10 vuoden parisuhde kriisissä

10 vuoden parisuhde kriisissä

Käyttäjä 10vuodensolmu aloittanut aikaan 05.02.2017 klo 12:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 05.02.2017 klo 12:41

Terve, varautukaa pitkään tekstiin (eli kuppi kahvia, tai kaksi). Toivoisin erityisesti kokemuksia ja tuntemuksia (niin naisilta kuin miehiltä), en niinkään päätöksiä tai ”jätä se huora”-kommentteja. Olen parisuhteessa tällä hetkellä petetty 30v mies ja kriisi alkoi, kun sain naiseni itseteosta kiinni.. Tämä tarina ei ole mustavalkoinen enkä ole syytön itsekkään, joten tästä lähtee ikään kuin nykytilasta suhteen alkujuurille asti kertomus, sekä nyt tehtyjä toimenpiteitä asian suhteen..

Eli olemme seurustelleet 10 vuotta. Meillä on ihana 7-vuotias tyttö. Käymme molemmat töissä. Arkiasiat sujuvat todella hyvin ja varsinkin viimeisen 2v aikana olen itse kokenut että olemme olleet onnellisempia, joskaan aina varsinkaan järkevää keskusteluyhteyttä ei ollut. Riippui viikosta.

Sitten yritän purkaa tähän vuositasolla tapahtumia suhteen alusta nykykriisiin asti. Olen myös puinut näitä kaikkia asioita itse terapiassa, ja olemme olleet nyt kerran pariterapiassa ja huomenna uudestaan ja tarkoitus olisi jatkaa. Naiseni on lupautunut menemään myös, mutta tuntuu että siirtää ajan varaamista koko ajan. Ensi viikolla toivon sen kuitenkin tapahtuvan.

6/2006 – Tapasimme naiseni kanssa ja se oli ihmeellistä. Kuitenkin jo suhteen alussa (2kk tapaamisen jälkeen) olin rehellinen historiastani, seksuaalisesta käyttäytymisestä sekä edellisestä suhteestani, joka oli ns. ”ensirakkauteni”. Tämän jälkeen alkoi jo pienet ongelmat naiseni puolelta, lähinnä itseluottamus ongelmat. Alkoi vertailemaan minua toiseen. Tein myös virheen, kun tapailin edellistäni, mutta siinä ei ollut MITÄÄN sellaista takana, vaan meillä oli pitkä kaverisuhde ennen lyhyttä kunnollista suhdetta. Omasimme myös paljon yhteisiä lapsuudenkavereita.

9/2006 – muutimme yhteen. Melkein heti muuton jälkeen pyysin avovaimoani kihloihin ja hän suostui. Tupaantuliaisissamme tapahtui minua kohtaan ensimmäinen pieni teko. Minulla oli töitä seuraavana aamuna, joten en lähtenyt porukan kanssa baariin. Menin nukkumaan ja avopuolisoni lähti ulos. Heräsin yöllä klo 4 ja menin olohuoneeseen koska puolisoni ei ollut vieressäni. Löysin hänet makaamasta kaverini vieressä vaatteet päällä. Kaverini piti silmiä kiinni (en tiedä vieläkään nukkuiko) ja hänellä oli vyö auki, housut kuitenkin jalassa. Avovaimoni sanoi, että nukahti siihen itsekkin. Tämän jälkeen raivostuin, paiskoin tavaroita ja olin aivan shokissa. Tämä asia niin sanotusti haudattiin ja jatkoimme elämää eteenpäin työssäkäyden ja selvisimme. Kuitenkin yhteydenpito omalta ja naiseni osalta tähän yhteiseen kaveriin jäi tyystin. Olen monta kertaa miettinyt, että kysyisin kaveriltani tämän tilanteen ratkaisua ajatellen, mikä on totta. Jos hän on minulle hyvä ystävä, niin hän varmasti kertoisi.

2007-2012

Tähän ajanjaksoon sisältyykin sitten paljon.. paljon tapahtumia, joita ei lähes koskaan käsitelty ja joista tuli pitkässä juoksussa isoja solmuja suhteeseemme. Tuon edellisen tapauksen jälkeen oma käytökseni muuttui. Aloimme molemmat olemaan epäileväisiä toistemme suhteen. Itse myös sorruin käyttämään aikuisviihdettä jälkikäteen mietittynä varmaankin itsetunnon tuskien takia, osittain myös siksi, että naiseni itsetunto oli niin huono, että se näkyi makuuhuoneessa. Olisin toivonut hänen olevan estottomampi enkä voinut ymmärtää, miksi hän jarrutteli. Jäin tästä kiinni parikin kertaa ja aina oli uusi kriisi valmis jota puitiin muutamia kuukausia. Päällisin puolin kuitenkin seksi toimi ja nytkin olemme puhuneet, että siinä ei ikinä ole ollut vikaa, päinvastoin. Molemmat pidämme siitä. Sitten 2008 kesällä puhuimme naimisiinmenosta ja päätimme että menemme. Suunnittelimme häitä ja puolisoni oli onnellinen, onnellisempi ilmeisesti kuin minä. Juuri kun kortteja piti alkaa lähettelemään, niin minä peruin häät, koska koin että ensin pitäisi suhteen olla kunnossa eikä rynnätä naimisiin pelastakseen tilannetta. Sitten oli vaikea puolenvuoden jakso joka romutti puolisoni itsetuntoa entisestään. Sitten tuli pisin jakso n. 2-3kk ilman seksiä, jolloin seuraava kriisi koputteli ovea. Tuolloin sain tietoa muuta kautta, että minun selkäni takana pelataan peliä. Tästäkin sain osittain naisen kiinni, mutta ikinä ei selvinnyt lukuisien yöpoissaolojen jälkeen, että oliko fyysisyyttä tapahtunut. Kyseessä oli hänen tuonaikainen työkaverinsa. Samaan aikaan yritimme lasta reilun vuoden ajan tuloksetta. Kun tämä kriisi oli jälleen ”haudattu” ja naiseni lopetti yhteydenpidon mieheen, tuli hän raskaaksi. Saimme lapsen ja ensimmäinen vuosi oli hienoa aikaa. Sitten alkoi uusi alamäki. Tässä alamäessä minä vastaavasti petin ja kuten arvata saattaa, hautasin asian vaikka toinen epäili. Taas mentiin ihan ok asetelmalla eteenpäin jonkin aikaa, kunnes taas toistemme kyttääminen ja mustasukkaisuus hiipi kehiin. Tämän ajan ja koko suhteen aikana tähän väliin myös kerron, että käyttäydyin narsistin lailla puolisoani kohtaan (syyttelin, käänsin omat virheet hänen syyksi, alistin ja kerran kävin kiinni, mutta se oli ainoa kerta ja tapahtui kun hän ei yksi yö tullut kotiin). Oma isäni oli paha narsisti ja hakkasi äitiäni paljon, joi alkoholia ym, oli erittäin huono isä ja aviopuoliso. Tämä hiipi heti tekoni jälkeen mieleeni ja näin sillä hetkellä palasen isääni. Päätin etten enää ikinä käy naiseen käsiksi ja juhliminenkin vähentyi heti. Tällä toiminnallani varmasti lukitsin jo valmiiksi heikon itsetunnon omaavaa puolisoani.. Lapsen ollessa n. 2 vuotias tapasin toisen naisen, johon ihastuin. Huuma oli valtava. En tehnyt mitään fyysistä naisen kanssa edes suutelua, kunnes 1-2kk silloin tällöin tapailun jälkeen päätin, että jätän naiseni. Ilmoitin tästä päin kasvoja pakenin tilanteesta. Tämän jälkeen aloin seurustelemaan uuden naisen kanssa. Naiseni luonnollisesti murtui. Niin.. ja hiukan ennen tätä naiseni teki abortin meidän toisen lapsen kohdalla tiedessään tulleensa raskaaksi. Ilmeisesti juurikin epävarman tilanteen ja selvittämättömien tunteiden takia ja ”kun ei vaan jaksa uudestaan”. Tässä päätöksessä annoin hänelle avaimet, en halunnut painostaa pitämään lasta, vaikka itse olisin halunnut.

