Väkivaltaa kokeneet

Väkivaltaa kokeneet

Käyttäjä tyttönen:) aloittanut aikaan 25.12.2015 klo 19:25 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä tyttönen:) kirjoittanut 25.12.2015 klo 19:25

Hei,
Olen varma että täällä on varmasti nuoria, jotka ovat kokeneet väkivaltaa. Se on aivan hirveän surullista ☹️. Siitä voi ilmeisesti jäädä aikuisikäänkin vaikuttavia traumoja. (?) Onko kokeneita?
Minä olen ollut lapsesta asti kasvatettu osin psyykkisen kurin sekä väkivallan avulla. Viimeksi tänään isäni otti minua hiuksista kiinni, veti niistä ja löi minua mahaan… Hän uhkaili että aikoo hakata minut vielä joku päivä… Pelkään häntä, mutta onneksi hän ei asu samassa paikassa missä minä, joten on vähemmän aihetta pelkäämiseen. Lisäksi äitilläni on korkeaverenpaine ja hän usein huutaa, haukkuu ja syyllistää minua. Lapsena hän löi ja heitteli tavaroilla minua, mutta en kanna kaunaa siitä.
Mitä mieltä te olette tilanteestani, kannattaisiko minun hankkia apua ja mistä? Haluaisin kuulla myös muiden tarinoita väkivallankohteeksi joutumisesta.

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 26.12.2015 klo 21:31

Kannattaisi ainakin jutella siitä.
Muistan itse, että kun olin pieni niin yhtäkään virhettä ei sallittu tai rangaistiin. Lyönti, tukistus, kotiaresti, huuto...
Nytkin saan aina pelätä huutoa. Isä on niin tiukka.

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 26.12.2015 klo 22:57

tyttönen🙂 kirjoitti 25.12.2015 19:25

Hei,
Olen varma että täällä on varmasti nuoria, jotka ovat kokeneet väkivaltaa. Se on aivan hirveän surullista ☹️. Siitä voi ilmeisesti jäädä aikuisikäänkin vaikuttavia traumoja. (?) Onko kokeneita?
Minä olen ollut lapsesta asti kasvatettu osin psyykkisen kurin sekä väkivallan avulla. Viimeksi tänään isäni otti minua hiuksista kiinni, veti niistä ja löi minua mahaan... Hän uhkaili että aikoo hakata minut vielä joku päivä... Pelkään häntä, mutta onneksi hän ei asu samassa paikassa missä minä, joten on vähemmän aihetta pelkäämiseen. Lisäksi äitilläni on korkeaverenpaine ja hän usein huutaa, haukkuu ja syyllistää minua. Lapsena hän löi ja heitteli tavaroilla minua, mutta en kanna kaunaa siitä.
Mitä mieltä te olette tilanteestani, kannattaisiko minun hankkia apua ja mistä? Haluaisin kuulla myös muiden tarinoita väkivallankohteeksi joutumisesta.

Hei Tyttönen🙂

Täällä ilmoittautuu yksi väkivaltaa kokenut ihminen. Olen samaa mieltä surullista vaikka tuntuu siltä että ne jotka eivät väkivaltaa ole kokeneet heillä on jotenkin luksus elämä.

Samoja ongelmia täälläkin eli minutkin on kasvatettu psyykkisin keinoin j väkivallalla. Minua ei kuitenkaan ole aikuisiälällä tukistettu tai muuten fyysisin keinoin väkivaltaa harjoitettu mutta henkisesti kylläkin on. Varmasti kamalaa tuollainen turhanpäiväinen hakaaminen
🤕
Molemmat vanhempani ovat sellaisia kuin äitisi kuullostaa olevan. Sellainen alistava että en osaa hänen mielestään tehdä mitään oikein. Sitten hän valittaa että olen ujo... Osittain hänen omilla toimillaan aiheitettu! Hänen huutamisensa ansiosta on minulla huono itsetunto...

Kannattaa ehdottomasti hakea apua tilanteeseesi. Toisin et kerro ikääsi. Mutta jos olet alaikäinen ota ehdottomasti sossuihin yhteyttä jos taas täysi-ikäinen hakeudu vaikka terveyskeskukseen keskutelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.