Ahdistusta, pelkoa ja epäoikeudenmukaisuutta

Ahdistusta, pelkoa ja epäoikeudenmukaisuutta

Käyttäjä Tico aloittanut aikaan 02.02.2012 klo 20:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Tico kirjoittanut 02.02.2012 klo 20:28

Tämä viesti ei välttämättä herätä keskustelua, mutta ääni on saatava kuuluville ja tunnetiloja saatava purettua. Palaan siis ajassa taaksepäin vuoteen 2010 elokuulle jolloin perheemme helvetti alkoi.
Oli elokuu ja kuukausi aikaa minun ja mieheni häihin, joita odotimme jännityksellä. Mieheni isä ei niinkään odottanut. Hän tuntui olevan hieman ahdistunut koko häistä. Kutsuvieraslista oli tehty johon kuului minun ja mieheni erittäin tärkeä ystäväperhe josta mieheni isä ei pitänyt lainkaan, suorastaan vihasi ja halveksui. Päätimme että on sittenkin viisainta olla kutsumatta heitä ja onneksemme perhe ymmärsi. Mieheni isä ei. Nyt keksitään tekaistut nimet minä=Hilja mieheni=Olli miehen isä= 666. 666 sai kuulla jostain kautta että ystäväperhe on tulossa vaikka ei ollutkaan ja suuttui. Asuimme tuohon aikaan omakoti talossa vuokralla jota hän oli viikon kuluttua ostamassa ja suutuspäissään ajoi perheeni kotoa. Olli suuttui isänsä viestistä ja lähti hänen luokseen selvittämään asiaa että kyseessä on nyt väärinkäsitys, 666 ei suostunut kuuntelemaan vaan oli vihainen siitä kun häntä ei oltu kunnioitettu ja arvostettu kun olimme edes harkinneet perheen kutsumista. Hän alkoi lähestyä ollia uhkaavasti eräänlainen puutarhaleikkuri kädessään ja huitaisi sillä ollia kohti heläyttäen automme takalasit rikki ja oli aikeissa huitaista uudestaan, hokien että mä tapan sut jos sä et oo tarpeeks nopee, mieheni otti autosta lelupyssyn mutta, 666 tiesi sen lelupyssyksi ja jatkoi uhkaamista. Olli kipitti kiireesti autoon ja pakeni paikalta. Hän saapui kotiin itkien ja täristen kauhusta, en ollut uskoa tapahtumaa todeksi ennenkuin kävin katsomassa autoa ja totesin tilanteen todelliseksi, lopun iltaa ihmettelimme että mitä oli tapahtunut. Seuraavana aamuna olli soitti äidilleen (kikalle) joka siis on eronnut 666:sta mieheni olleesa about3w mutta ovat kuitenkin olleet vielä jossain tekemisissä ja kertoi tapahtuneesta, kikka kauhistui ja käski poistumaan heti asunnosta ja lähtemään mahdollisimman kauas karkuun poliisin kautta, tämä ei nimittäin ollut 666:den ensimmäinen kerta kun touhuaa tällaista. Lähdimme heti Lappeenrantaan maalle Ollin isovanhempien luokse. En tiennyt siinä vaiheessa kaiken olevan lopullista vaan ajattelin että tilanne lauhtuu ja pääsemme kotiin. Valitettavasti tilanne ei muuttunut, tappo uhkauksia ja uhkauksia siitä että hän vie meidän lapsemme jatkui jatkumistaan. Saimme kuulla kikalta hänen hurjasta menneisyydestään jolloin hän on rahan avulla päässyt luikertelemaan suurimmasta osista kaikkia pahoinpitelyjä. Hän mm.jahtasi huoltoasemalla erästä ihmistä moottorisaha kädessään.
Hän lähetteli tekstiviestejä jotka olivat niin hulluja että tuntui että elän kauhuelokuvassa, niistä ei ottanut tolkkua. Tätä puolta hän ei näyttänyt mieheni sisaruksille tai sukulaisille jotka hän manipuloi puolelleen. Kunnes hän sai tietoonsa hänestä tehdyn rikosilmoituksen. Sen jälkeen hän aloitti suuren työn kääntääkseen syyn mieheni niskaan ja valitettavasti onnistui mieheni sai syytteen laittomasta uhkauksesta leluaseella ja 666 pääsi kuin koira veräjästä.
Jouduimme jäämään pelon vallassa lpr:ään jätin entiselle kotipaikkakunnalle,ystäväni,sisareni,sukuni,vanhempani,työni,hevoseni kaiken muun rakkaan paitsi mieheni,lapseni ja koirani.
Lappeenrannassa oli kuitenkin mieheni suurin suku joka oli ollille hyvin tärkeä.
Jäin yksin. Mieheni äiti joka kävi asiaa kanssamme kylki kyljessä läpi keskittyi vain mieheeni, mieheni oli vakavasti masentunut. Olin itsekkin ahdistunut,raivoissani, peloissani,alamaissa, muuta minun piti jaksaa olla perheen tukiranka, hoitaa lapsi,koira,koti ja käydä töissä. Tälläkin hetkellä ahdistuksen ja pelon takia teen paljon, en istu juuri ollenkaan jotta saan ajatukset pois päästä.
Vuoden verran kului ja mieheni alkoi piristyä ja ajattelin että elämä voittaa, 666:sta ei ollu kuulunut mitään.
Toissapäivänä postiluukusta kolahtaa kirje lastensuojelunalaisuuteen joutumisesta nimettömän lastensuojeluilmoituksen johdosta, liiallisesta päihteidenkäytöstä johtuen.
RAIVOSTUIN ja AHDISTUIN, mieleemme tuli ainoastaan yksi ihminen joka keksisi jotain näin järjetöntä, 666. Soitimme hänelle, jäätyään kiinni ilmoituksen teosta hän raivostui ja alkoi puhua hyvin sekavia asioita sanoi olevansa hohto (stephen kingin kauhukirjallisuutta) ja kertoi että nyt tulee hohto ja minä ja lapseni joudumme katsomaan mieheni teloitusta, kuinka hän leikkaa sormet poikki ymmymm, siitä puhelusta en voi kirjoittaa enempää koska sisältö oli hyvin raakaa.
Mieheni kauhistui, puhelun loputtua ajattelimme että ei hän tähän aikaan (23.00) lähde ajamaan yli 200km vaikka olisi kuinka hullu. Meni noin 15 minuuttia kun mieheni siskon ex-mies julle joka on ystävämme ilmoitti että 666 lähti ja sanoi että ei aio kääntyä takaisin vaan että nyt loppuu kaikki. Julle soitti 666:lle myöhemminkin ja yritti saada kääntymään takaisin ilman vaikutusta. Olimme peloissamme ja soitimme hätäkeskukseen ja sitten meille soitti poliisi, keskustelimme poliisin kanssa joka ei ottanut meitä tosissaan vaikka soitimme hätäkeskukseen 4 kertaa tilanteen edetessä kun 666 laittoi viestillä jäljellä olevan matkan määrää ja mm.kotiosoitteemme.
Totesimme että poliisi ei nyt auta (josta teimme valituksen) joten herätin poikamme,puin, kannoin autoon ja pakenimme taas kotoamme ollin äidin luo, seuraavana päivänä pihassamme näkyi vieraan auton renkaan jälkiä ja terassin lumella jalanjälkiä. Hän on odotellutkin siellä koska jäljet olivat aika tuoreita. Teimme rikosilmoituksen ja selvitimme lastensuojeluun asian ja he neuvoivat hakemaan lähestymiskiellon jolloin riittää tod.näk yksi rike niin joutuu tiilenpäitä lukemaan. olen saanut myös 666:sta epävirallisia diagnooseja tähän tapukseen pohjautuvasta käytöksestä, yleisin on narsistinen psykopaatti. Hänen muunkin käyttäytymisen mukaan hänen täytyy saada hallita ja kaikkien tulee kunnioittaa häntä ja hän hallitsee, kun rahaa. Teksti on hieman puuttellinen mutta en jaksa kirjaa kirjoittaa, Tällä hetkellä olen poikani kanssa yksin kotona, ovet lukossa, rautakanki eteisessä ja pelkään. Pelkään että hän tulee. Tämän viestin tarkoitus oli vain saada tunne ulos ja kirjoittaa tämä jotta saan kaiken ulos. Vinkit olotilan ja ahdistuksen helpottamiseksikin on hyviä.mutta tämäkin riittää.

