Herkkiss, tiedän sun tilanteen hyvin. Itse olen kokenut samanlaista, että on kyllä kavereita mutta heidän kanssaan ei sitten vain ole tullut läheisemmäksi vaikka olisi halunnutkin ja yrittänyt. Muutaman kerran on tosin sitten käynyt niin, että kun juttelee jonkun kaverin kanssa elämän vaikeuksista, niin se lähentääkin. Näin itsekin ystävystyin parhaan ystäväni kanssa.
Kerrot kuitenkin, että sun tapauksessasi se ei ole muuttanut asiaa. Minullakaan ei ole joka kerta muuttanut; joku kaveri, jolle avautuu, ei ehkä jotenkin kuitenkaan ymmärrä asioita samalla tasolla tai ei tartu aiheeseen. Voisin kokemusten perusteella lähespä väittää, että tosi läheiseen ystävyyteen, "sukulaissisaruuteen", tarvitaan ihan harvinaislaatuista kemioiden kohtaamista. Toisin sanoen monien kohdalla on niin, että tuollaisiin ystäviin törmää hyvin harvoin elämässä. Mutta voin myös melkeinpä luvata, että silti törmäät joskus 🙂 Varsinkin, jos sulla on jo ylipäätään kavereita ja pystyt tutustumaan uusiinkin tyyppeihin, niin varmasti joku vastaantulevista osoittautuu sielunsiskoksi/veljeksi. Loppujen lopuksi samankaltaiset ihmiset ajautuvat jossakin elämänvaiheessa mystisesti kuitenkin yhteen 😉 Itselläni ei ollut yläasteella käytännössä yhtään ystävää, mutta lukiossa niitä oli yhtäkkiä vaikka kuinka, ja melkein kaikkia meitä yhdisti juuri se, että olimme tällaisia "yläastehylkiöitä". Tutustumista auttoi toki se, että päätin ujoudestani huolimatta alkaa jutella tuntemattomillekin ihmisille heti lukion alussa.
Mutta ylipäätään pitkin elämää minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia ystävyydestä kuin sinulla herkkisss, on tuntunut että kaipaisi läheistä ystävää tai useampiakin, ja senhetkiset kaveruussuhteet eivät jotenkin vain etene sellaisiksi. Ja on vaikea näiden ihmisten kanssa täysin rentoutua. Olen huomannut, että minulla tähän liittyy alitajuinen tunne siitä, että en ilmeisesti ole tarpeeksi kiinnostava tai hyvä, kun ystävyyssuhteet eivät lähde lainkaan kehittymään. Liittyykö sinullakin? Siitä nimittäin saattaa johtua se, että ei oikein pysty olemaan oma itsensä ja rento heidän seurassaan. Kun haluaisi tutustua syvemmin ihmisiin, niin sitä saattaa jumittua tarkkailemaan omaa itseään ja käytöstään niin paljon, että ei pysty olemaan vapautunut. Tietysti syitä voi olla muitakin kuin itsetunto-ongelmat.
Mukavaa kevättä 🙂🌻