2013-2014

Muutin pitkästä aikaa omaan asuntoon. Tunnemyrsky oli sietämätön. Vapauden tunne otti aluksi vallan. Tapailin uutta naista ja ensimmäiset 2-3kk oli hyvää aikaa.. Pidemmälle edetessä aloin miettimään mitä olen tehnyt ja menettänyt. Aloin pitämään yhteyttä exääni enemmän, vaikkakin lapsen vuoksi tapasimme muutenkin, 1-2 kertaa viikossa. Meni n. puolivuotta kun uusi naiseni ilmoitti, että jokin mättää eikä halua jatkaa. Tiesi tilanteestani ja ei varmaankaan halunnut olla enää toinen osapuoli. Olin muuttanut erilleen, mutta varmasti hän vaistosi, etten ollut täysin varma päätöksestäni. Tästä muserruin, mutta meni vain muutama päivä ja koin helpotusta. Tässä vaiheessa aloin pitämään yhteyttä exääni ja aloimme olemaan taas öitä yhdessä. Olimme etäisiä, mutta olimme selkeästi molemmat kaivanneet toisiamme. Lapsemme myös, vaikka olikin pieni, joka teki sen, että minulla kesti hetki saada hänet tuntemaan minut ”isiksi”, koska lähtiessäni lapseni oli kovin pieni. Mentiin tasaisesti eteenpäin ja taas oli ihan ok olla. Kävimme vanhojen aikojen tapaan paljon ulkomailla, teimme asioita yhdessä, kuvasimme lapsesta videoita. Tässä vaiheessa myös avopuolisoni jäi työttömäksi, joka toi omat haasteensa. Epäilyä tapahtui paljon hänen puolestaan minua kohtaan. Perhearki sujui hyvin ja seksi ym palasi kuvioihin aika nopeasti. Kuitenkin takaraivossa tunne, että jotain on selvittämättä, paljonkin.

2015-2016

Avopuolisoni meni ansiosidonnaisen loputtua vihdoin opiskelemaan uutta ammattia. Koen että oma kannustamiseni tuotti tulosta. Muutenkin koen, että minusta tuli kannustavampi häntä kohtaan palaamisemme jälkeen, myös hän tuntui kannustavan minuakin enemmän. Yhteiset haaveet tosin hiukan edelleen erosivat ja ei ollut oikeen ”suunnitelmaa” tulevaan. Lapsia kun ehdotin lisää, ei tuntunut ottavan tuulta alleen. Kun koulu alkoi, tuli myös jälleen uusia kavereita. Hän lähti ulkoilemaan ja monen vuoden jälkeen tapahtui sama juttu: piti tulla kotiin, mutta jäikin yöksi jonnekkin. Sain selville yön aikana minne ja yhden henkilön kautta haettua myös puolisoni pois. Pahoittelun määrä oli suuri, mutta jälleen asia haudattiin. Sitten vaihdoin uuteen työpaikkaan ja vastuuni ja toimenkuvan muuttuessa työmääräni kasvoi. Pakoilin pitkillä päivillä nykytilannetta. Edelleen arki sujui hyvin, mutta parisuhde ei, vaikka fyysisyyttä kyllä oli. Myöhemmin kuulin ystävältäni, että puolisoni oli jo 2-3 kk epäillyt, että minä pelaan peliä hänen selän takan tai että minulla on toinen. Näin ei kuitenkaan ollut. Olin oikeasti koko viimeisen 2 vuotta taistellut kaikkeni, että saisimme asiat kuntoon. Tosin se painottui konkreettisiin tekoihin, kuten työntekoon ja talouden parantamiseen, perheenä tekemiseen, ym. Teimme kyllä puolisonikin kanssa kaksi kahdenkeskeistä reissua jota emme paljon olleet aiemmin harrastaneet. Näillä reissuilla kuitenkin korostui se että lapsen puuttuessa emme puhuneet paljon.. Vuoden 2016 lopussa puolisoni valmistui ja sain järjestettyä hänelle harjoittelupaikan oman työpaikkani toisesta yksiköstä joka poiki vakituisen työn myös.. sitten alkoi tapahtua.. Tähän mennessä tosin puolisoni oli iloisempi koska oli ollut ihmisten kanssa tekemisissä ja saanut uusia kavereita, joita hänellä ei ollut moneen vuoteen. Ehkä tämänkin vuoksi uskoin, että asiat oikeasti menivät eteenpäin. Harkitsin jopa että pyytäisin naistani uudestaan naimisiin.. harkitsin kuitenkin liian aikaisin..

13.1.-5.2.2017 – Kaikkein pahin kriisi realisoitui minua ajatellen edeltävän pohjalta. Naisystäväni lähti uuden työporukkansa kanssa ulkoilemaan. Olen itse samassa työpaikassa mutta eri yksikössä. Tiesin suurinpiirtein kenen kanssa hän on liiikenteessä, kaikki miehiä. Naiseni on sellainen tyyppi, että ei kovin paljon omaa tyttökavereita, pääosin aina miehiä. Nainen ilmoitteli menostaan illan mittaa ja myöhemmin pari uutta nimeä tuli ilmi. Nainen myös kertoi, mihin baariin meni. Tämän vuoksi en saanut rauhaa ja lähdin salapoliisin lailla asiaa selvittämään. Menin baarin luo ennen pilkkua ja todistin sen mitä pelkäsin; naiseni käveli ulos käsikädessä toisen miehen kanssa, joka oli samassa työpaikassa. Tilanne eskaloitui niin, että menin siihen väliin. Latasin tuntemuksiani. Kolmas osapuoli oli tässä vaiheessa täysin puolueeton ja kysymyksiini ”oletko tosta kiinnostut/onko teillä jotain vakavaa” hän vastasi poliittisesti ”pitäisiköhän teidän ensin puhua”. Lopputulemana naiseni ei osannut antaa selitystä käytökselleen ja n. 15min taistelun jälkeen kysyin, lähdetkö mukaani vai jäätkö tänne. Vastaus pudotti minut kanveesiin: ”Jään tänne yöksi”. Puhuimme vielä puhelimessa ja hän pahoitteli tilannetta mutta myös korosti ”kuollutta suhdettamme”. Seuraavana päivänä keskustelu oli turhaa, naistani selkeästi kadutti ja oli täysin tuuliajolla tunteiden kanssa. Alkoi 1,5 viikon raskas kausi. Nainen tapasi miestä tämän aikana kahteen otteeseen kahvin merkeissä ”selvittääkseen tunteitaan”. Toinen mies on naisen sanojen mukaan pahoillaan ja haluaa kunnioittaa tilannetta, tiedä sitten häntä.. 1,5 viikon kohdalla naiseni ehdotti että mennään nyt pariterapiaan. Olen tasaisin ehkä vuoden välein pitkän suhteemme aikana tätä ehdottanut onnistumatta siinä. Nyt koin tämän erävoittona. Nyt kuitenkin tilanne siten muuttunut, että nainen on ollut kahtena perättäisenä viikonloppuna yhden yön miehen luona. Tästä hän on minulle kertonut avoimesti. Olen myös laittanut miehelle viestejä asiallisesti, että toivon hänen olevan korrekti tässä tilanteessa, koska asiamme ovat levällään. Emme ole muuttaneet erilleen eikä naiseni sitä vaadi eikä tunnu haluavankaan. Meillä on alkanut olemaan parempi puheyhteys ja mitä pidemmälle mennään, niin myös parempia päiviä ja hauskaa yhdessä perheenä. Kuitenkin kolmas osapuoli varjostaa muutaman kerran viikossa (1 x käynti kahvilla, 1 x yötä + minun seurassani viestittelyä..). Itselleni tämä on erittäin raskasta, raskain asia koko elämässäni tähän asti. On päiviä kun uskon ja annan aikaa, on taas päiviä jolloin tekisi mieli lopettaa tämä pelleily. Varsinkin tuo yöksi meno on minun mielestäni kohtuutonta, vaikkei mitään tapahtuisi. Koen vain joustavani liikaa. Nyt vain seurailen, että kasvaako määrä tuossa. Jos kasvaa, niin en tiedä voinko hyväksyä sitä. Lähtiessä nainen on aina mukava ja läheinen, ja juu muutenkin. Haluaa kyllä tehdä kanssani asioita ja hokee, että en saisi miettiä liikaa, koska hän ei ole todellakaan tehnyt päätöstä vielä. Kuitenkin aina sieltä palatessaan on hiukan etäinen, ei kuitenkaan täysin kylmä. Toisen luona ollessaan vastailee viesteihin ja soittaa hyvätyöt minulle ja lapselleni, mutta en saisi hänen tunnetiloja häiritäkseen ottaa ”negatiivisia asioita esille” eli en saisi harrastaa keskustelua liikaa. Varmasti siksi, että n. 3 viikon aikana keskustelua ja kyselyä on minun osaltani tapahtunut päivittäin, toki koko ajan vähenemään päin ja pari päivääkin ilman ollenkaan keskustelua. Yleensä ne päivät ovat helpompia kun itse käyn terapiassa purkamassa tuntemuksiani. Olemme myös tämän kriisin keskellä katsonut paljon lapsemme lapsuusvideoita, naiseni on kaivanut vanhoja kuvia meistä ja puhunut meistä hyviä asioita. Toki välillä kaivaen vanhoja negatiivisa asioita, mutta enemmän on pysytelty hyvissä asioissa. Aivan kuin hän haluaisi etsiä syitä jatkaa.. ? Tällä viikolla tuli myös läpimurto rehellisyyden osalta: Molemmat paljastimme toisiamme vaivanneet asiat, ensin puolisoni paljasti ja olin kiitollinen että sain tietää, tuntui kuin vuosien taakka olisi lähtenyt harteilta kun tajusin, etten ollut vainoharhainen pettämisestä. Raskain tieto jota pelkäsin, oli se, että kun lapsen saimme, ei puolisoni ollut varma kumman se on; kolmannen osapuolen vai minun. Minulle tämä ei ole olennaista, koska vaistosin itsekkin tämän ja näin sen mahdolliseksi kun ajankohdat raskaudelle osuivat niin hyvin yhteen. Suurin helpotus on tieto, että en ollut väärässä. Lapseni on minun ja näin myös naiseni haluaa ajatella eikä halua ikinä sekoittaa lapsemme päätä turhalla tiedolla. En tiedä kuitenkaan monta kertaa tällöin pettämistä kävi, mutta en koe sitä tärkeänä, vaan sen, että puolisoni sen myönsi ja selkeästi katui, koska ei halunnut kertoa minulle menettämisen pelossa. Seuraavana päivänä kannustin häntä kysymyään itseltäni häntä vaivaavasta asiasta ja hän kysyi, myönsin pettämisen, ja hän musertui täysin. Selkeästi katkeroitui ja vaati minua olemaan vain hiljaa ja koskematta. Meni päivä ja olimme taas puheväleissä.

