuitenkin olimme jotain enemmän, ei kuitenkaan seurusteltu. Tätä jatkui yli vuosi, välillä oltiin enemmän kuin kavereita ja välillä ei. Siitä ei oikeen ottanut selvää mitä se oli. Oltaisiin ihan varmasti alettu seurustelemaan jos ei oltaisi oltu siinä tilanteessa. Yhtenä päivänä hän kertoi minulle muuttavansa toiseen kaupunkiin. Se tuntui kamalalta, koska olin ehtinyt kiintyä häneen niin kovin. Tuli taas vaihe jolloin ei oltu niin paljon tekemisissä. Kävin kuitenkin hänen luonaan useampaan kertaan vaikka välimatkaa oli. Meidän vanhempamme eivät oikeastaan puuttuneet tekemisiimme vaikka ainakin siinä vaiheessa kun matkasin toiseen kaupunkiin saadessani olla pojan kanssa, vaikutti kyllä siltä että seurustelisimme. Tätä jatkui muutamia kuukausia kunnes tapahtui jotain todella kamalaa. Isäni kuoli. Ihan yllättäen eikä ketään meistä olisi ikinä osannut odottaa sitä. Kaikki muuttui. Ensimmäiset kuukaudet kuoleman jälkeen olivat pahimpia ikinä. Sitten koitti aika jolloin piti alkaa hoitamaan kaikkia asioita kuolemaan liittyen. Minun äitini ja isäni naisystävä eivät tulleet ollenkaan toimeen. He ajautuivat järkyttävään riitaan. Tiesin että nyt viimeistään loppui minun ja pojan juttu. Minä olin oman äitini puolella ja hän tietenkin oman. Ja siihen se juttu loppuikin, mutta vain hetkeksi.

Nyt kuolemasta on kulunut noin puoli vuotta. Muutama kuukausi sitten alettiin pojan kanssa taas olemaan tekemisissä. Ei juteltu enää äideistämme tai kuolemasta vaan puhuttiin kaikista ihan normaaleista asioista. Eikä meidän tunteet toisiamme kohtaan olleet mihinkään kadonneet. Minulla oli niin hyvä olla hänen kanssaan. Ainut ongelma oli nyt se, etten uskaltanut kertoa äidilleni näkeväni poikaa koska tiesin mitä mieltä hän koko siitä suvusta oli. Salailua jatkui kunnes jäin kiinni. Ajattelin että ehkä äitini hyväksyisi asian koska poika ei ollut kuitenkaan ikinä äidilleni mitään tehnyt. Mutta ei. Hän haukkui minut ihan pystyyn ja sanoi etten saisi koskaan olla enää missään tekemisissä pojan kanssa. Hän pisti minut valitsemaan hänen ja pojan välillä. En voi käsittää äitiäni eikä hän todellakaan voi määrätä minua, olen aikuinen ihminen. Tiedän että pojan äiti on loukannut minun äitiäni mutta en haluakkaan olla pojan äidin kanssa tekemisissä vaan pelkästään pojan kanssa. Ei pystytä keskustelemaan tästä asiasta koska en uskalla edes mainita pojasta mitään. Olen miettinyt että lähtisin hetkeksi pois kotoa jotta äitini näkisi kuinka paha minulla on olla ja tulisi ehkä järkiinsä. Myös paras kaverini on sitä mieltä että äitini tekee tästä liian suuren asian. Se vahvistaa vielä enemmän mun päätöstä lähteä pois. Äitini on mulle todella tärkeä ja rakas mutta mun mielestä hänen pitäisi miettiä miltä musta tuntuu. Ja tässä tilanteessa olisi muutenkin järkevää jatkaa vaan eteenpäin ja unohtaa riidat.

Nyt haluan kuulla mielipiteitä, auttakaa. Mitä te tekisitte tässä tilanteessa??