Vaikka on kavereita, tuntuu silti, että jotain puuttuu.

Vaikka on kavereita, tuntuu silti, että jotain puuttuu.

Käyttäjä herkkiss aloittanut aikaan 29.11.2011 klo 20:07 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä herkkiss kirjoittanut 29.11.2011 klo 20:07

Tajusin tänään, että en omista yhtään sellaista ihmistä, jonka seurassa voisin olla täysin luonnollinen, enkä omista yhtään sellaista henkilöä, joka tietäisi minusta melkeinpä kaiken. Toisin sanoen minulta taitaa puuttua se ”paras ystävä”. Olen kertonut elämäni vaikeasta menneisyydestä ns. tuntemattomille henkilöille, mutta kun ei niihin ole muodostunut mitään syvempää sidettä. ☹️

Kohtalotovereita?

Käyttäjä iJustCant kirjoittanut 30.11.2011 klo 13:36

herkkiss kirjoitti 29.11.2011 20:7

Tajusin tänään, että en omista yhtään sellaista ihmistä, jonka seurassa voisin olla täysin luonnollinen, enkä omista yhtään sellaista henkilöä, joka tietäisi minusta melkeinpä kaiken. Toisin sanoen minulta taitaa puuttua se "paras ystävä". Olen kertonut elämäni vaikeasta menneisyydestä ns. tuntemattomille henkilöille, mutta kun ei niihin ole muodostunut mitään syvempää sidettä. ☹️

Kohtalotovereita?

Hei !
Mulla on aika samanlaista,mullakaan eiole mitään parasta ystävää,tai oikeastaan yhtäkään henkilöä kenelle voin kertoa asioita. On niitä joille muka voi kertua mitä vaan,mutta tietenkin se on aina mennyt eteenpäin sillä tavalla "tiiän ette kerro kenellekkään,nii sanon tän yhe jutun" ja sitte siitä nii moni kuulee.
Minulle ei soittele kukaan ikinä ja oon aina yksin kotona,jollen itse joskus jollekkin soita,mutta harvoin kukaan voi sitten olla tai jaksa edes jutella,se on hyvin masentavaa...
Mut kait minäki löydän jonkun sittte ku pääsen lukion puolelle 🙂 toivon ainaski.
Mut toivottavasti saat jonkun paremman ystävän ku kukaan muu ! 🙂

Käyttäjä ginigini kirjoittanut 22.03.2012 klo 23:44

Älä huoli, kyllä sä vielä sen parhaan kaverin löydät 🙂
Mun ja nykyisen parhaan kaverini suhde ei alkanut mitenkään ruusuisesti 😀
Seiskalla tultiin samalle luokalle, ja kirjaimellisesti, sydämeni pohjasta vihasin tätä tyttöä. Kasilla sit alettiin juttelemaan ja meistä tuli parhaat ystävät. Nyt ysillä ollaan ihan erottamattomat! 🙂

Ymmärrän kyllä, miltä susta tuntuu. Mäkin olin pitkään ilman yhtäkään ystävää. Mutta muista, ystävän voi löytää mistä vain, vaikka siitä vihollisestaan. Pitää vaan uskaltaa mennä juttelemaan ja tutustumaan ihmisiin, jota voi edesauttaa vaikka uuden harrastuksen aloittaminen tai nettikaverit, kannattaa myös uskaltaa lähteä ulos ja mennä juttelemaan ihmisille, jotka ovat yksin 🙂 Onnea matkaan! 🙂