Tosiaan tilanne on raaastava. En tiedä pitäisikö elää toivossa vai siirtyä eteenpäin. Koen kuitenkin, että terapia yksin ja erikseen on välttämätöntä molempien tunteiden purkamiseksi ja itsensätutkiskelun kannalta. Tiedän, että rakastan tätä ihmistä aivan älyttömästä. Olemme jakaneet paljon muutakin kuin omia kriisejä, eli toistemme kriisejä ja läheistemme kuolemia ja olemme tukeneet niissä aina toisiamme ja osoittaneet ymmärrystä. Meillä on myös täysin samat arvot lapsen kasvatusta ajatellen ja tuntuu, että tämän kriisin myötä olemme myös löytäneet samoja arvoja itsestämme jotka aiemmin luulimme olevan täysin erilaisia. Raskainta minulle tosiaan on, että kolmas osapuoli on toinen yöpaikka, vaikka vain kerran viikossa. Jotenkin kuitenkin haluaisin jonkun rajan vetää asiallisesti tai kokeilla reaktiota, jos häippäsen vaikka joskus pariksi yöksi pois itsekkin. Kuitenkin lapselle emme halua vielä kertoa emmekä sukulaisille (vain muutamille, jotka molemmat ovat valinneet ns. tukihenkilöikseen). Koen, että olemme molemmat olleet vain hukassa olevia sieluja ja olemme turruttaneet omaa pahaa oloamme toisillamme ja tehneet ison määrän virheitä toisillemme ja toistemme kustannuksella.. pitäneet toisiamme itsestäänselvyytenä..

Tässä nyt niin kattavasti kuin suinkaan tunnekuohuissa sain kirjoitettua.. Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin jos jotain aukkoja jäi.. En ole luopunut toivosta, mutta missä menee raja? Onko puolisoni itsetunto ja sen korjaaminen loputon tie? Onko joku ollut lähellekkään samanlaisessa tilanteessa ja päätynyt johonkin ratkaisuun, joka on ollut hyvä päätös useamman vuoden jälkeen TAI onko joku vaan lähtenyt ns. tehnyt päätöksen toisen puolesta ja sittemmin jompikumpi katunut tai molemmat?

Huhhuh kun teki hyvää avautua…

😭

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 05.02.2017 klo 17:45

Niin ja lisätään vielä se, että avopuolisoni/exäni on 29v. Lisäksi lisätään sellanen veetumainen yksityiskohta, että ennen tätä kriisiä järjestin hänelle töitä samasta yksiköstä jossa itse olen jotta taloutemme olisi turvattu. Nyt toki kaduttaa tuo, mutta en ainakaan vielä halua vaatia häntä vaihtamaan työpaikkaa koska työ autta häntä jaksamaan ja varmasti samalla meitä vaikkakin minulle se on raskasta samaan aikaan. Kolmas osapuoli ei ole samassa paikassa töissä. Kuitenkin näkisin että hänen lähtö on välttämätöntä jos hän päätyy luovuttamaan meidän suhteen. Olen hänen esimiehensä ja hän alihankkija yrityksessä joten voin kyllä vedota tuotannoliseen tilanteeseen ja "poistaa" hänet silmistäni. En kuitenkaan ole niin pikkusieluinen että tekisin sen ja alkaisim turhaan sotajalalle. Niin paljon on tässä pelissä... monimutkaista..

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 05.02.2017 klo 19:49

ja vielä... että puran omassa terapiassani kaikkia omia ongelmakohtiani joita olen luonteessani huomannut (erilaiset syntyneet addiktiot, narsismin oireet, lapsuus ja siihen liittyvät asiat, oma käyttäytymiseni ja sen vaikutus parisuhteeseen, pettäminen). Vaikka itse sanonkin niin teen kyllä 100%:sesti töitä oman itseni tutkiskeluun, koska koen sen välttämättömäksi tulevaisuuden kannalta; nykyisessä parisuhteessa, yksin jäädessäni tai seuraavassa parisuhteessa. En halua ikinä enää toistaa omia virheitäni koska ne ovat myös vaivanneet itseäni ja olen tunnistanut käytökseni useaan otteeseen suhteemme aikana..

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 05.02.2017 klo 22:13

Pyydän.. toivottavasti joku jaksaisi lukea koko asian, analysoida ja antaa näkemyksiä tai erityisesti omia kokemuksia.. On niin raskasta...

Käyttäjä Theofano kirjoittanut 06.02.2017 klo 11:53

Wow. Teillä on kyllä - melkoinen solmuvyyhti selviteltävänä.

Olette nyt ainakin myöntäneet asioita toisillenne, mikä on hyvä asia. Kun kerran menneitä juttuja on paljon, en ole itse asiassa varma, kannattaako niitä enää puida sen kummemmin - ne ovat tapahtuneet eivätkä ne vatvomalla parane tai katoa. Itse asiassa sanoisin, että voisitte ehkä yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä niin, että ikään kuin nollaatte suhteen tai ainakin päänne suhteenne suhteen. Että ikään kuin jätetään kaikki menneet taakse. Hyväksytte, että olette molemmat mokailleet ja annatta anteeksi, sekä toisillenne että myös itsellenne. Ehkä?

En nyt ole ihan vastaavassa tilanteessa ollut, mutta meilläkin on ollut sähläyksemme ja olemme kumpikin pettäneet jne. Yhdessä kohtaa oli kyllä asiantola sellainen, että se ehkä vähän muistutti teidän elämäänne nyt. Minä olin vaatinut taukoa, koska halusin kokeilla muutakin ja meillä nyt oli pettämishistoriaa, hankalaa jne. ja olin väsynyt ja katkeroitunut miehelleni. Melkein halusin erotakin. Mieheni ei halunnut ja olin ihan rikki tauon myötä, mutta loppuviimeksi siinä kävi niin, että minä hengailin lähinnä yksin ja hän löysikin itselleen kivaa seuraa. Tauon aikana päätin, että en haluakaan erota - sitä ennen olin arponut suuntaan ja toiseen enkä osannut päättää, mutta tietyn jutun jälkeen saavutin rauhallisen varmuuden asiasta. Mieheni ei ollut varma, mutta muutti takaisin asuntoomme, koska hänellä ei ollut silloin muutakaan paikkaa, minne mennä ja sanoi, että katsellaan. Myöhemmin on käynyt ilmi, että ei hän ollut lähdössä minnekään. Mutta silloin en tiennyt sitä, joten olin hyvin epävarma.

Tilanteen hankaluutta lisäsi se, että mieheni oli yhä läheisesti tekemisissä sen naisen kanssa, johon hän oli solminut likeiset välit tauon aikana. Itse asiassa ihan alussa heillä taisi olla seksiäkin ennen kuin sovimme, että nyt ei enää sählätä ulkopuolisten kanssa. Mutta silti, hän saattoi vierailla tämän naisen luona (nainen oli varattu, mutta hänen miehensä oli myös mieheni tuttavia ja tiesi tilanteen, joten siellä oli hommat ok) ja jutteli tämän naisen kanssa todella paljon sosiaalisen median kautta - ja oli yhä kovin ihastunut naiseen. Minä kiipeilin seinille, sain raivareita, välillä itkin suihkussa kurjuuttani ja niin edelleen. Olisin halunnut, että mies olisi katkaissut kaikki yhteydet tähän naiseen ja keskittynyt meihin, mutta mies ei näin tahtonut tehdä enkä minä kuitenkaan halunnut lähteä pakkolinjalle.

