Sanonpa nyt oman kantani tuohon lääke asiaan. Siis minulla on todettu sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Vuoden vaihteessa en uskaltanut mennä kouluun tai kauppaan. Linja autoon sain itseni rauhoittavien voimalla. Siitä asti olen käyttänyt cipralexia. Lääkärin kysyessä mielipidettäni lääkkeistä, en jaksanut ajatella vaan halusin siitä tilanteesta eroon keinolla millä hyvänsä. Kun aloitin lääkkeen käytön oli muutamana päivänä huono olo. Sen jälkeen olo on pikku hiljaa parantunut koko ajan. Lääke on vähentänyt ruokahalua ja olen jopa hoikistunut hiukan. En ole käyttänyt rauhottavia enää pariin kuukauteen. Ainoat haitat kyseisessä lääkkeessä ovat sen hinta ja seksuaalisen halun totaalinen katoaminen.

Huomenta...

Minulla on nyt vähän huolia ja murheita erään asian takia.
Kertokaa tekin, jos teillä on samasta asiasta kokemuksia
koulussa tai töissä ja siitä, miten olette selvinneet
asiasta ja mitä asialle on tehty vai onko tehty
yhtään mitään.

Niin, minun työpaikalla on muuten ihan kivaa,
mutta siellä käy pari kertaa viikossa tyttö,
joka siivoilee siellä eri kerrosta kuin minä, mutta
silti usein puuttuu ja sekaantuu minun asioihin
ja minun työntekoon. hän näpäyttelee
minulle ja kuulustelee, että onko varmasti
työt tehty. Hän tulee sinne aina hirmu
hienona ja hihittelee ja aluksi osoitti
minua ja nauroi minulle mutta ei enää.

Puhuin asiasta pomolle, mutta hän vaan
sanoi että ei kannata välittää ja että sillä
tytöllä vaan on pätemisen tarve tai jotain.
minusta tuntuu tosi kurjalta tuo hänen
käytös minua kohtaan.

Näitä tämmöisiä on kuulemma
joka paikassa ja niitä on työpaikoilla,
naapureiden joukossa monilla ja vaikka
missä. ja monet sanoo, että semmoisen
ihmisen jutut kannattaa antaa mennä
toisesta korvasta sisään ja toisesta
ulos. Mutta minä olen kuitenkin
sen verran herkkä ihminen,
että minulle se on niin kovin
vaikeaa.😭

Kiitos Xera, onnitteluista. Minä olen ollut melomassa seurakuntanuorten kanssa ja nyt vasta pääsen koneelle.meijän suhde toimii tosiaan siksi koska meillä on aivan omat seurustelusäännöt tehtynä, hieman ihmeelliset mutta meillä toimii vaikka toinen onkin normaali ihminen(siis en mie vaan se toinen).Nytkin olimme melontaretkellä yhdessä eikä toiset ihan heti huomanneet, että oomme jo kihloissa. Ehkä siksi että mulla oli koirakin mukana ja siitä piti huolehtia. Voi hitto miten tyhmästi ilmaisin asian enkä osaa pareremmin sanoa vaikka en kyllä tarkota, että koira olisi tärkeämpi kuin läheisin ihminen. Mutta ikään kuin olemme kihlapari kun olemme kahestaan, sitten joukossa olemme vaan hyviä ystäviä. Lukija saa asian ymmärtää miten haluaa.

Minä muuten sain kuulla olevani tapauskovainen, koska toiset eivät tajunneet mun olevan assi, menin ihan normaali-ihmisenä, koska kanoottiretkellä oli tarkat aikataulut mitä noudatettii. Mutta, kun minä olen sellainen uskovainen joka tekee miten ort. menoissa ja rituaaleissa sanotaan, niin en sitten osannut ennen koskenlaskua rukoilla Jumalalta apua, kuten muut tekivät. ja kun muut ihmettelivät, että miksi en yhdy rukoushetkeen, niin sanoin että ei sellaista lue missään opaskirjassa ja asiasta puhuttiin ja jotenkin mulle jäi tunne, että mua pidettiin huonompana uskovaisena eli vaan tapauskovaisena joka uskoo, koska on opetettu lapsena uskomaan. Kun oli iso koskenlasku, niin en halunnut Jumalaa häiritä sillä asialla vaikka pelotti vaan kirvasin oikein saatanan paljon ja mun koskenlasku onnistui yhtä hyvin kun nillä jotka yhdessä rukoilivat. Joten jatkan sitten tämmöisenä uskovaisena mutta asia vaivaa vielä sen verran, että halusin sen tänne kirjottaa. Illalla vielä on yhteinen päättäjäisvigilia mutta en ole varma osallistunko.

