15 vuoden selibaatti

15 vuoden selibaatti

Käyttäjä Moottorisaha aloittanut aikaan 04.08.2020 klo 08:18 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Moottorisaha kirjoittanut 04.08.2020 klo 08:18

Hei, olen 45vuotias mies jolla nykyisen vaimoni kanssa kaksi lasta. Ongelmia on ollut suhteessamme alusta asti, mm. Puolison aggressiivista määräilyä, mökötystä huutoa, esineiden paiskomista yms. Aluksi luulin että syynä oli elämänmuutos kun muutti luokseni joka stressasi puolisoa ja otin kaiken itseeni. Hoidin yötäpäivää lapsia töiden ohessa ja yritin tasoittaa tilannetta. Mikään ei oikeastaan ole muuttunut vuosien aikana ja nyt olen katkeroitunut ja kypsä tilanteeseen. Kun aikoinaan yritin ehdottaa terapiaa sain vastaukseksi huutoa et ”Väitäksää et meillä on ongelmia?”. Makasin yrittämästä. Seksiä ei ole ollut oikeastaan ollenkaan ja se vähäinen on ollut tavallista ja tylsää. Tähänkin olen saanut vain vastauksen että ”Väitäksää että hän on huono sängyssä?” Kun olen koittanut kysyä syytä haluttomuuteen. Myös itsemurhalla uhkailu on ollut arkea, kyynistä on et en enää edes välitä…

Eilen koitin lähestyä illalla ja vastaus oli et ei. Kysyin et miksi et ole halunnut harrastaa seksiä, niin vastaus oli että aikoi vetää itsensä narun jatkoksi.

En jaksa enää! 

Käyttäjä Desperate heart kirjoittanut 04.08.2020 klo 21:34

Moi! Täällä 33v nainen, jolla myös 2 lasta ja vaikea liitto takana. Nyt avioeron harkinta-aika on lopuillaan, pian voin hakea lopullisen eron. Olen nimimerkilläni tänne avannutkin keskustelun jo vähän aiemmin kamalista kokemuksistani avioliitossa.

Olen kokenut samantapaista; puoliso on töninyt minua, haukkunut, rikkonut tavaroita, huutanut, lähtenyt ulos vihaisena ovet paukkuen, mököttänyt ja vetäytynyt kuoreensa (niin etten ole saanut mitään kontaktia). Lapset saatuamme puoliso muuttui vihaiseksi, äreäksi, poissaolevaksi ja koin ettei hän sovi perheenisäksi, kun hoidin kaiken itse ja koin että vedän kivirekeä (henkisesti teinin tasolle taantunutta aviopuolisoa). Puoliso tuli myös useimmiten tosi huonossa kunnossa humalassa kotiin ja aina poikkesi sovitusta, minä pelkäsin yksin kotona onko jotain sattunut. Vaikka minulla oli seuraavalle päivälle sovittua menoa, saattoi puoliso olla niin heikossa hapessa krapulansa takia, että jouduin ihan miettimään että voinko jättää lapset hänen hoiviinsa ja mennä vai en. Ikinä minulle ei aidosti sanottu, että "Kivaa iltaa", jos joskus harvakseltaan näin kavereita iltasella, vaan aina saatiin joku riita aikaiseksi niin että mulla oli paha mieli lähteä ulos. Tää on siis ollut kontrollointia, olen nyt vasta tajunnut kun ammattiauttaja sanoi sen ääneen.

Viime syksynä puolisolla oli salasuhde ja juuri ennen joulua sain kuulla toisen osapuolen aviomieheltä puolisoni pettäneen minua. Tästä alkoi elämäni kauhein kriisi. Puoliso alkoi uhkailla itsemurhalla. Yritimme uudestaan, kunnes puoliso kärysi tinderistä - sit mulle riitti.

Olen käynyt juttelemassa eri ammattiauttajien luona tämän kriisin alettua ja nyt olen saanut selville, että olen kokenut entisessä liitossamme henkistä väkivaltaa. Tuo kaikki kuvailemasi on sitä, henkistä väkivaltaa. Sitä on itse niin vaikea tunnistaa.

