Tietoa psykoterapeuteista?

Tietoa psykoterapeuteista?

Käyttäjä Itsensä menettänyt aloittanut aikaan 23.01.2008 klo 12:20 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Itsensä menettänyt kirjoittanut 23.01.2008 klo 12:20

Hei!

Tilanteeni on tällä hetkellä seuraava: aloitin opiskelun Tampereella, löysin täältä asunnon ja hoitoani jatketaan YTHS:n toimesta. He ovat kehoittaneet minua etsimään psykoterapeuttia yksityiseltä puolelta, mutta minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten minun tulisi asian suhteen edetä.

Ulkoisesti elämäni näyttää olevan kunnossa: minulla on opiskelupaikka, asunto Tampereella, osa-aikainen työ lisätienestien saamiseksi ja seurustelusuhteeni jatkuu edelleen. Kuitenkin tuntuu siltä, että asioiden täytyy muuttua: opiskelu tuntuu ajoittain todella hankalalta (minun on vaikeaa keskittyä ja muistaa asioita, olen unohtanut mennä joillekin luennoille tai niitä on ennalta varoittamatta peruttu/siirretty eri paikkaan, ja lisäksi epäilen, etten päässyt ensimmäisestä virallisesta tentistä läpi), työtulot eivät ole kovin hyvät satunnaisuutensa vuoksi (vaikka työstä muuten pidänkin), minun ja tyttöystäväni välit tuntuvat kovin etäisiltä. Yritin saada asioitani selviteltyä muutamankin eri tahon kautta, mutta jotenkin tuntuu siltä, että ne jotka tahtovat auttaa, eivät osaa, kun taas ne, jotka osaavat, näkevät vain euron kuvia silmissään.

Aiemmalla kotipaikkakunnallani sain hyvää ja toimivaa hoitoa, enkä joutunut maksamaan siitä ylimääräistä. Pääsin halutessani jopa tutkittavaksi muistini/keskittymiskyvyn puutteen vuoksi (jostakin syystä epäilen edelleen, että ongelmat eivät ehkä johdu pelkästä masennuksesta, vaikka moni sanoo niin), ja testin mukaan en ole tässä suhteessa muista poikkeava. Miltei joka päivä kuitenkin huomaan, että olen unohtanut jotakin olennaista, tai minun on vaikeaa seurata opetusta.

Menin tämän johdosta sitten YTHS:lle, jossa puhuin asiallisen oloiselle psykologille, joka päätti hoidon jatkamisesta: asiaa alkaisi hoitaa YTHS:n lääkäri, ja yritän samalla etsiä jonkun psykoterapeutin. Sain aluksi lääkärin, jonka seurassa tunsin oloni koko ajan todella epäluuloiseksi: Erään kerran hän päivitteli minulle: ”Etkö sinä tiedä eroa psykologin ja psykiatrin välillä?!?”, ja kun puhetta tuli itse pääaiheesta – psykoterapeutin etsimisestä – hän olisi ilman muuta lykännyt minut jollekin huippukalliille psykoterapeutille. Ongelmana vain on se, etteivät opiskelijat tunnetusti ole sitä rikkainta kansanosaa… ☹️ Kaiken kukkuraksi jouduin vielä maksamaan tällä puoskarilla käymisesta, vaikka sain hänen puheistaan aluksi käsityksen, että pari ekaa käyntiä eivät maksaisi mitään.

No, sain tästä henkilöstä sitten tarpeekseni ja peruin hänen seuraavan vastaanottoaikansa. Alunperin aikomukseni oli unohtaa koko juttu, mutta sitten hän soitti minulle (näin vähän aikaa todella paljon punaista 😠 ), ja sovimme ajan uudelle lääkärille. Nyt siis olen samassa tilanteessa: yritän etsiä psykoterapeuttia, ja alan käydä tällä uudella lääkärillä pohtimassa tilannetta. Hieman helpotusta tuo sentään se, että tämä asiallinen psykologi antoi vinkkiä, että Kela korvaa joidenkin psykologien maksut kokonaisuudessaan, vaikka tuo ”puoskari” antoi ymmärtää aivan erilailla (ja vieläpä lausui malliin ”kyllähän sitä aina riittää varaa itsestään huolehtimiseen”…)

Mutta – pahoitteluni äskeisestä palloilusta – kysyisinkin nyt muiden vastaavankaltaisia kokemuksia aiheesta. Eritoten haluaisin tietää, jos joku teistä on löytänyt hyvän psykoterapeutin seuraavankaltaisilla kriteereillä: Tampereen seudulta, Kela-hyväksytty, miel. sellainen jonka Kela korvaa kokonaisuudessaan (varallisuus on yksi jatkuva huolenaiheeni täällä, mutta tutustumiskäynnin kustannus ei liene ongelma). Sukupuolella ei niin väliä, yksilöterapiaa.

Aion yrittää toki itsekin etsiä, mutta muistan, millaista tarpomista oli tutkia tuon aiemman ”puoskarin” tarjoamia vaihtoehtoja: osa ei vastannut, osa oli hirmukalliita, yksi ei edes puhunut suomea. Tietyllä tasolla koen olevani hirvittävän uupunut, ja olen vieläkin jokseenkin skeptinen tämän onnistumisesta, mutta ajattelin yrittää vielä kerran…😟