Simblejne musta sun pitäsi puhua sun pomolle ja pyytää sitä puuttumaan asiaa ja sanoa sille toopelle ettei sillä ole mitään oikeutta puuttua sun työhösi.

Ei kun Simble,,, nyt vasta luin tarkemmin juttujasi tai tajusin sen vasta nyt, kun ääneen luin. Johan puhuit pomollesi, aika tyhtmä vastaus siltä. Eiihän kenelläkään ole oikeus päteä toisen kustannuksella. sano sille pomolle että, jos se ei puutu tuohon pätemiseen, niin sie saat raivarin ja kyllä sen jälkeen loppuu pätemiset. Jos teillä on selkeet työhommat, niin käske pomon sanoa sille pätijälle, että sen pitää pysyä poissa sun alueelta.

eilen kävin omat tavarat pois poikaystäväni asunnosta ero on nyt virallinen. olin jo ennen eroa jo masentunu mut nyt tuntuu siltä et haluis vaan taas jäädä sängyn pohajlle alote kyky on taas ihan nollassa ja vaikka nukun suhkot hyvin niin olen koko ajan väsynny ja eikä kiinosta mikään. ja nyt kuitenkin ois muutto viel toiselle paikka kunnalle
ja enkä tiiä miten siit selviän onneks on kuitenkin siskot apuna mut tuntuu vaan et oon niille vaivaksi en tiiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan pelottaa vaan ihan kamalasti..😯🗯️

Ei jaksa, ei jaksa enää. Alkaa tympii tää kesä. tulisi jo syksy ja talvi. Sais ainaki nukuttua paremmin ku olis pimeää. vituttaa jo tää kesä. Pitää olla pirteä ja iloinen vaikka ei jaksais. Mä en jaksaa enää😭😭😭

hei almukka, minäkin käytän paljon hyväksi siskon ja veljieni apua, välillä todella ajattelin että olen niille vaivaksi ja että niiden elämä olisi paljon parempaa ilman mua. Se oli kai sitä masennusta, kun nyt en enää niin ajattele. koeta jaksaa ja käytä vaan siskoasi apuna.

Mulle on kesällä myös hankalaa sillon kun on lämmin päivä. Koska asun joen rannalla, tuntuu että aina on joku tulossa uimaan. Ja jotenkin pitää puolustautua, kun haluaisinkin vaan sisällä lukea enkä olla ulkona. Sadeilmoilla on taas aivan luonnollista olla sisällä, silloin minä taas tykkäisin olla ulkona. Jne aivan kun olisi vastarannan kiiski, joka aina haluaa tehdä eriä mitä valtaväestö tekee.

Moi pitkästä aikaa!
Onneks olkoon Maanvaiva!
Viimeks kun tukinettiin kirjotin, mä taisin voida aika hyvin. Mutta nyt... Ei olennaisesti mikään oo muuttunut, olo vaan on menny takapakkia. Oon sairaslomalla ollu kesäkuun alusta asti ja jatkuu syksyyn. En jaksanu työharjottelua. Toisaalta on kiva kun ei oo mitään ohjelmaa mihin on pakko mennä, mutta kyllä tää vähän tympiikin. Vaikka en tiedä jaksaisinko mennä mihinkään. Hyvä kun jaksaa kodista ja kissoista huolehtia.
Terapeutti on lomalla. Vielä yli viikko pitäis jaksaa, mutta tuntuu että pää räjähtää. Haluaisin nukkua siihen asti ettei tarttis ajatella tai tuntea mitään. Pelkään ahdistusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Ennen ne oli mun normaaleja olotiloja, mutta nyt tiedän mitä on oikeasti normaali. Ja nyt pienempikin ahdistus tuntuu kauhealta. Mutta onneks oon myös oppinu kuuntelemaan itteäni, koska aina se ahdistus jostain kertoo.
Voimia kaikille!