No, sitä jatkui jonkin aikaa. En minä oikein osaa sanoa, mikä lopulta paransi tilanteen. Tuskin mikään yksittäinen asia. Me keskustelimme, olimme enemmän yhdessä, aloimme löytää tunteitamme toisiamme kohtaan, kävimme lomalla. Mieheni ihastus laantui, joskin ystävyys tämän naisen kanssa on säilynyt tähän päivään eikä se enää häiritse minua millään tapaa.

Näin jälkikäteen ajatellen tekisin monia asioita toisin. Yrittäisin ymmärtää miestäni enemmän enkä kaataisi kaikkea pahaa oloani hänen niskaansa. Yrittäisin olla varmempi. Ei suhde korjaantunut siksi, että minä olin pitkään mustasukkainen tälle naiselle vaan siitä huolimatta - miehelleni kiitos siitä, että oli kärsivällinen, vaikka usein olikin kyllästynyt, kun samaa asiaa aina vain vatvottiin. Hyötyikö kukaan siitä vatvomisesta? Ei. Mustasukkaisuus oli kuitenkin loppuviimeksi MINUN ongelmani. Mies oli avoin ja rehellinen aiheesta eikä tosiaan enää ollut naisen kanssa intiimistä sen jälkeen, kun sovimme asiasta.

Ymmärrän, että sinuun sattuu se, että naisellasi on toinen mies - ainakin jollain tapaa. Ja se, että naisesi ei hänestä halua luopua. Mutta. Suhteenne historia osoittaa aika tehokkaasti, että kumpikaan teistä ei ole yhteen ihmiseen kietoutuvaa tyyppiä. Toki voitte yrittää, mutta näyttää vähän siltä, että törmäätte jatkuvasti siinä vaikeuksiin ja seurauksena on kipua ja surua. Voisitte ehkä kokeilla hyväksyä enemmän vapautta toisiltanne? Toista ei kuitenkaan voi pakottaa ja sitoa itseensä. Sinäkin lähdit testaamaan vapauttasi eikä naisesi sitonut sinua vaan antoi sinun mennä - ja sinä palasit takaisin. Onko kohtuullista edellyttää, ettei naisellasi olisi tällaista kokeiluvaihetta?

Mustasukkaisuus on kuitenkin pääasiassa sinun ongelmasi (ja naisesi mustasukkaisuus on hänen). Se kumpuaa omista peloista ja epävarmuudesta eikä poistu sillä, että saat puolisosi kontrollisi alle. Itse asiassa, kirjoituksesi mukaan teillä molemmilla on taipumusta kontrolloimiseen ja toisen asioiden kaiveluun. Mielestäni ei ole terveen suhteen merkki, että ruvetaan salapoliisina jahtaamaan sitä, missä baarissa toinen on jne. Ja ei, se ei ole sen toisen syytä, vaikka tämä tekisi mitä. Jos luottamus on kunnossa, tämä toinen voi myöhemmin kertoa siitä.

Sitä vähän ihmettelen, miksi yöksi meneminen on liikaa etenkin, jos mitään ei tapahdu? Miksi naisesi ei saisi olla yötä muualla? Tai tämän ihmisen luona? Millä lailla tämä uhkaa sinua?

Jos laitat naisesi seinää vasten asiasta, on olemassa riski, että hän lähtee. Toisaalta, se riski on toki olemassa silloinkin, jos et laita. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa voi käydä niinkin, että nainen seikkailee hetken ja hakee tämän toisen luota sen, mitä tarvitsee ja sitten palaa sinun luoksesi pysyvästi - edellisessä tilanteessa tämä on paljon epätodennäköisempää ja eron pysyvyys puolestaan todennäköisempi.

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 06.02.2017 klo 16:17

Theofano kirjoitti 6.2.2017 11:53

Wow. Teillä on kyllä - melkoinen solmuvyyhti selviteltävänä.

Olette nyt ainakin myöntäneet asioita toisillenne, mikä on hyvä asia. Kun kerran menneitä juttuja on paljon, en ole itse asiassa varma, kannattaako niitä enää puida sen kummemmin - ne ovat tapahtuneet eivätkä ne vatvomalla parane tai katoa. Itse asiassa sanoisin, että voisitte ehkä yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä niin, että ikään kuin nollaatte suhteen tai ainakin päänne suhteenne suhteen. Että ikään kuin jätetään kaikki menneet taakse. Hyväksytte, että olette molemmat mokailleet ja annatta anteeksi, sekä toisillenne että myös itsellenne. Ehkä?

En nyt ole ihan vastaavassa tilanteessa ollut, mutta meilläkin on ollut sähläyksemme ja olemme kumpikin pettäneet jne. Yhdessä kohtaa oli kyllä asiantola sellainen, että se ehkä vähän muistutti teidän elämäänne nyt. Minä olin vaatinut taukoa, koska halusin kokeilla muutakin ja meillä nyt oli pettämishistoriaa, hankalaa jne. ja olin väsynyt ja katkeroitunut miehelleni. Melkein halusin erotakin. Mieheni ei halunnut ja olin ihan rikki tauon myötä, mutta loppuviimeksi siinä kävi niin, että minä hengailin lähinnä yksin ja hän löysikin itselleen kivaa seuraa. Tauon aikana päätin, että en haluakaan erota - sitä ennen olin arponut suuntaan ja toiseen enkä osannut päättää, mutta tietyn jutun jälkeen saavutin rauhallisen varmuuden asiasta. Mieheni ei ollut varma, mutta muutti takaisin asuntoomme, koska hänellä ei ollut silloin muutakaan paikkaa, minne mennä ja sanoi, että katsellaan. Myöhemmin on käynyt ilmi, että ei hän ollut lähdössä minnekään. Mutta silloin en tiennyt sitä, joten olin hyvin epävarma.

Tilanteen hankaluutta lisäsi se, että mieheni oli yhä läheisesti tekemisissä sen naisen kanssa, johon hän oli solminut likeiset välit tauon aikana. Itse asiassa ihan alussa heillä taisi olla seksiäkin ennen kuin sovimme, että nyt ei enää sählätä ulkopuolisten kanssa. Mutta silti, hän saattoi vierailla tämän naisen luona (nainen oli varattu, mutta hänen miehensä oli myös mieheni tuttavia ja tiesi tilanteen, joten siellä oli hommat ok) ja jutteli tämän naisen kanssa todella paljon sosiaalisen median kautta - ja oli yhä kovin ihastunut naiseen. Minä kiipeilin seinille, sain raivareita, välillä itkin suihkussa kurjuuttani ja niin edelleen. Olisin halunnut, että mies olisi katkaissut kaikki yhteydet tähän naiseen ja keskittynyt meihin, mutta mies ei näin tahtonut tehdä enkä minä kuitenkaan halunnut lähteä pakkolinjalle.

No, sitä jatkui jonkin aikaa. En minä oikein osaa sanoa, mikä lopulta paransi tilanteen. Tuskin mikään yksittäinen asia. Me keskustelimme, olimme enemmän yhdessä, aloimme löytää tunteitamme toisiamme kohtaan, kävimme lomalla. Mieheni ihastus laantui, joskin ystävyys tämän naisen kanssa on säilynyt tähän päivään eikä se enää häiritse minua millään tapaa.

Näin jälkikäteen ajatellen tekisin monia asioita toisin. Yrittäisin ymmärtää miestäni enemmän enkä kaataisi kaikkea pahaa oloani hänen niskaansa. Yrittäisin olla varmempi. Ei suhde korjaantunut siksi, että minä olin pitkään mustasukkainen tälle naiselle vaan siitä huolimatta - miehelleni kiitos siitä, että oli kärsivällinen, vaikka usein olikin kyllästynyt, kun samaa asiaa aina vain vatvottiin. Hyötyikö kukaan siitä vatvomisesta? Ei. Mustasukkaisuus oli kuitenkin loppuviimeksi MINUN ongelmani. Mies oli avoin ja rehellinen aiheesta eikä tosiaan enää ollut naisen kanssa intiimistä sen jälkeen, kun sovimme asiasta.

