Aikuisen lapsen ”vahti”

Aikuisen lapsen "vahti"

Käyttäjä KATA aloittanut aikaan 16.02.2015 klo 21:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä KATA kirjoittanut 16.02.2015 klo 21:36

Moi.

Olen todella epätoivoinen äiti, 19- vuotiaan lapseni tekemistä, hänellä on peliriippuvuus, olen yrittänyt keskustella asiasta mutta tuloksetta,olen myös pyytänyt apua muulta perheeltäni , mutta tuloksetta, muun perheen tuki on ollut että älä auta anna mennä omillaan, milestäni ihmistä jolla on jonkin asteen riippuvuus ei vaan voida antaa mennä omillaan, nyt haluaisinkin apua, mitä voisin tehdä äitinä eetä saisin poikani takaisin pois pelin äärestä.

KATA

Käyttäjä olkinainen kirjoittanut 22.02.2015 klo 08:56
Käyttäjä fado kirjoittanut 09.03.2015 klo 19:38

Hei Kata, olen samassa tilanteessa, ollut jo useamman vuoden. Muuten ihana ja fiksu esikoispoika, nyt 22 v, on pahasti peliongelmainen. Ei auta hyvä tyttöystävä ja mukava työpaikkakaan. Luulin asian jo ratkenneen (melkein vuosi pelaamattomuutta takana) mutta tänään sain kuulla, että on saattanut taas itsensä pahiin velkoihin. Äitinä olo on kauhea, asiantuntijat kieltävät auttamasta rahallisesti, samoin mieheni, mutta moiten voin antaa pojan elämän mennä pilalle pikavippien kanssa? Nyt menossa lopulta hakemaan apua (terapiaa tms.) ja varmaan velkaneuvontakin edessä. Poika on työssä, mutta pienellä palkalla ja opiskelupaikan etsintäkin olisi edessä. Nyt velkaa 30 000 ja kaikki tiet tukossa. Voisin kyllä auttaa, mutta pelkään vain pahentavani ongelmaa. Itse olen todella vertaistuen tarpeessa, en tiedä miten jaksan.

Leena

Käyttäjä Opaque kirjoittanut 15.03.2015 klo 14:24

Hei! Peliriippuvuus ja velkakierre ovat vakavia ongelmia, joista ei välttämättä pääse omin avuin jaloilleen. Mielestäni teidän kannattaisi hakea ammattiapua jostain matalan kynnyksen paikasta. Nuorten ongelmiin on erikoistunut esim. etsivä nuorisotyö, joka toimii jo aika monella paikkakunnalla. Jos ihmisellä itsellään on halu päästä ongelmasta, niin kannattaa selvitellä myös mahdollisuutta saada sosiaalista luottoa. Sosiaalitoimiston myöntämällä lainalla voitaisiin kuitata velat ja sitten lyhentää vain tätä yhtä pienikorkoista lainaa. Olen samaa mieltä siitä, että vanhempien ja muiden sukulaisten ei pidä joutua jatkuvasti maksamaan vaikeuksissa olevien velkoja, mutta muuten läheistä on pyrittävä auttamaan ja tukemaan.