Hei Mirvah. Minua on aina kiusattu uskontoni vuoksi. Olen ollut aina koulussa sellainen sylkykuppi johon kaikki ovat voineet pahan olonsa purkaa. Nyt, kun olen astumassa aikuisten maailmaan huomaan olevani "v...n jehovalainen" vaikka en kuulu jehoviin.

Täällä maailmassa pitää kovettaa itsensä. Minä käytän nykyisin pieniä kuulosuojaimia ja vähän suodatan ihmisten puheita. Haluatko ehkä kanssani enemmän kirjoitella tässä otsikossa, ehkä se parantaa oloasi. Minua ainakin auttaa, kun olen löytänyt nuoria joille saan olla oma itseni.

kyllä se kirjoittamine auttaa, kunhan ei tarvitse kaikkea kätkeä itseensä. sitä rupeaa itsekkin miettimään mikä itsessä on vikana kun kukaan ei tunnu haluavansa ystävystyä. Ihmiset ympärillä vaihtuvat mutta sama meno jatkuu. sitä alkaa pikkuhiljaa jo kyllästymään siihen kaikkeen. Sitä on ruvennut tottumaan olemaan aina se joka katsoo muita vain sivusta toivoen että omakin elämä olisi yhtä mielenkintoinen. Minkäänlaisia odotuksia en ole laittanut millekään enää, sillä sitä jo tietää etukäteen että kaikki mitä yrittää, epäonnistuu.😞

Voi ei ☹️ ... Kurja havaita tuollaisia fiiliksiä teillä. Itse juuri pohdiskelin elämän yksinäisyyttä ja sitä, ettei tunne elävänsä ollenkaan, katsoo vain sivusta kun se lipuu ohi. Silti teidän kummankin sanat koskettivat. En toivoisi kenellekään tuollaisia (tai tällaisia) tuntemuksia. Olette varmasti ihania, tutustumisen arvoisia ihmisiä, mahtavia persoonia!!! Harmi vain, että samoin tuntevat ja ajattelevat ihmiset eivät aina kohtaa, vaan joutuvat kärsimään aikalailla yksinään. Hyvä, että samankaltaisten ihmisten kanssa voi edes näin kirjoittamalla jakaa ajatuksiaan. Älkää antako matalapaineen saavuttaa valtaa elämässänne. Minäkin yritän päivittäin sinnitellä eteenpäin. Onneksi jokainen päivä ei ole yhtä alakuloisuuden täyttämä. Kauniita päiviä teille 🙂🌻

Kiitos sinulle Feel 86, minulla oli ennen tukinettiin tuloa hieman parempi päivä, kun sain huomiseksi ajan hoitoon. Nythän tästä on tulossa jo melkein täydellinen päivä. Osaisi tästä vaan nauttia eikä aina miettisi huomista ja sen tulemisia ja yleensä ajatukset ovat pelottavia, huominen on mulle yleensä vielä pahempi mitä tänä päivänä. Saa nähdä mitä hoitoa alan saamaan.

Mirvah ei sinussa varmaan ole vikaa, en kyllä voi sanoa sinun kavereissakaan olevan vikaa. Jotenkin nyt et vaan löydä seuraa mihin sinut hyväksyttäisiin omana itsenäsi. Käytkö sinä missään puhumassa olostasi? Kotia ei ainakaan kannata jäädä yksikseen istumaan, se on pahinta mitä voit itsellesi tehdä. Ala käymään erilaisten nuorten jutuissa, ehkä sitten löytyy sopivaa seuraa. En tarkoita, että sinun pitäisi mennä uskovaisten nuorten seuraa vaan, että alat käymään eri nuorten paikoissa ja sitten löytäisit paikkasi. Onko koulullasi jotain kerhoja koulun jälkeen? Tai onko teillä nuorten katukahviloita joissa voi tehdä lähes mitä vaan?

En käy paljon missää, sillä en pidä paljoa liikkua suurten ihmisjoukkojen seassa. Vanhemmille on turha puhua, sillä eivät ymmärrä. Tietävät kyllä että olen tällainen kotihiiri, joka ei paljoa poistu kotoa. 😞 😀 En käy puhumassa kenellekkään ajatuksistani, sillä aina sitä ajattelee että kyllä sitä pärjää kunhan pakottaa itsensä jatkamaan. Onneksi minullakin sentää on yksi todella hyvä ystävä johon tarrautua aina "hädän hetkellä". 🙂 Sitä vain pitäisi tarrata itseään niskasta kiinni ja yrittää tehdä asialle jotain eikä vain istua kotona ja sääliä itseensä. Jospa tämä tästä. 🙂🌻

Moikka Mirvah, ja muut ihanat ihmiset*halaus* 😉
Itse olen aina ollut sellainen "kotihiiri", niin kuin sinäkin Mirvah. Minulla on kavereita, jotka koko ajan kiitävät paikasta toiseen, ja tekevät ja näkevät paljon asioita, ja siten heillä on aina hirveästi kerrottavaa. Usein olen kuunnellut hieman kadehtien, ja voivotellen, kun ei minulle mtn tapahdu ikinä, mutta... eihän siellä kotona voi kauheasti mtn järin uutta ja ihmeellistä tapahtuakaan! Toki sinne voi kutsua ihmisiä, jos haluaa, mutta en minä ole siitäkään ikinä ollut erityisen kiinnostunut...

