Uupumusta vai masennusta?
EN tiedä miten jaksan enää päivääkään eteenpäin. Ainut piristävä ajatus on se, että kun työpäivän jälkeen pääsee kotiin nukkumaan. Mun elämässä ei ole muuta ku sänky. Siellä mä vietän kaikki vapaa aikani.
Alotan vaikka kertomaan ihan alusta.
Mua on kiusattu koko peruskoulun ajan. Mulla ei oo koskaan ollu oikeita ystäviä, paitsi nyt parin viime vuoden aikana. Kiusaaminen on syöny mun itsetunnon kokonaan enkä tunne pystyväni mihinkään. En osaa ajatella positiivisesti itsestäni.
Olen opiskellut ammattikorkeassa sairaanhoitajalinjaa nyt yhden vuoden. Se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Viime kesänä enne koulun aloittamista sairastuin vaikeaan masennukseen, paniikkihäiriötä olen sairastanut jo pidempään. Masennuksesta toipuminen on ollut yhtä vuoristorataa, ja koulun takia ei ole ollut aikaa pysähtyä. Onhan sitä masennusta ollut jo aiemmin, mutta viime kesänä kun olin oikein kurjassa työssä, tilanne räjähti käsiin.
Viime syksystä alko mennä vähän paremmin, mutta nyt joulun jälkeen ollaan menty taas alamäkeä. Mä en jaksa mitään, itkettää jatkuvasti, ja tuo nyt meneillään oleva työharjoittelu tuntuu ihan mahdottomalta. Ei ole elämänhalua.
Kun tulen töistä kotiin, syön jotakin hyvää, ja olo menee vaan pahempaan suuntaan. Syömisestä on tullu mulle pakokeino, tosin se auttaa vaan pienen hetken.
Oon käyny psygologilla, mutta se ei tunnu nyt ymmärtävän mua. Sanoo, että mä en ole masentunut vaan uupunut. Mä tunnen itteni masentuneeks. Haluan kuolla. Psygologin mielestä mun pitäis suunnitella itelleni päiväohjelma, ja olla tosi aktiivinen. Mutta mä en pysty tekemään mitään, eikä mua huvita nousta sängystä.
Mun mies haluais ymmärtää, mutta ei se oo koskaan kokenu tämmöstä. Ei se tajua mitä käyn läpi. Ainut hyvä asia mikä mun elämässä on, on mun koira.
Mä en tiedä miten jaksan enää elää. Jos tilanne jatkuu tämmösenä, mä varmaan kuolen, jos nyt pahaan oloon voi kuolla. 😯🗯️