Tässä tällänen linkki:

https://www.nollalinja.fi/mika-on-vakivaltaa/henkinen-vakivalta/

Itsemurhalla uhkailu on myös henkistä väkivaltaa. Aikuinen ihminen on itse vastuussa itsestään ja siitä, mitä itselleen tekee.

Olet ollut rohkea, kun olet yrittänyt lähteä yhdessä puolisosi kanssa terapiaan. Sinne voi mennä yksinkin ja saada ulkopuolisen näkökulmia omaan tilanteeseen, suosittelen! Ymmärrän ettet jaksa enää. Ei toista voi muuttaa, vaikka kuinka toivoisi että oma ydinperhe ja liitto pysyisi kasassa. On kuitenkin vain yksi elämä ja on tärkeää oppia rakastamaan itseään terveellä tavalla. Itse tosissaan ihmettelen, että miten mua on puoliso saanut kohdella niin huonosti jo monet vuodet...? Sitä vaan jotenkin turtuu siihen paskaan ja odottaa, josko se joskus muuttuis paremmaks...

 

Käyttäjä Moottorisaha kirjoittanut 05.08.2020 klo 22:17

Voi Kiitos paljon vastauksesta! Tuo kaikki mistä avauduin oli vain jäävuoren huippu. Voin oikeasti suhteessa pahoin, en tiedä mitä teen? Kaikki sujuu hyvin tai välttävästi kun emme ole toistemme kanssa tekemisissä. Ei sellainen mitään parisuhdetta ole! Joskus yöllä kun lapset oli hyvin pieniä vaimo saattoi suutuspäissään kun en lähtenyt hänen räyhäämiseensä mukaan häipyä autolla johonkin. En koskaan soitellut perään, vaan salaa toivoin että ei tulisi takaisin. Olisin kyllä pärjännyt lasten kanssa yksinkin, olisin saanut turvaverkostolta apua.

Mitä teen? Haluaisin eron, mutta en tällä haavaa jaksa polkaista projektia käyntiin. Joskus mietin että löytäis edes tuo jonkun ja lähtis sen mukaan....

Käyttäjä Desperate heart kirjoittanut 06.08.2020 klo 21:17

Joo jäävuorenhippu oli mullakin toi teksti.. Kaikkea paskaa kokeneena. Nyt tämän kauhean kriisin ja uuden luottamuksen pettämisen jälkeen oon tajunnut että olen itse elämäni tärkein henkilö. Siis niin, että itseään on opittava rakastamaan terveellä tavalla. On pidettävä huolta itsestään. Silloin se oma onni huokuu muillekin, myös lapset voi paremmin ja voi kohdata elämänviisaita ja henkisesti rikkaita ihmisiä.

Itse koen jotenkin rikkoneeni itseäni huonossa liitossa. Miksi kestin sen kaiken? Miksen sanonut, että tässä menee mun raja? No, nyt lopulta tämän uusimman petoksen selvittyä vedin omat rajat et nyt riitti! Ja siitä alkoi erokriisi ja siitä eheytyminen.

Mun ajatus on, että älä haaskaa elämääsi huonossa parisuhteessa ellei molemmat halua muutosta parempaan. Lapsetkin aistii kodin ilmapiirin ja tunnetilat. Mulla on suoraan sanottuna nyt helpompaa, kun ei tartte katsella äreää miestä ja miettiä että mikäköhän sillä taas on ja samalla pienentää itseäni, etten vaan ärsytä sitä mitenkään sanomalla mitään väärää.

Kannattaa varmaan miettiä rauhassa, mitä elämältä haluaa. Mitä haluat? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mistä saat mielihyvää? Kerrot, että voit pahoin. Näin ei siis voi jatkua, kun voit pahoin. Varmaan vaihtoehtoina on silloin hakeutua pariterapiaan, jos molemmat haluaisi yrittää jatkaa liittoa, tai sitten erota. Myös asumusero sovituin pelisäännöin voi olla hyvä vaihtoehto, jos haluaa tunnustella miltä tuntuu elämä erikseen ja haluaako yrittää vielä yhdessä. Jos olet varma, että haluat eron niin kerro vaimolle rehellisesti halustasi erota - ja erotkaa?