Kiitos paljon maretsu, musta on kiva sinusta aina jotain kuulla. Miten sinä olet oppinut kuuntelemaan itseäsi. niin tarkoitatko jotenkin, että et ahdistu niin paljon, kun osaat jotain tehdä ahdistuksen eteen. Eli mitä sitten teet, osaatko ottaa ahdistuslääkkeen just oikealla hetkellä. tai onko sulla jotain muita keinoja olla ahdistumatta liikaa?

Kyselen tässä vaan koska mulla on mennyt nyt tänään iltapäivä todella, todella lujaa. Lisäksi tietenkin satuin just olemaan yksin kotona, eikä käynyt mielessäkään että ottaisin ahdistuslääkkeen. Vaan riehuin vähän siellä sun täällä, tuntui välillä, että tukehtuu ja sitten oksensin, taas jatkoin riehumista, sitten olinkin jo lähellä itseni tappaa.

Sitten tuli joku jo kotiin ja käski syödä pillerin ja nyt jo vähän naurattaa miten sitä voikin yhtäkkiä seota tuosta vaan.

Se hankalan ihmisen käytös työpaikalla vaan yltyi yhä hankalammaksi ja minä päätin että niinä päivinä en tule töihin kun se on siellä. ja kirjoitin viestiä pomolle asiasta ja myös työvoiman palvelukeskukseen kirjoitin siitä. Ja minä oon päättänyt että tiistaisin ja keskiviikkoisin kun se ihminen on siellä, niin minä en sinne tule. Toivottavasti siihen suostutaan. kun työkokeilua voi tehdä myöskin osa-aikaisena ja pakko niitten on suostua. kun eihän ne minua pysty täältä kotoa väkisin mihinkään raahaamaan. ja vaikka autolla tulisvat hakemaan nii mie vaan kotona nukun eikä kukaan saa minua täältä raahattua. ja mie teen niin, että mie en joka tapauksessa sinne tiistaisin ja keskiviikkoisin mene.

... Vielä voisko uskaltaa uskoa unelmiin?
että syntyy parempaa, kun jo luovutettiin... -Hector-

Enhän minä voi luovuttaa. Edessä on uusi työpaikka ja kaikkea uutta ja hienoa. Mutta mitä jos en jaksakaan? Jos väsähdän uudestaan?
Jos kaikki menee pieleen?

Olen sairastanut vaikeaa psykoottista masennusta 2 vuotta ja nyt tämä 3 vuosi on ollu toipumisen vuosi. Olen voinut hyvin, välillä on ahdistuksen hetkiä, mutta niistäkin on selvitty, tosin ihan väärällä tavalla, ahmimisella😠
Käyn terapiassa säännöllisesti kerran viikossa ja se on auttanut paljon.

...eihän paljon mikään muutu, vaikka maata vaihtaisin
sama kaipaushan seuraa, kuitenkin...
vaikka vapaa lähtemään olen, silti tänne jään
löytöretki elämä elämä on itsessään... -Hector-

Joskus jopa mietin itsemurhaa, kumpa täältä pääsisi pois. Ei tarvitsisi tuskaa kestää. Pelkään sen tuskan tulevan uudestaan. Mutta tänne maanpäälle jäin ja sain huomata toipuvani. Ja olen huomannu elämäni hymyilevän minulle.
Kun masennus väistyy, on uusia ongelmia edessä. Ahmiminen ja syömisongelmat, ongelmat oman minuuden kanssa, ongelmat hyväksyä itsensä ☹️
Ne aiheuttaa ahdistusta ja masennunkin siitä, kun en pidä itsestäni.
Yksinäisyys masentaa, sydän itkee kaipuuta löytää toinen viereen.😭

...masennushan on juuri on niin kuin olo oloton
sumuseinä massiviinen, jota passiivinen tuijottaa... -Hector

Mutta tässä jotain mun sydämeltä tällä kertaa...