Käyttäjä Enkuli kirjoittanut 03.02.2012 klo 10:56

Lähestymiskiellon hakeminen on ehdottomasti viisainta tuossa tapauksessa! Olettehan säilyttäneet uhkaavat tekstiviestit/kirjeet tms.? Oikeudessa tarvitaan konkreettista näyttöä siitä että kyseinen henkilö aiheuttaa hengen ja terveyden uhkaa perheellenne. Poliiseille soitosta jää aina merkintä, mutta ilmeisesti poliisit eivät ole koskaan olleet paikalla kun miehesi isä on tullut paikalle. Onko naapureita tai muita sivullisia jotka ovat nähdeet hänen käytöksensä? Ymmärrettävistä syistä lähisukulaisten todistuksilla ei välttämättä ole kovin isoa painoarvoa, mutta heitäkin ehdottomasti kannattaa pyytää todistajiksi.

Lähestymiskielto käsitellään jo muutamassa viikossa hakemisesta ja se astuu voimaan heti määrättäessä. Eli teinä marssisin pikapikaa paikkakuntanne käräjäoikeuden kansliaan täyttämään hakemuksen! Käytännössähän miehesi isä pystyy kiellosta huolimatta jatkamaan uhkailuaan, mutta se loppuu lyhyeen. Lähestymiskiellon saatuanne poliisi ottaa joka ilmoituksen uhkailusta todesta ja tulee välittömästi paikalle jos ilmoitatte että hän on tulossa. Jokaisesta lähestymiskiellon rikkomisesta, mukaan lukien tekstiviestit, sukulaisten välityksin annetut viestit tms. joutuu mies automaattisesti käräjille ja häkki heilahtaa hyvinkin pian!

En osaa edes kuvitella noin kamalaa tilannetta. Toivon että saatte perheellenne rauhan ja turvallisuuden tunteen. Tämän vuoksi suosittelen hakemaan lähestymiskieltoa heti, vaikka se voi ihmetystä suvusanne herättää.

Toivon jaksamista ja voimia teille!

Käyttäjä maria<3 kirjoittanut 04.02.2012 klo 21:32

huh, huh. Mua alko jo pelottaan kun luin tuon sun viestin. Itekki pelkään juuri nyt... Olen lasten kanssa kotona ja pelkään ex-puolisoani. Pelkään että hän tulee oven taakse. pelko ei ole kiva kaveri!