Suosittelen Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy -kirjaa (Bruce Fisher). Oon saanut sieltä apua tunteiden ja entisen suhteen vääristyneiden toimintamallien käsittelyyn. Myös terapiaa suosittelen tai esim soittoa sinne nollalinjaan, sieltä saa ammattilaisen tukea ja näkökulmia omiin kamaliin kokemuksiin!

Tsemppiä paljon!

Käyttäjä Moottorisaha kirjoittanut 07.08.2020 klo 20:46

Kiitos taas vastauksesta! Otin tänään härkää sarvista ja koitin puhua asiasta. Kerroin kaikki mitä ajattelen ja tunnen, ei mennyt kovin hyvin. Syyttely alkoi ja asioiden käänteleminen. En tiedä mitä tästä tulee, mutta ainakin sain sanottua oman asiani ja näkökantani. Varmasti olen tehnyt virheitä, mutta yksi asia on varma. Oon aina laittanut perheen etusijalle joka asiassa.

Käyttäjä Desperate heart kirjoittanut 08.08.2020 klo 20:56

Ok, no hyvä että sait puhuttua. Pariterapia on hyvä juttu, kun siinä se kolmas osapuoli kuuntelee molempia ja kyselee molempien ajatuksia asioista, herättelee. Virheitä kaikki tekee. Mutta mielestäni se, että pystyykö molemmat ottaa vastuuta perheestä, parisuhteesta ja oman itsensä onnellisuudesta, ja pystyykö molemmat osapuolet katsoa peiliin ja miettiä mikä meni vikaan vanhassa suhteessa ja mitä muutoksia sovitaan tehtävän, näyttää voiko liiton korjata.

Se Jälleenrakennus -kirja oli tosi hyvä ja sopii siis niillekin, jotka haluaa jatkaa parisuhdettaan saman ihmisen kanssa - mutta uudella tavalla.

Joo sama juttu mulla, perhe ja lapset olleet aina etusijalla! Entisellä puolisolla taas ei...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 11.08.2020 klo 13:02

Moi! Mä en todellakaan ole parisuhde mestari. Olen toisessa avioliitossa joka on ajautumassa lähes samaan kuin ensimmäinen.

En ole koskaan riittävästi - hyväksyntä on ehdollista lyhyesti sanottuna.

Ensimmäisestä parisuhteesta muutin pois 2012 koska emme löytäneet yhteistä kunnioitusta toisiamme kohtaan. Sanon liian harvoin rakastavani, halaan liian harvoin, osallistun perheen yhteiseen tekemiseen liian harvoin (en loppu vuosina halunut ex-vaimoni vanhempien luo mökille tai heidän kotiasuntoonsa koska mulla ei ollut mitään juteltavaa heidän kanssaan) Minulla oli masennusongelmia ja selkä kipu ongelmia - en kestä silloin että saan tunteen että "masennusta ei ole olemassassakaan" ja selkä kipu tokenee buranalla.

Kävimme exän kanssa pariterapiassa jossa lyhennennettynä versiona en toimi niin kuin hän odottaa ja minä tunnen olevani yksin koska minut sivuutetaan. Muutin 7km päähän exästä jotta näkisi mahdollisisman usein lapsiamme kahta tyttöä.

Nyt olen uusissa naimisissa ja taas olen masentunut koska en riitä vaimolleni uusia puuteitani on tiskipöydän epäsiistiksi tekeminen ja liian harvoin imurointi ja vessojen pesu. Lisäksi olen kasvattanut tyttäreni väärin omalta osaltani ja heille tulee ongelmia aikuisuudessa koska heiltä ei ole vaadittu ruuanlaittoon, tiskaukseen, ja siivoamiseen vaadittavia vaatimuksia. Lisäksi en saa tavata tyttöjäni kuin sovittuina viikonloppuina koska "tytöt vedättää"

Minulle parisuhde ei kuulemma ole koskaan ykkönen, lapset saattavat kiilata ykkösiksi välillä. Asumme nyt 16km päässä lapsistani sekin on vikani koska ehdotin asuntoa täältä ja vaimoni mielestä vedätin häntä jotta näkisin lapsiani useammin.

