Hei, sinun tilanteeseesi en voi muuta kertoa kui omaa kokemustani. Itse koen myös ahdistusta juurikin viesteistä ja soitoista ja tapaamisistakin. Mm. Muutama päivä sitten, jo iltasella aloin pelkäämään, milloin viestiä tulee ja se ahdistuneisuus niiden jälkeen, matalalentoa monta päivää, elämän ilo katoaa, voimattomuus ja väsymys. Nuo tunteet ovat ihan oikeita ja aitoja. Olen opetellut näin; esim. Olen leipomassa pullaa kun viesti tärähtää. Joko huokaisen syvään, rauhoitan mieleni ja jatkan tyyliin "niin mihi käs minä jäinkään", siis jatkan leipomistani ja keskityn siihen. Teen työni ja avaan sitten viestin ja luen, käsittelen sen ja laitan puhelimen sivuun ja taas jatkan siitä tilanteesta, hetkestä jossa olin ennenkuin viestin avasin. Toinen keinoni on; kun viestin ääni kuuluu, rauhoitun, avaan iestin, kuen, käsittelen sen jos on aihetta ja sen jälkeen lähden lenkille puuskuttamaan ja miettimään muita asioita tai viestin sisältöä. Itselläni ei tuo että haluaisin olla rauhassa, haluaisin että se mitä olen jo kertonut olisi tullut kuulluksi ei toimi. Tulee tukahduttava tunne silloin kun ahdistaa, kurkkua kuristaa, nukahtaminen on vaikeaa koska tulee tunne hengityksen katkeamisesta ja tunne tukehtumisesta, näin pahimmillaan. En tiedä mikä ahdistuksen aiheuttaa mutta luulen että minun tulee vahvistaa omaa sisintäni, käsitellä traumaa joka on syntynyt suhteen aikana. - Isät osaavat olla hyviä yksinhuoltajia ja on hienoa että teillä on yhteishuoltajuus. Lapset arvostavat riidatonta ja ystävällistä tapaamista, mutta ymmärrän miten vaikea voi tilanne olla kun kaikki ei natsaa kohtaamisissa. Ajattelin että nuo asiat voisi sopia keskustelemalla puhelimessa jolloin kuulee toisen äänen ja voi siten olla paremmjn läsnä. Joskus viestien kautta voi syntyä väärin ymmärryksiä kun ei "tunne" mikä toisen mielentila kulloinkin on. Olen itse miettinyt vastaanotoille menoa koska olo voi olla joskus niin tukala, tunne että tukehtuu. Voimia 🙂🌻

Kiitos Käpytär. Todellakin taidat ymmärtää minua, kuulosti niin tutulta. Soittamista mietit ja olen myös miettinyt, mutta en tahdo kuulla exäni ääntä joten sekään ei ole vaihtoehto.

Luulen että exän kanssa ehkä pärjään jos opin keinon pois ahdistuksesta. Ahdistusta tulee aiaka-ajoin myös muista asioista, kauppa, väkijoukot, suihku, oma isäni tms. Olen käynytkin terapiassa puhumassa asioistani jo monen vuoden ajan, ehdottivan psykoterapiaa, mutta tällä hetkellä rahallinen tilanne ei salli sitä.

Itsekkin, nyt tälläkin hetkellä mietin jaksanko töissä vai haenko sairauslomaa.. Terapiakeskuksen lääkärille aika varattu, katsotaan mittä apua sieltä saisi.

Ahdistus vie tosiaan kaikki voimat, heikentää unenlaatua ja viee elämästä ilon ja onnen. Vaikuttaa parisuhteeseen koska mieli on paha ja tahtoisi läheisyyttä mutta sitä on vaikea ottaa nyt vastaan.

