Hei vaan ja lähetän sinulle voimia jaksaa kriisissäsi !
Luin tarinasi ja mietin että miten jatkaisit, olisiko kriisikeskuksessa hyvä
käydä juttelemassa tai ainakin työterveyshuollossa ja sairausloman paikkahan tämä on, että voit rauhassa ajatuksiasi selvitellä.
Kun en tunne tarkkaan tilannettasi, en osaa hyvin seikkaperäisesti neuvoa. Voihan olla,
että suhteesi vielä palaa ennalleen lyhyen "asumuseron" jälkeen tai sitten ei. Itse lähdin huonosta liitosta, alistavasta sellaisesta joten lähtö oli helpotus, ei ikävä asia.
Ymmärrän rakkautesi lapsiisi. Et sinä heitä menetä vaikka mitä tapahtuisi. Nyt vaan tsemppaat ja yrität jättää hetkeksi tunteet taka-alalle vaikka se on todella vaikeaa. Asiat kun on hoidettava kaiketi vaimosi toivomalla tavalla haluat sitä tai et.
Vai...
Olisiko ehkä jotain tehtävissä, voisitko ehkä ehdottaa perheterapeuttia tai vastaavaa, kriisikeskusta, yhteistä aikaa molemmille, seurakunnan diakonia, pappia tms. Oletteko sen verran puheväleissä että voisitte varata ajan jollekin heistä.
Voimia sinulle päästä pahimman yli, ero on aina rankka, halusi sitä tai ei, elämä muuttuu ja tavallaan kaikki lähtee nollasta. Totuutta on joskus pakko katsoa silmiin, elämä vaan on sellaista! Toisaalta jos ajattelet että ero tulisi joka tapauksessa niin parempi nyt kuin myöhemmin, ainakin lapset toipuvat siitä nopeammin eikä tämä sitä tarkoita sitä että sinut unohtaisivat, olethan yhä olemassa ja voit olla heidän kanssaan !Rukoilen puolestasi

Paikkoja missä voit päästä puhumaan tunteistasi ovat ainakin perheneuvola ja erilaiset vertaistukiryhmät (itse kävin Miessakkien Erosta elossa -ryhmässä). Jos asut maalla, palveluita voi ehkä tietysti olla niukasti.

Tiedän täysin mitä olet käymässä läpi, itse erosin keväällä hyvin samankuuloisessa tilanteessa. Vaimolta vain loppui rakkaus eikä halunnut enää elää yhdessä. Itse rakastan häntä vieläkin. Meillä on kaksi pientä lasta ja 9 vuoden avioliitto takana. Vasta erokriisiä puidessa mm. perheneuvolassa selvisi, kuinka pitkään vaimo oli eroa miettinyt.

Tällainen on todella, todella rankkaa. Kun ihminen, jolle on antanut kaiken ja johon on luottanut täysin, lakkaa välittämästä. En vieläkään ymmärrä miten se voi olla mahdollista.

Tuskin kuitenkaan olet menettämässä lapsiasi. Kertomasi perusteella en näe mitään syytä, miksi ette voisi päätyä yhteishuoltajuuteen. Riippuu tietysti omasta tilanteestasi (työstä yms), kuinka paljon pystyt heitä hoitamaan, mutta ehkä elämäsi on järjesteltävissä sillä tavalla, että aikaa lasten kanssa järjestyy? Puolitoistavuotias on kyllä hirmuisen pieni vielä, mutta kyllähän sinä tärkeänä ja läheisenä pysyt hänelle, kunhan et mihinkään katoa. Minulla on 2,5-vuotias poika, joka oli 2 erotessamme, ja hän on oikeastaan tullut jopa läheisemmäksi eron jälkeen, koska nyt teen hänen kanssaan aivan kaiken silloin kun hän on luonani. Aikaisemmin sellainen pieni pyöri kuitenkin aika paljon äidin helmoissa. Surullisimmaksi minut tekee se, että hän ei tule isompana muistamaan mitään siitä ajasta, kun perheemme oli vielä kasassa. Hänellä ei ole myöskään mitään kokemusta vanhempiensa välisestä rakkaudesta. Kyllähän se ihmiseen jäljet jättää, ja kaikkeni kyllä tein että hän olisi välttänyt tämän kohtalon.