Olen aina ollut sellainen marisia-tyyppi, joka alkaa sitten valittaa, kun asiat eivät edistykään kohdallani niin kuin toivoisin! Sitä toivoo vähintään, että joku tulisi sen piiskan kanssa laittamaan sinut liikkelle, mutta valitettavasti ei kukaan tee mitään sun puolesta! Mun psykiatri jo alkuun hieman ns.varoitteli,että välillä voin kokea sen terapian suhteen pettymyksiä, ja niinhän se meni: kuvittelin jtk, että se psykiatri jtk parillla maagisella lausellaan saisi minut ns.entiselleni, mutta eih...!! Tuli hieman sellainen mahalasku, kun tajusin,ettei homma olekaan niin yksinkertaista: minun onkin tehtävä se kaikki työ itse!! Sitten, kun edistys lopahtikin aloin jo ajatella, että no niin en minä pystykään siihen, jään loppu elämäkseni tänne kotiin nysväämään, masennun varmaan uudelleen, en pääse elämässä eteenpäin,yms,yms, mutta... Sitten,kun tajusin (tämä tapahtui kaksi viikkoa sitten), että, mitä mä taas teen?? Mä vaan taas marisen ja vingun, mutta en kuitenkaan itse vaivaudu tekemään yhtään mtn asian eteen 🙄!! Ei,ei, ei se voi näin mennä! Oli vaan yksinkertaisesti PAKKO päättää,että joko teen jotain tai sitten jään loppu elämäksi vinkumaan kotia. Tuntui ahistavalta ja pelottavalta, mutta... mun on tehtävä jotain! Haluan auttaa itseäni, ja siten myös toisia, läheisiäni. Ja nyt... taas askel kerrallaan mennään eteenpäin🙂! Pieniä, mutta eteenpäin vieviä askelia.

Mirvah, ja muut kanssa kärsijät, kärsin itse huonosta itsetunnosta ja minulla on hirveän kovat vaatimukset itseni suhteen, kaikessa mahdollisessa, ja minusta tuntuu, että sinulla taitaa olla hieman sama ongelma(?)Nuo kirjoituksesi ovat kuin lainauksia omista mietteistäni! Mutta... kaiken sen keskellä on hyvä muistaa, että päämääränä on kuitenkin saada itsensä kuntoon! Jok´ikinen pieni askel eteenpäin on kuitenkin aina askel eteenpäin!! Eikä haittaa, vaikka välillä kaatuisikin!! Itse olen kaatunut jo monen monituista kertaa, ja tässä minä vielä kuitenkin olen, ja eteenpäin menen, niillä pienillä askelilla😋! Lakkaa vain säälimästä liikaa itseäsi, ja ota se, vaikka pienenpienikin askel eteenpäin!! Nyt voi olla vaikea uskoa,että se johtaisi mihinkään, mutta uskoa minua, tämän läpikäyvänä, että se kannattaa!!

Voimia ja halauksia kaikille!!
Pää pystyyn vaan!!! Paistaa se päivä risukasaankin😀

Siinä on myös minulla ongelma tuo ainainen marina. Sitä pitäisi tyytyä vähäänkin, kun tällainen kotihiiri on, joka ei saa koskaan mitään aikaiseksi. Mutta kun joku joskus vahingossa onnistuukin siitä pitäisi nauttia eikä aina vain keksiä jotakin uutta marisemisen aihetta. 😳 😞 Suuri kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet kirjoittaa. 🙂🌻

Minullaki on elämä kyllä semmosta toisten seuraamista 😑❓ Koulussa istun yleensä yksinään ja kattelen muiden tekemisiä. Onneksi on sattunut kouluunkin yks hyvä kaveri jolla on vieläpä suunnilleen samanlainen ajatusmaailma ku minullaki, mitään syvällisiä asioita ei vaan poikien kesken oikein jutella yleensä 😟 Välillä mietinki että tuoko on sitten sitä elämistä, ryypätään joka perjantai ja pyritään olemaan mahdollisimman suosittu. Näin ainakin vielä yhdeksännellä luokalla. Omalle kohdalleni on onneksi osunut muutama samanlainen ihminen kuin minä onneksi. Niiden löytämiseen vaan meni aikaa. Välillä voi kuitenkin tulla sellasia hetkiä että tuntee itsensä erilaiseksi ja huonoksi mutta asioista puhuminen auttaa kyllä aina 🙂👍 Ei minullakaan aina ollut kavereita, kaikki käskivät vaan harrastaa jotain ja tutustua uusiin ihmisiin sitä kautta, mutta en minäkään pidä väkijoukoista, parhaiten viihdyn yhden tutun ihmisen seurassa Noh, kuitenkin, en halunnut mitään erikoisempia harrastuksia, joten jatkoin vain jokapäiväistä tietokoneella istumista. Kuinka ollakkaan löysin internetin kautta entisen pitkäaikaisen tyttöystäväni, nykyisen hyvän ystäväni 🙂 Internetin keskusteluryhmät onkin minusta paras tapa eristäytyville ja ujoille ihmisille tutustua uusiin ihmisiin 🙂 Jaksamisia kaikille 🙂🌻