En oo taas täälläkään käyny pitkään aikaan..
Välillä vaan on niin paha olla ettei saa aikaseks mitään, ja sitte välillä tulee olo että kaikilla muilla täällä on niin paljon vaikeenpaa ku mulla et miten kehtaan tulla tänne valittamaan asioistani.. ☹️
Nyt kuitenki taas tulin. Ei tahdo voimat riittää ton koulun kanssa (lukio)..oon lintsannu niin kauan ku muistan, ja nyt koitan olla kunnolla koulussa mutta ei oikein tahdo onnistua..oon lentäny nyt muutamalta kurssilta poissaolojen takia ja kaiken maailman tehtäviäki pitäis tehdä 2 miljoonaa, ja tuntuu siltä ettei mun aika riitä niiltä edes koulussa käymiseen,syömiseen,nukkumiseen puhumattakaan siitä että vois nähdä kavereitaan joskus. 😟
Silti syön, nukun ja näen kamuja..koulussakin koetan käydä..
Pitäis kaiketi muuttaa maaliskuussa yksin asumaan ja saada ajokortti ja kaikkee hienoo mut en jaksa olla ilonen.
Koitin puhua mun hyvälle ystävälle, joka myöskin on masentunut, mun pahasta olosta ja se sano vaan että mulla on syysmasennusta..voihan syksykin vaikuttaa mutta…
Uutena vuonna harkitsin katolta hyppäämistä..itsemurha ei oo käyny noin tosissaan mielessä pitkään aikaan..ajatuksella oon kyllä leikkiny mut tää oli jotain ihan erillaista..nii ja sitte jos siitä puhuis jollekkin nii vastaus olis varmaan et laskuhumala.
Minkä takia kaikki aina keksii jotain ”hyviä” tekosyitä sille et miks mulla on paha olla..jopa sellaset ihmiset joihin luotan ja jotka tietää kaiken musta..vaikka en haluakkaan ehkä näyttää koko ajan siltä ettei mikään kiinnosta ni ei silti tarkota sitä etteikö niin olis..ja etteikö masentais. Meneepä pikkusen sekavaks taas..kai joku tajuu..(?)
Oho taas näköjään kirjotan jotain romaania..😋
On vaan niin ärsyttävää ku ihmiset luulee ymmärtvänsä mua ja sitte niitten puheista ja kaikesta huomaa ettei niillä oon aavistustakaan.
Nii ja toi koulu..minkä takia sielläki kaikkien opettajien tarvii olla niin ”parempaa ihmistä” ku ne tulee jotain puhuu mulle.. 😐 ei vaan käsitä.
Jos pystyisin niin eroisin koko ihmisrodusta samontein.
voipien, älä kanna syyllisyyttä pahasta olosta, ei niitä vaikeuksia voi vertailla. paha olo on pahaa oloa. ja sinun paha olo on sulle tärkeää, koska se vaikuttaa sun elämään.
mä haluaisin sanoa vaan tuosta toisten ihmisten suhtautumisesta se, että ihmiset yrittää... se, että joku sanoo, että sulla on, no vaikka syysmasennusta, on ehkä sen ihmisen keino yrittää selvittää asiaa itselleen, ja ehkä jotenkin yrittää auttaa sinua. oikeasti masennukseen on aika vaikea suhtautua monien. ei tiedä, miten suhtautua "oikein" vaikka haluais auttaa.
minä sain todella masentuneena kaikenlaista kommenttia ja neuvoa. jotkut neuvot tuntui silloin tosi pahaltakin, mutta nyt jälkeenpäin olen tajunnut miten hyvää ihmiset tarkoitti. sanoit, ettei kukaan tajua. se on varmaan osittain totta, masennusta on hirveän vaikea tajuta. vielä vaikeampaa on osata sanoa oikeita asioita. siihen tarttee läheisetkin usein neuvoja. mun rakas on nyt todella masentunut (ollut kuukausia jo sairaalassa), ja minunkin on välillä ollut vaikea suhtautua, vaikka olen itse läpikäynyt vuosien syvän masennuksen sairaalajaksoineen kaikkineen. sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi ja turhautuneeksi välillä. kun kuitenkaan ei voi ottaa pois toisen pahaa oloa. mua on masennus "auttanut" silleen, että osaan olla sanomatta asioita, jotka itsestä olisivat silloin tosi masentuneena tuntuneet pahalta, vaikka tarkoittaisinkin hyvää.
