Joo eka kirjotus mut yritän jotenkin kirjottaa:
Oon 15-vuotias tyttö jonka vanhemmat on eronnu kaks vuotta sitten, tajusin sillon että kohta ne eroo koska riitoja oli ollu viime aikoina tosi paljon mutta siltikin ero tuli yllätyksenä. Kun ne kerto että ne aikoo erota oltiin mun siskon ja veljen kanssa tosi alakulosia… me ei saatu puhuu kellekkään että ne aikoo erota, meidän piti pitää se kaikki sisällä ja se oli tosi tuskasta
Kolmen viikon päästä äiti muutti kerrostaloon ja me lapset muutettiin mukana, koska meillä ei ollut vaihtoehtoja. Näytti ja tuntui siltä että veljeäni ja siskoani ei ero juurikaan haitannut, mutta minä sen sijaan syrjäydyin, en puhunut kellekkään koska oli niin paha olla ja yritin vain kestää..
Piaan selvisi että äidillä oli uusi miesystävä. Olin vihainen koska en ollut valmis mihinkään uusioperhe elämään koska erosta ei ollut kulunut edes 3 kuukautta. Piaan äidin miesystävä muutti saman katon alle. Pidin miestä aluksi ihan ok tyyppinä mutta minulle selvisikin että tästä ei seuraa mitään hyvää…
Asuimme viikon molemmilla vuoron perään, viikko isällä viikko äidillä jne. Aina kun olimme isällä kaikki oli hyvin ja ”elämä hymyili” kun taas vaihdoimme äitille sunnuntaina riitelimme, emmekä saattaneet puhua juurikaan viikon aikana yhtään mitään. Yritin viettää kavereiden ja muiden kanssa paljon aikaa ettei tarvitsisi olla äitillä kuin vain pakollisen ajan.
Tälläinen oli elämäni ensimmäiset 6kk eron jälkeen kunnes riidat pahenivat kerta kerralta. Olin pitkään puhunut että haluan asua isän luona, enkä halua käydä äidin luona koska en jaksa koko aikasta riitelyä ja huutoa. Mitään ei koskaan tapahtunut, jatkoimme samaan malliin viikko ja viikko..
Kerran riitelin äidin kanssa ja isäpuoli puuttui riitaan ja alkoi huutan ja siitä lähtien aloin pelkäämään häntä. Riidan vuoksi karkasin keskellä yötä kotoa, ajattelin että seuraava auto joka tulee juoksen auton eteen ja kuolen pois koska minua ei täälä kaivata, mutta en pystynyt siihen, olin liian heikko joten kävelin mummoni luokse yöksi..
Yhtäkkiä huomasin että painoni on alkanut laskea, olin alipainoinen. En uskaltanut puhua kellekkään olin hiljaa ja esitin että kaikki on hyvin. en koskaan ole puhunut kellekkään kuinka pahaolo minulla oli sillon ja on vieläkin.
Koulussa alkoi terveystarkastukset ja kun terkkari otti puheeksi perhe asiat purskahdin itkuun, puhuimme pitkään ja aloin käydä viikoittain puhumassa hänelle perheasioista. Piaan terkkari pisti minulle lähetteen nuorisopsykiatrille. kävin sielä vain viisi kertaa ja en enään mennyt koska se ei auttanut minua mitenkään..
Oloni paheni entisestään aloin viiltelemään ja yritin itsemurhaa kaksi kertaa, mutta en onnistunut. Äiti huomasi viilto jäljet käsissäni yksi ilta kun olin hänen luonaan. hän kysyi miksi olen viiltänyt itseäni ja siitä syntyi riita, itkin ja huusin hyvä kun edes pystyin hengittämään. riitelimme minun huoneessani ja äitini ja isäpuoli huusivat minulle sen minkä kerkesi. veljeni tuli puolustamaan minua mutta isäpuoli alkoi huutaa myös hänelle, veljeni lähti ovesta ulos ja oli kävellyt isälle. minä jäin yksin kaiken huudon keskelle ja oli paniikissa, kauhuissani ja itkin edelleen. Äiti otti puhelimen pois en voinut soittaa apua, en pystynyt rauhoittumaan. Äiti yritti rauhotella, mutta koska en rauhottunu vaan itkin kova äänisesti. Isäpuoli tuli mun huoneeseen ja sano äitille ”joko toi tyttö lähtee tai minä lähen!” siinä tilanteessa äitini valitsi isäpuolen… Tiputin lampun huoneeni lattialle joka särkyi, isäpuoleni tuli kerämään lasia ja itkin sängylläni. yhtäkkiä isäpuoleni huuta minulle ”Nyt se turpa kiinni” ja laittaa käden suuni eteen etten saa henkeä ! onneksi äitini tulee piaan paikalle ja käskee päästämään irti. äitini soitti isän hakemaan minut pois, koska hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa…
Tämän riidan jälkeen olen saanut ikuisia traumoja, enkä uskalla olla lähelläkään isäpuoltani. asun väli aikaisesti isäni luona nyt mutta menneet piinaavat minua, enkä pysty olla ajattelematta riitoja joissa minua on lyöty ja kohdeltu huonosti…
Olen väsynyt elämään, minusta tuntuu että olen masentunut, mutta en uskalla puhua kellekkään. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen alipainoinen ja tiedän että pitäisi syödä, mutta ruoka ei maita, miten saan itseni syömään normaalisti? Kärsin myös unettomuudesta, voiko syynä juurikin olla masennus? Minulla on monia hyviä ystäviä, mutta pelkään että en voi luottaa edes heihinkään.. Luulen että tarvitsen apua, mutta mistä saan sitä? koska en ole hyvä avautumaan ja olen todella ahdistunut 😑❓ 😯🗯️
En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä koska itsetuhoisuus piina edelleen, tekisi vain mieli viiltää ranne auki ja kuolla pois..