Minulla ei ole ketään läheistä joka voisi minua auttaa tällä hetkellä ja tunne kuinka seinät kaatuvat päälleni täällä kotona. Kun en saa purkaa näitä asioita minnekkään.
Toki on miulla ystäviä ja sisko jolle juttelen median kautta, mutta se ei ole sama asia.
Olen harkinnut johonkin terapeuttiseen apuun, mutta olen vähän hukassa minne hakisin tai ottaisin yhteyttä.
Tällä hetkellä juttelen työkavereilleni ja uskon että hekin ovat täynnä minun tätä samaista keskusteluani ja haluaisi heitä näillä asioilla rasittaa. He ovat kuitenkin aina kaikki kuunneelleet minua ja ollet ihania ja auttavaisia ja tästä olen kiitollinen.

Mutta nyt pitää saada tehtyä jotain...ja äkkiä

Jos tietäisin, missä kunnassa olet, voisin katsella netistä jotain puhelinnumeroita, mutta kehoitan sinua etsimään kunnastasi psykologipalvelun yhteystiedot ja varaamaan aikaa sieltä.
Mielenterveyspalveluiden alta ehkä löytyisi?

Varmasti raskas tilanne. Terveyskeskuksissa on yleensä psykiatrinen sairaanhoitaja, jolle voi päästä keskustelemaan. Työkavereille ei ehkä kannata liikaa avautua. Tsemppiä!

Vaikka nyt juttelenkin itsenäkseni täälläkin, niin auttaa tääkin kun voi jäsennellä asioita tälleen itselleen luettavaksi.

Tänään aamulla koin huvitusta, kun mieheni yrittää epätoivoisesti sovitella raha-asioita ja muita koska hänellä on hankintoja ja omia menoja.

Olen siis aina hoitanut meidän raha-asiat ja nyttemmin jättänyt hänelle rahaa sen verran että hän voi mennä rauhassa omia menojaan...

Hän ei vaan nyt näe sitä yhtälöä, että kun hän ei ole asunut täällä miun kanssa, niin hänen ei olisi tarvinnut ostaa ruokaa joka kämpään missä ikinä tällä hetkellä asustaakaan. ja kun suuri osa rahoita on mennyt hänen ryyppäämiseen, niin eihän sitä rahaa jää "tuhlattavaksi".

Itse olen joutunut pienemmistä rahoistani pitämään tätä kämpää pystyssä ja ostamaan jos jonkiliaista asiaa tänne jotta päästään muutamaan pienempään plus "lainaamaan hänelle rahaa". Tai siis oltiin sovittu että asutaan tässä yhdessä jotta olisi helpompaa taloudellisesti molemmilla. no mihin hänen taloutensa menee, ryppäämiseen ja rälläämiseen, kun minun talous ja vähät rahat menee ruokaan, kissoihin ja asunnon muihin tarpeisiin, joita hänkin käyttää kun täällä välillä käy. Plus lapset käyvät täällä välillä hakemassa ruokaa ja syömässä, kun hekin ovat aloittaneet vasta oman elämän he ovat vielä hukassa ja haluan heitäkin auttaa.

Olen hakenut itselleni uutta työtä joka helpottaisi minun arkeani. tästäkin voisin sanoa muutaman sanan, kun hän aina valitti että en tee töitä ja ansaitse elantoa, tein tähän muutoksen viimeisten kahden vuoden aikana, tällä hetkellä pyöritän omaa firmaa ja minulla on 3 työpaikkaa tämän lisäksi, en tienaa mitään suuria rahoja mutta sellasen normi palkan verran kuukausittain. ja siitä hän vieläkin viitsii muistuttaa kun en tee töitä.

olen aina tehnyt jotain työtä, paitsi silloin kun tavattiin etsin 2 vuotta työtä saamatta mistään mitään, silloin oli lama aika. Ja hän muistaa aina sen. Ja toisen kerran kun olin kotona masennuksen kourissa (jota hän ei edes huomannut, kun vasta sitten kun olin jo toipumaan päin) ja opiskelin uutta ammattia siinä samalla. Senkin hän muistaa mutta ei näitä kun olen tehnyt hulluna töitä ja en juurikaan ole itse päässyt käymään tuulettumassa.

