Traumasta selviäminen

Traumasta selviäminen

Käyttäjä väinämöinen aloittanut aikaan 06.10.2009 klo 20:13 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä väinämöinen kirjoittanut 06.10.2009 klo 20:13

Moi. Ihan aluks sanon et oon 16 vee, eli aika nuori. Mä jouduin kesällä törkeän ryöstön kohteeksi ja siitä jäi mulle trauma. Eli olin pienen kaupan kassalla ja sitten mua uhattiin aseella. Kävin kaksi kertaa psykologilla juttelemassa ja sit mun olo parani ja nyt pystyn edelleen käymään töissä samassa kaupassa.
Mutta nyt mua vaivaa se, että toi on viimisen parin viikon aikana ollut ihan koko ajan mun mielessä…mu ahdistaa tosi paljon. On vaikuttanu mun yö uniin, syömiseen ja liikkumiseen ja muutenkin jaksamiseen. Maanantaina olin kuraattorin luona juttelemassa ja se ehkä autto vähän. Kaipaisin jutteluseuraa, jos joku jaksaisi jutella näin netin välityksellä ja jos jollain on samanlaisii kokemuksia nii kuulisin niistä mielelläni.

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja jotain vastata.

Käyttäjä White princess kirjoittanut 20.03.2011 klo 11:15

Hei!

Ensinnäkin hyvä, että vaikutat täällä. Ajattelin vastata, kun olen itsekin sinun ikäisenäsi traumatisoitunut, tosin eri syistä. Isäni työpaikalle murtautui jatkuvasti jo sitten vähän suurempia rikollisia, ja pillit soivat kokoajan.
Olen sanonut monelle varakkaan perheen elämästä haaveilevalle, että ei se täydellistä ole. Tarkoitan esim. tätä. Uhat tulevat ulkopuolellta. Ja ns. paratiisi on silloin erittäin kaukana. Jaksamista! Jäit kuitenkin henkiin!
Varmasti järkyttävä kokemus, eikä mikään ihme että tarvitsit ammattiapua!