tyttöystävälläni on ahdistusta

tyttöystävälläni on ahdistusta

Käyttäjä epätoivoinen3 aloittanut aikaan 18.03.2013 klo 20:01 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä epätoivoinen3 kirjoittanut 18.03.2013 klo 20:01

Hei,
Olemme seurustelleet tyttäystäväni kanssa reilut puolitoistavuotta. Ensimmäinen vuosi meni todella hyvin, meidän molempien mielestä.
Sitten aloin huomata tyttöystävästäni että hänen mieltään painaa jokin. Aluksi se oli vain ajoittaista mutta sitten se yleistyi ja viime aikoina sitä tuntui olevan aina, kun hän on yksin, kun hän on kotonaan ja kun näimme. Sitten pari päivää sitten hän kertoi minulle että häntä ahdistaa ja paljon! Hän ei ole kertonut ahdistuksesta kenellekkään muulle. Ahdistusta oli jatkunut puolivuotta ja se oli alkanut lievempänä mutta nyt joulun aikoihin pahentunut. Ahdistus on kuulemma paha ja hän haluaa sen loppuvan heti ja yrittää löytää keinoja tähän. Hän väläytti mm. sitä että me voisimme joutua eroamaan, tai ainakin menemään tauolle. Eroa emme kuitenkaan kumpikaan halua.

Tällöin puolivuotta sitten elämäntilanteessa on tapahtunut monia muutoksia. Tyttöystäväni kertoi minulle että hänen perheessään isä juo, ja se vaikuttaa koko perheeseen. Tämä tilanne on käsittääkseni pahentunut nyt viimeisen puolen vuoden aikana. Lisäksi samoihin aikoihin hänen siskonsa (samalla paras kaveri) muutti amerikkaan vaihtoon. Ennen he näkivät joka kerta kun tyttöystäväni kävi kotona (noin kerran kuussa tai vähän useammin). Nykyään tyttöystäväni käy kotona joka viikonloppu. Tyttöystäväni ja hänen siskonsa ovat nähneet pari kertaa viimeisen puolen vuoden aikana ja aina kun toinen joutuu lähtemään takaisin niin hän on surullinen. Kotona hänellä on kaksi alakoulu ikäistä sisarusta, eli yhteensä perheessä on lapsia 4. Syksyllä eli puolivuotta sitten aloitimme koulut; minä kotipaikkakunnalla yliopistossa ja tyttöystäväni 400 kilometrin päässä. Hän ei tykkää asua kyseisessä kaupungissa yhtään ja asiaa pahentaa vielä se että hän joutuu asumaan siellä yksin, ilman kämppiksiä. Lisäksi hänellä on koulun takia ollut paljon stressiä (koulutehtävät, jotka meinaavat olla myöhässä tai ovat jo reilusti myöhässä). Näemme suunnilleen joka toinen viikonloppu. Tämä sen takia että välillä en voi mennä käymään tyttöystäväni kotona, koska hänen isänsä on juonut paljon ja silloin tyttöystäväni ei halua minua sinne).

Miten voisimme/hän voisi alkaa hoitamaan tätä ahdistusta? Tällä hetkellä hän haluaa pitää parin viikon tauon minun näkemisestäni ja perheensä näkemisestä, jotta voi selvitellä ajatuksiaan ja miettiä mistä ahdistus johtuu. Hän ei siis tiedä mistä ahdistus johtuu, johtuuko se kotioloista, uudesta koulusta ja asuinympäristöstä, siskon lähtemisestä, minusta vai mistä. Vai kaikista näistä yhdessä. Hän sanoi että jos ahdistus jatkuu vielä parin viikon miettimisen jälkeen niin joutuisimme eroamaan, koska hän haluaa ahdistuksen loppumaan keinolla millä hyvänsä. Mitä voisin siis tehdä helpottaakseni tyttöystäväni oloa? ja mitä hänen kannattaisi tehdä?

Rakastamme toisiamme ja emme kumpikaan halua eroa, mutta pelkäämme että niin tulisi käymään jos ahdistusta ei saada loppumaan. Olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta (lapsia, talon yms kunhan koulut loppuvat parin vuoden päästä. (myös tyttöystäväni on näitä ehdotellut))

Toivoisin pikaista vastausta ettei aika lopu kesken!!!

Kiitos jo etukäteen!

Käyttäjä Teflon kirjoittanut 19.03.2013 klo 12:03

Hei, miksiköhän tyttöystäväsi ajattelee että eronne voisi jotenkin auttaa ahdistuksen paranemiseen. En usko että se siitä pois lähtee, hän jää vain enemmän yksin ahdistuksensa kanssa. Hänen kannattaisi käydä hakemassa lääkitystä ahdistukseen jos ei ole aikaa ja rahaa terapiasessioihin. Jos ei muuta, lääkkeet tuo etäisyyttä ja enemmän voimaa kohdata ahdistus.