Ymmärrän, että sinuun sattuu se, että naisellasi on toinen mies - ainakin jollain tapaa. Ja se, että naisesi ei hänestä halua luopua. Mutta. Suhteenne historia osoittaa aika tehokkaasti, että kumpikaan teistä ei ole yhteen ihmiseen kietoutuvaa tyyppiä. Toki voitte yrittää, mutta näyttää vähän siltä, että törmäätte jatkuvasti siinä vaikeuksiin ja seurauksena on kipua ja surua. Voisitte ehkä kokeilla hyväksyä enemmän vapautta toisiltanne? Toista ei kuitenkaan voi pakottaa ja sitoa itseensä. Sinäkin lähdit testaamaan vapauttasi eikä naisesi sitonut sinua vaan antoi sinun mennä - ja sinä palasit takaisin. Onko kohtuullista edellyttää, ettei naisellasi olisi tällaista kokeiluvaihetta?

Mustasukkaisuus on kuitenkin pääasiassa sinun ongelmasi (ja naisesi mustasukkaisuus on hänen). Se kumpuaa omista peloista ja epävarmuudesta eikä poistu sillä, että saat puolisosi kontrollisi alle. Itse asiassa, kirjoituksesi mukaan teillä molemmilla on taipumusta kontrolloimiseen ja toisen asioiden kaiveluun. Mielestäni ei ole terveen suhteen merkki, että ruvetaan salapoliisina jahtaamaan sitä, missä baarissa toinen on jne. Ja ei, se ei ole sen toisen syytä, vaikka tämä tekisi mitä. Jos luottamus on kunnossa, tämä toinen voi myöhemmin kertoa siitä.

Sitä vähän ihmettelen, miksi yöksi meneminen on liikaa etenkin, jos mitään ei tapahdu? Miksi naisesi ei saisi olla yötä muualla? Tai tämän ihmisen luona? Millä lailla tämä uhkaa sinua?

Jos laitat naisesi seinää vasten asiasta, on olemassa riski, että hän lähtee. Toisaalta, se riski on toki olemassa silloinkin, jos et laita. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa voi käydä niinkin, että nainen seikkailee hetken ja hakee tämän toisen luota sen, mitä tarvitsee ja sitten palaa sinun luoksesi pysyvästi - edellisessä tilanteessa tämä on paljon epätodennäköisempää ja eron pysyvyys puolestaan todennäköisempi.

Kiitos todella kattavasta vastauksesta.. ja kyllä itekkin totesin että "wow" kun tämän luin pariin kertaan itsekkin läpi..

Ja joo olen tässä itsekkin miettinyt että olen ollut kohtuuton. Yöksi meno kyllä tuntuu tosi pahalta mutta eilisen ja tämän päivän jälkeen olo on astetta selkeämpi ja hyväksyn taas toistaiseksi tilanteen paremmin. Teimme ensin eilen parisuhde testejä väestöliiton sivuilta ja saimme aika yllättäviä tuloksia; Niin toisen luottamuksesta, mutta myös paljon hyviä asioita. Totesimme molemmat että tunnemme toistemme tuskaa ja lapsuutta paremmin kuin luulimme toistemme tietävän. Olimme tänään myös uudestaan pariterapiassa ja siellä käytiin myös tätä läpi. Ollut tänään muutenkin hyvä päivä...

Yritän vain itse pitää pääni kylmänä, olla lapselleni hyvä ja jaksava isä ja ennenkaikkea, huomioida puolisoni tarpeet ja annan aikaa asioiden selviämiselle.. Varmasti tunnemyrskyissä tämäkin voi taas huomenna tuntua vaikealta ja taas toisena päivänä helpommalta.. Kuitenkin koen että asioita puretaan kiitettävällä tahdilla mutta en myöskään saa painostaa vastauksiin kun toinen miettii.. Jätetyn/petetyn roolissa tällä kertaa olen kuitenkin se eniten tietoa kaipaava henkilö ja siksi onnistun ahdistamaan puolisoani tahtomattani ajoittain.. Tulee usein myö sanottua "tässä nyt on mennyt jo 4-5 viikkoa" ja aina kun jotain vastaavaa sanon, tajuan, että puolet vähemmän on aikaa kulunut. Tässä tuskassa vaan jokainen minuutti tuntuu vuorokaudelta..

Kiitos viestistäsi! Lisää näkemyksiä otan mielellään vastaan..

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 06.02.2017 klo 16:36

Niin ja ehkä kommentoisin vielä tuota "olette molemmat menijä tyyppejä" tms. niin itse näen asian toisin varsinkin kumppanini puolelta. Meillä oli aika erilainen teiniaika. Myöskin ensimmäisenä päivänä kriisin alussa kysyin suutuspäissäni kumppaniltani että onko joku tarve avoimeen suhteeseen vai mistä tämä on ja sanoi että ei missään nimessä ja se ei ole vaihtoehto. Olen myös aika varma että jo itse nyt alkaisin katsomaan tai tapailemaan muita niin ei paluuta enää olisi (ei siis itsellä tulisi enää mieleenikään, olen niin varma omasta rakkaudestani puolisoani kohtaan kaiken tämän kokemamme jälkeen ja arvostan hänen panostustaan asiaan.) Puolisoni on myös tosi arka oman kroppansa suhteen joten täytynee vaan olla luottavaisin mielin ettei kolmannen osapuolen kanssa mennä nin pitkälle mutta jos menee niin sitten menee kunhan on rehellinen viimeistään sitten, jos haluaa palata.. tai sitten parempi kun en edes tiedä.. kuhan on menemisistään rehellinen koska jaamme lapsenhoidon ja arkiasiat. Yksityiskohtia en ole kertaakaan vaatinut enkä olekkaan siihen oikeutettu.

Molemmat haluamme siis ihan normaalin suhteen ja perheen ja niin olemme aina halunneet.. emme vain ole osanneet hoitaa meidän välejä vaan olemme keskittyneet kaiken muun hoitamiseen ja vanhemmuuden hoitamisen paremmin kuin omat vanhempamme hoitivat meidän kohdallamme..

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 09.02.2017 klo 14:32

Kaipaisin ehkä vielä joiltain näkemyksiä seuraaviin:

1. Onko järkevää ottaa jotenkin etäisyyttä tämän kaltaisessa tilanteessa? Exä/puolisoni sanoo ettei tarvitse sitä, kunhan en jauha asiasta koko ajan. Eli jos näemme töissä, kotona ym (käytännössä muuten paitsi kun exäni/puolisoni on kolmannen osapuolen luona) niin pitäisikö etääntyä? Kotona tuntuu että tätä tapahtuu jonkin verran haluammattanikin.. Olen vaivihkaa katsellut mahdollsiia asuntoja, mutta ajatus tuntuu pahalta varsinkin kun se on molempien kannalta taloudellisesti huono vaihtoehto.. Jotenkin vaan oikeasti tuntuu kohtuuttomalta tämä kolmen kauppa, eli nopeutuisiko ratkaisu edes joillain viikoilla/kuukausilla jos en olisi läsnä vai pakottaisiko se toisen tekemään päätöksen (huonon tai loppupeleissä hyvän) liian nopeasti kun jäisi yksin, nyt kun tunteet ehkä jossain määrin ovat kolmannen osapuolen puolella (vaikka hän sen kiistääkin, itsestä ajoittain tältä tuntuu)..

2. Onko huono idea muuttaa väliaikaisesti oman vanhemman luokse? itse jotenkin vierastan tätä, koska asunto jossa vanhempani asuu on ollut kotini 6-18 vuotiaaksi asti, johon liittyy juurikin paljon omia huonoja muistoja.. Ei omasta vanhemmasta (päinvastoin) vaan juurikin elämiseen ja omaan kasvuun liittyviä asioita..

3. Kun keksin tekemistä meille, kannattaako sitä keksiä mahd paljon vai sopivissa määrin esim. kerran viikossa jotain kivaa kahenkeskistä tekemistä jos puoliso vastaa huutoon? Ylipäänsä voiko olla "liian kiltti" ja silläkin ryssiä jotain...

Arvostaisin kommentteja ☹️

Käyttäjä Theofano kirjoittanut 09.02.2017 klo 16:23

Ihan ensiksi kehottaisin sinua kysymään itseltäsi, MIKSI tilanne on mielestäsi kohtuuton. En siis mitenkään sano, että tuntemuksesi on väärä, mutta johonkin se pohjaa ja sitä jotakin olisi myös mahdollista käsitellä. Totuus kuitenkin on, että sinä itse olet aikoinasi pistänyt naisesi pahemmankin myllyn läpi Sinä "kevytseurustelit" toisen naisen kanssa ja jätit sitten naisesi ja vieläpä pakenit tilanteesta antamatta naisellesi mahdollisuutta muuhun. Sinun naisesi ei saanut valita silloin, mutta nyt kärsit itse kovasti siitä, että sinä et pääse valitsemaan vaan koet, ilmeisesti, roikkuvasti "löysässä hirressä". En sano, että saat tässä mitä ansaitset, siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, että aikoinaan sinä et jättänyt naisellesi vaihtoehtoja - olisiko mahdollista, että nyt kuitenkin antaisit naisesi vapaasti päättää, vaikkei se helppoa olisikaan?

