Onkohan täällä kukaan sortunut noihin paljon puhuttuihin pikavippeihin? No, täällä olis ainakin yks idiootti.
Tämä minun pikavippikierteeni on alkanut jo parisen vuotta sitten.
Alkoi jostain ihan mitättömästä 20 lainasta ja kasvoi siitä sitten sellaiseen reiluun 1000 lainaan. Pikavipit ovat niin nopeaa ja helppoa rahaa, tosin niiden korot ovat ihan naurettavan suuret. Olen ollut tosiaan tässä kierteessä jo ihan mukavan aikaa, nykyään se menee niin, että otan uutta lainaa maksaakseni vanhat lainat + korot pois. Vuokraan, ruokaan ja ”oikeisiin” laskuihin ei jää sitten yhtään rahaa. Elän todellakin yli varojeni.
Muutin yhteen poikaystäväni kanssa ( olemme seurustelleen 3 vuotta ) pari kuukautta sitten. Hän tietää aikaisemmista pikavippilainoistani, kun vielä asuin yksin ja hän luulee, että pääsin niistä eroon ennenkuin muutimme tosiaan yhteen.
No, enpä päässyt, eikä hänellä ole aavistustakaan nykyisestä taloudellisesta tilanteestani, sillä piilotan aina omat laskuni häneltä. En uskalla kertoa hänelle tilanteesta, sillä hän ei voi sietää pikavippejä eikä itse ole koskaan ostanut lainaksi saati sitten lainannut rahaa mistään. Hän on järkevä rahankäyttäjä, joskus melko pihi, mutta parempi sekin kuin holtiton törsääjä.
Joskus ajattelen, että miten helv*tissä olen itseni taas tällaiseen tilanteeseen saanut.
En saa pankistakaan mitään halvempaa lainaa, että voisin maksaa sillä vipit pois, sillä olen työtön eikä minulla ole mitään muuta koulutusta allani kuin lukio ( vielä tällä hetkellä).
Kysymykseni tosiaan kuuluukin, onko kukaan muu onnenpekka saanut itseään yhtä toivottomaan tilanteeseen ja jos on, onko tästä minkäänlaista ulospääsyä? 😯🗯️