Tuhoutunut sielu

Tuhoutunut sielu

Käyttäjä Rikottu_87 aloittanut aikaan 05.10.2013 klo 08:45 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Rikottu_87 kirjoittanut 05.10.2013 klo 08:45

Pohdin pitkään ennenkuin kirjoitin tätä. Jopa niin että meinasin täristä. Ongelma on monimutkainen, hoitavien tahojen tiedossa melko hyvin, sikäli kun on tullut puheeksi ja olen uskaltanut kertoa, mutta silti en pääse sitä pakoon. Toivon että edes jollakin olisi jotain neuvoa. Se, onko neuvo ”fiksua”, ei ole oleellista. Riittää kun kommentti on hyvien tapojen mukainen eikä ole tyyliin ”ota itseäsi niskasta kiinni.”

Suhteeni naispuolisiin on mennyt niin pahaksi että en oikein tiedä miten edetä.Ammattilaisen kanssa puhuminen on toki tärkeää mutta siihen tarjoutuu mahdollisuus vain parin viikon välein ja se ei todellakaan riitä, tarvittaisiin käytännön näyttöjä purkamaan pelkojani mutta tilanne on umpisolmussa, nykyisellä menolla niitä mahdollisuuksia ei tule.

Olin joskus, ehkä jopa vielä joitakin kuukausia sitten, ihana ihminen josta joku ymmärtävä nainen olisi ehkä voinut saada ihanan puolison itselleen. Nyt, kun pidemmältä ajalta tulleet kokemukset ovat summautuneet mielessäni yhteen, tuo on mennyttä. Näen naispuoliset demoneina joita ei missään nimessä saisi laskea lähelle, lähinnä henkisessä mielessä. Ainut poikkeus on oma hoitajani, hän on nainen mutta osoittautunut sellaiseksi jolla on käytöstavat ja ammatillinen ote työhön. Häneltä voi siis odottaa asiallista kohtelua toisinkuin kadulla vastaantulevalta.

Miksi? Tuohon on monta syytä. Kokemukseni naispuolisista ovat olleet kannaltani niin kauheita että se on ajanut tähän. Suurella osalla heistä on ollut joku henkinen ongelma itselläkin, ellei diagnosoituna niin muuten. Mutta ei kaikilla. Äitini oli ja on oma lukunsa kokonaan, tunnepuolelta vammainen ihminen joka ei näe itsessään mitään vikaa. Nyt hän ei näe minuakaan koska en halua tavata häntä enkä olla missään yhteyksissä. Ainut rakkaussuhde, joka minulla on ollut, oli sekin traaginen. Kestoa oli joku puolisen vuotta. Exäni oli isänsä puolelta lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty ja hänen isänsä joutui sittemmin juridisiin seurauksiin tekojensa takia, hän oli hyväksikäyttänyt myös exän pikkusiskoa. Muutenkin heidän suku, joka on vanhoillislestadiolainen, tuntuu nyt jälkikäteen ajatellen aika oudolta. Se toisaalta antaa ymmärrystä tapahtumille mutta toisaalta, minua satuttaa se että koen olleeni exälleni pelkkä laastari. Tein minäkin toki virheitä, paljonkin, mutta silti. Enkö todellakaan ansainnut parempaa? En vissiin.

Noiden kahden lisäksi kokemuksia on muitakin mutta en jaksa juuri nyt niistä kirjoitella.

Minua harmittaa. Sekä omalta kannaltani että mahdollisesti sen joka näkisi minussa kiinnostuksen kohteen. Olen kuin rikkinäinen auto joka seisoo parkkipaikalla ja jota ei juuri nyt tarvita. Mutta samaan aikaan minusta tiedetään että jos minua tarvittaisiin niin en lähtisi käyntiin. Heteromiehelle on täysin normaalia haluta suhdetta ja fantasioida naisista. En vain pysty siihen. Jo pelkästään itsetyydytys, joka sekin on täysin normaalia, kärsii siitä että aina kun alan purkaa paineita niin nuo pahat muistot pulpahtavat alitajunnassa pintaan ja sotkevat fantasioinnin. Pirullinen juttu koska porno ei ole minun juttuni vaan juuri fantasiointi.

Mitä sitten kävisi jos minua yrittäisi tosielämässä lähestyä? Riippuu toki tilanteesta mutta tiedän että se ei olisi kovin menestys. Miksi puhuisin tunteista, jota naiset arvostavat, jos pelkona on niiden hyväksikäyttö ja niillä leikkiminen? Tunteista puhuminenkin on minulta joskus onnistunut. Vastavuoroisesti vihaan myös sitä että kokoajan saa olla varpaillaan että ottaako vastapuoli oleelliset asiat ajoissa puheeksi ennenkuin niistä tulee jättimäinen möykky. En myöskään yhtään pidä siitä että minua tulkitaan tai että joudun tulkitsemaan toista. On suorastaan raivostuttavaa jos joutuu lukemaan toisen sanomisien rivienvälejä tai sitten huomaa että toinen on tulkinnut minusta jotain mutta sitten ei saa kiinni että mitä tulkintoja toinen on tehnyt. Tai sitten, jos tietää mitä toinen on tulkinnut, niin huomaa että ne ovat mennet aivan päin prinkkalaa. Miksi hitossa niitä asioita ei ole otettu ajoissa esille.

Minusta on joskus sanottu hyvinkin kannustavia sanoja mutta ne kaikki tuntuvat nyt roskalta. Kun on Asperger (lievä autismi) niin siinä on jo omat ongelmat ja sitten kun tukea ei saa juuri keneltäkään, hoidon ulkopuolella, niin ole siinä sitten. Tällä hetkellä ainut toive on käydä onnettomana nukkumaan.

Käyttäjä Musmus kirjoittanut 07.10.2013 klo 23:54

Mä huomaan, että tätä viestiä on luettu mutta kukaan ei ole osannut vastata. En mäkään meinannut osata, mutta päätin että haluan kuitenkin. En mä osaa auttaa, en antaa neuvoa tai ehkä osaisin mutten tällee netin kautta ainakaan enkä tässä omassa mielentilassani tällä hetkellä. Haluan vaan sanoa, että on hyvä jos tunnistat mistä kiikastaa, olet askeleen lähempänä ratkaisua. Toivon että saat kaiken mistä haaveilet ja sielusi korjaantuu. Mulle tuli nyt vaan mieleen tämmönen lausahdus minkä oon joskus lukenu ja se jäi mun mieleen: "You don't have a soul. You are a soul, you have a body." Hoida sun kehoa, se kantaa sinua, sielua. Voimaa ja lämpöö sulle.