Tasasesti mennään eteenpäin vaihteeksi. Uskon että se masennus ei tule uudestaan ainakaan mun huomaamatta. Niinkuin se 3 vuotta sitten tuli "yllätyksenä" vaikka sanotaan että masennus ei tule yhtäkkiä vaan hiljaa hiipimällä, mulle se tuli ilmeisesti tuolla tavalla, mutta havahduin siihen yhtäkkiä lääkärissä jossa lääkäri mulle kertoi testin jälkeen että sulla on masennus.
Mä en aluksi edes uskonut sitä, eihän mulla voi masennusta olla, aina oon pärjänny ja jaksanu. Lääkkeitäkin luulin huijauslääkkeiksi. Mutta niin se vaan oli että masennus mulla oli. Ja nyt ollaan toivottu työkuntoon🙂
Olenhan mä tässä pari viikkoa sitten pelännyt että mulle masennus tulee uudestaan, kaikki alkoi siitä kun näin painajaisia ja olin ahdistunut ja väsynyt. En osannut laittaa väsymystä työn piikkiin, josta se osaksi johtui, painajaiset ja pelkotilat tuli siitä kun mulla lopetettiin yks lääke ja pelkotilat meni ohitte itellään. Ahdituksesta en tiedä mistä se tuli, osaksi jännityksestä. Mutta nytkin mua välillä ahdistaa. Puhuin paljon terapeuttini kanssa ja sain selvyyttä oireisiini ja kun ne pikkuhiljaa on helpottaneet olen tullut siihen tulokseen, että mulla ei ole masennus iskenyt uudelleen.
Kuitenkin olen varuillani, että kun teen töitä etten kuormittais itteäni liikaa, että lepäisin tarpeeksi vapaapäivinä, että jaksan. ja yritän ottaa päivän kerrallaan.Vielä syön lääkkeitä ja lekurin mielestä syön vielä parikin vuotta. 2,5 vuotta olin ihan loppu, tää kolmas vuosi on ollut toipumisen vuosi.
Pelko siitä että sairastun uudestaan on olemassa ihan tuossa lähellä.En vielä täysillä luota tähän terveseen oloon. Mutta tulee sekin päivä, että olen terve kokonaan.
🙂👍

Minulle tuli aivan tajuttoman suuri ahdistus, kun luin niiden hoitajien tappaneen sen vammaisen nuoren siellä opistolla. Itsekin kun olen jonkinsortin vammainen ja vielä käytän insuuliiinia, niin sitten ajettelin kuinka helppoa jonkun hoitajan on mutkin tappaa kun olen jossain kuntoutuspaikassa. Minä olen välillä ollut hoitajille todella paskamainen ja mitä sitte, jos ne onkin minuun todella väsyneet ja päättävä vähän lisätä mulle insuliinia. Mie en ainakaan omia insuliineja ota mukaan seuraavalle kuntoutusjaksolle, lisäksi valvon yöt ja vartioin hoitajia.

Ensin sai monia tuntia lukea lehdistä kuinka tämän paikan hoitajat ovat kauhuissaan ja kuinka heille kaikille on järjestettty pikaista kriisiapua. Ja yksikin hoitaja toivoi ettei paikan hyvä maine vaan mene, sitten puhuttiin kuinka murha onkin yhteiskunnan vika kun hoitajii ei ole tarpeeksi. Vaikka hassulta kuullosti tuo lukea kun hoitajia jopa kaksi riitti ottamaan henken pois yhdeltä vammaiselta. Montako hoitajaa he olisivat siihen halunneet??

minä luin ja luin lehtiä ja ootin mitä sen paikan vammaiset nyt sanovat, että vieläkö ne uskaltaa siellä nukkua tai valvooko ne ja vahtii ettei hoitajat heille jotain tee. Eikä mitään heistä lue, kunnes sitten luki, että "Opiston asukkaille järkyttävästä tapahtuneesta kerrottiin eilisiltana kuuden aikoihin."
Aivan kun ne opiston vammaiset olisivat aivottomia yksilöitä jotka eivät jo olleet tietoa ehtineet saada internetin ja ystävien kautta. Eikä missään kerrota mitä kriiisiapua he saavat, eivät kai mitään, koska ovat vammaisia. Puhe kääntyy siihen, että hoitajien pitää saada lisää palkkaa.

Maailma on paska paikka ja elämä on perseestä, oon yrittäny itsemurhaa jotain 10 kertaa, viiltämällä ranteet ja lääkkeitä syömällä. En enään tiiä kuolisko vai ei kun oon aina soittanu ambulanssin ite, kaks kertaa olisin kuollu ilman apua, ainoa syy miks oon vielä elossa on kaverit ja vanhemmat. Se niitten suru jos tekisin sen pitää mua elossa, sanokaa jotain tai ei jos ei oo mitään sanottavaa.

Muilla voi olla pahempiakin ongelmia, mutta haluan vaan sanoa että tässä ei oo paljon vaihtoehtoja, meen joskus parin viikon päästä osastolle jos se vaikka auttas, nyt on diagnoosina vaikea-asteinen psykoottinen masennus.