meidän piti yhdessä myydä täältä asunnosta tavaroita ja katsella kaikki asiat niin hyvin kuntoon ennen kuin muuttoa voidaan edes tehdä. 20 vuodessa tavaraa on kertynyt vähän liiakseen ja jos tästä isosta kämpästä lähen/lähetään pienempään ei se käy ihan käden käänteessä. Mutta hänelle se pitäisi tapahtua heti ja tosta vaan.

Tällä hetkellä taasen tuntuu että on helpompi vaan elää ilman mittään rasitteita, mutta kun omille tunteilleen ja rakkaudeelleen ei voi mitään.

Tänään hänen pitäisi tulla kotiin sopimaan asioita ja huomenna meillä on taasen poijaan palaveria, jossa varmasti otetaan tämä avioliittokin puheeksi. Katsotaan miten käy?? jännityksellä odotan.... (älä pidä hullua jännityksessä.... 😋 )

Meillä nyt ei ole samalla tavalla mennyt meidän juttu, mutta samoja piirteitä näen. Meillä miehellä on jo uusi vakava suhde, mutta samalla tavalla on ollut vaikea viedä asioita eteenpäin. Meillä kolmas osapuoli ja hänen tilanteensa vaikuttaa kuvioihin (mies odottaa hänen eroa ja ositustaan, että pääsee virallisesti muuttamaan tämän naisen kotiin) eli on just hidastellut eropapereiden, elarien yms. kanssa. Tommonen angstailu ja päättämättömyys voi myös johtua ihan siitä, että ei tiedä, tai että toinen osapuoli ei tiedä. Tietämisellä tarkoitan sitä, että ei pysty päättämään mitä haluaa, syyllisyys ja muut tunteet sotkevat päätä, samoin kuin päihteet.

Teillä on kyllä tosi hankala tilanne ja sitä pahentaa se, että hän on jo lähtenyt kotoa. Usein suositellaan, että pettämiskriisin keskellä ei pidä häipyä vaan mennä sinne pariterapiaan. Minäkin heitin omani ulos 2 viikon jälkeen ja mietin jälkeenpäin, että olikohan se viimeinen tikki. Että jos olisinkin sittenkin raahannut hänet terapiaan, vaikkei sinne silloin halunnut.

Mulla alkaa olemaan 3 kk siitä, kun suhde selvisi. Taustat on aika samanlaiset mitä teillä, eli itse keskittynyt opiskeluun ja muuhun, suhde pyörinyt pelkkää arkea. Kolmessa kuukaudessa oon työstänyt tosi paljon asioita, niin ystävien kanssa chättäilemällä, kuin perheneuvolassa psykologilla, vähän oikeastaan kaikkien vastaantulijoiden kanssa. Aika auttaa ja helpottaa. Täytyy vaan toistaa itselle, että hän ei oo sun arvoinen. Sä oot itse arvokas. Ja tehdä joka päivä jotain mistä saa hyvän mielen. Rajaat miehen ulos elämästäsi, et pidä itse yhteyttä oma-alotteisesti kuin vain lasten yms. asioista, et vastaa hänen viesteihin muista kuin niistä asioista.

Järjestelet oman elämäsi niinkuin olisit eroamassa, hän palaa jos on palatakseen. Aika usein miehet ei enää palaa edes yrittämään, joten sekin ajatus on käytävä läpi.

Suosittelen lämpimästi ulkoilua ja liikuntaa. Olin itse viime viikolla aivan romuna, neljä tuntia patikoimista luonnossa ja olin kuin uusi ihminen. Tsemppiä!

Kiitos Kolmenmamma viestistäsi ja muutkin jotka olitte kirjoittaneet.