Niin juuri, silloin kun ahdistus kohtus on päällä ei läheisyydellä voi auttaa. Itseäni helpotti kun kerroin ääneen ahdistukseni. Olin missä paikassa tahansa niin sanoin ääneen mitä tunsin. Muistan hyvin noita tilanteita mutta en voi mitenkään mennä itsessäni niin syvälle sisimpään että voisin tiedostaa juuret. Aavistelen mutta se on heikkoa haparointia. Olen miltei aivan varma että ahdistukseni juuret ovat lapsuudessa. Mieleeni tulee tunnemuistoja, tulee tapahtumia joissa koin syvää nöyrytystä ja häpeää. Koulukiusattuna kärsin kun näen tai kuulen kiusaamisesta. Fyysinen ja henkinen väkivalta on tuttua. On ahdistelua ja elämän eri osa-alueiden mielen pahoitusta. Otin rohkeasti vastaan ahdistuksen tunteen ja mietin ainoastaan tunnetta. Kysyn itseltäni mistä tämä nyt taas tuli. Alan miettimään muita vastaavanlaisia tilanteita ja niiden yhtäläisyyksiä. Mietin vanhempiani ja perhettäni ja suhdettani heihin. Ahdistus helpottuu. Pahaa mieltäni lepyttelin karkeilla kunnes ymmärsin että olen tunnesyöppö. En suostunut vastaanottamaan korvikkeita vaan aidon tunteen. On mielenkiintoista huomata itsessään herkkyyttä. Herkkyyttä jota ei ole kaikilla. Koen ja tunnen syvästi tunteitani. Ymmärrän ettei kaikki ahdistus ollene minusta itsestäni lähtöisin. Joskus ajattelen ja olen kai sanonutkin ystävilleni (harvoja), ihmetellyt sitä miksi ei voisi olla kiinnostunut vain itsestään, hoitaa itseään, kertoa itselleen tarinoita, kirjoittaa, laulaa, tanssia. Rauhoittuminen, hiljaa oleminen, musiikki tai kirja, sanaristikot, peli. Terapia on hyvä, on hyvä ottaa omaa aikaa ja täyttää se mieleisillä asioilla. Taideterapiakin voisi olla hyvä, kotoa löytyy mielipuuhaa, leipominen tms.🙂👍. Ole ominut lenkkeilyn, juoksun, kuntoilun. Ensimmäinen lenkkini oli jotakuinkin sadan metrin pituinen, koska ahdistuneena en voinut juurikaan mennä eteenpäin - omin jaloin kävellen - uhh. Oli tunne kuin nostelisin jalkojani paikoillaan, mutta sisukkaasti menin eteenpäin🙂🌻

Hei
Olen huomannut myös yhteyden lapsuuteen ja aikaisempaan elämään ja koen että olen ollut helposti ahdistuva jo lapsena. Lapsena tukahdutin tunteeni, ankaran kasvatuksen vuoksi, varsinkin isä oli todella kylmä eikä meillä sallittu esim. itkemistä. Paras oli olla vain huomaamaton. Olen ollut myös koulukiusattu ylä-asteella. Ja aikuisena olin parisuhteessa narsistin kanssa jossa koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Nämä kaikki yhdessä on pahentanut ahdistustani. Koen myös olevani erityishekkä ihminen, tunnen kaiken mitä kehossani tapahtuu, niin hvyät ja huonot asiat. Välillä nautin herkkyydestäni, mutta vaikeina aikoina en osaa nauttia vaan huono olo viee kaiken nautinnon mukanaan. ääneen sanon pahaa oloani, miehelleni joka ei ymmärrä koska ei itse ole kokenut samoja asioita kuin minä ja ei ole herkkä ihminen. Onneksi minulla on sisko joka kokee minun tuskan kuin omanaan, on myös tosi herkkä ihminen. Vertaistuki on tärkeintä, jotta jaksaa <3.

Liikuntaa en jaksa harrastaa syvimmässä ahdistuksessa, vaikka tiedän että se auttaisi. Alkoholin ja tupakkaan tulee helposti turvauduttua, nyt olen kyllä tietoisesti jättänyt ne molemmat pois. Yritän löytää muita keinoja helpottaa oloani.

Tuulimieli, alkoholi ja tupakka eivät ole lääke ahdistukseen. Keskustelu luottamuksellisesti on hyvä asia. Oletko lukenut erityisherkkyyttä käsitteleviä kirjoja, entäs mitä tiedät taakankantajista. Olen ymmärtänyt että erityisherkkä ihminen "imee" itseensä toisten murheita, suruja, tunteita jne kun tämän oivalsin aloin tarkkailemaan omia tunteitani ja nimen omaan ahdistuneisuutta. Kun ahdistuksen tunne on vahva kerron asian rukouksessa Taivaalliselle Isälle. En tiedä saanko kertoa tässä kirjasuositustani, mutta otan riskin, koska tämä kirja on ollut minulle itselleni tärkeä portti juurikin erityiherkkyyttäni koskien. Kirja; Erityisherkkä kristitty - Carol A. Brown. 🙂👍