Äidin kuolema ei oikeastaan ole mitään?
Mulle on tullut vähän sellaine tunne, että, jos aikune ihminen menettää äitinsä, niin se ei saisi oikein miltään tuntuu. Mie olin kyllä silloin nuori, kun äiti kuoli mutta nyt olen aikune. aika usein mulle sanotaan netissä, että etkö jo ole asiasta päässy ohi. Tai verrataan mun surua jonkun lesken suruun tai äidin suruun joka on menettäny oman lapsensa. se kuulemma on suruista kauheinta, se suru saa kestää vaikka 10v.
On täällä varmaan muitaki aikusiin jotka olette äitinne menettäneet. Noinko vaan siitä olette nopeasti toipuneet. Oli äiti, yksi päivä ei ollut äitii, noinko se aikusella menee se suru? Sureeko joku äitiä vaikka sen kuolemasta olisi jo vuosia?
kyllä miun mielestä saa surra ihan niin kauan kun surettaa. miun äiti ei ole kuollut, joten en osaa edes kuvitella sitä. mie oon kyllä pienestä asti pelännyt kuolemaa, en niinkään itse kuolemaa mutta sitä ikävää. miun mummi kuoli melkein viisi vuotta sitten ja suren sitä vieläkin. tulen suremaan varmaan pitkän aikaa. minusta se on ihan hyvä asia, että suree. miulle mummi oli tärkeä.
en kylläkään ajattele, että menetin mummini. jouduin vaan eroon siitä pitkäksi aikaa. kyllä mä uskon että sen joskus vielä nään. ja katteleehan se mua jossakin. aina iltasin parvekkeella juttelenkin mummille.
sure rauhassa jos surettaa. uskon että se helpottaa ajan mittaan, mutta jonkin näköinen suru voi jäädä ainiaaksi, eikä se ole paha asia.
Läheisen ihmisen menettäminen vaikuttaa jokaiseen eri tavoin. Ja surra saa ja pitääkin niin kauan kuin siltä tuntuu. Etenkin jos on menettänyt jonkun yhtä läheisen kuin oma äiti, ei kukaan voi tulla sanomaan kauanko saa surra. Sä saat käyttää siihen niin paljon aikaa kuin tarvitset, sitä kautta voit helpommin jatkaa eteenpäin.