Yksinäisyys ja voimattomuus ahdistaa
Mua ahdistaa, kun musta tuntuu et oisin ihan merkityksetön… Mulla on ainoastaan mun eri paikkakunnalla asuva tyttöystävä ja kaks kaukaa olevaa nettikaveria, joita oon nähny kerran-pari vuodessa. Nyt en oo enää niitten nettikaverienkaan kanssa paljoa puhunu kun oon vaan ollu tyttöystävän kanssa, sitäkin välillä ärsyttää tää mun ripustautuminen siihen. Kun mä menin uuteen kouluun, ajattelin et saisin sieltä kavereita, mut turha toivo. Ekana päivänä mulla oli rohkeutta puhua muille ja käydä niitten kaa esim. syömäs, mut sit se rohkeus katos ja aloin olla taas yksin niinku ennenki. Mä en uskalla avata suutani, ku en tiedä yhtään mistä aloittaa puhuminen. Muutamat sosiaaliset ihmiset on jaksanu moikkailla mua ja ehkä vaihtaa pari sanaaki, mut muut on sit jättäny rauhaan.
Mulla ei ikinä oo ollu pahemmin kavereita, mua on kiusattu koko peruskouluajan ja ala-asteella sain yhen kaverin neljännellä ja yläasteelle vaihoin eri kouluun et pääsisin eroon niistä ihmisistä, sain sieltä yhen kaverin. Välillä tuntu ku kaikki ois mua vastaan, monet ihmiset kiusas mua ja loput katteli hiljaa vierestä, mut harvat tuli juttelemaan ikinä. En oo vapaa-aikana just koskaan ollu koulukavereiden kanssa, vaan oon viettäny aikani pääasiassa kotona lukien tai netissä surffaten.
Kun nyt oon työharjottelussa, niin ajattelin et josko siellä olis seuraa, mut ne ihmiset on paljon mua vanhempia ja en keksi mitään puhuttavaa niille. Joku sano et pitäis kysellä ihmisiltä jotain niiden työstä, no kyselin ja kyllä ne vaikutti pitävän siitä et mä olin kiinnostunu. Mut en mä keksi enää mitään jutunaiheita. Oon työpäivät yksin huoneessani, käyn syömässä ja odotan vaan et päivä päättyis. Yritän käydä kahvihuoneessaki, jossa muut puhuu keskenään ja mä juon itsekseni kahvia.
En tiedä mistä mä oikein saisin seuraa, kun monet sanoo et ota itteäs niskasta kiinni ja tutustu muihin, mut kun en mä osaa. En uskalla sanoa muille mitään ellen tunne niitä, ahdistun vaan kun ne on keskenänsä ja mä oon ulkopuolinen. Harrastuksista vois saada, mä kävinki yhessä yhdistyksessä vuos sitte kaks kertaa, mut en sielläkään saanu suutani auki ja jäin yksin.
Millasia tuntemuksia teillä on yksinäisyydestä? Mistä ootte löytäny kavereita?
mulla on mielestäni paljon tuttuja, kavereita , serkkuja. on sisko ja veli. aloin ihan miettimään että miten niihin olen tutustunut. vanhin kaverini minulla on ollut kolmannesta luokasta asti, silloin olin hirveän pirteä ja mukava tyyppi ja oli helppo tutustua vaikka olinkin ujo, kun asiaa alkaa ajattelemaan, niin tutustun ihmisiin aina esittämisen ja mielistelyn kautta, haluan olla täydellinen ja ihailtava tyyppi ja rakastan sitä että kuulen jostain että ompa tuo tyttö kiva tapaus.sairasta. sitten kun alan olemaan oma itseni niin yleensä ihmiset kaikkoavat ympäriltäni.esitän ja leikin maailamn parasta ihmistä.varmaan joku ihme persoonallisuushäiriö. ja tuttuja minulle on tullut serkkujen kautta, veljen kautta, kavereiden kautta koulusta.. tällä hetkellä minulla on kaksi kaveria joiden kanssa olen kokoajan. minulla ei ole poikaystävää koska se on sitten sellainen aihe jota en ikinä tule saamaan ainakin luottamuspulani takia ja erittäin vaikean mieleni kanssa... en tiedä mitä sinulle pitäisi sanoa, miten tutustua ihmisiin? minun tapani ei ainakaan ole mikään järkevin, siinä ei ole mitään järkevää. sitten on näitä tuttuja joita tapaa baarissa. kai ihmiset hakeutuvat seuraani koska olen kokoajan se saamarin tekohymy päällä, kokoajan lentää hyvää läppää..ymsyms. itse siitä en saa mitään, haluaisin olla aito.mutta ..mutta.. onko sinulla sitten tarve puhua ihmisten kanssa? vai haluaisitko vain yksinkertaisesti saada kavereita, joiden kanssa käydä juhlimassa, leffassa, tehdä sitä kaikkea mitä kavereiden kanssa tehdään..? fyysistä kanssaoloa, jauhaa tuntitolkulla kaikesta turhasta, käydä kahvilla, hengata..? millainen tyyppi sinä sitten olet, mitä haluaisit tehdä ihmisten kanssa, se olisi ehkä se lähtökohta, koska sitten tietäisit ehkä vähän enemmän mistä hakea ja alkaa rakentaa tuttavuutta.en tiedä onko tästä minun epämääräisestä sepostuksestani mitään hyötyä, mutta kirjoittele ajatuksiasi jos haluat.. niin, ja kun kysyit mitä ajatuksia on yksinäisyydestä, niin minulla on kummallinen tilanne vaikka ihmisiä on, tunnen itseni älyttömän yksinäiseksi, mutta varmasti eritavalla kuin sinä.minulla on lähinnä turvaton olo.yksinjäämisenpelko, kun kaikki kaverit alkavat seurustella tai saamaan lapsia.tekemään kaikkea järkevää, ja minä en saa mistään kiinni.pyörin tässä pienessä maailmassani ympyrää kokoajan saavuttamatta mitään, koko maailma avoinna nuorelle tytölle. mutta minut on vain kahlittu siihen ympyrään.😞
Onhan toikin yks tapa tutustua ihmisiin, mut se jos sillon ku on oma ittensä niin ihmiset kaikkoaa ympäriltä, se ei oo varmasti kivaa... Mä en oo saanu tuttuja serkkujen tai sisarusten kautta, ku kuten sanottu, en oo hyvä ihmisten kanssa. Tuskin tunnen ees serkkujani tai muita sukulaisia, ja sisaruksia ei oo. Mut hyvä kun sä saat tuttuja silleen, ku tuntee jonku ihmisen niin sit on helpohko tutustua sen kavereihinkin, ja ne on varmaan samantyyppisiä ku seki. Mäkin oon välillä tehny niin, ku mun mesekaverit on kutsunu chattiin niitten kavereita, niin yhestä sellasesta on tullu mun toiseks paras ystävä.