Käyttäjä Sirena kirjoittanut 26.03.2012 klo 19:21

Herkkiss, tiedän sun tilanteen hyvin. Itse olen kokenut samanlaista, että on kyllä kavereita mutta heidän kanssaan ei sitten vain ole tullut läheisemmäksi vaikka olisi halunnutkin ja yrittänyt. Muutaman kerran on tosin sitten käynyt niin, että kun juttelee jonkun kaverin kanssa elämän vaikeuksista, niin se lähentääkin. Näin itsekin ystävystyin parhaan ystäväni kanssa.
Kerrot kuitenkin, että sun tapauksessasi se ei ole muuttanut asiaa. Minullakaan ei ole joka kerta muuttanut; joku kaveri, jolle avautuu, ei ehkä jotenkin kuitenkaan ymmärrä asioita samalla tasolla tai ei tartu aiheeseen. Voisin kokemusten perusteella lähespä väittää, että tosi läheiseen ystävyyteen, "sukulaissisaruuteen", tarvitaan ihan harvinaislaatuista kemioiden kohtaamista. Toisin sanoen monien kohdalla on niin, että tuollaisiin ystäviin törmää hyvin harvoin elämässä. Mutta voin myös melkeinpä luvata, että silti törmäät joskus 🙂 Varsinkin, jos sulla on jo ylipäätään kavereita ja pystyt tutustumaan uusiinkin tyyppeihin, niin varmasti joku vastaantulevista osoittautuu sielunsiskoksi/veljeksi. Loppujen lopuksi samankaltaiset ihmiset ajautuvat jossakin elämänvaiheessa mystisesti kuitenkin yhteen 😉 Itselläni ei ollut yläasteella käytännössä yhtään ystävää, mutta lukiossa niitä oli yhtäkkiä vaikka kuinka, ja melkein kaikkia meitä yhdisti juuri se, että olimme tällaisia "yläastehylkiöitä". Tutustumista auttoi toki se, että päätin ujoudestani huolimatta alkaa jutella tuntemattomillekin ihmisille heti lukion alussa.

Mutta ylipäätään pitkin elämää minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia ystävyydestä kuin sinulla herkkisss, on tuntunut että kaipaisi läheistä ystävää tai useampiakin, ja senhetkiset kaveruussuhteet eivät jotenkin vain etene sellaisiksi. Ja on vaikea näiden ihmisten kanssa täysin rentoutua. Olen huomannut, että minulla tähän liittyy alitajuinen tunne siitä, että en ilmeisesti ole tarpeeksi kiinnostava tai hyvä, kun ystävyyssuhteet eivät lähde lainkaan kehittymään. Liittyykö sinullakin? Siitä nimittäin saattaa johtua se, että ei oikein pysty olemaan oma itsensä ja rento heidän seurassaan. Kun haluaisi tutustua syvemmin ihmisiin, niin sitä saattaa jumittua tarkkailemaan omaa itseään ja käytöstään niin paljon, että ei pysty olemaan vapautunut. Tietysti syitä voi olla muitakin kuin itsetunto-ongelmat.

Mukavaa kevättä 🙂🌻

Käyttäjä nasu80 kirjoittanut 16.04.2012 klo 21:47

herkkiss kirjoitti 29.11.2011 20:7

Tajusin tänään, että en omista yhtään sellaista ihmistä, jonka seurassa voisin olla täysin luonnollinen, enkä omista yhtään sellaista henkilöä, joka tietäisi minusta melkeinpä kaiken. Toisin sanoen minulta taitaa puuttua se "paras ystävä". Olen kertonut elämäni vaikeasta menneisyydestä ns. tuntemattomille henkilöille, mutta kun ei niihin ole muodostunut mitään syvempää sidettä. ☹️

Kohtalotovereita?

Moi!

Kuulostaa kyllä tutulta.Minäkin olen parille tyypille kertonu elämänkerran, enkä kunnolla edes tuntenut näitä.Tuntuivat vaan jotenkin sellaisilta ihmisiltä kelle voi kertoa mitä vaan.Minulla kun ei ole sellaista niin sanottua parasta ystävää, kavereita on kyllä mutta ne ei sillä tavalla tunnu läheisiltä, että uskaltaisin vaikeistakin asioista heille puhua.Kerroin näille tyypeille pahoinpitelystä, raiskausyrityksestä,rasittavasta anopista,joka puuttuu joka asiaan.He ei kyllä sen takia minua unohtaneet että puhuin heille kaikesta.Varmaan olin heissä jollain tavalla " kiinni.tosi masentunut kun olin.ja jollain tavalla oli vaikeaa.Välillä vieläkin tulee kausia että masennun. aluksi varmaan säikähtivätkin avoimuuttani.oon kyllä virheistä oppinu että koko elämän kertaa ei ehkä kannata heti kertoa.

