Hei!
Oon 16-vuotias ja ihan törkeen yksin. Mulla oli vielä talvella hyviäkin ystäviä, mutta me etäännyttiin ratkaisevasti kun sain syömishäiriön ja tuli muutenkin säädettyä kaikkea. Ei me oltu kyllä alunperinkään oikein samoilla aaltopituuksilla, eli en – näin rumasti sanottuna – menettänyt paljoa mitään. Tunsin itseni jo silloin yksinäiseksi.
En ole koskaan ollut kauhean sosiaalinen, tykkään viettää aikaa itsekseni ja jos olen kauan muiden ihmisten seurassa, mua alkaa yksinkertaisesti ahdistaa. Liika yksinolo on kuitenkin liikaa, välillä muhun iskee hirveä tarve puhua jollekin. Tai kuunnella jonkun toisen puhetta – kommunikoida miten tahansa. Ja on niin kauheesti kaikkia juttuja, joita ois ihana tehdä ystävän kanssa!
Yksinäisyys tuntuu niin epänormaalilta ja nololtakin, kun kaikilla on kavereita (ja paljon). Mitä sen luulis kertovan musta ihmisenä, ettei mulla oo ystäviä? Herää heti mielikuva, että mussa on jotain ylitsepääsemättömän vastenmielistä. Senkin takia asiasta on tosi vaikee puhua, kun ei halua leimautua.
Sitähän sanotaan, et ihmiset toimii peileinä toisilleen, me nähdään ja määritellään itsemme toisten kautta. Mä en tiedä enää yhtään kuka mä oon. Välillä tuntuu kuin mua ei ois olemassa, kuin oisin joku aave ja jäännös, jolla ei ole mitään virkaa tässä elämässä – kun mulla ei ole ystäviä, eikä kukaan tunne mua, niin mitä hyötyä musta on kellekään?
Vastauksia, muiden kokemuksia ja vertaistukea tänne! Tiedän etten ole ainoa laatuani 😀
Ja pliis, ei sitä perinteistä ”no hanki ystäviä!” kommenttia… elämä ei oo niin yksinkertaista D:
Heippa
joo ei ihmisen ole hyvä olla yksin eikä pidäkkään olla / jäädä yksin
Mut paljon pystyy itsekkin tekemään asian eteen.
Liiku kaikissa tapahtumissa missä on ihmisiä niin aina jää jotain hampaan koloon.
Älä ikinä ajattele esim mitä hyötyä minusta on kellekkään vaan ajattele aina
asioita positiivisesti.
Ja sieltä se sinun paikkasi viellä löytyy.
Mut eilen minulle yksi asiakas kertoi suunnilleen sinun ikäisesi vähän saman laisia
ongelmia oli ollut niin ( viime syksynä ) silloin yritin auttaa ja kerroin että voisit
tehdä vaikka vapaehtoistyötä tai seuratoimintaa esim 4h, spr, martat, kansalaisopistot jne
ja on nyt ollut 4h niin saanut uusia ystäviä ja muutakin positiivistä asiaa.
Niin kokeileppa sinäkin.
Kaunista kesää sinulle
Hei!
Yritä etsiä tasapaino, sopiva määrä seuraa ja sopiva yksinäisyyttä. Itse tarvitsen yksinäisyyttä aina välillä ja sitten myös otan sitä, keksin vaikka valkoisia valheita, että saan ladata akkujani. Ei tuosta kannata mielestäni huolestua. Sellaista elämä vaan on.... Voimia ja hyviä ratkaisuja ja voisit aivan hyvin lakata tarkkailemasta itseäsi, joohan... 🙂
Jos sinulla on mahdollisuus ottaa kissa lemmikiksesi, kuin kaveriksesi, se ymmärtää ja jaksaa kuunnella juttujasi. Se nauttii kätesi kosketuksesta ja vastaa pehmeydellään ja kehräyksellään. Jos olet koiraihminen, sama tarina. Koira vaan vaatii lenkkelyttämistä,säännöllistä huolenpitoa. Kissankin ottamisessa täydyt miettiä onko mahdollista ottaa sisä- vai ulkokissa. Ulkokissaa ei voi ottaa kerrostaloon. Sisäkissaa taas ei kannata päästää vapaana ulos, vaan sitä täytyy opetella kuljettamaan valjaissa. Jos otat minkä lemmikin tahansa, se vaatii asennetta huolehtia alusta loppuun asti. Kissat elävät yleensä pidempään kuin koirat. -Pointti oli, että yksinäisyytesi halepottuu kun sinulla on oma 'sydänläheinen', mikä lemmikki se sitten onkin. Lemmikki jaksaa kuuunnella kaikki sydänsurut ja huolet, ja vaikka ne eivät puheella vastaakaan sinulle, se että puet ajatuksesi sanoiksi ja sinulla on joku jolle ne voit sanoa, selkeyttää sun omaa oloa.
Hyvää kesää sulle=)