Nyt kun olen lukenut psykoosista ja skitsosta huomasin pakkohoito kohdan… Ahistaa ajatus siitä että minut pakotettaisiin hoitoon. Varmasti kauheasti neuloja ja aineita (tärisee). Kysyit että millainen olen koulussa? Varmaan melko tavallinen, puhelias tosin. Kerron vitsejä ja olen muutenkin huvittava. Niin ja kiltti. Keskiarvoni on sitä 8. Kotonakin tottelen mukisematta lähes kaikkea (toisin kuin veljeni joka vinkuu kaikista töistä hän saa). Harrastan warhammeria ja airsoftausta. Tapahtumissa (esim: coneissa) tykkään käydä. Siellä olen varsinainen ilopilleri. Minulle tulee aina kauhean syyllinen olo jos jollekkin huudetaan. Ja jos minulle huudetaan, niin minä syyllistän itseäni.
Minun masennus/sairaus on siitä erikoinen että se tulee vain joskus. Siis jokin vain yhtäkkiä laukaisee sen. Esim romanttinen leffa: pussaus kohtaus. -> muistan tyttökaverini -> muistan sen että jätti -> Tuhti annos masennusta. ”Kavereiden” seurassa en ole ikinä ollut masentunut. Nyt olen normaali tilassa. Eli tekstini ei kai ole niin maahanlyötä kun tuo eka teksti (jonka tein ilta masennuksen aikana.)
Hei..
Älä mieti ensimmäisenä pakkohoitoa. Jos haluat itse lähteä etsimään itsellesi apua, ei kukaan pakota sinua mihinkään. Asioista voi keskustella terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, et sinä ole heille pelkästään potilas, olet myös ihminen. Älä unohda sitä.
Muista että minä voin olla myös väärässä siitä psykoosi asiasta. En ole mikään ammattilainen tällä psykiatristen sairausten puolella. Voit sairastaa monia sairauksia yhtaikaa, mutta et saa selville mitä sinä sairastat tai mitä sinun tulisi tehdä ongelmasi kanssa, jos et uskaltaudu kertomaan ongelmistasi missään muodossa kenelekään terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Psykiatristen sairausten diagnosointi ei ole aina niin yksiselitteistä. Voit sairastaa jotain sairautta, pahemmassa muodossa tai useampaa sairautta lievässä muodossa. Vaihtoehtoja on useita.
Kun lähdet hakemaan apua, kerro miltä sinusta tuntuu. Kerro rehellisesti mitä sinä mietit asioista, minkälaisia tunteita sinulle tulee ja missä yhteydessä. Kriisikeskus on hyvä paikka aloittaa avun haku, siellä ihmiset ovat ystävällisiä, ja osaavat ohjata sinut hakemaan apua juuri oikeasta paikasta. Sinne meneminen ei yleensä ole niin iso kynnys kuin vaikka suoraan lääkärille hakeutuminen.
Minä itse kirjoitin ensin tänne ongelmastani ja kysin mistä voisin hakea apua... ja minut ohjattiin kriisikeskukseen.
Kysy omalta tukihenkilöltäsi täältä netistä, missä on sinua lähin oleva kriisikeskus, miten sinne saa yhteyden ja kuinka sinne mennään. JOs kriisikeskus on kaukana voit myös soittaa sinne kun sinua ahdistaa.
Avunsaanti mahdollisuudet vaitelevat kovasti paikkakunnittain, siksi on hyvä kysyä täällä tukinetissä omalta henk.kohtaiselta tukihenkilöltäsi, voisiko hän ottaa selvää siitä minkälaisia tukimahdollisuuksia sinulla on saada. Voit luottaa häneen. Hän ei kerro sinun asioitasi eteenpäin, hänellä on vaitiolovelvollisuus.
Älä vähättele avun tarvettasi. Se ei johda sinua mihinkään. Sinulla on ihan yhtälainen oikeus saada apua, kuin muillakin ihmisillä täällä. Se apu ei tarkoita pakkohoitoa. Siihen siirrytään vain kun todella on tulinen pakko. Voit kysellä kriisikeskuksen työntekijöiltä tai täältä tukinetistä mahdollisista hoitokeinoista ja siitä millaista apua sinulle voisi olla tarjolla, saat tietoa parhaiten kriisikeskuksien tukihenkilöiltä.
Ota rohkeasti yhteyttä tukihenkilöösi ja sitä kautta sitten muihin ihmisiin jotka voivat sinua auttaa. Tämä on vaikea askel sinulle, kun olet kokenut tulleesi petetyksi ja hylätyksi.
Minä muistan kun mietin sitä kriisikeskukseen menemistä. Minua pelotti ja jännitti, mitä tapahtuisi. Soitin sinne etukäteen ja minut toivotettiin tervetulleeksi. Pelokkaana kuin pieni pupu menin sinne ja eräs ihastuttava ihminen otti minut lämpimästi vastaan. Kerroin hänelle aivan kaiken kyynelten kera, vaikka minua pelotti. Aluksi en meinannut päästä alkuun.. Otin mukaani kirjoitukset joita olin tänne tukinettiin kirjoittanut, tulostin ne koneeltani ulos ennenkuin menin sinne. Seuraavaa kertaa varten kriisikeskuksen työntekijä luki ne ja hän oli paremmin perehtynyt asiaani ja alkoi hoitaa sitä. Hän ymmärsi minua ja kuunteli minua. Se tuntui hyvälle. Joku todella halusi aidosti auttaa minua.
Se helpotti oloani todella paljon. Kävin kriisikeskuksessa keskustelemassa kunnes pääsin psyk.sairaanhoitajan juttusille. En jäänyt yksin enää asiani kanssa ja se tuntui hyvälle.
Toivon että rohkaistut, ja uskallat antaa pois huoliasi niiltä hennoilta harteilta. Ei ihmistä ole luotu olemaan yksin, ja kantamaan ongelmiaan ja niiden kasvavaa kuormaa harteillaan. Me emme jaksa sitä. Ja kun annat vähän toiselle murheitasi, voit huomata kuinka se taakka kevenee.
Tsemppiä sinulle🙂👍
Terveisin
Piipai
Mullakin masentaa illalla enemmän kun aamulla.
Aamulla oon pirtee ja ilonen. Uus päivä edessä, enään 30 kuukautta ja jotain päivää tätä piinaa jäljellä. Illalla tulee olo että kaks vuotta menee liian hitaasti, etten mä jaksa enään niitä vuosia. Että mä olisin niin itsekäs että lopettaisin sen omin käsin. Kuka mua jäis kaipaamaan? Kuka enään välittäis?