Naisesi on kuitenkin ilmeisesti itse ehdottanut pariterapiaa ja jo siten ilmaissut sitoutumisensa nimenomaan teidän suhteeseenne. Miksi hän muuten näkisi vaivan? Sanoit myös, ettei naisesi tunnu haluavan muuttaa erilleen ja voithan vielä kysyäkin häneltä, että mitkä ovat hänen tunteensa tätä toista miestä kohtaan, mitä hän haluaisi siltä suhteelta ja mitä hän haluaa teidän suhteeltanne - ja kannusta häntä vastaamaan rehellisesti, vaikka sitten sanoisi, että on esim. ihastunut.

Ihmettelen vaan tavallaan vähän todella voimakasta reaktiotasi. Onhan teillä historiaa, mutta toisaalta naisesi ei näytä osoittavan lähtemisen merkkejä ja ilmeisesti luotat siihen, että hän ei harrasta tämän toisen kanssa mitään seksijuttuja - ja naisesi on vieläpä täysin avoin tästä, mikä on muuten erittäin hieno ja arvokas juttu. Mitä sinä tarkalleen ottaet menetät tässä? Olisiko tilanne eri, jos et olisi bongannut naistasi käsi kädessä tämän miehen kanssa? Eikö naisesi saa mennä miespuolisten ystäviensä luokse yöksi? Tavata heitä kahvilla? Missä menee raja, mikä on ok näiden ystävien kanssa ja mikä ei? Ehkä tässä on kyse myös vaimosi itsenäistymisestä?

Ymmärrän, että sinulla on paha olla, mutta selvästi tunnut hakevan ratkaisua siitä, että saisit vaimosi tekemään/olemaan tekemättä jotain. Paha olo on kuitenkin SINUN päässäsi ja sinä olet viime kädessä vastuussa tunteistasi - ja viime kädessä vain sinä pystyt niihin vaikuttamaan.

Vastauksena kysymyksiisi:

1. Jos haluat eroon vaimostasi, etäännytä itsesi ihmeessä. Jos et halua, älä etäännytä. Varasuunnitelma ei ole pahasta eikä ole väärin varautua pahimpaan ja siten varmistaa, että pärjää itse, mutta jos lähdet työntämään vaimoasi pois, todennäköisesti myös sitten onnistut siinä. Sinun päätöksesi.

2. Jos et todella kestä tilannetta kotona, sinulla on ihan lupa muuttaa pois. Jos olosi ei ole vanhempiesi luona sen parempi, paha sanoa, auttaako se sitten. Sitäkään ei voi sanoa etukäteen, nopeuttaisiko se vaimosi päätöstä - ehkä, ehkä ei. Meillä tauko kesti 2 kk, jonka asuimme erillämme eikä se sinänsä nopeuttanut tai hidastanut asioita, koska se oli suunniteltu. Ehkä se riippuu siitä, kuinka kiinni olette toisissanne ja kuinka paljon vaimosi sitten pelkäisi menettävänsä sinut. Mikäli tässä on kyse myös vaimosi itsenäistymisestä, hän saattaisi jopa olla ihan ok sen kanssa, että hengailee jonkin aikaa itsekseen. Vähän vaikuttaa siltä, että te ette oikein ole itsenäistyneet missään vaiheessa, ainakaan vaimosi. Sinulla oli vapausseikkailusi, hänellä ei ole ollut.

3. Sanoisin, että älä keksi väkisin tekemistä, mutta älä välttele, jos joskus keksit aidosti hauskaa puuhaa useamminkin. Jos ja kun teillä on kivaa yhteistä puuhaa, josta nautitte, tehkää ihmeessä sitä. Liian "kiltti" ei kannata olla, jos se merkitsee matelua ja luimistelua. Kohtele naistasi hyvin ja nätisti, mutta älä yritä lahjoa tai anella häntä jäämään. Koita osoittaa, että olet omilla jaloillasi seisova mies, joka kyllä mielellään jakaisi elämänsä hänen kanssaan, mutta että sinänsä pärjäät itsekin, jos hän lähtisi. Koiranpentumaisuus ei ole seksikästä, itsenäisyys ja vahvuus on - ja vaikka se on karua, näillä asioilla on väliä.

Käyttäjä Raw A kirjoittanut 09.02.2017 klo 22:49

Moro. Nyt kyllä sanoisin, että kannattaisi viheltää peli poikki. Mulla on joskus aikoinaan ollut saman tyylinen tilanne ja se ei kyllä ole tervettä, eikä se edistä suhdettanne millään tavalla. Tollainen kolmen kauppa ennen pitkää hajottaa oman pääsi.

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 10.02.2017 klo 16:51

Theofano kirjoitti 9.2.2017 16:23

Ihan ensiksi kehottaisin sinua kysymään itseltäsi, MIKSI tilanne on mielestäsi kohtuuton. En siis mitenkään sano, että tuntemuksesi on väärä, mutta johonkin se pohjaa ja sitä jotakin olisi myös mahdollista käsitellä. Totuus kuitenkin on, että sinä itse olet aikoinasi pistänyt naisesi pahemmankin myllyn läpi Sinä "kevytseurustelit" toisen naisen kanssa ja jätit sitten naisesi ja vieläpä pakenit tilanteesta antamatta naisellesi mahdollisuutta muuhun. Sinun naisesi ei saanut valita silloin, mutta nyt kärsit itse kovasti siitä, että sinä et pääse valitsemaan vaan koet, ilmeisesti, roikkuvasti "löysässä hirressä". En sano, että saat tässä mitä ansaitset, siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, että aikoinaan sinä et jättänyt naisellesi vaihtoehtoja - olisiko mahdollista, että nyt kuitenkin antaisit naisesi vapaasti päättää, vaikkei se helppoa olisikaan?

Naisesi on kuitenkin ilmeisesti itse ehdottanut pariterapiaa ja jo siten ilmaissut sitoutumisensa nimenomaan teidän suhteeseenne. Miksi hän muuten näkisi vaivan? Sanoit myös, ettei naisesi tunnu haluavan muuttaa erilleen ja voithan vielä kysyäkin häneltä, että mitkä ovat hänen tunteensa tätä toista miestä kohtaan, mitä hän haluaisi siltä suhteelta ja mitä hän haluaa teidän suhteeltanne - ja kannusta häntä vastaamaan rehellisesti, vaikka sitten sanoisi, että on esim. ihastunut.

Ihmettelen vaan tavallaan vähän todella voimakasta reaktiotasi. Onhan teillä historiaa, mutta toisaalta naisesi ei näytä osoittavan lähtemisen merkkejä ja ilmeisesti luotat siihen, että hän ei harrasta tämän toisen kanssa mitään seksijuttuja - ja naisesi on vieläpä täysin avoin tästä, mikä on muuten erittäin hieno ja arvokas juttu. Mitä sinä tarkalleen ottaet menetät tässä? Olisiko tilanne eri, jos et olisi bongannut naistasi käsi kädessä tämän miehen kanssa? Eikö naisesi saa mennä miespuolisten ystäviensä luokse yöksi? Tavata heitä kahvilla? Missä menee raja, mikä on ok näiden ystävien kanssa ja mikä ei? Ehkä tässä on kyse myös vaimosi itsenäistymisestä?

Ymmärrän, että sinulla on paha olla, mutta selvästi tunnut hakevan ratkaisua siitä, että saisit vaimosi tekemään/olemaan tekemättä jotain. Paha olo on kuitenkin SINUN päässäsi ja sinä olet viime kädessä vastuussa tunteistasi - ja viime kädessä vain sinä pystyt niihin vaikuttamaan.

Vastauksena kysymyksiisi:

1. Jos haluat eroon vaimostasi, etäännytä itsesi ihmeessä. Jos et halua, älä etäännytä. Varasuunnitelma ei ole pahasta eikä ole väärin varautua pahimpaan ja siten varmistaa, että pärjää itse, mutta jos lähdet työntämään vaimoasi pois, todennäköisesti myös sitten onnistut siinä. Sinun päätöksesi.