Tuli sitten käymään eilen kotona ja juteltiin asioita ja oli ihan hyvä bössis.

Mutta kaikenkaikkiaan jäi suuri ihmetys ilmoille, kun hän halusi kirjoittaa avioeropaperit alle, jotka kirjoitin vaikka hieman vastahakoisesti, mutta en voinut häntä siinä kohtaa enää kahlita vaan annoin hänelle vapauden. Ja kysyi minulta että minäkö en niitä haluaisi kirjoittaa, johon vastasin tietty rehellisesti että en.

Kun kysyin hänen tuntemuksiaan niin hän sanoi että hänelle oli tullut sellanen ajatus ilmoille että onkohan hän tekemässä virhettä tässä (eli ei vieläkään tiedä mitä haluaa). Mutta sitten kun siitä hieman vielä kysyin että miten hän kokee sen niin sanoi että no se vaan oli sellanen ajatus ja se tuli herkkänä hetkenä mieleen.
Seuraavaksi kuitenkin kertoi että on menossa tapaamaan tätä tyttelin äitiä nyt viikonloppuna.

Miksi hän puhuu miulle avoimesti suhteestaan ja sitten kuitenkin miettii että onko tehnyt väärän ratkaisun. Ja se että puhuu myös kokoajan siitä että onhan tässä vielä se harkinta aika puoli vuotta jossa ehtii tapahtumaan mitä vaan. No mitä pitäisi tapahtua? Pitäisikö minun löytää joku toinen ja aloittaa suhdetta hänen kanssaan, jotta hän voisi kanssa rennosti ottaa nykyisessä suhteessa. vai epäröikö vieläkin itse että miten menee??

Kun kysyin että minne hän aikoo mennä kun minä muutan tästä asunnosta pinempään, niin hän vastasi että ei tiedä, ei hänellä ole paikkaa. Puhuimme myös siitä että voi asua täällä ja minä en kyttää hänen menemisiään tai muutakaan, hän saa olla rauhassa. Ja näin olen myös päättänyt että saa olla rauhassa, en painosta mihinkään ja toivon todella että vielä jonain päivänä voin häntä halata ja rakastaa ihan luvan kanssa.

kerroin hänelle eilen ja tänään vielä omia mietteitäni ja sanoin rakastavani häntä ja hän vastasi näihin että voin sinua höpsöä.

Menen aina vaan sekaisemmaksi tämän asian kanssa. Mutta päivä kerrallaan mennään.

Olen ottanut aikaa itelleni ja onneksi saan työssni olla sekä ulkona että musiikin kanssa tekemisissä ja tapaan monia mielenkiintoisia ihmisiä, joten elämä on ihan kohillaan niin että voin elää nautittavaa elämää ja saan itseni kuntoon.

Hän oli viikonlopun poissa, mutta jo lauantai aamuna tuli viestiä että miten meni työt ja onko kaikki hyvin? Kuinka hänellä on aikaa miettiä minua siellä reissullaan jos vaan ollaan kavereita? Minä tosin en vastannut hänen viestiinsä ollenkaan, vaan annoin hänen nyt olla.

Kun hän sitten kotiutui, tuli hän silittelemään poskeani ja antamaan pusun, nyt olen taas hämilläni että jos tämä on kaveruutta niin kyllä on omituista touhua. Tosin tämänkin hetken hän sitten pilasi alkamalka puhua asioita joita meidän on tehtävä nyt täällä asunnossa, jotta voimme muuttaa täältä pois.

Voi kun voisi päästä hänen päänsä sisään ja tietää mitä hän ajattelee.

Halusin kysyä niiltä jotka ovat miehensä saaneet takaisin, niin kuinka olette käyttäytyneet heitä kohtaa kotona. Oletteko olleet samanlaisia kuin ennen eli halineet ja pusutelleet, vai oletteko olleet ”etäisiä” ja vain ystävällisiä ja tavallaan antaneet tämän ihmisen nyt vaan mennä?? Itse en oikeen tiiä kuin pitäisi olla. Mutta olen antanut hänen olla rauhassa ja itse en hellyyksiä ole antanut, jollei esim. Hän ole ensin mua halannut, niin sitten olen voinut halata takaisin. Mutta pusuja en ole antanut edes poskelle.

