Väsynyt, turhautunut, yksinäinen…

Väsynyt, turhautunut, yksinäinen...

Käyttäjä tytteli96 aloittanut aikaan 14.04.2015 klo 09:05 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä tytteli96 kirjoittanut 14.04.2015 klo 09:05

Kaikki alko mennä alamäkeen melkein vuosi sitten kun lopetin 2vuotisen Catering alan kesken, tapahtumien syystä joita opettajat/kaverit eivät pitäneen vakavana.

Tuli paniikki, mitä sitten? hain nopeasti kouluun vaatetuspuolelle, en väitä ettei täällä olisi ollut mukavaa mutta into lopahtaa ennen kesälomaa..
poissaolot kasvaa, jälkeen jäänti on taattu, se inspiraatio on kadonnut mikä ennen oli.

Olen väsyneempi, haluan olla yksin ja itsetuntoni on kärsinyt. Kuraattoreista huonot kokemukset ovat johtaneet siihen etten uskalla enää hakea apua itselleni mielummin käperryn omaan kuoreeni kuin sysään ihmisille murheitani joita ei välttämättä kiinnosta ollenkaan.

Puolenvuoden aikana olen muuttanut 3kertaa, ensimäinen oli väliaikainen asumus, toisessa oloni vain kurjeni entisestään, kolmannessa on jo parempi olla mutta silti tulee näitä päiviä kun ei jaksaisi tehdä mitään.

Olen ollut itsetuhoinen yläasteesta lähtien, kirjoittelin monet itsemurha kirjeet, mutta se oli ennemmin sielunpuhdistamista kuin aikomusta toteuttaa.

Silti en tunnu löytävän elämän tarkoitusta, en tiedä mitä teen täällä, en vain löydä sitä punaista lankaa…

Olen halunnutharrastaa viulunsoittoa koko pienen ikäni, mutta hinnat tulevat vastaan joten sekään ei ole mahdollista.

Olen hakenut puolenvuoden aikana yli 150 työpaikaan tuloksetta, kuka nyt haluaisi töihin koulun keskeyttäjän, kesäloma tulee ilman töitä todennäköisesti lennän ulos kämpästäni ja mitä sitten…

Kaikki tuntuu vain niin turharta! 😯🗯️

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 14.04.2015 klo 16:42

Moi tytteli96,

Tuo on ikävää kuulla että sua ei otettu tosissaan. Sulla on varmasti ollut todelliset syyt joiden pohjalta teit päätöksesi, ymmärsi muut tai ei. Hienoa että olet pysytellyt koulutuksessa voimiesi mukaan. Onko sulla mahdollisuutta opiskella kesällä, jotta saisit opintotukea? Tai ootko käynyt työkkärissä, pääsisitkö johonkin työkokeiluun tai saisitko Sanssi-kortin eli palkkatuetun työn mahdollisuuden? Molemmat voivat hyvin helpottaa töihinpääsyä, ja ovat todellisia keinoja työllistyä ennen kuin voi päteä työkokemuksella ja koulutuksella. Itse pääsin aikoinaan töihin juuri näihin aikoihin vuodesta työkokeilun avulla.

Pahat kokemukset kuraattorista voivat luonnollisesti kantaa tähän päivään asti. Silti siitä voisi olla apua, jos uskaltaisit puhua jollekin. Täälläkin voi saada tukea. Unelmaa viulusta ei tarvitse heittää romukoppaan! Viimeistään jonain päivänä ansiotyössä se voi olla sullekin mahdollista, jos ei jo aiemmin jonkin yhdistyksen tai vastaavan kautta.

Oot ollut valtavan ahkera ja vahva, kun oot hakenut täysillä töitä ja varmasti taistellut paljon pitääksesi elämän kunnossa. Sä pystyt tähän kyllä! Toivon että saat töitä ja voit saada apua noihin ajatuksiisi! 🙂

Tsemppiä ja halauksia ☺️❤️

Käyttäjä tytteli96 kirjoittanut 16.04.2015 klo 19:50

joo on ollu välillä helppoa ja vaikeaakin..
Tänään romahdin pitkästä aikaa kunnolla, ei ole varaa seutu3lippuun... Sisäisellä' olen matkustanut kokoajan ja tänään napsahti 80e sakko, menin itkien kelaan etten tiedä mitä tehdä, käännytettiin ovelta pois... Ei ole heidän asiansa.

Mokaamisia, mokaamisten perään.

Koulussa on mennyt 3viikkoa huonommin kuin ennen, yritän sinnitellä kesälomaan asti mutten tiedä mitä sitten kun kesäloma alkaa, vieläkään työpaikat eivät vastaa..

Sakko on pöydällä, eräpäivä ensiviikolla, sisko lupasi maksaa sen mutta se pitäisi maksaa takaisinkin..

Seutu3 maksaa 60-70e/kk, en tiedä mistä repäisisin kyseiset rahat, tänään olin varma ettei tästä tule mitään oon niin surkeesti pärjänny omillani.

Koulun jälkeen en tee oikein muuta kuin ole kotona, käy ehkä lähi kaupassa, ei varaa harrastaa sitä mitä haluaisin, en tiiä tekeekö tää oma rauha neljän seinän sisällä hyvää vai huonoa...

Matkatukea on tarkoitus huomenna yrittää hakea, silti päässä kummittelee se sama asia " entäs si kesällä," kun matkatukeakaan ei enää saa..

Haluaisin vaa palata siihen aikaa ku kesä tarkoitti rentoutumista ja hauskan pitoa, ei tuskaa ja stressin kasvua.

Laitoin pariin paikkaan juttua täst mun tilanteest ja toivon et ne avustais jotenkin..
Tosiaan asumislisää/opintotukea saan tasan 300e/kk ja kaikki menee vuokraa, ei jää sentin senttiä yli...

Ei tää aikuisuus oo yhtään niin hienoa ku joskus unelmoi 😭

Käyttäjä tytteli96 kirjoittanut 19.04.2015 klo 17:46

Kävin perjantaina laittamassa hakemuksen opintolainaan, ei näin vaa voi pärjätä.. Noh kun kotiväki sai kuulla niin sain paskaa niskaa, olen kuulemma muita pompetteleva martyyri??

Ei otettu kuuluviin korviin kun kerroin ihan syyt miksi mun on PAKKO hakea lainaa, syy kuulemma on mun harrastus..

Aina ne vetoo mun harratsukseen jossa käyn ehkä 4-6 kertaa vuodessa, tälläkin kertaa se oli syyllinen. Vaikka kerroin kaikki nää ettei oo varaa junalippuihin, saati elämiseen. Nii silti kauheet haukut tuli.

Kuulemma olisi parempi jos kävisin koulua ja olisin neljänseinän sisällä, lopettaisin harrastamisen kokonaan.

Ite oon ihan tyytyväinen päätökseeni stressi ainakin loppuu ja koulunkäynti paranee ku on varaa noihi lippuihin, eikä tarvii pummilla matkustaa.

Koiran meinasin hankkia tossa kesällä tätä ankeaa arkea piristämään, ei täst elämisest tuu mitää ilman koiraa ( oli perheen koira mukana puoltoista vuotta mut piti antaa takasin kotiin ku ei sopinu kerrostaloon)

Sehän olen kumminkin minä jonka ton lainan loppujenlopuks maksaa takasin eikä kukaan muu
🙄