Pakko se on myöntää, vaikkei tahtois,mut omaksi parhaakseni mä sen teen. Mä olen väsynyt, mä meen huomenna lekurille. Puhuun mun kaks viikkoo kestäneistä kovista vatsakivuista ja kuukauden kestäneestä väsymyksestä.
Mä aion pyytää saikkua. Mun tarvii vaan myöntää itelleni, et nyt ei jaksa.Ennenku tilanne menee vielä pahemmaksi. Kaikki alkoi siitä kun tuntui ettei palautunu töistä, kun työ tuntuu liimalta jossa ei pääse kulkemaan, on syytä ehkä miettii pitäskö hetkeksi hellittää.
Masennus meinaa iskee uudestaan ja mä taistelen sen kans. Ei se oo häpee.Tätä mä pelkäsin, että se tulee.Oon tehny liikaa töitä. Oon toivoton, surullinen, väsynyt, päätäkin särkee.Huomenna mä soitan mun terapeutille.

Se tässä on vaikeinta kun joka päivä tuntuu vuodelta, unet on joko semmosia että mut tapetaan tai tapan jonkun mun kiusaajista, verta jokapuolella. Siis jos yleensäkään saan nukuttua, elämä on yhtä helvettiä... jos tappaisin itteni en tiiä mitä siihen itsemurha viestiin kirjottaisin.

Unohtakaa tuo edellinen viesti, meen nyt maanantaina osasto 16, jos saisin elämään iloa, se on ollu yhtä tuskaa viimiset 10 vuotta. Puoli vuotta suunnilleen oon siellä ja toivon että asiat paranee. Uskoa ei ole mutta toivoa on... ehkä

Se mikä ei tapa, se vaan sattuu pirusti☹️ sori jos oon kertonu liikaakin, oon nyt hiljaa

Kerro vaan lisää. Se helpottaa kummasti =)

Minulla oli toissapäivänä sellainen päivä, että luulin olevan normaali. Ensin tuli postissa yliopistosta tentien tuloksia ja sain kiitettävän jopa siitä kemiasta mistä luulin ettei mene läpi. Hyppelin ja pompin innoissani ja päätin, että nyt kaikki onnistuu.
Mie lähin kauppaan bussilla, sekin onnistui, muistin ostaa kaikki tavarat mitä puuttui, siis ihan yksin, koska en pahemmin enää käy yksin kaupassa, koska se tilanne ahdistaa ja useimmiten ostan myös siideriä, koska tuntuu ettei ahdista niin paljon, kun ajattelen, että juon pään täyteen heti, kun olen tästä tilanteesta selvinnyt. Nyt en ostanut.

Luulin, että oli täydellinen päivä ja menin nukkumaan. sitten heräsin aamulla ja maistui karmea suussa. Niin, että olin laittanut shampoopullon jääkaappiin ja mehun saunaan ja sitten tietenkin olin juonut shampoota. Soitin viereisen kylä terveyskeskuskeen jotta se ei tuntisi mua ja sanoin asian ja kysin, että joisinko nyt päälle hoitoainetta. Sitä rupesi naurattamaan ja sanoi, että hyvä lapsi sentäs miksi joisit sitä nyt lisäksi. Minä sanoin, että siksi koska sain kiitettävän kemian kokeessa. Ei se mitään siihen kuulunut mutta v....tti kun nauroi ja sanoi hyväksi lapseksi.

maitoa mun on pitänyt juoda, kaikki vaan sanoo ettei se mitään, sattuuhan sitä. Äitinikin sanoi myös, että hyvä lapsi jne. Ei kukaan voi uskoa miten paljon mua ottaa päähän asia vieläkin, miksi ei yhtenä päivänä voisi olla täydellinen ihminen. Vielä kerran, jos äiti sanoo "hyvä lapsi", mie lyön sitä turpaan. Käyn myös lyömässä sitä terveyskeskuksen naista, sekin on varmaan jonkun äiti. Haluaisin, että joskus äidit sanoisivat rehellisesti, että oletpas sinä huono lapsi, ei sun kanssa jaksa.

Ihan vaan kysyisin kuinka moni teistä masentuneista elää seurustelusuhteessa? Mulla on sellainen käsitys ettei kukaan haluaisi seurustella näin rikkinäisen ihmisen kanssa kun ehjiäkin olisi tarjolla. Sanokaa että olen väärässä?

Kyllä olet väärässä, minä olen jopa kihloissa jo.

Oi, onneks olkoon! 🙂

Ehkä mullakin on vielä sitten toivoa, vaikka olenkin tällainen.

Kyllä sulla todellakin on toivoa vaikka olet tollainen. (en siis tiedä ihan tarkkaan millainen olet) Et voi aavistaakaan millainen minä olen elävässä elämässä.

Minä en tajua miksi minä en salli itselleni yhtään epäonnistumista, sallin sen muille. Sanoin toisille usein, että ei se mitään, kukaan ei ole täydellinen. Silti itseltäni vaadin täydellisyyttä. masennun aivan täysin, kun olin laittanut shampoopullon väärään paikkaan, enkä millään veinaa päästä asiasta yli.