Muistat vain, että lapsesi tarvitsevat sinua, ja annat heille rakkautta kuten ennenkin niin pääsette tästä kaikki jotenkin yli. Älä kuitenkaan ripustaudu heihin, vaikka tiedänkin täsmälleen mitä tarkoitat kun sanot heidän olevan ainoa mikä saa sinut jaksamaan.

Ai niin, piti kysyä että miksi pidät selvänä että vaimosi jää nykyiseen kotiinne ja sinä joudut lähtemään?

Voimia! 🙂👍

Todella surullista kuulla, että liittonne päättyy eroon ☹️ Mutta se on myös itsestäsi kiinni, kuinka hyvin pärjäät jatkossa. Annat itsellesi aikaa. Aikaa suruprosessiin ja elämä alkaa sitten aikaa myöten helpottaa.

Ei sinun tarvitse yksiöön mennä, otat esimerkiksi kolmion, jonne otat lapsia aina viikoittain asumaan. Etsit asunnon suhteellisen läheltä niin tämä onnistuu. Mitä olette entisen vaimosi kanssa jutelleet lapsiin liittyen? Miten usein hän on ajatellut sinun näkevän lapsia, entä sinä? Onko työsi millainen, eli kuinka usein voisit lapset ottaa? Entä millaiset välit teillä on exääsi?

Meille tuli ero kaksi kuukautta sitten, miehen toiveesta. Itse en tiedä olenko rikki vai en. Ehkä tavallaan vähän sekaisinkin. Järjellä ajateltuna en menettänyt aivan kauheasti, enkä järjellä ajateltuna entistäni kaipaa. Mutta eipä se järki aina kaikkea ohjaile tietenkään. Lasten isä näkee lapsiaan viikoittain, aika lailla niin paljon kuin haluaa. Mutta hän haluaa siis nähdä lapsiaan 2-3 pvää viikossa keskimäärin vaikka on lomallakin. Mutta pääasia että haluaa kuitenkin nähdä usein 🙂 Ja lapsia en koskaan riitoihin sekoita, joten he näkevät kyllä isäänsä usein eikä lapsia koskaan pidä välineenä käyttää riitelytilanteissa.

Hei TheVermillion,

Tarvitset pikaisesti apua. Osaat koneen käytön, googlaa lähin Mobile ja soita kriisiapuun.

Sitten tuosta erosta: ei avioliittoa noin vaan lopeteta. On julmaa heittää ketään ulos tuolla tavoin, kun ei kerran ole mitään väkivaltaa tai muuta ongelmaa. Yritä kysyä, mitä vailla vaimosi on, ehkä hän on masentunut tai kokenut jäävänsä jotenkin parisuhteessa yksin, huomiotta. Aina sitä ei kiireisessä lapsiperheessä huomaa hoitaa parisuhdetta, kun lapset vievät koko huomion ja työssäkin joudut käymään.

Onhan toki kohtuutonta päättää liitto noin yks kaks. Lapsiakin olisi syytä ajatella tässä, varsinkin heille olisi traumaattista se, että joudutte eroon toisistanne. Perheneuvolaan kannattaa myös soittaa ja pyytää sosiaalityöntekijöitä käymään.

Mielestäni tarvitsisit sairauslomaa, että jaksat ja voit asioita selvitellä. Ota yhteys työterveyteen myös.

Toivon, että pääsette puheyhteyteen. Itse oltuani yli 30 vuotta parisuhteessa tiedän, että joskus tulee vaikeita aikoja, mutta kyllä ne siitä sitten tasoittuvat. Olen itsekin hypistellyt eropapereita kolmekin kertaa, mutta aina olen ajatellut, että olemme perhe ja lapset tarvitsevat meitä vanhempiaan yhdessä.