Toi etten ois oma itteni, se ei kyl oikein istus mulle, haluisin olla oma itteni kavereiden seurassa enkä miettiä miten miellyttäisin muita. Baarit on aika vastenmielisiä paikkoja, mä kun en juo ja se hirveä ihmisvilinä, humalaiset ihmiset, savuisuus ja meteli ahdistaa... Sä kuitenki koet saavas niistä baarituttavuuksista jotain, kun haluat niiden takia olla hymyilevä ja iloinen? Onko se seura mitä niistä saat vai mikä? Ois kiva tosiaan käydä tuolla ulkona ja kahvilla, eri paikoissa kavereiden kanssa. Kun yksin on aika tylsää lähteä mihinkään, tulee vain nökötettyä kotona ja on tylsää. Edes se yksi kaveri joka pyytäis vaikka leffaan, ois mukava olla, niin tulis lähdettyä täältä neljän seinän sisältä. Miksei vaikka kakskin, niin ois vaihtelua enkä olis koko ajan sen yhen hihassa kiinni.
Millaselta susta tuntuu toi sun yksinjäämispelko, et oisit niinku eri vaiheessa ku kaveris, et ku ne pääsee "eteenpäin" elämässä niin sä et pääsis vaan tekisit samoja juttuja ku aikasemminki ja ne ois sit irtautunu siitä elämänpiiristä ja siirtyny perhe-elämään? Jotenki mustakin tuntu tolta, ei tosin tossa asiassa vaan siinä ku muilla oli seurustelukumppaneita ja mulla ei ollu, ne oli niin ilosia niistä, mä en... Ja sitte niillä oli paljon harrastuksia ja muuta tekemistä, mulla ei. Koin et jotain oleellista puuttu mun elämästä, enää en koe niin paljo silleen ku ystäväni on nykyään mun kaltaisia. Kaikkia mun ystäviä on kiusattu koulussa ja ne on hiljaista ja mietiskelevää sorttia. Hassua, en ennen tajunnukaan miten samanlaisia ne on. Mut näin. Saa kirjoitella tuohon alle omia mietteitä. 🙂
moi
Mä en tiedä mistä se mun esittäminen johtuu, en mä esimerkiksi tarvitse niitä mun baari tuttuja mihinkään. En mä saa niistä mitään, en ees tiedä miksi hakeudun baareihin kun ei mulla oikeesti siellä ees oo hauskaa, kai sitä aina toivoo että jotain mullistavaa tapahtuis, saa nollata ajatukset..tai jotain. Niin ja en todellakaan suosittele mun esittämistaktiikkaani knellekkään, siitä ei saa mitään muuta kun paskan olon. Aloin vaan miettimään että miks mä niin teen..? kai se on jotain..jotain.. Niin sulla on vhäm huonompi tilanne kun ei ole edes sisaruksia, mulla on onneks aina ne että voi kääntyä puoleen, vaikka ei enään niin paljoa nähdäkään..
Mä en oikeen osaa sanoa että mistä niitä kavereita vois saada, just sitä jauhamis ja kahvi/leffa seuraa.. Jos vaan yrität vaikka keksiä valmiiksi kotona sellasia puhumisaiheita, joista on helppo puhua ja joista tiedät ja jotka sinua kiinnostaa, voisko se auttaa seuraa etsiessäsi? Kyllä on varmasti ihmisiä jotka haluavat sinunkin kanssa tehdä kaikkea ja jotka ovat samalla aaltopituudella, pitäisi vaan olla aito ( vaikka minunhan siitä on helppo puhua..) jotta löytäisiä arvoisiansa ihmisiä ympärilleen. en minä tiedä, mutta haluaisin uskoa niin. voit ihan kirjata ajatuksiasi jos haluat.voimia.🙂