tosiasia on sekin, että masennus oikeasti vääristää omaa ajattelua silleen, että toisten ihmisten ajattelemattomat kommentit ja neuvot alkaa tuntua suorastaan pahaa tarkoittavilta (pahimmillaan) tai tosi ymmärtämättömiltä. äläkä syyllisty tästä, masennukseen kuuluu tuo. etkä sille välttämättä itse mitään voi. ammattiapua kannattaa ehdottomasti hakea! kun vielä jaksaa. sinullakin niin selkeästi haittaa elämää, koulunkäyntiä ym. tuo masennus, että perusteet saada apua on!
toivon että asiat selkiää.
voimaa.
Niin kaipa tuokin on totta että yrittää vaan autaa..useasti se silti tuntuu ennemminkin vähättelyltä tai siis siltä ettei ne ota mua tosissaan. Muutenkin on vaikea saada sanotuksi jos on paha olla, ja sitten vielä kun joku ei tunnu ottavan sitä tosissaan niin tuntuu aika pahalta. 😞
Niin ja kyllä mä käyn (tai siis koitan käydä) psykologilla..mut se ei vaan oikein tunnu auttavan ku en oikein ymmär et jos puhun kerran jonku asian esim: mitä mulle on joskus tapahtunu, ni miten se auttaa mua.. 😐 en vaa oikein ymmär..
Kiitti muuten ku vastasit.
Minäpä voisin kertoo sulle ton tarinan toiselta kannalta.
Mun kaveri sairastu masennukseen lukion tokan alussa. Mä yritin sitä auttaa kaikilla voimillani,kuuntelin sen huolia kommentoimatta niillä peruslauseilla:aika parantaa yms..
Mä kävin sen luona paljon,ku se lopetti koulun ja makaili päivät vaan sängyssä. Yritin saada sitä lähtemään ulos mun kanssa,ihan vaan kävelemään,ettei se juurtus sinne sänkyyn. Kaikki muut sen kaverit hylkäs sen,mutta mä yritin jaksaa vaikka se välillä haukkukin mut pystyyn ja oli ilkee,olihan se mun paras kaveri.
Monta kuukautta mä jaksoin sitä,sillä mä luulin että voisin auttaa ja toivoin että minusta olisi apua.En halunnut nähdä parasta ystävääni siinä jamassa.
Lopulta hän kääntyi kuitenkin minua vastaan.Minä olin huono ihminen kun kävin koulussa,ja tein läksytkin joskus,pääsin kokeista läpi, myös se että seurustelin oli huonoa.Mikään minussa ei tuntunut kelpaavan.
Sitten minulta alkoi loppua voimat.Vaikka minä olisin halunnut olla hänen ystävänsä, hän imi minusta kaikki voimat..En enää jaksanut. Ja lopulta minä olin itsekin hieman masentunut.
Nyt tuosta on jo kohta kolme vuotta. Tapasin hänet vuosi sitten, hän on aloittanut uuden koulun ihan toisaalla,ei syö enää lääkkeitä,ja voi paljon paremmin.
Enää emme ole olleet yhteyksissä,ystävyytemme rikkoutui silloin monta vuotta sitten. Ja yhä toivon että olisin voinut tehdä asialle jotain.
Minä voin sanoa,etten ollut mitenkään hyvä koulussa. Pääsin kokeista juuri ja juuri läpi,mutta sain silti pari kasiakin todistukseen. Lintsasin tosin vain pari kertaa,väänsin itseni väkisin kouluun. Olin päättänyt käydä sen koulun ja niin kävinkin,vaikken millään hyvillä arvosanoilla..