Maanvaiva ja muutkin... Jäi kyllä vähän avoimeksi tuo mitä tarkoitin. Ehkä voisin vähän valaista lisää tuota. Niin, tarkotin sillä ittensä kuuntelemisella sitä, että huomaan aiemmin milloin alkaa ahdistaa, eikä se ahdistus sitten välttämättä mee liian pahaks. Esimerkiks vaikka niin että huomaan että jonkun tietyn ihmisen seurassa mulle tulee kummallinen olo. Sitten kun panen sen merkille ja mietin tarkemmin (=kuuntelen itteäni) miks tulee sellainen olo ja onko se ahdistusta. Ja voiko asialle tehdä jotain. Esim jos on kyse jostain ihmisestä niin pohdin että tekeekö mulle hyvää olla sen seurassa, tai pitäiskö puhua jostain sen kanssa. Tai joku asia, miks ahdistaa, voiko asialle tehdä jotain. Rauhottaviakin mulla on. Joskus kun en tiedä mistä ahdistus tulee enkä pysty miettimään, tai ahdistus on jo niin paha ettei se enää ajattelemisella tai järkeilemällä mee pois, niin otan sellasen.
En tiedä selviskö tuosta... Ennen mulla on ollu tosi usein sellanen "kumma olo". Se saattaakin olla ahdistusta. Sitäkin mulla vaan on niin monenlaista, on sellasta joka sattuu rintaan ja henki meinaa salpautua, ja sitten sellasta että on vaan jotenkin levoton olo, ja kaikkea siltä väliltä. Hylätyksitulemisenpelko aiheuttaa mulle tosi usein sen kumman olon. Sen oon oppinu havaitsemaan ihan lähiaikoina, vaikka sitä on ollu mulla lähes koko mun elämän ajan.

Ja muutenkin yritän miettiä enemmän sitä mitä haluan, ennen oon menny usein muiden mielen mukaan. Tuossa on kyllä vielä tosi paljon opittavaa. Ja sitä, mikä olis mulle parasta, eli etten aina ajattele pelkästään muita vaan itteäni myös. On vaan vaikea osata ite miettiä noita nyt kun terapeutti on lomalla. Eli mä oon itekin vähän niin kuin lomalla, kun ei viitti miettiä mitään vaikeita asioita itekseen. Vaikka pakostihan niitäkin tulee...

Nyt pari päivää on ollu aika hyviä. En tiedä miks. Mutta kiva kun näitä parempiakin päiviä tulee ilman suurempia syitä.
Huomenna lähden äitin kanssa reissuun. Vähän jännittää. Mun suhde äitin kanssa on tosi paljon vaikeempi kuin oon ajatellukaan. Kaikki menee varmaan hyvin siihen asti kun ei puhuta mitään syvällisempää.

Kiitos selvennyksestä maretsu. mulla on samanlaisti tunteita ahdistuksesta. Mun ahdistus syntyy aika usein yhdestä ihmisestä, usein pystyn jopa lähteen pois siitä tilanteesta. Mutta tuntuu että olenkin pelkuri kun lähden pois ja palaan takaisin. Mutta olen ollut siitä jutusta pois jo jonkun aikaa ja tämä ihminen on saanut jo muita ihmisiä joiden kanssa puhuu. Minä kuvittelen sitten, että koko joukko puhuukin musta ja ahdistun todella paljon ja tulee tunne, että kaikki siinä joukossa halveksivat mua. lähen pois mutta ahdistunkin todella paljon yksinäni, mietin mitä ne puhuu ja luulen olevani maailman kaikkein suurin kusipää jonka kuuluu just kuolla pois.
Mullakin olisi tähän tilanteeseen pilleri mutta se pitää joltakin pyytää, koska mulla ei voi olla pillereitä omassa hallussa, koska saatan niitä keräillä ja sitten syödä kaikki kerralla.