Onko neuvoja?? 😐

Onko sinulla muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin? Minusta tuommoinen löysässä hirressä pitäminen on vieläkin rankempaa kuin pettäminen/jättäminen mitä omassa liitossani kävi.

Paluuta entiseen ei ole. Siis siihen, mitä se oli vielä kun olitte yhdessä. Luottamus on mennyt etkä koskaan tule samalla tavalla rakastamaan ihmistä. Mahdollisuus uuteen alkuun on, mutta kyllä se vaatii sen että molempien on se oma itsenäistyminen ja oma polkunsa kuljettava ja sen jälkeen löydettävä toisensa uudelleen.

Mulla on nyt kolme kk ja rapiat erosta ja pikkuhiljaa tulee niitä häivähdyksiä, että tässä voi olla jotain hyvää. Hetkiä kun joku mies osoittaa huomiota tai kokee, että on hyvä jossain minkä ennen on antanut aina toisen tehdä.

Tiedän että minun pitää nyt jatkaa elämääni ja otaa vain nyt itseni huomioon. Mutta en kuitenkaan tunne olevani missään hirressä, vaan kyllä minulla on hyvä nyt olla ystävänäkin.

Juttelimme eilen illalla mieheni kanssa asioista ja sain hänetkin avautumaan tunteistaan ja mietteistään ja olen todella tyytyväinen meidän keskusteluun ja sen loppu tulemaan vaikka mitään päätöksiä ei vieläkään tehty.

Mutta itse sanoin että haluan päästä tästä pois ja aloitaa oman elämäni pian. Ja tämä aiheutti sen että hän sanoin epäröivänsä tehtyä päätöstä ja ei tiedä mitä pitäisi tehdä, ei haluaisi heittää 20 vuotta hukkaa, mutta ei ei myöskään tuota uutta suhdetta. Silti hän nyt pysyi päätöksessään jatkaa uutta suhdetta. Vaikka näin että häneen sattuu ja sanoinkin sen hänelle.

Ja puhuimme myös siitä että jos hän ei ole varma niin hän myös satuttaa tätä kolmatta osapuolta. Jota minä en soisi kenellekkään, se tuska ja kipu on niin kamalaa.

Mutta nyt en voi muuta kuin alkaa elämään omaa elämääni ja rakentamaan sitä pala palalta eteenpäin ja antaa hänen miettiä asioita.

Edelleen asiat sekaisin, vaikka ollaan juteltu paljon ja asioita on saatu selvitettyä. Mutta selvästi hän on vielä niin sekasin itse että ei tiedä mitä haluaa tehdä.

Minä olen päättänyt tehdä vaikka mitä ja ruveta ajattelemaan itseäni, mutta se ei olekkaan niin helppoa kun voisi kuvitella ja kuinka sitä aina ajattelee että tästä pääsee yli ja voi jatkaa omaa elämäänsä. Niin johan jostain taas pilkahtaa jotain pientä toivon siementä...

Ei elämä koskaan ole ollut näin vaikeaa kun tämä rakkaus ja sen pulmat on. Itse olen elämässä joutunut luopumaan monistakin asioista ja joutunut käymään läpi jos jonkinmoista rankkaakin asiaa, mutta tämä vie kyllä voiton kaikesta. Tähän en kenenkään haluaisi joutuvan.

Tulee mieleen tällänen motto nut ”vie vanha rakkaus mennessäsi ja tuo uusi tullessasi”

Aikaa on kulunut jo tovin tästäkin vierailusta ja asioita on tapahtunut.

Eli olen tällä hetkellä onneni kukkuloilla kun mieheni palasi luokseni ja halusi olla kanssani.