2. Jos et todella kestä tilannetta kotona, sinulla on ihan lupa muuttaa pois. Jos olosi ei ole vanhempiesi luona sen parempi, paha sanoa, auttaako se sitten. Sitäkään ei voi sanoa etukäteen, nopeuttaisiko se vaimosi päätöstä - ehkä, ehkä ei. Meillä tauko kesti 2 kk, jonka asuimme erillämme eikä se sinänsä nopeuttanut tai hidastanut asioita, koska se oli suunniteltu. Ehkä se riippuu siitä, kuinka kiinni olette toisissanne ja kuinka paljon vaimosi sitten pelkäisi menettävänsä sinut. Mikäli tässä on kyse myös vaimosi itsenäistymisestä, hän saattaisi jopa olla ihan ok sen kanssa, että hengailee jonkin aikaa itsekseen. Vähän vaikuttaa siltä, että te ette oikein ole itsenäistyneet missään vaiheessa, ainakaan vaimosi. Sinulla oli vapausseikkailusi, hänellä ei ole ollut.

3. Sanoisin, että älä keksi väkisin tekemistä, mutta älä välttele, jos joskus keksit aidosti hauskaa puuhaa useamminkin. Jos ja kun teillä on kivaa yhteistä puuhaa, josta nautitte, tehkää ihmeessä sitä. Liian "kiltti" ei kannata olla, jos se merkitsee matelua ja luimistelua. Kohtele naistasi hyvin ja nätisti, mutta älä yritä lahjoa tai anella häntä jäämään. Koita osoittaa, että olet omilla jaloillasi seisova mies, joka kyllä mielellään jakaisi elämänsä hänen kanssaan, mutta että sinänsä pärjäät itsekin, jos hän lähtisi. Koiranpentumaisuus ei ole seksikästä, itsenäisyys ja vahvuus on - ja vaikka se on karua, näillä asioilla on väliä.

Ensinnäkin molemmille (Theofano ja Raw) kommenteista. Raw:in kommentti lyhyt mutta juurikin itse kamppailen mielenterveyteni kanssa koska tämä oikeasti repii todella paljon.. Eli jos olisin itsekäs nyt kun olen hiukan "voimaantunut" tässä viikon aikana, niin lähtisin. TÄllä hetkellä olo on vihainen. Kuitenkin kantaisin vastuuni lapsestani ja jakaisin sen puolisoni kanssa vaikka asuisinkin toisaalla.

Theofano, olet täysin oikeassa useassakin kohdassa. En halua nostaa itseäni korokkeelle, mutta on puolisollakin näitä "vapaushetkiä" ollut, vaikkakin olemme asuneet yhdessä, Juurikin tuo aika jolloin puolisoni sekoili mahdollisesti "lapseni oikean siittäjän" kanssa, oli sellaista, että hän meni joka viikonloppu eikä kokenut olevansa tilivelvollinen minulle. Itse en ole tälläistä harrastanut moniin vuosiin. Ennen lapsen saantia kyllä näin tein, sen jälkeen en. Tuolloinkaan en jättänyt kotiin tulematta, mikäli olin luvannut tulla.

Toinen asia joka vihastuttaa on (vaikka se onkin maallista), että olen koko suhteemme ajan kantanut huolta taloudesta ja lähipäivinä astelen pankkiin selvittääkseni lainasotkuja joita olen kerryttänyt ja ottnaut vaimoni ollessa työttömänä. Tuntuu kuin kaikki mitä olen tehnyt toisen eteen valuisi hukkaan ja minulle jää vain paska käteen eikä puolisoani hetkauta mikään muu, kuin itsensä laittaminen ja toisen ihmisen kanssa tekstaaminen. Ehkä se on myös syy, miksi harkitsen toisaalle muuttoa hetkeksi. Tällöin olisi mahdollisesti helpompi hallita tunteita kun en tarkalleen tietäisi mitä taustalla tapahtuu, nyt seuraan sitä vierestä ja kotiaskareiden hoito on kääntynyt juurikin niin päin, että isi hoitaa ja äiti viilettää. Nyt myös toisen luona vierailua on ollut tällä viikolla 3 kertaa eikä mielestäni minun "hiljaisena" olo taikka asiasta puhumattomuus ole asiaan vaikuttanut, ehkä päinvastoin.

Jotenkin vaan kaiken jälkeen ja pään jotenkin selvitessä tulee turta ja vihainen olo, että miksi minä olen nyt jossain "tukihenkilön" roolissa ja yritän nostaa puolisoani uudelle tasolle jotta hän saa tehdä mitä huvittaa..

Olen tosin myös huomannut (juurikin tuon mitä sanoit vahvana olemisesta) että heti kun on päiviä jolloin olen ns. vahvempi ja teen omia juttuja tai keskustelen kavereiden kanssa viestein, tuntuu, että myös puoliso kiinnittää siihen huomiota.

Olisi tarkoitus lähteä viikonloppuna ulos yhdessä kahdestaan. Katsotaan mihin se johtaa, muutaman yllätyksen olen järjestänyt, en mitään koiranpentujuttuja, vaan tekemistä, jota on pitänyt jo tehdä kauan mutta se jäi jostain sattuneesta syystä 😉 Ehkä täytyy keskustella hyvässä hengessä ennen seuraavaa kertaa kun hän häipyy tiehensä taas yöksi.. Tässä kun on kyse myös meidän lapsesta, jolle en jaksaisi koko ajan kertoa valheita äidin todellisesta olinpaikasta tai sanoa että "äiti tulee kohta" ja sitten ei tulekkaan, koska myöskään kellonajat eivät ole käsite puolisolle tällä hetkellä vaikka lapsi odottaisi kotona äitiään.. En halua missään nimessä että lapseni tietää tästä eikä saa saada väärää käsitystä vaan olen yrittänyt poliittisesti puida asiaa.

Varmasti kuulostan osittain pikkumaiselta, mutta on jokseenkin kusetettu olo kun tiedän olleeni viimeisen 2,5v täysin rehellinen ja yrittänyt kaikkeni ja yrittänyt saada puolisoni keskustelemaan menneistä ja tänä aikana on ollut hänen osaltaan parikin kömmähdystä tämä pahin pois luettuna.

Kommentteja... ?

Käyttäjä Raw A kirjoittanut 11.02.2017 klo 17:15

Mun mielipiteeni on, että et kuulosta yhtään pikkumaiselta. Mielestäni naisesi käytös ei ole sopivaa. Varsinkin kun teillä on lapsikin, jolle joudut sepittään valheita. Mistä voit olla täysin varma, että eivät puuhaile siellä miehen luona jotakin muuta, kuin mitä naisesi sanoo. Esim. Mulle on aikoinaan sepitetty että mitään seksiä ei harrasteta, kun oli vastaava tilanne, mutta valitettavasti sain silloin eksäni kiinni valehtelusta ja selvisi, että olihan siellä tosiaan nimenomaan sitä harrastettu. En väitä, että sun naisesi tekisi niin, mutta voitko olla varma tästä. Eikä mielestäni tuollainen ole vain sopivaa enään. Itse laittaisin sekoilulle pisteen tuossa tilanteessa sanomalla, että tämä ei enää käy. Että pitää valita, kumman haluaa.

Käyttäjä Theofano kirjoittanut 11.02.2017 klo 19:55

Jos nyt oikein ymmärsin, puolisollasi on siis vielä enemmän kömmähdyksiä tilillään kuin mistä kerroit ensimmäisessä kommentissasi? Jos näin niin sitten on kyllä pakko todeta, että sinulla on melkeinpä kaksi vaihtoehtoa, mitä tulee jatkoon puolisosi kanssa:

1. Hyväksyt ja opettelet elämään sen faktan kanssa, että puolisosi ei ole sinulle 100 % uskollinen.

2. Eroat

Näyttää näet kyllä aika vahvasti siltä, että puolisosi sitten on sitä menevämpää ja vapaudenkaipuisempaa sorttia, jos hän vielä tykkää ainakin jonain aikajaksoina vielä viilettääkin ulkona ilman, että haluaa tehdä niistä tiliä. Et pysty muuttamaan puolisoasi, joten sinun on joko hyväksyttävä hänet tai annettava olla. Toki, jos valitset ykkösvaihtoehdon, hyväksynnän ei tarvitse tapahtua niin, että otat vaan kaiken vastaan ja toinen tekee, mitä tykkää. Selvästi puolisosi ei koe tekevänsä väärin, ainakaan juuri nyt, joten kaiken järjen mukaan sinulla tulisi olla oikeus samaan. En sano, että sinun tarvitsee heti löytää itsellesi joku nainen jostain, mutta voit sanoa puolisollesi, että jos hän katsoo käytöksensä olevan ok, sinulla on vastaisuudessa sitten lupa solmia vastaavanlainen suhde toiseen naiseen ilman, että puolisosi alkaa aiheesta napista. Ja kehota häntä miettimään tarkkaan, onko asia todellakin hänelle ok vai onko hän valmis sanomaan niin vain pitääkseen nykyisensä.