Minulta muuten on loppunut lähes kokonaan hylätyksitulemisen pelko. Ennen mulla oli matkalaukku pakattuna valmiina jotta olin valmis lähtemään kotoa pois, kun niitten mitta tuli täyteen mua.
Mun äitisuhde on myös vaikea, johtuu siitä etten välillä muista, että se ei ole mun kuollut äitini vaan saatan tälle elävälle adoptioäidilleni sanoa asioita mitkä olisi pitänyt sanoa kuolleelle äidilleni. jotenkin haluaisin tästä päästä eroon mutta en vaan pääse.

Minäkin lähden viikon alusta partioleirille, jotenkin olen tänä kesänä innostunut vähän kaikesta ja haluaisin olla mukana monessa asiasa. Leirin jälkeen lähemme poikakaverin kanssa pyöräileen Jäämerelle, koska nyt saan pyöräillä kun en enää saa epilepsiakohtauksia.

maretsu
Se mitä kirjotit ahdituskesta on hyvin tuttua myös mulle. Samoja asioita mietin mitä sä kirjotit sun ahdistuksesta.
Mulla vaan on tällä hetkellä väärä tapa purkaa sitä, kun ahmin siihen ahditukseen ja sitten tulee itseinho.
Mä oon miettiny et pitäskö ruveta uudestaan käyttään ahdistuslääkkeitä ja yrittää niiden avulla päästä eroon ahmimisesta.
Ja mun pitäs alkaa ettiin niit keinoja joilla purkaa ahdistusta. Onneks mul on kerran viikos terapiaa.

Mä oon myös miettiny oonko velvollinen kertomaan masennuksestani vieraille, uusille ihmisille. Terapeutin mukaan en ole velvollinen kertomaan, mitä se toisaalta kellekään kuuluu?
Olen aloittamassa työt ja en ole edes työhaastattelussa kertonut sairastavani masennusta. Mun mielestä se ei ole edes ajankohtasta kertoa siitä,koska tunnen että työkykyni on palautunut entiselleen. No, sen näkee kuitenkin sitten kun työt alkaa.
Siksi olen miettinyt näitä asioita kun työssäni kohtaan paljon uusia ihmisiä. Tiiän että mulle tulee jossain vaiheessa paineita siitä, näkyykö mun masennus musta. Alkaako ihmiset kyselemään.
Pelkään ihmisten katsovan minua "kieroon" kun/jos kerron masennuksestani ja se että pelkään myös sitä, että mut luokitellaan sairaaksi joka syö lääkkeitä.
Vaikka ihminen mä olen siinä missä muutkin. Ei masennus tee mua yhtään huonommaksi. Mä vaan oon joutunu käymään läpi vaikean masennuksen, eikä se todellakaan ole ollut reilua, eikä inhimmillistä.

Minä vielä jatkan, koska asia on minulle tärkiä, joskus jopa elintärkiä. Koska välillä tuntuu, että olen palannut vanhaan aikaan ja yritänki heti itseni tappaa, kun tulee vaikiaa.
Itse ahdistuskohtaus on kamala asia mutta vielä kamalampaa tuntuu, että on nämä päivät kun toipuu ahdistuskohtauksesta. on väsynyt lääkkeestä ja sitten tuntuu ettei enää ole mitään oikeutta mennä takaisin yhteisöön missä sai kohtauksen ja toisaalta miettii miksi edes menisi, jos ahdistuu. Mutta kun ei läheskään aina ahistu vaan silloin tällöin. Ja mie olisin kyllä aika yksinäinen, jos en koskaan palaisi takaisin sinne missä saan ahdistuskohtauksen.
Enkä ymmärrä miksi minä kuvittelen ihmisten puhuvan minusta vaikka ne eivät puhukaan ja miksi minä ahdistun heidän puheistaan , kun ne puheet eivät minua edes käsittele.

Esmes tämän kohtauksen jälkeen pelkään taas mennä kouluun, koska en näköjään ikinä muutu kunnon ihmiseksi. Mulle olisi parasta vaan olla porojen ja koirieni kanssa. Jotenkin olen epäkelpo ihmisten seuraan.
Minulla on aivan kuin olisi kaamea krapula.
Minä ihnoan tautia nimeltä ahdistus, se on minun sairauksistani kaikkein kauhein sairaus.