Ahdistus….

Ahdistus....

Käyttäjä henna777 aloittanut aikaan 13.01.2012 klo 21:38 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä henna777 kirjoittanut 13.01.2012 klo 21:38

Juu, mistäköhän alkaisinkaan….

Eli, olen ollut nykyisen mieheni kanssa jo kohta 11 vuotta yhdessä.
Naimisissa vähän yli 5 vuotta ja meillä on kaksi lasta.
Ja, nyt minua on alkanut pännimään miehen melkein joka viikonloppuinen juominen….

Yleensä mies juo perjantaina tai sitten lauantaina. Olen sanonut hänelle siitä ja hän lupaa muuttua vaikka ei kuitenkaan muutu.

Olen töissä ja nyt olen palavasti rakastunut mies puoliseen työkaveriini ja tämä työkaveri on myös palavasti rakastunut minuun… Eli, tunne on 100 % molemmin puolista ! Ja, kummatkin olemme tosissamme.

Minun mieheni ja työkaveri ei tiedä toisistaan.
Ja, tää mun työkaveri on kaikkea muuta ihanaa, mitä tää minun aviomies ei ole.

Minun ihastukseni haluu viettää kahden keskeistä aikaa kanssani, viedä minut kylpylöihin, elokuviin ja Tallinnaan, JNE….

Uusi rakkauteni on jo unelmoinut meidän häistäkin, (juhla paikkaa, hääautoa, JNE…)

Haluan olla ja mennä ihastukseni kanssa vaikka maailman ääriin, mutta en pysty lähtemään, kun tää aviomies alkaisi sitten ihmettelemään.

Olen miettinyt, että haluan todella ottaa avioeron miehestäni ja alkaa olemaan tosissani tämän minun uuden rakkauteni kanssa !

Mutta, sen tiedän että aviomies ei halua eroa minusta ! Mutta, ongelma on siinä.

Että, en todellakaan uskalla yhtään ottaa asiaa puheeksi aviomieheni kanssa !
Minulla ei riitä rohkeutta siihen yhtään !

Aviomies ei ole todellakaan väkivaltainen, mutta en silti uskalla puhua asiasta.

Ja, se tässä todella stressaa minua.
Kärsin tästä todella paljon ja en kohta enää kestä tätä tilannetta !

Ja, minulla ei ole sellaista ystävää keneltä voisin pyytää apua ja vanhemmilleni todellakaan en puhu tästä !

Haluan ratkaisua tähänkin pian…
Mutta, kiitos teille kun jaksoitte lukea tämän vuodatukseni !!!

Ja, nyt toivon ASIALLISIA vastauksia ja neuvoja !!! 😭 😞

Käyttäjä ero_kesäk_2006 kirjoittanut 15.01.2012 klo 19:49

Hei!
Onko uusi tuttavuutesi vain pelkkää uutuuden viehätystä. Mieti tarkkaan ratkaisujasi. Ero on aina rankka paikka, en lähtisi hetken ihastuksen perään, vaikka kuinka ihkuihanalta tuntuisi. Vaikea sanoa kirjoituksesi perusteella mitä tekisit. Luulen että aika auttaa selventämään tunteitasi. Järkeviä ratkaisuja sinulle 🙂👍