Viime kesän tapahtumia

Viime kesän tapahtumia

Käyttäjä ask aloittanut aikaan 17.06.2021 klo 20:55 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä ask kirjoittanut 17.06.2021 klo 20:55

Mulla on juurikin ollut vaikeeta. Nyt toisin pysyn kasassa lääkkeillä. Terapian on on alkanut. Synkkä kausi takana päin. Toisin luulin etten tarvii ottaa masennuslääkkeitä nyt kun aurinkoista on ja lämmintä. Luulin väärin. Miksi tästä kirjoitan yleisesti haluan sanoa älkää lopettako lääkärin määräämiä lääkkeitä yhtäkkiä. Käy samoin kuin mulle. Mutta itse asiaan. Tapasin jonkun miehen viime kesänä, hän oli humalassa juotti minutkin humala tilaan. En ollut ennen ollut niin humalassa. En tarkkaan muista mitä tapahtui kun siitä on aikaa. Olimme kuitenkin olleet yhdynnässä. En olisi tehnyt sitä jos kesäni ei ollut niin vaikea. Olemme nyt kuitenkin tavanneet ja tutustuneet. Ei kai tutustumisessa mitään väärää ole. Miksi kirjoitan tästä koska luulin että, näämme vain pari kertaa sen jälkeen, mutta olemme nyt olleet ihan kaveri pohjalla liikenteessä. Ja kävimme viime viikolla pyöräilemässä. Mä luulin että voisin kertoo siitä terapeutilleni jossain vaiheessa, mutta en varmaan vielä, kuitenkaan, koska me nähdään vielä silloin tällöin. Kesällä voi vaikka löytää uuden ystävän, kun on tarpeeksi rohkea, minä en ole yleensä, vain halusin tietää ja tutustua siihen koska olimme niin intiimi kontaktissa voisi sanoa, mutta olimme molemmat humalassa. En tee enään sitä, koska en halua kauheaa olotilaa enään ollenkaan. Se oli mun ainut kerta kun olin siinä kunnossa. Mä en ennen oo kirjoittanut näin Henk koht.. asiaa tänne tukinettiin, mutta kun olen joitain, asioita täältä lukenut, niin täällä on vähän samantyylisiä asioita. Äitini varmaan luulee että näin näkyjä kun yritin itselleni selvittää ääneen mitä tapahtui.. sillä viime kesänä näin joitain näkyjä, ilmeisesti näin olen ymmärtänyt. Se on vaikeampaa kun itse ei muista niistä mitään. Vaikea oli ottaa kontaktia ja olen vain sen kuulut äidiltäni. Ei siinä tyypissä mitään vaaraa ole, kun jotkut voivat olla jotai pedofiilejä. ..pitää muistaa kuitenkin mun vointi oli viime kesänä niin huono ja olin huonossa jamassa.  Mulla on vielä toinenkin asia tänne kerrottavana, ahdistaa  kun kaikki pakottaa, tai painostaa ottaa korona rokotteen, juttelin siitä terapeutin kanssa, ja sen voi ottaa myöhemminkin, ilmeisesti se mun tapaaminen henkilö ei ota kanskaan rokotetta.( En kerro nyt nimiä yhtään, koska haluan pitää sen omana tietonani ja tuskin sekään tapaamani henkilö haluaa, että mainitsen, sen nimeltä) on se kummaa jos käy niin pohjalla ja tekee niin kummallisia asioita. Se on elämää.. välillä on vaikeaa välillä helpompaa. Pitää löytää kultainen keskitie, jota pitkin kulkea.. .

On ollut kuitenkn hauskaa tutustua uuteen ihmiseen ja nähdä siinäkin jotain hyvää. Kun yleensä en puhu kellekkäään enkä uskalla tulla juttelee kellekään. Uudelle ihmiselle jota en siis tunne. Mutta näin sitä varmaan saa uusia tuttuja.