Onko kenelläkään kokemuksia aikuisen (20 v) pojan masennuksesta?
Meidän poikamme keskeytti opintonsa viime tammikuussa ja on sen jälkeen asunut kotona tekemättä mitään. Jo opiskelu viime syksynä Ruotsissa oli vaikeaa aikaa ja oikeastaan jo lukioaika. Käynyt pidemmän aikaa psykiatrin luona mutta en huomaa lääkkeistä tulleen mitään apua. Keskusteluapua saa vain harvoin. Lohduttaa mielellään itseään alkoholilla ja tupakkaa menee paljon. On diagnisoitu masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistusta yms. Itse epäilee nyt että kyse voisi olla myös ADHD-oireista? Ei pääse tänä syksynä minnekään opiskelemaan vaikka hakikin (en tosin usko että opiskelu onnistuisikaan). Haluaisin että hankkisi (edes yrittäisi hankkia) työtä ja oman vuokra asunnon kunnes tilanne selviää. Mutta tämä on vain toiveajattelua. Ei taida osata elää yksikseen. On HYVIN saamaton ja täysin rahaton. Ei saa sossusta rahaa. nyt hakemus sairauspäivärahasta kelassa. Kotona asuminen tekemättä mitään on vaikeaa kaikille, hänelle ja erityisesti perheen toisille lapsille. Emme voi kuitenkaan häntä ihan pihallekaan heittää? Pelkään että tekee jonain päivänä jotain itselleen jos tilanne käy sietämättömäksi.
Huumeongelmiakin on ollut lukio- ja opiskeluaikana mutta ilmeisesti on pysynyt nyt niistä erossa. En jaksa tällaista enää kauaa. Tuntuuko tilanne kenestäkään tutulta 😐
samalta kuulostaa, tosin meillä kyseessä mun lapsen isä. Asuu meidän kanssa mutta jotenki en osaa enää sanoa että mun mies. Tunteet kadonnut kaiken hänen masennus ym ym ym juttujen takia. Kamalalta kuulostaa, mutta mun voimat niin lopussa että tekisi mieli heittää koko ukko pihalle, eipäkai se onnistu kun toinen on ilman rahaa ym. Huh
Miksi joidenkin on niin vaikeaa kasvaa aikuiseksi. 20 vuotias käyttäytyy usein kuin uhmaikäinen lapsi. Välillä tuntuu että 10 vuotiaskin on järkevämpi. Viimeisin tempaus oli kun tyhjensi lyrica-varastoaan niin, että jouduimme viemään sairaalaan ja nyt toleranssi noussut niin että ottaa joka päivä aivan liikaa. Lääkkeet onneksi eivät riitä ja keskustelu lääkärin kanssa edessä. Toivottavasti saa apua. Mistä saisin itse voimia jaksaa, kun perheessä on yksi mielenterveysongelmainen, joka vie kaiken energian, ja lisäksi kaksi muutakin kouluikäistä lasta. Molemmillä vanhemmilla kokopäiväinen työ eikä aika tunnu riittävän 😑❓
Jatkan vielä hieman aiheestani. Sain mieheni kanssa lopultakin tavata poikani terapeutin ja keskustelu oli hyvin antoisa ja selvensi tilannetta meille molemmille, erityisesti miehelleni. Tilanne kotona on edelleen vähän hankala, erityisesti pojan vuorokausirytmin ja ikuisen rahapulan johdosta. Hänellä on diagnotisoitu sekä syvää masennusta että ahdistusta ja lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Nykyinen lääkitys lieventää huippukohtia ja antaa pojallemme mahdollisuuden olla jotakuinkin toimintakykyinen. Keskusteluapu terapeutin kanssa auttaa myös asiaa ja tarvittaessa pääsemme sinne mukaan. Lisäksi suunnittelemme paikallisen ns resurssikeskuksen palveluiden käyttämistä. Paikallinen resurssikeskus on erityisesti vähän sivuraiteille joutuneille nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettu paikka, missä voi saada apua tulevaisuuden selvittämiseen (opiskelu, työ yms). Toivoa on siis vielä 🙂👍 Kaikille siis, hakekaa apua ongelmiinne, yksin ei saa jäädä asioita murehtimaan. Apua löytyy kunhan vain sinnikkäästi etsii.