Mutta nyt on suurimpana pelkona että mitäs jos hän jättääkin minut taas kohta tai löytää jonkun johon voisi taas tutustua ja se tärkein eli luottaminen.
Näiden asioiden kanssa kamppailen nyt ja en tiedä kuinka niitä voisi työllistää?

Tiedän 20 vuoden kokemuksella että hän on hyvinkin luotettava ja uskollinen mies, mutta nyt kun kerran on tapahtunut näin ja hän on jo halunnut erota niin miksi niin ei voisi tapahtua uudelleen.

ja millä konsteilla saisin hänet pidettyä kanssani...

Näitä ei varmaan pitäisi miettiä, mutta ikävä kyllä kun ne vaan tuolla takaraivossa kuhisevat ja kuskuttelevat kokoajan. sillä kaksi ensimmäistä viikkoa olimme kuin takiaiset taasen kerran, aivan kuin silloin 20 vuotta sitten ja nyt se hieman hiipuu. Mie kyllä osoitan kaikella miehelleni että minä olen tehnyt suuren käännöksen ja olen ruvennut ajattelemaan vain meidän parasta ja tehnyt suuria muutoksia elämääni, jotta voisin panostaa tähän suhteeseen täysillä, enkä haluaisin sen enää menevän suuntaan kaveruus/kämppis meininkiin jossa se oli muutamat viime vuodet.

Tosin mieskin on sanonut ja osoittanut muutamilla ihanilla jutuilla minulle että on tässä nyt, mutta kuitenkin tuo toinen nainen on vielä kuvioissa kun hän ei osaa jättää miestäni rauhaan, vaan tekstiviestiä tippuu harvase päivä ja hän haluaa tavata kotonaan ja jutella asiat kunnolla. Ei siinä mitään ymmärrän toista naista ja hän haluaa selvyyden asioihin, mutta en ymmärrä että mieheni ei voi sanoa suoraan että mikä on meiniki ja että hän on palannut vaimonsa luo. Jota todella hänelle sanoin että sinun on kerrottava suoraan sille toiselle naiselle mikä on kuvio, näin saamme olla rauhassa.

mutta haluaako mieheni todella jättää tätä naista taakse, vaikka näin sanookin. Kun ei ole jo näin tehnyt? Vaikkakin sanoo ettei hänellä ole tunteita tuota ihmistä kohtaan, että ne hiipuivat jo aikoja sitten pois, se alku ihastus oli kuulemma kivaa mutta sitten sekin hiipui pois. ja koskaa ei tullut hyvää tunneta enää ja sekin että hän meni tuon naisen luo jo alkoi tuntua etovalta. Ja nyt hän tietää että hän haluaa olla täällä minun kanssani eikä halua ketään muuta.

Mutta miksi hän sitten ei saa tehdyksi ja sanotuksi asiaa suoraan sille toiselle. Vaan kaartelee asiaa niin että sanoo naiselle että jatketaan omia elämiämme erillään ja voidaan olla kaverit? en tiiä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä kun haluaisin vaan aloittaa nyt elämään tätä elämää mieheni kanssa enkä niin että siinä vielä riippu joku muu.

On ollut ihanaa aikaa, mutta jokin on vielä vinossa.

Eli mieheni on todella näyttänyt haluavansa olla kanssani, mutta kun se toinen nainen vaan jotenkin kuitenkin roikkuu mukana, vaikka ei päivittäin mutta kuitenkin.

Puolisoni on yrittänyt hakea tavaroitaan sieltä pois, mutta aina menee heidän aikataulu jotenkin ristiin ja näin tämä nainan sitten roikkuu mukana. Ja toinen on missä se roikkuu on puolisoni puheissa, aina saan kuulla jotain miten siellä sillon tehtiin tai mitä tapahtui silloin ja tällöin. Olen toki sanonut etten halua tästä puhua, mutta jonnekkinhan hänenkin on nämä asiat purettava...tovoisin vaan etten se olisi minä.

