Aikaisemmat suhteeni..

Aikaisemmat suhteeni..

Käyttäjä mayalu aloittanut aikaan 29.11.2010 klo 19:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä mayalu kirjoittanut 29.11.2010 klo 19:51

Olen nykyään hyvässä parisuhteessa. Meillä on kuitenkin ongelma, minun aikaisemmat suhteeni. En ole kertonut mitään yksityiskohtia, mutta suurinpiirtein entisten seksikumppanieni määrän, koska uskoin, että parempi kertoa totuus itse kuin että hän kuulee sen jostain muualta. Miehelläni niitä on huomattavasti vähemmän ja tämä vaivaa häntä. Yksi henkilöistä on hänen työkaverinsa. En ole ikinä pettänyt häntä eikä hän sellaista epäilekään. Häntä vaivaa suuresti aikaisemmat kumppanini, varsinkin tuo työkaveri. Hän on kertonut minulle, että ajattelee eksiäni joka päivä ja sen masentaa häntä. Töissä varsinkin kun joutuu kohtaamaan tuon henkilön.

En tiedä miten auttaa häntä tässä ongelmassa. Hän on puhunut asiasta kanssani, ihan asiallisesti, ei huutanut eikä mitenkään syytellyt. Mutta hän sanoi, että hänen tekisi mieli hakata ne entiset miehet. Ja että haluaa olla kanssani lopun elämänsä. Kuitenkin tuo masentuneisuus vaikuttaa kaikkeen, hän nukkuu paljon ja on koneella.

Voiko tällaisesta asiasta oikeasti selvitä? Olisiko pitänyt valehdella seksikumppanien määrä..? Sitä en nyt kuitenkaan enää voi ottaa takaisin. 😑❓

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 30.11.2010 klo 10:08

Heippa
Joo kyllä parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikista asioista rehellisesti eli
ei pidä valehdella asioita mutta voi jättää kertomatta asioita.
sanoppas miehellesi että ei tee kärpäsestä härkästä eikä mieti turhaan tuollaisia
asioita kaikilla meillä on menneisyytemme ja siitä on turha tehdä numeroa.??!!
Sano että katsotaan asioita tulevaisuuteen ???!!! näin on mielestäni parempi.
Kaunista talvea sinulle

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 30.11.2010 klo 12:37

Olet saanut mustasukkaisen aviomiehen, siitätaitaa olla kysymys.
Itsekin erehdyin (olen mies) joskus kysymään entisten seksisuhteiden määrää vaimoltani, olisi saanut jäädä kysymättä, mielestäni niitä oli liikaa, ja olen itsekkin mustasukkaisuuteen taipuvainen.
Noh kuitenkin kipu asiasta on mennyt ajan kanssa ohi ja homma unohtunut ja nyt tkana on 20 onnellista vuotta parisuhteessa.
Ja kumpikin on ollut ehdottoman uskollisia.

Käyttäjä mayalu kirjoittanut 02.12.2010 klo 19:23

Kiitos vastauksista volvomies, kokonainen ja Mara70. 🙂🌻 Oloni helpottui huomattavasti.

Erityisesti Mara70, oli ihanaa kuulla vastaus vähän niinkuin mieheni näkökulmasta. Ja ihana kuulla, että kaikesta huolimatta olette vielä onnellisesti 20 vuodenkin jälkeen yhdessä ja uskollisia toisillenne! Toivon, että meidänkin suhde kestää kaikki karikot!

Jos joku haluaa vielä kertoa mielipiteensä, niin antakaa tulla! 🙂

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 03.12.2010 klo 16:49

Kommentoin sen verran, että mielestäni se oli turhaa, että kerroit hänen työkaverinsakin olevan entinen seksikumppanisi.. TOSIN, vieläkin ikävämpää olisi, jos hän olisi saanut sen muualta/tuolta työkaverilta saanut tietää.

Ja seksikumppanien määrän tieto kyllä usein ahdistaa kumppania. Mutta usein uskoisin sen menevän ohi, kun on huomannut toisen välittävän vain siitä yhdestä ainosta. Ehkä miehesi ei vielä ole vakuuttunut, että haluat vain yhden kanssa olla. Uskoisin sen menevän ohi aikanaan 🙂

Minullakin on seksikumppanien määrä paljon suurempi kuin mitä miehelläni oli ja alussa se ärsytti häntä. Mutta nyttemmin asia ei tunnu lainkaan olevan enää hänen mielessään -ainakaan hän ei näytä sitä jos olisikin. Tosin tähän saattaa vaikuttaa myös se, että meillä on 2 lasta ja olen erittäin sitoutunut mieheeni enkä ole yhteyksissä edellisiin kumppaneihini (omasta tahdostani).

Eiköhän teilläkin asiat aikaa myöten lutviudu!🌻🙂🌻

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 03.12.2010 klo 18:11

eheytynyt kirjoitti 3.12.2010 16:49

Sehän siitä vielä puuttuisi jos entisiin kummppaneihin oltaisiin yhteydessä, mutta kiistatt tuo, että huomasi olevansa se ainoa ja ykkönen, hälvensi mustasukkaisuuden pikku hiljaa ja luulenpa, että mitä aiemmin tämän huomaa sitä helpommalla pääsee.
Tuo on kyllä varmaan paha kun entinen seksikummppani on samalla työpaikalla, itselleni tulisi ainkin mieleen vetäistä turpaan.

Käyttäjä Desper kirjoittanut 04.12.2010 klo 05:15

Tehän olette samassa asemassa, kummallakin on entisiä, mitä merkitystä lukumäärällä on? Teillä on ihan yhtä paljon aihetta olla mustasukkaisia, ei suurempi määrä anna aihetta suurempaan mustasukkaisuuteen, voivathan ne vähäiset entiset olla todella kadehdittavia ja lukuisat entiset taas merkityksettömiä. Määrien kertominen on ihan yhtä turhaa kuin laadun tarkka kuvailu: montako oli, mitä tehtiin ja millälailla ja kuinka kivaa oli. Ei semmoista rehellisyyttä tarvita. Ei suinkaan rehellisyys edellytä kaikkkien menneitten ajatustenkaan raportoimista. Mutta vaikka olet kertonut määrät, kumppanillasi on yhtä vähän aihetta mustasukkaisuuteen kuin sinulla. Se, että haluatte olla yhdessä, todistaa, että olette toisillenne parempia kuin ketkään muut. Kokemus on sitä paitsi ihan hyväkin asia!