Moi

Näissä keskusteluissa jonkin verran jo pyörineenä varmaan tässä nyt esittelen oman ongelmani. Eipä sen ihmeempää.

Olen kai jonkin sortin taiteilijafilosofi, joka on koko ikänsä unelmoinut jostain akateemisesta urasta ja taiteellisesta kehittymisestä. Omistautumisen halustani ehkä kertonee jonkin verran, että olen aina intohimojeni kohdistamista varten sulkenut elämässäni pois päihteet, seurusteluasiat ja jopa sosiaalisen elämän kohdalla yleisestikin olen ollut valmis samaan. Jälkimmäinen on sittemmin osoittautunut virheeksi, jota on ollut hankala paikata. Ihan jo sosiaalista vuorovaikutusta hankaloittavan AS-diagnoosinkin takia.

Olen nyt viettänyt yhteensä neljäsosan elämästäni masentuneena ja se on vienyt keskittymiseni lukemiseen, jota akateemiset unelmani vaatisivat. Enää en osaa edes kuvitella itseäni sille tielle. Vaikka pystyn vielä perusasioita ja jotain taidejuttuja vähän hoitamaan, niin olen pudonnut korkealta. En kuitenkaan opiskele tai missään töissä kykene käymään. Enkä siten myöskään kuulu mihinkään vakituiseen yhteisöön, missä mahdollisia kavereita tapaisi.

Unelmani tavoitteleminen johti siihen, mitä pahiten lopulta pelkäsin. Nykyisessä viitekehyksessä alkuperäinen unelmanikin siis näyttää jo petolliselta ja siksi tiedän, että vaikka parantuisin kaikesta uupumuksestani, niin paluuta entiseen ei yksinkertaisesti enää ole. Elämälle on keksittävä jotain muuta enkä tiedä mitä.

Olen vuosia ollut juttusilla siellä täällä ilman tuloksia ja nyt minulle kai harkitaan psykoterapiaa. Niihin on jonoa ja itse terapiakin voi kestää vuosia, joten… 😭 Tämä on vähän tällaista. Aika näyttää.