Puolisosi kuulostaa kyllä kertomasi mukaan jossain määrin vastuuttomalta, mikä on toki huono juttu. Ymmärrän hyvin, että esim. taloustilanne nyrhii sinua, joten mikset sitten laittaisi rahahanoja umpeen? Ostat vain sen, mikä on tarpeen, ruokaa lapsellesi ja teille jne. mutta muuten et maksele mitään puolisosi menoja. Kyllähän hänen menemisensäkin jotain maksaa, mistä rahoista se kustannetaan? Hänen työttömyystuestaan? Vai onko hän juuri nyt taas töissä?

Jos nyt sanon sanasen vapaista suhteista niin pointti niissä kyllä yleensä on, että jos on olemassa se ykkösparisuhde niin silloin sitä puolisoa ei laiminlyödä muiden suhteiden nimissä. Näyttää siltä, että puolisosi laiminlyö. Olettaisin näillä tiedoin, että hän on ihastunut tähän toiseen ihmiseen ja haluaa siksi olla mahdollisimman paljon tämän kanssa - jos hän ei suorastaan harrasta seksiä tämän kanssa niin silloin se on jopa suhteellisen helppoa perustella itselleen, että eihän se väärin ole eikä pettämistä. Mutta hyväksyisikö hän sinulta vastaavan? Aika usein tilanne kuitenkin on se, ettei toisen sitten olisikaan sopivaa tehdä samaa...

---------------------

Raw A: Itse, kun olen yötä ystäväni luona niin pitäydyn mieheni kanssa määritellyissä rajoissa. Ne ovat laveammat kyllä kuin useimmilla, mutta varsinainen seksi on sopimustamme vastaan. Niin en sitten harrasta. Myönnän kyllä, että tekisi mieli, todella paljon, mutta diili mikä diili.

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 11.02.2017 klo 20:19

Theofano kirjoitti 11.2.2017 19:55

Jos nyt oikein ymmärsin, puolisollasi on siis vielä enemmän kömmähdyksiä tilillään kuin mistä kerroit ensimmäisessä kommentissasi? Jos näin niin sitten on kyllä pakko todeta, että sinulla on melkeinpä kaksi vaihtoehtoa, mitä tulee jatkoon puolisosi kanssa:

1. Hyväksyt ja opettelet elämään sen faktan kanssa, että puolisosi ei ole sinulle 100 % uskollinen.

2. Eroat

Näyttää näet kyllä aika vahvasti siltä, että puolisosi sitten on sitä menevämpää ja vapaudenkaipuisempaa sorttia, jos hän vielä tykkää ainakin jonain aikajaksoina vielä viilettääkin ulkona ilman, että haluaa tehdä niistä tiliä. Et pysty muuttamaan puolisoasi, joten sinun on joko hyväksyttävä hänet tai annettava olla. Toki, jos valitset ykkösvaihtoehdon, hyväksynnän ei tarvitse tapahtua niin, että otat vaan kaiken vastaan ja toinen tekee, mitä tykkää. Selvästi puolisosi ei koe tekevänsä väärin, ainakaan juuri nyt, joten kaiken järjen mukaan sinulla tulisi olla oikeus samaan. En sano, että sinun tarvitsee heti löytää itsellesi joku nainen jostain, mutta voit sanoa puolisollesi, että jos hän katsoo käytöksensä olevan ok, sinulla on vastaisuudessa sitten lupa solmia vastaavanlainen suhde toiseen naiseen ilman, että puolisosi alkaa aiheesta napista. Ja kehota häntä miettimään tarkkaan, onko asia todellakin hänelle ok vai onko hän valmis sanomaan niin vain pitääkseen nykyisensä.

Puolisosi kuulostaa kyllä kertomasi mukaan jossain määrin vastuuttomalta, mikä on toki huono juttu. Ymmärrän hyvin, että esim. taloustilanne nyrhii sinua, joten mikset sitten laittaisi rahahanoja umpeen? Ostat vain sen, mikä on tarpeen, ruokaa lapsellesi ja teille jne. mutta muuten et maksele mitään puolisosi menoja. Kyllähän hänen menemisensäkin jotain maksaa, mistä rahoista se kustannetaan? Hänen työttömyystuestaan? Vai onko hän juuri nyt taas töissä?

Jos nyt sanon sanasen vapaista suhteista niin pointti niissä kyllä yleensä on, että jos on olemassa se ykkösparisuhde niin silloin sitä puolisoa ei laiminlyödä muiden suhteiden nimissä. Näyttää siltä, että puolisosi laiminlyö. Olettaisin näillä tiedoin, että hän on ihastunut tähän toiseen ihmiseen ja haluaa siksi olla mahdollisimman paljon tämän kanssa - jos hän ei suorastaan harrasta seksiä tämän kanssa niin silloin se on jopa suhteellisen helppoa perustella itselleen, että eihän se väärin ole eikä pettämistä. Mutta hyväksyisikö hän sinulta vastaavan? Aika usein tilanne kuitenkin on se, ettei toisen sitten olisikaan sopivaa tehdä samaa...

Joo sanotaan näin, että hänellä on ollut kausia kun noita menoja on ollut.. Tämä kerta tosin poikkeaa siitä että "omien sanojensa mukaan" on aina selvin päin kun on tämän kundin luona. Kuitenkin juttujen perusteella kyseinen tyyppi on aika menevä ja myös lapseton ja pari vuotta nuorempikin. Jotenkin vaan alkanut nimenomaan epäilyttää uskollisuus ja se mitä siellä tehdään (onko jotain muutakin kuin halailua, nautitaanko päihteitä samalla...)..

Puolisoni on jossain asioissa mielestäni vastuuton. Lapsen kyllä hoitaa hyvin silloin kun on kotona mutta kyllä se viimeisen kuukauden aikana on keskittynyt eniten näpräämään puhelintansa.. Laskutkaan ei tunnu kiinnostavan ennen kuin eräpäivän tullessa. On kyllä palkkatyössä nyt ja eka palkka tulee piakkoin..

Olis pari asuntonäyttöä ensiviikolla.. ehkä ne vois ainakin mennä katsastamaan ja sitten jos natsaa niin miettiä uudestaan..

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 11.02.2017 klo 20:32

Ja ehkä sellasta vielä kysysin että onko mitään järkeä mennä joskus omalla ajalla salaa mennä tapaamaan oven taakse tätä kolmatta osapuolta? Siis ihan asiallisesti keskustellen? Tiedän että hän varmasti kertoisi heti sen puolisolleni (joka on kieltänyt laittamasta viestejä, koska tämä tyyppi tietää meidän tilanteen ja kunnioittaa sitä, mukamas). Mutta voiko se auttaa? Haluaisin vain kysyä kasvotusten, että oikeesti mitä se haluaa puolisostani ja onko nyt oikeasti ihan kartalla meidän tilanteesta ja siitö mitä tässä on pelissä. Varmasti on ainakin viestien laittamiseni jälkeen (laittanut kaikkiaan ehkä 4-5 viestiä kuukauden aikana) lähinnä korostanut niissä, että teen kaikkeni perheeni eteen ja että hänen toiminta on hiukan epäoikeudenmukaista mielestäni koska asun edelleen kotona ja puolisoni "ei ole tehnyt vielä lopullista päätöstä"..

Järkeä vai täysin turhaa? Kokemuksia tälläisestä?

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 11.02.2017 klo 21:56

Raw A kirjoitti 11.2.2017 17:15

Mun mielipiteeni on, että et kuulosta yhtään pikkumaiselta. Mielestäni naisesi käytös ei ole sopivaa. Varsinkin kun teillä on lapsikin, jolle joudut sepittään valheita. Mistä voit olla täysin varma, että eivät puuhaile siellä miehen luona jotakin muuta, kuin mitä naisesi sanoo. Esim. Mulle on aikoinaan sepitetty että mitään seksiä ei harrasteta, kun oli vastaava tilanne, mutta valitettavasti sain silloin eksäni kiinni valehtelusta ja selvisi, että olihan siellä tosiaan nimenomaan sitä harrastettu. En väitä, että sun naisesi tekisi niin, mutta voitko olla varma tästä. Eikä mielestäni tuollainen ole vain sopivaa enään. Itse laittaisin sekoilulle pisteen tuossa tilanteessa sanomalla, että tämä ei enää käy. Että pitää valita, kumman haluaa.

Ja vielä Rawille kysymys (jos saa udella): Onko/oliko puolisosi tuolloin omasta näkökulmastasi sosiaalinen ja henkisesti kypsä ihminen vai huonon tai kohtalaisen huonon itsetunnon omaava/masentunut jollain tasolla kun tuollaista tapahtui?