Sillä eilen yritin kysyä häneltä kun hän taas kertoin jonkin asian siltä ajalta, niin että haluatko kuulla miun tarinani siltä ajalta... niin eipä halunnut eikä ollut valmis kuuntelemaan, vaan lohkasi vain jotain nokkelaa että "sulla varmaan meni tosi hyvin täällä".

ja nyt on tullut sellanen aika kun hän kiusoittelee ja piikittelee minua. Vaikka olen sanonut että nyt on se aika kun sinun pitäisi näyttää minulle tunteita ja hellyyttä. Ja itse olen antanut hänelle todella paljon huomiota ja kertonut rakkauteni ja muutenkin tehnyt muutoksen niihin asioihin joita meiltä puuttui ennen tätä koko episodia (jotka siis itse tiedostan tehneeni väärin tai en ollenkaan).

Onko tämä nyt sitä aikaa kun me käymme hänen pahaaoloaan pois jota hän ei ehtinyt tuntemaan, halutessaan eron ja samalla jo aloittamalla uuden suhteen??

Vai olinko liian optimistinen tälle uudelle alulle.

Siis olen onnenni kukkuloilla ja miehenikin sanoo että hän on todella tyytyväinen tähän päätökseen ja on onnellinen kanssani, mutta miksi sitten epäröin kuitenkin?
Eroa en enää halua ihan hepposista syistä tehdä tai mitään päätöksiä, ennen kuin kaikki on ihan selvää. Rakastan miestäni todella, mutta en tiedä miksi epäilyttää ja mietittyttää että lähteekö tämä suhde kaartumaan väärään suuntaan.

Olen yrittänyt nyt olla tässä hetkessä ja nauttia tilanteesta, mutta sitten kun en saakkaan mieheltäni aina sitä mitä odotan niin se laittaa miettimään asioita uudelleen. Siis hän on kyllä hellä ja ottaa syliin useammin kuin ennen, mutta se piikittely ja sellanen pikku kiusaaminen niitä en nyt vaan jaksa (ennen olisi nauranut niille, mutta nyt en vaan yksin kertaisesti voi...pysty....)

Onko muilla esimerkkejä tai kokemuksia tällaisesta?

Hei,

Jonkinlainen kokemus löytyy pettämisestä ja yhteenpaluusta... Muutama vuosi sitten erosimme ex-miehen kanssa, kun hänellä oli suhde toisen naisen kanssa. Parisuhde oli syvässä kriisissä tuolloin, eli tilanteeseen liittyi muitakin sotkuja. Palasimme kuitenkin yhteen, kävimme pariterapiassa ja yritimme tosissaan. Pariterapeutilta saimme ohjeen, että kaikki yhteydet on selkeästi katkaistava kolmanteen osapuoleen. Tämä oli hyvä ohje. Ei mitään kommunikaatiota tai mitään siteitä. Vaikuttaa toipumiseen ja sen aloittamiseen helposti huomaamatta. Itse kannatan ajatusta myös. Toiselle naiselle täydellinen delete miehen elämästä. Luottamuksen rakentamiseksi miehen pitäisi olla vielä itse halukas ja aktiivinen tekemään tämä. Niin ettei mitään kummittelua jää.

Päädyimme lopulta eroamaan ex-mieheni kanssa. En enää voinut nähdä miestä samoilla silmillä kuin aiemmin. Suhde oli ok, mutta oli riippuvuuksia ja muuta elämän ongelmaa, joten lopulta katsoin parhaaksi erota. Oma kokemus on, että on hyvä selventää itselleen mitä haluaa, minkälaisen suhteen haluaa ja mistä voi joustaa. Ja niistä asioista on hyvä kertoa toiselle ja ennen kaikkea pitää niistä kiinni. Jos toinen ei ole valmis antamaan sitä, mitä itse parisuhteelta odottaa, niin mitä järkeä suhteessa on?

