Hei.
En tiedä mitä tehdä.
Olen masentunut. Olen saanut Beck-testistä 34-36 pistettä useilla kerroilla. Olen kärsinyt tästä jo useita vuosia, mutta nyt olen alkanut hakea apua. Ongelmani vain on, että kukaan ei tunnu haluavan auttaa.
Omalääkärille ei saa aikaa.
Akuuttityöparille terveysasemalla on lähetesulku.
Olen käynyt puhumassa opiskelijaterveydenhuollon kautta psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Hän on ainoa, joka kuuntelee ja yrittää auttaa. Hän epäilee melko vahvasti, että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Hän lähetti minut toiselle paikkakunnalle akuutisti, jotta saisin lääkityksen. Lääkäri ei edes vilkaissut tekemiäni testejä, jotka näyttivät ensinnäkin kohonutta psykoosiriskiä ja mahdollista bipolaarihäiriötä. Hän määräsi puhelimitse, minua tapaamatta lääkitykseksi citalopram 20 mg kerran päivässä.
Menin lääkkeestä aivan sekaisin. Olin ylikierroksilla. Hain tahallani riitoja mieheni kanssa ja itkin hysteerisesti. Tahdon viillellä ja satuttaa itseäni päivittäin, enkä pääse siitä ajatuksesta eroon. Olen vainoharhainen. Luulen, että ulkona tuntemattomat aikovat hyökätä kimppuuni ja satuttaa minua.
Kerroin tästä sille psykiatriselle sairaanhoitajalle. Hän sanoi, että lääkitys on väärä. Hän soitti lääkärille ja kysyi, mitä nyt tehdään? Lääkäri ei uskonut bipolaarihäiriöön. Hän määräsi samaa lääkettä, vain pienemmällä annoksella. En ole syönyt sitä. Menen siitä aivan sekaisin. Se on väärä lääke.
Nyt en vain tiedä mitä tehdä. Minulla on jatkuvasti näitä outoja ajatuksia ja tuntemuksia ja haluan satuttaa itseäni. Mutta kukaan ei auta. Ainoa ihminen, joka haluaa auttaa, ei voi, koska ne joilla on valtuudet määrätä lääkkeitä, eivät ehdi tai viitsi tavata minua, eivätkä usko, että jotain on pahasti vialla.
Tarvitsen lääkityksen. Tarvitsen apua, ennen kuin teen itselleni jotain todella typerää. Mutta mikään ei onnistu. Mikään taho ei ota minua vastaan eikä voi auttaa. Olen aivan yksin.