Ensi kertaa täällä…ja näitä on varmaankin vatvottu yhdessä jos toisessa foorumissa, mutta jokainen on omalla tavallaan erilainen.
Oma tilanne:
Tästä on nyt kohta vuosi kun avovaimoni kesken kaiken täräytti sellaisen tiedoksiannon:
”Haluan erota sinusta ja muuttaa yksin asumaa, ilman mitään tunnontuskia …”!” PAM iski alapalleaan aika vakuuttavasti! mitä v&%¤#a. oletko tosissasi, miksi , mitä, en ymmärrä”
”minä olen miettinyt jo pari vuotta ja tulin tähän tulokseen” ja sit perään nuo niin tutut klisheet ”en tykkää enää sinusta niin kuin pitäisi, ollaan kasvettu erilleen, haluan jotain muuta, sinussa ei ole vikaa vaan ITSENI TAKIA! etc etc…” noin vaan, 30 vuotta yhteistä taivalta takana!!! Lapsi on ollut onnex jo muutaman vuoden omillaan, joten hänestä ei oikeasti huolta! No kysymyksiinhän ei saa vastauksia, kun on itse jo eronnut minusta jo muutama vuosi sitten! ilmassa pe&%¤#sti tyhjyyttä, avoimia kysymyksiä…ja rekkalastillinen katkeruutta, vihaa!

Takana kuitenkin aika vaikeitakin aikoja, avon masentuneisuudet mm..puolenkymmentä kertaa uusituneina..ja aina olen rinnalla ollut…joutunut tarkkailemaan käytöksessä, nukkumisessa etc etc..pieniäkin vivahde-eroja suuntaan tai toiseen…eli hänen ehdoillaan loppujen lopuksi koko suhteemme ajan! Koska itse ainakin koin hänen hyvinvointinsa ykkösasiakseni…olinko sit lapanen, liian kiltti…koska viime kesänä sain hänestä sen verran nyhdettyä, että olin ns. perästä vedettävä…hän teki muka kaiken, suunnitteli ja toteutti yhteiset lomamatkat…etc etc..no tietenkin olin…kun luulin että hän nimen omaan niin halusikin!?!?! ja ei SITTEN MINKÄÄNLAISTA KESKUSTELUA silloin kun hänestä alkoi pahalta tuntua…ei vaan halunnut minun kanssa korjata mitään!?!?!No talo meni sit tosi nopeasti kaupaksi, ja sehän ei yllättänyt enää yhtään kun avolla oli oma asunto valmiiksi katsottu..varmaan vuosi sitten jo! ..okei muutot teimme yhdessä (vaikka hampaita vihloi jatkuva pureskelu) oli ns. hyviä hetkiä kun itsekin muka hyväksyin koko asian mukisematta!! no eihän tämä mene niin kuin Strömsossä..vitutti ihan kaikki sairaasti…unettomuutta vaikka nukun muutenkin niin huonosti…syyllisuuden tunne, epäuskoisuus koko helvetin tunneskaala.

Talvi meni muutamalla ilopillerillä säestettynä ja niin…baareissa juoksemalla terapeutin jargonia kuuntelemalla..mutta nyt kevään aikana tää koko paska levähti käsiin…avolla jo uusi suhde (5 kk erostamme!!) se vasta vituttaakin…tulikiven katkuisten ja vittuiluviestien ja miksi vitussa kaikki tämä ja terapeuttini mukaan, minulla on oikeus tietää syyt koko asiaan… jälkeen sain sit luvan tulla keskustelemaan..no tän vierailun aikana tulikin sit paskaa sylintäydeltä!

Sinun kanssa ei ollut enää tunnetta?? Et ole sellainen mies jonka halusin.( täh…menikö muka 30 vuotta tuon tajuamiseen?!?!) Oikeastaan hän oli miettinyt asiaa kun lapsemme muutti pois kotoa (ei vaan minulle edes vihjannut asianlaitaa) hän oli muka hellyydenkipeä? oikeastaan ei todellakaan ole..minä kyllä halailin ja pidin hyvänä ja kaikkea..häneltä sitä ei tullut! no tämänkin olen ohittanut tuolla jo edellä mainitulla sairaudella..koska mielialat vaihtelevat! Häneltä kyllä tuli kuittia jos mistäkin..mitä en tehnyt, mitä tein etc etc..

Kysyin häneltä miten olet voinut olla niin epärehellinen koko suhteemme ajan, itselle, lapselle ja ennen kaikkea minulle? en tiedä oli vastaus!!? Olinko ansainnut kaiken tämän?! kaiken sen jälkeen mitä itse suhteemme eteen olen joutunut tekemään/kärsimään, jatkuvia kompromisseja minun puolelta! omien harrastusteni laiminlyömistä! en kuulemma ansainnut, mutta hän ei vaan tuntenut mitään minua kohtaan!! voi perkele sanon minä.
JULMUUTTA sitähän tuo…nyt juuri on niin helvetin vaikeaa, kun taidan edelleen rakastaa häntä (niin, olen tyhmä) ehkä tunnesiteeni häneen lujittui noiden sairaalajaksojen aikana, kun näen vaan hänessä ne kaikki hyvät puolet joihin aikoinaan rakastuinkin!…kaipaan myös…ikävöin..kyllä…ja vituttaa kun uusi mies on ottanut ns. paikkani!!!!

Yksin olen asunut nyt noin puoli vuotta, en ole koskaan asunut edes yksin…on niin ankeaa mennä tyhjään kämppään kun kukaan ei ole odottamassa….olla siellä, odottamassa jotakuta, mennä nukkumaan yksin, herätä yksin etc etc… ja tämä jatkuva märehtiminen alkaa jo syödä oikeasti!!!

olen lukenut noita juttuja vaikka mistä, silti kaikki erot ovat uniikkeja ja kaikki työstää asiat omalla tavallaan…itse en vaan ole löytänyt tuota tapaa!?

aika parantaa alkaa olla jo fraasi…mutta miksi minuun nyt iski nämä tuntemukset kun erosta on jo noinkin paljon aikaa???????