Vain 2 asiaa pitävät minut enää täällä
Yksi unelmistani on se että joku päivä voisin kirjoittaa selviytymistarinani tuonne ”tarinat” osioon, että joku päivä tosiaan näkisin maailman ja ennen kaikkea oman elämäni ja maailmani valoisampana ja pystyisin taas elämään täysillä, nauttia siitä.
Joskus tulee sellainen olo että nyt kyllä ryhdistäydyn ja että selviän kyllä tästä kaikesta.
Mutta tiedänhän minä sen nyt herran tähden että se on täysin mahdotonta, ainakin yksin kun omat voimat ja yrittämisen halu, itsetunto ja elämänhalu on kadonnut aikoja sitten.
Katson ympärilleni ja näen paljon ihmisiä. Mutta en ketään joka joko a) osaisi auttaa minua tai b) ketään kenelle voisin/tahtoisin kertoa olevani masentunut.
Kaikki vaihtoehdot on käyty läpi ja todettu mahdottomaksi.
Kuinka kauan jaksan vain olla täällä ja miettiä että miten oikein selviän?
Ehkä kaukainen haaveeni on että joku yhtäkkiä keksisi minun olevan masentunut, mutta eihän se olisi mahdollista. Ainoat asiat jotka minut täällä pitävät ovat paras ystäväni ja kaksi alle kouluikäistä pikkuveljeäni. Ainoat joiden rakkautta minuun minun ei tarvitse epäillä. Mutta kuinka kauan he edes voivat pitää minut täällä helvetissä jos tämä kaikki jatkuu samaa rataa?
moony kirjoitti 22.10.2009 23:24
Mutta tiedänhän minä sen nyt herran tähden että se on täysin mahdotonta, ainakin yksin kun omat voimat ja yrittämisen halu, itsetunto ja elämänhalu on kadonnut aikoja sitten.
Ihan kuin omia ajatuksia enkä voi muuta sanoa kuin, että älä luovuta.. Itse ajattelen sen niin, että joskus tulee aikoja parempia vaikken ehkä siihen itsekään tällä hetkellä usko.. ☹️😴
En voi muuta sanoa kuin, että älä luovuta 🙂🌻
Yritän olla luovuttamatta, tosissani aion yrittää...
Se avun hakeminen on mulle vaan aivan liian iso kynnys.
Pelkään et jos menen meijän terkkarille puhumaan niin se vaan sanoo et joo toi on sitä teini-iän angstia, jos en osaiskaan selittää mun oloa, sitä kaikkea paskaa jossa rämmin, jos se ei ymmärrä.
Ja kun en oo tarpeeks vahva ja rohkee hakeakseni apua, vaiks sitä haluan.
Kun pelon tunne on yhä vahvempi kun se selviämisen halu. 😞
Itse avasin suuni terkalle viime keväänä, kyseessä oli ihan muista syistä johtuva käynti. Sanoin vain yhtäkkiä, etten enää jaksa ja sitten kaikki tunteet yritti tulla tulvana ulos. Mulle suurin pelko mennä terkalle oli ollut se, että sanottaisiin just jotakin "katotaan nyt, ei sulle ehditä mitään aikoja pistää, ei sulla oikeasti ole mitään ongelmaa". Terkka onneksi säikähti sen verran, että rattaat pistettiin pyörimään ja hyvin sekavan ja itkuisen päivän päätteeksi löysin itseni makaamasta sängyssä ja tuijottamassa sairaalan valkoista kattoa ajatellen "Mitä h**vettiä oikein tapahtui?" Mut otettiin vakavissaan, koska olin antanut mennä tilanteen jo aivan liian pahaksi. Tällä hetkelläkin joudun tai oikeastaan saan olla vielä sairaslomalla.
Kannattaa mennä puhumaan terkalle. Aina ei tarvita ihan niin radikaaleja toimia kuin mun tapauksessa. Jos vanhemmat ovat vanhanaikaisia, muista kertoa se selvästi terkalle ettei heihin oteta ihan heti yhteyttä ja tilanne vain pahenisi. Jos vanhemmat ovat ymmärtäväisiä eivätkä pidä mielenterveysongelmaisia "heikkoina" tai yksinkertaisesti hävettävän hulluina (erään kaverini saama vastaanotto vanhemmiltaan, mikä edelleenkin raivostuttaa mua), asiat ovat heti paljon paremmin. Muista, että apua saa, jos sitä pyytää. Valitettavasti masentunut ei yleensä edes halua vaivata muita omilla ongelmillaan, mutta yritä tehdä se.
Lehdissä sun muualla puhutaan hirvesäti siitä, kuinka huonolla tolalla nuorten mielenterveyspalvelut ovat, mutta oman kokemukseni mukaan apua kyllä saa, ainakin ihan toisella tapaa kuin olin pelännyt.
Meillä on tällä viikolla joku masennus kysely terkalla, samalla kun otetaan hemoglobiini ja jotain niitä tavallisia alkoholin käyttö ja tupakanpoltto kyselyitä, niin jospa ottaisin nyt mahdollisuudesta kiinni ja avaisin suuni siellä.. Koko viime yön valvoin ja mietein et pakko, pakko kertoa jollekkin ennen kuin on liian myöhäistä.
Tässä olis nyt hyvä tilaisuus.
Toivon et se ymmärtää.
Mut sit tiedän ainakin et olen yrittänyt hakea apua, jos se pässinpää ei tajua kuinka vakavasti mun asiat on niin sille ei sitten voi mtn.
Mutta pakko yrittää aivan pakko.
No joo eipä ollut mitään kyselyä, romahti taas mahdollisuudet tosta noin vaan...
Mitä mä oikeen teen tän mun elämän kanssa kun mikään ei koskaan onnistu?? 😭
Moikka! sun kannattaa kokeilla että kirjotat vaikka sun terkalle kirjeen tai että kirjotat paperille sun asias! mulla se ainakin outto kun ei tarvinnut puhua, ja terkka ymmärsi heti mistä oli kysymys!
Voimia ja älä luovuta! 🙂🌻