Hänellä itsellään on kaksi parikymppistä poikaa joille hän osti mökin - mökki on hänen nimillään - sillä hän tapaa usein poikiaan ja ihmettelee miksen minä käy siellä useimmin. No, mun tytöt on nuorempia eivätkä halua tulla vaimoni mökille - ehkä parinvuoden kuluttua?

Meillä on kauhea juopa lapsistamme hän haluaa nähdä poikiaan joka on okei, mutta mä en saisi nähdä sponttaanisti tyttöjäni. Okei mun tytöt käi kerran tai kaksi kahdessa viikossa mun luona. Nuorempi on yötä, vanhempi poikkeaa pariksi tunniksi autolla.

Nykyinen vaimoni rakentaa useampia rationaalisia tarinoita ennen kun menemme pariterapiaan sitten hän pyrkii osoittamaan kuinka huonomies, aviomies, joskus isä mä olen.

Ne hänen rakentamansa rationaaliset selitykset eivät kestä elämän muutoksia, ihmisten tunteita, lasten mielenliikkeitä. Rationaaliset selitykset voisivat toimia jossain tyhjiössä jossa ei ole muuttujia. Mä oon ihan paskana - mieliala lääkkeet limitissä.

En jaksa lähteä tästä asunnosta olen niin poikki - toiseksi mun rahat on kiinni tässä asunnossa. Mä olen työkyvyttömyys eläkkeellä tulot on 1000e./kk. Ei tolla rahalla muuteta mihinkään saati muuttokin maksaa.

Ehdotin kesän alussa avioeron vireillepanoa - se ei ole kuulemma reilua kun korona väsytti vaimon siksi hän huusi tai piti mykkäkoulua mulle.

Ens maanantaina on pariterapia - mulla ei ole mitään punaista lankaa muuta kuin pistää tämä asunto myyntiin ja yrittää selvitä mielenterveyteni kanssa.

Onko hyviä Neuvoja? Keskinkertaisetkin käy🤭

Käyttäjä Moottorisaha kirjoittanut 16.08.2020 klo 09:32

Ompas sullakin rankka stoori, en oikein osaa sanoa muuta kuin pistä kylmästi asuntosi myyntiin. Sano nykyiselle vaimollesi ennen sitä että aiot myydä kämpän ja otat eron. Tämän kun olet julkistanut ei tulevan ex- vaimosi huudolla tai mykkäkoululla ole mitään merkitystä, koska käytännössähän hän on jo ex.

Tämän jälkeen älä ota häneen mitään kontaktia. Avioerohaaste menee postissa ja ei tartte vastinetta. Myöhemmin oikeusavustajasi lähettää hänelle kutsun ositukseen.

Repäise itsesi irti paskasta suhteesta!

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 27.08.2020 klo 12:22

No, mä sain vietyä sen erolapun puolitoista viikkoa takaperin...aloin selaamaan omistussuhteita meidän kämpässä ja samalla soitin verotoimistoon. Yllätys, yllätys mä olen unohtanut lähettää maanmittausvirastoon paperit...viimeinen päivä oli toukokuussa. Eli mun omistus ei ole lainvoimainen...het maanantaina vetään pois avioerolappu (kerkesin just ettei sitä oltu kirjattu ja olisin joutunut maksaan 200e, tyhjästä)

No, nyt olen saanut lähetettyä ja hoidettua paperit ja maksettua sakot viivästymisestä.

Yritän puhua pariterapiassa jos täytteäisiin yhdessä avioerolappu. Viimekertalla pariterapiassa terapeutti ja vaimo pyysivät aikaa... ennen eron vireille pistämistä.