Käyttäjä blolooo kirjoittanut 14.05.2012 klo 19:23

Mulla on välillä vähä sama tunne paitti mulla on se "paras ystävä" jolle voin toki sanoa kaiken mutta sillä on ittelläki nii palijo murheita ettei se jaksa kuunnella ku sille on tapahtunu nii sanotusti "enemmän" kaikkia... mutta ei mullakka kovin hyvin kavereitten kans mee ja kotona kiusataan ja jätetään yksin ja vielä lisäksi hakataan.. mulla on kavereita joille voin sanua mun asiat mutta tuntuu että ne ei oo nii hyviä kavereita ku ei vappaa ajalla oikei olla tekemisisä ;( välillä oon oikeesti ihan yksin mun murheitten kans ja tuntuu että itsari ois ainua vaihtoehto.. oon jo kerran koittanu itsaria mutta ei siittä tulluko sairaala reissu.. ja mulla on vielä kaiken lisäksi anoreksiat ja kaikki oon vissii masentunukki jne..

vielä lisäksi elkää IKINÄ sanoko sille kenen kans seurustelette nii kaikkia jos ette tunne tarpeeksi hyvin. siittä seuraa vaa kaikkia paskaa eron jälkee. ☹️ ite tein sen virheen että sannoin kaikkia ja sitte se levitti niitä.. -.- ja kaiken lisäksi se petti kirjaimellisesti mua mun yhen parhaimmista kavereista kans.. ja oon tosin kasilla ja se poika on kans kasilla ja se mun entine hyvä kaveri on ysillä.. oli kivoin kuulla ku kylillä se levitteli mielissää kaikille että oli saanu mun hyvältä kaverilta jne.. lisäksi se käytti mua vaa hyväksi että sais pillua, ja sano sitte kaikille että meillä oli seksisuhe jne.. jätkät <3 -.-

Käyttäjä h0p kirjoittanut 16.05.2012 klo 16:25

Äsken just kirjottelin vähän tota sunkii jutun aihetta sivuten tuolla puhumisen vaikeus –topikissa siitä et mullakii paras (ja ainoa silloin) kaveri petti mut joitakii vuosia sitten melkein pahimmalla mahollisella tavalla. (Nykyää on mulla on kuitenkii onneks ystäviä joihin luottaa). Sillä tyypillä joka sut petti on myöskii varmasti omat ongelmansa kuten oli munkii kaverilla sillon kun se petti mut ja on edelleenkii.
Itsari ei oo koskaan oikee vaihtoehto. Aina löytyy joku joka haluaa auttaa. Ihan varmasti, vaikkei siltä tuntuiskaan. Kyllä kuitenkii tollanen tilanne mikä sulla on rikkoo sua ihan varmasti. Onha se tosi itsekkäästi tehty siltä tyypiltä et se halus vaa hyötyä susta sun kustannuksellas. (Sitä tää nyky-yhteiskunta helposti kyllä teettääkii ku tuntuu et nykyää rakkaus on yhtä kuin seksi. En tiiä ootko jo tajunnu mut yläasteikäsillä pojilla tollanen käytös on vieläpä varsin yleistä ku pitää vähän päästä ”leijumaan” saavutuksillaan. Eipä siinä paljon toisen tunteet paina ku pitää omaa egoaan kohottaa kavereitten silmissä.) Sun kannattais kyllä kertoa sun ongelmistas jollekulle jos et oo sitä jo tehny. Sun tilanteessa luotettavaa ystävää tartteis varmasti tosi paljon. Voimia jatkoon.