Jaksamista ja voimia sinulle 🙂🌻

Ihan aluksi oikein lämmin halaus! Tuntuu pahalta puolestasi. Onko vaimosi nyt ihan varma päätöksestään? Mitä hän on sanonut eron syyksi? Voisit vielä yrittää tarttua tähän ongelmaan ja miettiä miten sen voisi korjata. Voisitko vielä yrittää saada vaimosi näkemään teidän suhteen hyvät puolet ja yrittää valaa häneen uskoa siihen, että ne ongelmat (siis asiat minkä vuoksi hän tahtoo erota) voidaan selvittää. Suostuisiko vaimosi antamaan liitollenne aikalisän ja yrittämään vielä korjata asioita vaikka pariterapiassa? Jos vielä sen jälkeen tuntuu ettei ole enää paluuta ja ero on lopullinen, niin silloin täytyy yrittää vain jatkaa elämää sen mukaan. Ja tiedän kyllä ettei se ole helppoa ☹️

Ero on aina raskasta ja vielä raskaammalta tuntuu kun siihen liittyy yhteisiä lapsia ja heidän kauttaan yhteistä historiaa ja kauniita muistoja. Kuitenkin lapset ovat myös se voimavara, joka auttaa jaksamaan. Silloin täytyy pitää heistä kiinni kaikin tavoin. Tavata heitä niin usein kuin mahdollista ja viettää heidän kanssaan laatuaikaa. Vaimosikin varmasti tietää miten hyvä isä olet lapsillesi eikä halua viedä heiltä isää. Ja kyllä varmasti nuorinkin muistaa sinut. Lapset kyllä kaipaavat heille rakkaita ihmisiä ja muistavat yhdessä vietetyn ajan.Sehän on selvää, että kahden kodin välillä ei voi olla yhtä usein läsnä heidän elämässään, mutta varmasti lastesi elämä on rikkaampaa kun heillä on myös isä kuvioissa. Muistaakseni sossu ja kela hyväksyvät isomman asunnon yhdelle ihmiselle, jos on lasten yhteishuoltajuus. Eli voisit saada asunnon, jonne olisi helpompi ottaa lapsetkin yökylään.

Käytännön asiat kyllä järjestyvät aina, tärkeintä olisi nyt että saisitte puhuttua vaimosi kanssa asiat selviksi ja saisit myös tukea itsellesi. Onko paikkakunnallasi kriisikeskusta? Entä esim. seurakunnan perheneuvola? Niissä ainakin voi käydä ihan ilmaiseksi ja niissä ei ainakaan ensimmäisenä tungeta lääkkeitä avuksi vaan keskustellaan asioista oikeasti. Jotkut seurakunnat ja mielenterveysyhdistykset järjestävät jotain miesten ryhmiä, eronneiden ryhmiä yms. joissa voisi saada vertaistukea ja ehkä jopa uusia ystäviä.

ensinnäkin, et pelkää itseäsi, pelkäät asioita johon olet nyt joutunut. haluaisinpa sanoa jotain todella rohkaisevaa ja sanonkin, mutta sinä vain itse olet se joka tulee vetämään sinut läpi niiden kaikkien tunteiden. huuda, itke, raivoa, puhu itseksesi, soita kriisipuhelimeen aina auki 06 asti. puhuminen auttaa, tai pura tunteitasi tänne, me olemme täällä sitä varten.

tee vain yksi asia kerrallaan, älä mieti nyt jo kauhulla tulevaa, selvitä tämä päivä iltaan asti. toivotan sinulle maailman kaikki voimat. olen itsekin eronnut ja ei ollut lapsia, silti se teki kipeää.

Täällä on ehkä vertaistukena miehiä jotka ovat saman kokeneet kuin sinä.
Minä naisena ymmärrän jotain ja poikani on samassa tilanteessa juuri nyt, hänellä tosin yksi lapsi. Mieheni pyysi kirjoittamaan, että hänellä on ollut sama kokemus edellisessä avioliitossa, kaksi lasta ja nuorin oli silloin kaksi vuotias. Hän ymmärtää tilannettasi ja sen vaikeutta. Itselleni tulee mieleen jos auttaisi sinua keskustella mielenterveyshoitajalle.
Terveyskeskuksessa ainakin tietävät missä on palvelua saatavana.
Älä itsellesi tee pahaa,,lapsesi tarvitsevat isän. Isyys sinulla säilyy. Voimia.