Toisaalta mä en näe vaimoani kotona kuin iltaisin muutaman tunnin ja viikonloppuisin hän opiskelee. Moi, huomenta, onko kissat tai koirat ruokittu/lenkitetty on sanat mitä vaihdetaan. Pariterapiassa puhumme sitten kun terapeutti kysyy.
Mua ei kiinnosta seksi kun tuntuu ettei meillä ole muuta yhteistä kuin seinät. Eipä vaimo ole pyytänytkään, tai lähestynyt pariin kuukauteen.

Mun masennus on vienyt rohkeuden nähdä että selviäisin erosta mutta en mä  näinkään voi loppuelämääni viettää.

Mulle aloitettiin toinen masennuslääke toisen rinnalle - yleensä lääkitys pahentaa masennus oireita niin kuin on käynytkin. Ilmeisesti mun tarvii korjailla mieltäni jonkin aikaa että uskallan repäistä.

Käyttäjä emilia32 kirjoittanut 04.09.2020 klo 22:03

Hei,

olipa tutun kuuloisia nuo teidän kirjoitukset.

Minun tarinani:

15v mieheni kanssa yhdessä, pieni tytär. Olen aina taistellut perheemme eteen. Olen kiltti ja herttainen, niin moni sanoo.

Viime syksynä paljastui yllättäen mieheni jätti velat. Kertoi vippejä maksaneensa vipeillä. Taistelin perheemme puolesta, löysin ratkaisun. Tein kaikkeni. Yritin miestäni pari terapiaan useita kertoja mutta ei. Kävin yksin joka kk. Rahan käytön suhteen mies ei pitänyt sovittuja sääntöjä/ parannuksia.

Kuukausi sitten pääsin vahingossa hänen sähköpostiin. Ajattelin että katson vain lähettäjät ja keneltä tullut. Paljastui että kaikki 15v mieheni on käynyt maksullisissa naisissa, hänellä ollut myös oma ilmoitus. Hän on ollut itse todella aktiivinen ja suunitelmallinen niin huorien tapaamisen järjestämisessä että rahan käytössä.

velalle löytyi siis selitys. Vakio huoriakin oli.
En kertonut hänelle heti. Ajattelin että on minun vuoroni pelata. 5 pvn päästä tapasin terapeuttini, seuraavana aamuna lähdin ennen miehen heräämistä kotoa. Laitoin txt että tiedän kaiken.

Kotiin emme enää palanneet. Avioeron laitoin samantien viereille, viikon päästä siitä minulla oli jo oma koti.

Psykologi kertoi mieheni olevan erittäin manipuloiva, tunne kylmä. Henkistä väkivaltaa, taloudellista hyväksikäyttöä ja terveyteni uhkaamista.
Kriisi on takanapäin. Nyt käsittelen asiaa. Nousee kova viha exää kohtaan. Olin se kulissi vaimo jota hän ei oikeasti ikinä rakastanut. Elämä meni niinkuin kulississa muulle suvulle menee, kihlat, naimisiin, oma asuto, lapsi. Minä tyhmä uskollinen vaimo luotin ja uskoin meihin, tein kaikkeni jo tyttäremmekin takia. Hän piti mua täysin pilkkanaan.
mieheni käytös kuulostaa juuri samankaltaiselta kuin teidän puolisoiden. Itsarilla uhkailua vähän väliä, rankkaan lapsuuteen vetoamista, selittelyjä, valheita paljon, kun asioista yritti jutella ei siitä tullut mtn -mies raivostui ja heitti tavaroita, mykkäkoulua, minun haukkumista. Hän sai minut tuntemaan aina etten pärjäisi yksin.

nyt kuukauden yksin asuneena pärjään loistavasti tyttäreni kanssa. Eroa en tietenkään kadu pätkääkään. Pitkä terapia edessä. Olen vapautuneempi, onnellisempi kuin aikoihin ja uskon tyttäreni huomaavan sen.

ehkä vielä joskus koen aidon rakkauden..

Tsemppiä teille.. toivottavasti tarinani auttoi jotakuta..