oikeastaan kirjottelen nyt tänne nuorten foorumiin äitinä Menetin liikenneonnettomuudessa 20 v poikani ja hänen tyttöystävänsä on vasta 16 vuotias ja kamppailee hänkin surussaan ja tässä on ollut paljon mutkia matkassa
Pitäisi jaksaa tukea ja omatkin voimat on vähissä Minulla on myös 19 v tytär että meillä on kotona tällaiset fiilikset tällä hetkellä
Kirjoitelkaa jos tunnette että on jotain sanottavaa
Otan osaa suruusi. Minä olen itse 20v mutta tiedän surusta paljon, koska isäni ja äitini ovat kuolleet (minut on adoptoitu kylläki). Minusta on hienoa, että sinä kirjotat meidän nuoret puoelle ja kysyn meiltäkin asioita, siksi voisin vaikka aatella, että olet hieno äiti.
Minun isänikö kuoli, meillä meni jotenkin sureminen siten, että äidin suru nostettiin esiin ja se lesken suru oli kaikkein kauheinta. Minulle vaikka olin 9v vasta sanotiin usein, että minun täytyy olla kunnolla koska äidillä on raskasta. Minulla oli pitkää aikaa tunne ettei lapsella ole oikeus surra, että se oikeus on vaan aikuisilla.
Nyt sitten kun äiti kuoli muutamnia vuosia sitten ja minut otettiin uuteen perheeseen ja koska olin ikäänkuin orpo hetken aijan, niin minun suruni tuntui ensin olevan tärkeintä. Mutta on mulla myös sisko ja veli, mua vanhempia, hekin surivat joten sitten luontevasti siirryimme yhteissuremiseen.
Siinä yhteissuremisessa on se hyvä puoli, että jollakin on aina vahva hetki, se tukee niitä joilla on heikko hetki. Sitten taas osat vaihtuu, taas vaihtuu tukija jne. Minäkin välillä olin siskoni surun tukija vaikka itsekin olin surija.
Lisäksi ei koskaan kotona hävettänyt itkeä, kun yleensä kun yksi alotti itkeeen, niin sitten toiset siihen itkuun yhtyi. Pystyi saamaan nenäliinaan kaikkien kyyneleet pyyhkimään.
En tiedä oliko tässä mitää apua. Mutta pääpointtia on se, että surkaa yhdessä, eikä kukaan ottaisi sellaista osaa, että minun suruni on raskainta jonkin roolini vuoksi vaan että kaikkien suru olisi tasavertaista. jokainen tukisi toista kuten jaksaisi.
Toivotan voimia sinulle jaksaa olla.
Voi sinua kiitos kauniista kirjeestäsi Minun pojallani oli paljon ystäviä Hänen tyttöystävänsä on nyt nuorten psykiatrisella osastolla Menen huomenna käymään siellä kun sain luvan (katsos kun en ole omainen) Tämä tyttö on sijoitettuna ei siis asu biologisten vanhempiensa luona Ne ei ole kuolleet mutta muuten eivät voi huoltaa häntä Hän on 16 vuotias
Hänen sijaisäitinsä ei olisi antanut surra ollenkaan Olisi vaan pitänyt kuulemma unohtaa kun ne vasta vajaan vuoden olivat seurustelleet Kyllä se minusta tuntui pahalta kun ei saanut pitää yhteyttä Onneksi nyt jotenkin saa olla tekemisissä kun suru on kuitenkin yhteinen
19 vuotiaalla tyttärelläni oli tuollaisia jaksoja että kukaan muu ei sure Markusta oikeasti mutta se kuuluu luonnollisena asiana surutyöhön sekin
Kaikilla on oma tapansa surra ja mikään ei ole se ainut oikea Kiitos tuosta kommentista että olen ilmeisesti hyvä äiti Välillä tuntuu että voisi olla parempikin mutta yritän toki parhaani Minulla oli valtavat itsesyytökset Markuksen kuoleman jälkeen Miksi en kerennyt sanoa sitä tai tätä ja jokaista epämiellyttävää sanaa jota oli joskus tullut vihaisena sanottua tuli niin katkerasti kaduttua Olen nyt varmaan elänyt elämäni raskainta aikaa ja siksi kirjottelinkin tänne nuorten puolelle että jokainen nuori tietäisi että vaikka olisi millaiset vanhemmat he sisimmässään rakastavat varmasti lapsiaan ihan niinkun minäkin Kiitos sinulle kun otit yhteyttä Nimimerkkisi maanvaiva on jotenkin kauhea Et sinä ole kenenkään maanvaiva olet hyvä ja ihana nuori nainen joka on kokenut tosi kovia elämässään