Ystävän itsemurha

Ystävän itsemurha

Käyttäjä olenessi aloittanut aikaan 22.12.2009 klo 19:49 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä olenessi kirjoittanut 22.12.2009 klo 19:49

Hei.
Tutustuin muutama kuukausi sitten maailman ihanimpaan ihmiseen, psykiatrisella osastolla, jossa olin masennuksen ja itsetuhoisuuden vuoksi. Reilu viikko sitten sain kuulla hänen itsemurhastaan.

Nyt olen aivan hajalla, jo ennen ystäväni pois menoa minulla oli itsemurha ajatuksia, mutta nyt en voi ajatella mitään muuta.

Ainoa hetki jolloin olen rauhallinen ja en itke, on kun suunnittelen tulevaa kuolemaani.

Onko minulla toivoa?

Käyttäjä kirjoittanut 22.12.2009 klo 21:49

Otan otan suruusi.
Kyllä sulla on toivoa, ei veilä pitkään aikaa mutta jossain vaiheessa toivo taas tulee.
Äitini teki itsari ja kesti vuosia siitä toipua. asiasta pitää puhua, ehkä jopa jollekin ammattilaiselle.

Käyttäjä Duskfall kirjoittanut 22.12.2009 klo 23:12

Hei sinulle.

Tilanteesi on sikäli minulle vieras, että kukaan ystävistäni ei ole (kaikista puheistaan ja huonoista tilanteistaan huolimatta) tappanut itseään. En tiedä, voinko ikinä kuvitella tilannettasi juuri nyt. Siitä syvimmät osanottoni, kenenkään ei tulisi joutua käymään läpi sitä, mitä juuri nyt koet. Pelkästään epävarmuus omien ystävien henkisestä tilasta on jo kyllin suuri huoli, saati sitten että joku ei näe epätoivostaan enää ainuttakaan pakotietä.

Itse kuitenkin sanoisin, että aina on toivoa. Aina on toivoa siitä, että asiat muuttuvat. Aina on toivoa siitä, että itsekin kykenee tarvittaessa muuttumaan. Itse kärsin nelisen vuotta masennuksesta ja ahdistuksesta, mainitsemastasi itsetuhoisuudestakin. Helpotus iski käytännössä itsellenikin täysin yllättäen, asiat vaikuttivat erilaisilta ja suoraan sanoen lähes koko maailmankuvani muuttui. Suurin helpotus perustui yksinkertaisesti filosofiseen oivallukseen, sitä kautta myös koko elämänkatsomuksellisen käsitykseni muovautumiseen. Kaikki ei enää tuntunutkaan turhalta, vaan jotkin asiat tuntuivat vaivannäön arvoisilta ja kokemukset kokemisen arvoisilta. Epätoivo hälvenee.

Sanot ajautuneesi yhä syvempiin itsemurha-ajatuksiin, mikä ei minun mielestäni ole mitenkään odottamatonta. Käsittelet vielä tuoreessa muistissa kauheaa tapahtumaa, joten mielen synkkeneminen (entisestäänkin) on aivan normaalia. Elämän vastamäkien aiheuttamat surut kyllä helpottavat ajan mittaan, vaikka se ei tällä hetkellä tuntuisikaan mahdolliselta. Anna surulle aikansa. Itke, jos siltä tuntuu. Anna itsellesi aikaa eheytyä ennen hätiköityjä päätöksiä. Kyseessä on kuitenkin aivan koko elämääsi koskeva kysymys.

Koita ajatella asiaa vaikka ystäväsi kantilta. Hän päätti päättää päivänsä, nyt sinä ja varmasti moni muukin suree häntä. Uskon, että ystäväsi tuntisi aivan samoin, jos olisi kuullut sinun tappaneen itsesi. Samaa ylitsepääsemättömältä tuntuvaa surua ja kaipuuta. Samoin myös muut läheisesi ja sukulaisesi. Eihän sitä tunnetta soisi kenellekään, eihän? Olisi vielä niin paljon yhteistä koettavana. Tämä yksi elämä on ainutlaatuinen mahdollisuus ja olisi sääli hukata se.

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle! 🙂🌻

-Duskfall

Käyttäjä thedream kirjoittanut 26.12.2009 klo 13:12

Hei,

Ensiksikin, otan osaa suruusi.

Tilanne tuntuu alkuun ihan kamalalta, mutta kipu helpottaa ajan kanssa! Usko minua, sillä puhun kokemuksesta! Rakkaani teki itsemurhan, joten tiedän miltä tuo tilanne tuntuu.

Tärkeintä on puhua asiasta, et saa jättää sitä käsittelemättömäksi sisimpääsi, sillä se vain vaikeuttaa tilannetta. Ja anna itsesi surra! Ajan kanssa tilanne helpottaa!

Ja, tiedä ettet ole yksin!
Jaksele! 🙂