Ei ole niin, että sinä sait miehesi takaisin. Miehesi sai sinut takaisin. Voit itsekin olla se henkilö, joka päättää ettei tämä riitä. En halua tätä. Minulla pahiten itsetuntoa murensi tilanne, jossa odottelin passiivisena mitä toinen tekisi, että voisin paremmin ja suhde voisi kehittyä. En sano, että kannattaa erota, jos ei sillä tunnu... Mut ei myöskään kannata odottaa toisen tuovan helpotusta omaan tuskaan. Yhteenpaluu valtavien loukkausten jälkeen on vaikea, koska loukkaamisen viha, pettymys ja suru on käsiteltävä. Samalla kestettävä luottamuspulaa ja yritettävä rakentaa välejä. Työ on hidasta ja luultavasti kestää vuosia...

Itse olen tyytyväinen eroratkaisuun. Onnellisuuteni on lisääntynyt, kun lakkasin elämästä "toisen armoilla". Kivuton ei silti erokaan ole. ViimeksI jouluna koin hirvittävää tuskaa viettäessäni ensimmäistä joulua ilman ex-miestä. Uskon silti, että elämä kantaa ja parempia päiviä on edessä. Tsemppiä ja voimia sinulle petetyksi tulemisen surun kanssa...

Kiitos mietiskelijä viestistäsi.

Nyt kun aikaa on taas kulunut vähän eteenpäin on joitakin suhteita ja sidoksia katkottu kolmannen osapuolen väliltä, mutta aika ajoin sieltä suunnalta aina jotain ilmestyy. Viimeeksi tuli viestiä että hänkin on jatkanut elämäänsä ja aloittanut seurustelemaan ja toivottaa meille hyvää jatkoa ja onnellista elämää. Olen tavallaan huojentunut, mutta toisaalta tömö voi olla myös keino pitää yhteyttä edelleen ”kaverina”.

Tosin mieheni kertoo nykyään kaiken mitä tapahtuu ja näyttää kaikki viestit joita hän lähettää. Toisaalta tykkään tästä avoimuudesta mutta toisaalta haluaisin jo unohtaa kaiken ja jatkaa meidän elämäämme ja hyvin alkanutta uutta suhdetta. Mutta se on vaikeaa.

Päivä päivältä helpompaa, aina kun ollaan yhdessä. Mutta kun tulee aika kun olen töissä viikonlooouna tai hän on jossain niin johan alkaa ahistaa. Mieheni tietää ahdistuksestani ja viime kertaisen ahdistuskohtauksen jälkeen mieheni pyysi minua kertomaan hänelle heti jos sellaisia tunteita on edes havaittavissa, jotta hän voi olla tukena minulle. Eli kyllä hänkin haluaa olla tässä ja rakentaa tätä suhdetta uudelleen. Mutta toivoisin hänenkin ymmärtävän minun osani ja puoleni, mitä kävin lävitse ja miksi minulle on vaikeaa selvitä tästä tai miksi se vie aikaa. Välillä tuntuu ettei hän ymmärrä minua ja miksi koen niin vahvasti kaiken.

Joskus myös tuntuu että hän jotenkin kuitenkin kaipaa sitä ”vapautta” tehdä asioita ja sitä toisen naisen ihailua. Vaikka meidän välillä on paljon hyviä asioita ja teemme ja näytämme tunteita ja teemme pieniä asioita joka päivä suhteemme eteen kumpikin.

Olen puhunut hänelle peloistani ja asioista jotka kummittelevat päässäni. Ja toivon että kun seuraavan kerran taasen tulen tänne kertomaan tunteitani on näistäasiosta päästy taas pidemmälle.

Elämä on kaiken kaikkiaa ihanaa jos rakkaus pysyy yllä..

Olen vähän samankaltaisessa tilanteessa, koska mieheni on juuri lähtenyt, mutta odotan ja toivon hönen paluutaan. Minä uskon, että on mahdollista muodostaa uusi, erilainen suhde kokemusten päälle eikä pyrkiä edes palaamaan vanhaan. Toivotan sinulle kovasti onnea ja iloa elämääsi!