Eikä sitä koulua tartte niin hikuna käydä,kunhan teet pakolliset tehtävät.Minä ainakin kerkesin ihan hyvin nähä kamuja ja syödä ja nukkuakin.
Lukion voi käydä useempaankin vuoteen,jos se tuntuu muuten hirmu vaikealta. Tai ehkä lukio ei ole sinua varten. Ehkä sinun kannattaisi harkita jotain toista koulua. Ehkä jos joku muu koulu kiinnoistaisi sinua enemmän niin jaksaisit sinne mennäkin.
Minä en aio vähätellä masennustasi tai mitään. Mutta yrittäisit kuunnella silti kavereitasi.Uskon että he ovat hieman hämillään tilanteestasi ja yrittävät vähätellä sitä,jottei asia tuntuisi niin vaikealta heidän käsitellä. Itse ainakin olin täysin neuvoton mitä pitäisi tehdä,ja siksi tein vain sen mikä tuntui minusta oikealta.En sitten tiedä,taisi mennä pieleen. Mutta vaikka oletkin masentunut,niin yrittäisit miettiä kavereidesikin kannalta,he ilmeisestikin haluavat sinulle pelkkää hyvää,mutta eivät tiedä mitä sanoa tai tehdä.
Itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään.Minusta ainakin kannattaa yrittää elää. Kaikilla on joskus vaikeita hetkiä,mutta yleensä aamulla asiat näyttää paremmilta.Ei kannata tehä mitään hätiköityä. Uskon ainakin että elämä voittaa 🙂
Mullakin taitaa nyt venyä romaaniks..Pitänee lopettaa..
illusion kirjoitti 28.01.2005 klo 00:07:
Minkä takia kaikki aina keksii jotain "hyviä" tekosyitä sille et miks mulla on paha olla..jopa sellaset ihmiset joihin luotan ja jotka tietää kaiken musta..vaikka en haluakkaan ehkä näyttää koko ajan siltä ettei mikään kiinnosta ni ei silti tarkota sitä etteikö niin olis..ja etteikö masentais. Meneepä pikkusen sekavaks taas..kai joku tajuu..(?)
Miulla on vähän sama ongelma. Ei kukaan oikein tunnu tarkoittavan, mutta ei sitä halua näyttää kaikille, että menee huonosti. Sitten kun esittää, että menis hyvin, niin ei kukaan oikein tunnut uskovan, että olisi masentunut. Menee joskus vaan hermot, kun yrittää jollekin kertoo omista tunteista, mutta ei.😭 Kyllä ne sanoo, että ymmärtää ja sitten ne kyselee, että mikset oo tehnyt sitä ja tätä. Ihan niin kuin jotenkin jaksais. Onneks en oo tällä hetkellä koulussa, kun varmaan taas alkaisin lintsaamaan.
Tahtoisin vaan saada miun elämän kuntoon ennen kuin aloittaisin opinnot syksyllä. En vaan uskalla varata aikaa mihinkään psykologille tai muulle, ku pelkään vanhempien reaktioita. Ne ei oikein muutenkaan tunnu suhtautuvan minuun oikein. ☹️ Tahtoisin vaan niin kovasti puhua jollekin mutten uskalla. Tuntuu jotenkin, että kaikki sanoo samaa.. Muutama kaverikin on sanonut, jolle tahtoisin purkaa tunteitani ettei halua auttaa edes hyvän kaverin masennusta, ku se on niin surullista.😟
Ei vaan jaksais. Nytkin pitäs päättää mitä hakis opiseleen, mutta sekin tuntuu niin vaikealta päättää. Tunnun haluvan vaan kaikkee mitä en voi kunnolla saavuttaa. Ahdistaa.😯🗯️ Nyt oon viime aikoina nukkunutkin taas tosi huonosti. Ei vaan uni tuu ennen kuin joskus aamuyöstä.☹️